Venäjä laitettava kontilleen !

Ei tuosta Ryssän meiningistä tule mitään muuta, kuin ruumiita. Sota on lopetettava Ukrainassa heti ja Ukrainan rajat palautettava konfliktia edeltäneelle paikalle. Venäjä pitää totaalisesti eristää muusta maailmasta. Sieltä ei osteta mitään, eikä sinne myydä mitään ja kaikki liikenne länsimaiden välillä pitää Venäläisiltä estää. Ja Taskan salmi kiinni Venäläisiltä aluksilta. Tarpeen mukaan Venäläisiä ihmisiä tulee karkoittaa länsimaista ja heidän omistamansa varat ja kiinteistöt pitää ottaa takavarikkoon, kunnes Venäjä on Vetänyt joukkonsa Ukrainasta ja palauttanut Krimin Ukrainalle. Muuten Venäjä valloittaa nuo pienet entisen Neukkulan maat yksi kerrallaan.
32142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Tottahan tuo on, noin Venäjä juuri käyttäytyy. Tässä vaiheessa voisi vielä tuon prosessin laittaa pyörimään, mutta se edellyttäisi kaikkien länsimaiden mukanaoloa... myös Suomen.

Äänestä

Onhan tuo parempi vaihtoehto, kuin suora sota. Ja Kiinalaiset saisivat kusettaa Venäjää aivan mielensä mukaan:) Tehdä kauppa ylihinnoitetuilla tavaroilla.

Äänestä
  • Ja sen kyllä Kiina osaa. On siinä Puuttinilla vääntämistä.

    Äänestä

Suomessa asuvana Venäläisenä häpeän Venäjän ja heidän johtajansa Putinin puolesta. Minut tiedetään ja tunnetaan Venäläiseksi työpaikalla ja naapurustossa. Olen ahdistunut tästä tilanteesta. Minua katsotaan, kuin minä olisin syyllinnen Venäjän hallitsijan hirmutekoihin. Minun Venäläiset ystäväni tuomitsevat myös Ukrainan miehityksen ja Krimin liittämisen Venäjään. Me haluamme asua Suomessa, meillä on hyvä olla täällä ja me kunnioitamme kovasti pohjoismaista demokratiaa. Joten älkää tuomitko meitä. Emme halua takaisin Venäjälle, siellä ei ole meillä kuin katkerat muistot, jotka yritämme pyyhkiä pois mielestämme.

Äänestä
  • jees poks oishan kiva fakin venäläiset pois meän

    Äänestä

Olipa selvää ja viisasta puhetta, mutta miten vastaisi Mr. Putin ?

Äänestä
  • Ai, Putinillakin on faneja, no olihan niitä Napoleonilla ja Hitlerilläkin, Stalinista puhumattakaan.

    Äänestä

  • Faninsa kullakin, mulla idoli on toi Obama. Mut mä kyl heivaan sen heti ekalta paikalta, jos se ei uskalla laittaa niitä Venkuloit järjestykseen.

    Äänestä

Jaa mitekäkö, eipä mitenkään, ei länsimaiden tarvitse leikkiä Venäjän kanssa, jos eivät halua. HYvin suurella todennäköisyydellä se johtaisi kauheaan uhoamiseen Venäjän taholta ja ehkä uhittelua tehostettaisi jollakin sotilaallisella operaatiolla. Mutta ydinsotaa tuosta ei kyllä aiheutuisi. Noin juuri pitäisi toimia.

Äänestä

Kyllä se on niin, ettei Venäjää pidättele enää mikään. Ukrainan kannataa antautua, kun ei itse kykene hoitamaan asioitaan. Naurettavaa paapomista Usan suunnata. Putin ottaa, minkä haluaa.

Äänestä
  • No ei ota.
    Länsi hakee vain hieman syytä, ja sitten lätisee.
    Sitä voi sitten Putlerin fanit kauhistella, kun Venäjän poikia grillataan ja tuhkataan Ukrainassa : (
    No pojilla on ehkä ollut mahdollisuus valita kohtalonsa, tai ei : (
    Eikä se ole huono ajatus siirtää nykyinen Venäjä historiaan, maata ja mammonaa riittää : )
    Pois holtittomilta, jos ei ymmärrä ; ))

    Äänestä

  • Niinhän tuo asia kyllä on, että Usalla ei ole paljoakaan intressejä, ainakaan taloudellisia, auttaa persaukista UKrainaa. Toisaalta asia voi olla juuri noin, että odotetaan riittäviä ja varmoja todisteita. Ja myöskin niin, että sisäpoliittisista syistä Putin ei voi jättää sotaa tähän.

    Äänestä

  • Kyllä kuuli eilisistä haastatteluista, että nyt on saatu tarpeekseen. On päivien kysymys kun alkaa tapahtua.

    Äänestä

Venäjä jätä Ukraina rauhaan, ja maksa sotakorvauksia. Vai onko Putin täynnä FSB-pahuutta?

Äänestä

Siirretään venäjän raja uralin itäpuolelle,länsipuolesta tehdään tasainen hiekka erämaa ja miinoja sinne 1/m2. Tällä toimenpiteellä saadaan rauhallisempi eurooppa.

Äänestä

Mitä tarjottavaa Venäjällä on naapurivaltioilleen? Ei mitään muuta kuin epävakautta, korruptiota, huonoa oikeusjärjestelmää, mielisairasta kansallisuhoa, toisen maailmansodan aikaisten sotarikostensa piilottelua omasta historiankirjoituksestaan, ympäristöstä piittaamatonta alikehittynyttä teollisuutta. Niin ettei paljon kannattaisi pullistella ja leikkiä suurvaltaa, jos rahkeet ei riitä. Vielä tulee aika, jolloin muu maailma saa tarpeekseen tästä juoppohulusta häiriköstä, ja näyttää sille kaapin paikan.

Äänestä
  • "Mitä tarjottavaa Venäjällä on naapurivaltioilleen? Ei mitään muuta kuin epävakautta, korruptiota, huonoa oikeusjärjestelmää"

    Eli aivan samaa mitä Ukraina on nyt antanut?
    Ukraina on yksi maailman korruptoitunein maa...

    Äänestä

  • tonnitänneok kirjoitti:

    "Mitä tarjottavaa Venäjällä on naapurivaltioilleen? Ei mitään muuta kuin epävakautta, korruptiota, huonoa oikeusjärjestelmää"

    Eli aivan samaa mitä Ukraina on nyt antanut?
    Ukraina on yksi maailman korruptoitunein maa...

    Mitäs sitten? Ei Ukrainan korruptio ole meille mikään ongelma. Sitäpaitsi korruptio on tuossa natsinaapurissamme samalla tasolla:
    http://m.ranker.com/list/the-most-corrupt-countries-in-the-world/info-lists

    Äänestä

  • sappiass kirjoitti:

    Mitäs sitten? Ei Ukrainan korruptio ole meille mikään ongelma. Sitäpaitsi korruptio on tuossa natsinaapurissamme samalla tasolla:
    http://m.ranker.com/list/the-most-corrupt-countries-in-the-world/info-lists

    Kannattaako sitä siis ottaa NATO:n jäseneksi tai haaveilla sen liittymistä Eurooppaan?
    Eikös liittoutumassa ole maita jotka edustavat samoja arvoja, ihmisarvoista aina hallintamalliin. Turkki oli jo paha virhe sotilasliittoutumassa, aivan samoin mitä Kreikka rahaliitossa.

    Äänestä

  • Voimatasapaino kirjoitti:

    Kannattaako sitä siis ottaa NATO:n jäseneksi tai haaveilla sen liittymistä Eurooppaan?
    Eikös liittoutumassa ole maita jotka edustavat samoja arvoja, ihmisarvoista aina hallintamalliin. Turkki oli jo paha virhe sotilasliittoutumassa, aivan samoin mitä Kreikka rahaliitossa.

    Sehän on Naton ja EU:n asia. Käsittääkseni EU-paikkaa ei ole vielä kukaan luvannutkaan. Venäjällä taas ei ole mitään sanomista siihen, että Ukraina haluaa erkaantua ryssäläisestä maailmasta niin kauas kuin mahdollista. Tai ei siis pitäisi olla, vaikka taas kerran yrittävät panssarivaunuilla alistaa naapureistaan "kavereita".

    Olethan sinäkin Suomessa, vaikka edustat ryssäläisiä arvoja.

    Äänestä

  • appisas kirjoitti:

    Sehän on Naton ja EU:n asia. Käsittääkseni EU-paikkaa ei ole vielä kukaan luvannutkaan. Venäjällä taas ei ole mitään sanomista siihen, että Ukraina haluaa erkaantua ryssäläisestä maailmasta niin kauas kuin mahdollista. Tai ei siis pitäisi olla, vaikka taas kerran yrittävät panssarivaunuilla alistaa naapureistaan "kavereita".

    Olethan sinäkin Suomessa, vaikka edustat ryssäläisiä arvoja.

    Kertoisitko arvoni kaikille lukijoille, jos et pysty siihen niin katse peiliin, kuka olet?

    Äänestä

Voisko sinne MInskiin laittaa hiukan jämerämmät neuvottelijat, ei tuosta tule niin yhtään mitään. Paitsi tietysti niitä alouttajan esittämiä ruumiita.

Äänestä
  • Kyllä syytä olisi hiukan terävöittää tuota neuvottelutaktiikkaa, EI sinne kannata poliitikkoja lähettää Everstejä vastaan neuvottelemaan.

    Äänestä

  • Tämä vapaaottelija voi antaa esimerkkiä "neuvottelutaktiikasta". Siinä alkaisi puntit tutista.
    What a great man he is!
    http://www.youtube.com/watch?v=bDPhKMGvlSU

    Russia: MMA master Jeff Monson donates his pay to the children of Donbass
    Renowned American mixed martial artist Jeff 'The Snowman' Monson, donated his paycheque to the...
    youtube.com

    Äänestä

  • Tuossa olisi ideaa. Vaihdetaan neuvottelijoita, laitetaan toi Haavisto sinne rauhaa neuvottelemaan, siis Venäjälle. Ei tarvi sitten sen pärstää katella enään Suomessa:)

    Äänestä

Venäjä pikkuisen kokeilee uutta asejärjestelmää ja heti ollaan nenät nyrpyssä. Menkää ostamaan kukkahatut ja hörppimään vihreää teetä.

Äänestä

Donetski ja Luhanski ovat jo julistautuneet itsenäisiksi valtioiksi. Koska siellä suoritettu vaali näin todisti. Puuttuu vaan Lännen ja Ukrainan hyväksyntä.

Äänestä
  • Niin se Otto Ville Kuusinenkin julisti Neuvostoliiton tuella uuden johdon ja hallituksen Suomelle.

    Sama ralli jatkuu nykyisin venäjänmaalla. Eikö ne koskaan opi kunnioittamaan naapurimaiden rajoja, allekirjoittamiaan kansainvälisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksia.

    Miten voi olla noin kriminaalinen ja sairas maa johtajineen. Onko tuo joku geneettinen sairaus mikä Venäjän johtajia vaivaa, ei tuota muutoin voi selittää.

    Äänestä

Listatkaa kaikki päästään terveet "Venäjänmaan" johtajat, ei noita kovin montaa ole.

Äänestä

Historia on paras opettaja jälkipolville.
"Saksan sotasuunnitelman, operaatio Barbarossan, tavoitteena oli luoda edellytykset idän yleissuunnitelman toteuttamiselle työntämällä Neuvostoliiton puna-armeija niin sanotulle A–A-linjalle eli Arkangelista aina etelään Astrahaniin jatkuvalle linjalle. Kesän ja syksyn 1941 nopea eteneminen pysähtyi kuitenkin Moskovan ja Leningradin edustalle, ja talvella 1941–1942 Neuvostoliiton vastahyökkäykset pakottivat Wehrmachtin siilipuolustukseen. Kesän 1942 aikana saksalaisten eteneminen alkoi uudelleen rintaman eteläosassa: Ukrainassa ja Kaukasiassa. Sodan käännekohdaksi muodostuivat Stalingradin taistelu talvella 1942–1943, jossa Saksan 6. armeija jäi mottiin ja tuhottiin kaupungin ympäristössä sekä kesällä 1943 käyty Kurskin taistelu. Saksalaiset ajettiin vuosien 1943 ja 1944 aikana pois miehittämiltään alueilta, ja vuoden 1945 alussa aloitetussa Veiksel–Oder-operaatiossa puna-armeija tunkeutui Saksan sydänmaille valloittaen Berliinin huhtikuussa 1945."

Äänestä
  • On suorastaan hauskaa lukea kommentteja joissa mielipiteitäni verrataan venäläisten mielipiteisiin. Kosketukseni Venäjään on ollut elämäni aikana lähes nolla, yhtä venäläistä pikasuhdetta lukuun ottamatta.

    Olen toki elänyt muualla, joten ehkä katseeni on avarampi mitä suomalaistunut apaattinen peräsiperialainen kyllä tai ei kulttuuri.

    Nyt vain keskustelemaan viesteistäni miten olen edustanut venäläistä mielipidettä. Olkaa hyvä, keskustellaan tästä ja ihan perusteellisesti. Olen siihen valmis asuttuani kolmessa eri maassa ja nyt Suomessa.
    Ehkä myös NATO maassa...joten perspektiiviä on.

    Äänestä

  • Eli seuraavaksi keskustellaan tyylillä kysymys ja vastaus, ei provoja.
    Kaikki valmiina, olen valmis ovatko provot valmiina?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rauhaa kirjoitti:

Ei tuosta Ryssän meiningistä tule mitään muuta, kuin ruumiita. Sota on lopetettava Ukrainassa heti ja Ukrainan rajat palautettava konfliktia edeltäneelle paikalle. Venäjä pitää totaalisesti eristää muusta maailmasta. Sieltä ei osteta mitään, eikä sinne myydä mitään ja kaikki liikenne länsimaiden välillä pitää Venäläisiltä estää. Ja Taskan salmi kiinni Venäläisiltä aluksilta. Tarpeen mukaan Venäläisiä ihmisiä tulee karkoittaa länsimaista ja heidän omistamansa varat ja kiinteistöt pitää ottaa takavarikkoon, kunnes Venäjä on Vetänyt joukkonsa Ukrainasta ja palauttanut Krimin Ukrainalle. Muuten Venäjä valloittaa nuo pienet entisen Neukkulan maat yksi kerrallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu