aina samaa

Takana todella vaikea ero viiden vuoden suhteesta jonka oli määrä kestää loppuelämä. En ole todellakaan vielä toipunut, mutta silti koin olevani valmis tutustumaan uuteen ihmiseen kuukausien jälkeen. Ja sitten kun uskaltaa olla hieman kiinnostunut saa jäitä. Miten miehet aina päätyvät helppoon ratkaisuun eivätkä vain pidä mitään yhteyttä? Enemmän sattuu vastaamattomuus kuin että sanoisi ettei ehkä olla sopivia toisille kun kyseessä on kuitenkin uusi tuttavuus... Ja kuitenkin ne antavat kaikin tavoin olettaa olevansa kiinnostuneita...miksi. Miehet, ikuinen mysteeri, jota en kohta enää haluakkaan selvittää.
111591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Voihan olla että et ole sanonut olevasi tositarkoituksella liikkeellä. Sen voi ilmaista esim. "haluaisin tutustua sinuun paremmin, mielestäni olet aika kiinnostava". Tai jotain vastaavaa. Voi olla että leikit vaikeasti saatavaa tai jotain muuta leikkiä. Mutta ketä kiinnostaa juosta jonkun perässä joka ei aio pysähtyä? Kyllä naisenkin pitää jotain sen lähestymisen eteen tehdä.

Äänestä
  • Totta kai vika voi olla minussa, sehän on selvää. Toisaalta en ehkä olekkaan tosi tarkoituksella vielä liikkeellä. Tämä kyseinen henkilö on hieman nuorempi ja saattoi ehkä pelästyä sitä että olen tosiaan seurustellut niin kauan. Saattoi ehkä luulla että haluan heti samaa hänenkin kanssaan, mikä ei pidä paikkaansa. Ja olen tehnyt jotain lähestymisen eteen, en paljon. En vain tiedä että kannattaako vielä yrittää ottaa yhteyttä jos toinen et ole viime viestiin vastannut... Tulee niin säälittävä olo,tuntuu että roikkuu kiinni toisessa.

    Äänestä

  • luovuttanut kirjoitti:

    Totta kai vika voi olla minussa, sehän on selvää. Toisaalta en ehkä olekkaan tosi tarkoituksella vielä liikkeellä. Tämä kyseinen henkilö on hieman nuorempi ja saattoi ehkä pelästyä sitä että olen tosiaan seurustellut niin kauan. Saattoi ehkä luulla että haluan heti samaa hänenkin kanssaan, mikä ei pidä paikkaansa. Ja olen tehnyt jotain lähestymisen eteen, en paljon. En vain tiedä että kannattaako vielä yrittää ottaa yhteyttä jos toinen et ole viime viestiin vastannut... Tulee niin säälittävä olo,tuntuu että roikkuu kiinni toisessa.

    että lähettäisit uuden viestin, kunhan se on järkevä. Ei ainakaan mulle tule ekana mieleen että yrität roikkua. Sitäpaitsi tää maailma alkaa olla liian täynnä neuvoja (mm. naisten lehdet ja tv-ohjelmat) joissa ohjeistetaan johonkin typerään "leikkiin" esim. tee sitä jos hän tekee tätä ja niin edelleen. Anna asioiden mennä luonnostaan, teet niinkuin itsestä tuntuu. Jos tekee mieli olla yhteydessä, soittaa tai viestiä, tee niin, jos ei, niin älä tee mitään. Muistathan olla rehellinen sekä hänelle että itsellesi?

    Äänestä

  • minä taas kirjoitti:

    että lähettäisit uuden viestin, kunhan se on järkevä. Ei ainakaan mulle tule ekana mieleen että yrität roikkua. Sitäpaitsi tää maailma alkaa olla liian täynnä neuvoja (mm. naisten lehdet ja tv-ohjelmat) joissa ohjeistetaan johonkin typerään "leikkiin" esim. tee sitä jos hän tekee tätä ja niin edelleen. Anna asioiden mennä luonnostaan, teet niinkuin itsestä tuntuu. Jos tekee mieli olla yhteydessä, soittaa tai viestiä, tee niin, jos ei, niin älä tee mitään. Muistathan olla rehellinen sekä hänelle että itsellesi?

    lähetin uuden viestin. aika lyhyen ja ytimekkään, sisältönä periaatteessa kiinnostaako? tästä on nyt kulunut tunti, ihan sama vaikka päivä. helpompi jättää vastaamatta ja toivoa että mä jätän sen rauhaan. typerää miks ihmiset ei ota vastuuta omista teoistaan ja voi vain sanoa kauniisti ei kiitos. Täytyy vaan hyväksyy ettei meitä ollu tarkotettu deittailemaan. Masentaa vaan kun kaikki "jättää".

    Äänestä

Olen itse eronnut reilu kk sitten, jätin exäni koska hän petti minua. Nyt jaksan ja en jaksa, mutta keino jolla olen pitänyt itseni tervejärkisenä on ollut se, että olen pysynyt kovana ja kylmänä. Jos mies ei ole kiinnostunut lopeta itsekin ja ole viileä. Mikään ei ole miehistä ärsyttävämpää kuin nainen joka vinkúu ja vonkuu vaikka mies on omasta mielestään tehnyt asiat hyvinkin selväksi.

Olen työskennellyt usean vuoden ajan ja ollut muutoin paljon miesten kanssa tekemisissä. he ovat huomattavasti suorempia kuin naiset eikä heitä kiinnosta vatvoa asioita niin kuin meillä naisilla on tapana. Minusta se on hienoa miten naiset käsittelevät asiat, sillä silloin ei jää väärinymmärryksiä tai epäselvyyksiä kuten usein miesten hoitamissa asioissa jää..

Nyt toivon sinulle vaan jaksamista ja ymmärrystä. Älä lähde mihinkään suhteeseen ennen kuin olet varmasti valmis ja lue miestä ilmeistä eleistä ja äänensävyistä. Yksi pieni huokaus voi merkitä kaiken olevan tylsistyttävää miehestä ja hän haluaa lopettaa kaiken. Hän ei vain sano sitä ääneen tai vastaa koska ei halua satuttaa. Niin outoa kun se onkin, mies ei aina olekaan sika vaan haluaa olla hienotunteinen..

Äänestä
  • vedinkin aluksi aika kylmää linjaa enkä tehnyt aloitteita, vastasin toki aina lähetettyyn viestii. Sitte kun myönsin itselleni että aika kiva tyyppi, kiinnostaa, niin sitten ei enää mitään. Tyypillistä.

    Äänestä

Yksinkertaisesti on vain olemassa miehiä, jotka eivät osaa sanoa suoraan, ettei kiinnosta. Minulle on käynyt ihan samalla tavalla, ja useammin kuin kerran. Joskus kyse on vain siitä, ettei mies vain halua loukata naisen tunteita, ja siksi eivät puhu mitään. Vaikka itse kyllä toivoisinkin, että saisin edes jonkin "verukkeen" miksi suhteesta ei tule mitään. Vaikeaahan se on aina silloin, kun itse on ihastunut toiseen ja alkanut lämmetä suhteelle, ja naps, suhde loppuukin sitten jostain käsittämättömästä syystä siihen.

Miehet = ikuinen mysteeri

Usko pois, kyllä se oikea tulee vielä sinunkin kohdalle - niin kuin minunkin;)

Äänestä
  • Sekä miehet, että naiset osaavat olla mysteerejä.. Ainakin toiselle sukupuolelle..
    Sama henkilö voi vaihtaa "käytöstään" riippuen aivan ihmisestä kenen kanssa on..

    Kummatkin haluavat samoja asioita..
    Rakkautta ja ymmärrystä..
    Kaikki ihmiset osaavat olla ihania ja rakastettavia,
    inhottavia ja vihattavia..

    Ja se mitä sanan tai teon on tarkoittanut tarkoittavan..
    Ei välttämättä ole se miten toinen sen mieltää tarkoittavan..

    Melkein kaikesta selviää puhumalla..
    Tilanteet tekevät siitä vaan turhan usein monelle vaikean..
    Harva haluaa toista tieten tahtoen satuttaa.. Ainakin näin toivon..

    Hiljaisuus on muuri joka on jokaisella jossain vaiheessa vastassa.. Se vain pitäisi oppia kaatamaan..

    Kaikille on se oikea olemassa ja jos nyt ei ole omaa rakasta tai se jota rakasti jätti..
    Pitäisi vain ajatella, että seuraava henkilö voi olla se oikea.. Antaa mahdollisuus..
    Koska kaikki eivät ole samanlaisia kuin ne jotka ovat satuttaneet..

    Toivottavasti me kaikki löydämme sen
    ketä etsimme tai, että hän löytää meidät.. =)

    Äänestä

  • Puhumaton mies on mennyt mies,raukkis hiiri.

    Äänestä

  • naisnäkö kirjoitti:

    Puhumaton mies on mennyt mies,raukkis hiiri.

    Niin ennen ainakin uskoin siihen yhteen oikeaa ja olikin sen jo löytänyt. Kun tämä suhde todella yllättäen päättyi, meni kaikelta pohja mihin olin uskonut. Nyt uskon että voi minullekkin löytyä vielä toinen sopiva, muttei ehkä yhtä hyvä.
    Rima on niin korkealla kun on viisi vuotta ollut täydellinen mies ja täydellinen elämä...

    Äänestä

  • luovuttanut, toistaiseksi v... kirjoitti:

    Niin ennen ainakin uskoin siihen yhteen oikeaa ja olikin sen jo löytänyt. Kun tämä suhde todella yllättäen päättyi, meni kaikelta pohja mihin olin uskonut. Nyt uskon että voi minullekkin löytyä vielä toinen sopiva, muttei ehkä yhtä hyvä.
    Rima on niin korkealla kun on viisi vuotta ollut täydellinen mies ja täydellinen elämä...

    Ei hän ollut se oikea.. Koska jos hän olisi ollut hän olisi vielä vierelläsi..

    Sinun "oikea" on vasta tulossa ehkä jo seuraavan kulman takana..
    Voi olla, että hän ei ole täydellinen (Kukaan ei ole täydellinen..),
    mutta takuu varmasti hän on uusi mahdollisuus..

    Menneisyys vainoaa aina ihmismieltä ja kiduttaa hyvillä ja huonoilla muistoilla..

    Mutta kukin suhde on oma lukunsa ja edellisestä on toki syytä ottaa oppia,
    mutta sitä on turha yrittää kopioida..
    Päätyy vain samoihin virheisiin kuin edellisessä..

    Ihmissuhteissa ei voi muuta kuin yrittää rakastaa kaikin voimin toivoen, että se riittää..
    Ja jos ei riitä.. Tiedät ainakin tehneesi kaiken mitä sydämmestäsi voit..
    Toivoa, että seuraava tuntee vähintään yhtä voimakkaasti sinua kohden kuin sinä häntä..

    Toivotan sinulle kaikkea mahdollista hyvää onnea tuottavaa jotta löydät sen "oikean"
    jonka kanssa voit olla onnellinen.. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luovuttanut kirjoitti:

Takana todella vaikea ero viiden vuoden suhteesta jonka oli määrä kestää loppuelämä. En ole todellakaan vielä toipunut, mutta silti koin olevani valmis tutustumaan uuteen ihmiseen kuukausien jälkeen. Ja sitten kun uskaltaa olla hieman kiinnostunut saa jäitä. Miten miehet aina päätyvät helppoon ratkaisuun eivätkä vain pidä mitään yhteyttä? Enemmän sattuu vastaamattomuus kuin että sanoisi ettei ehkä olla sopivia toisille kun kyseessä on kuitenkin uusi tuttavuus... Ja kuitenkin ne antavat kaikin tavoin olettaa olevansa kiinnostuneita...miksi. Miehet, ikuinen mysteeri, jota en kohta enää haluakkaan selvittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu