Olen seurustellut mieheni kanssa 2,5vuotta, mistä puolisen vuotta olemme asuneet yhdessä. Meillä on kummallakin yhdet lapset edellisistä liitoistamme, kumpikin kouluikäisiä. Ongelmanamme on jatkuva riitely, mikä johtuu mielestäni siitä että mieheni hermostuu asioista todella helposti, ja tällöin käyttäytyy minua kohtaan todella epäreilusti, esim. lähtee ovet paukkuen "jonnekin", eikä vastaa puhelimeen eikä tekstiviesteihin moneen tuntiin, vaikka olemme sopineet, että voi lähteä jos kokee sen välttämättömäksi, mutta pitää vastata puhelimeen vaikka sitten vaan sanoakseen ettei halua vielä jutella. Monesti myös peruu yhteiset suunnitelmat suuttuessaan, vaikka kyseessä olisi jokin ihan vähäpätöinen asia mistä suuttuu, esim. että huomautan että olisi mukava jos mies lainatessaan autoani voisi infota, jos tankki on lähes tyhjä (=ikävä yllätys jos lähtee aamulla viime tingassa töihin).
Koen jo nämä "hermon menetykset" kovin kuormittavina ja ikävinä, ja vielä ikävämpinä koen sen, miten hän käyttäytyy minua kohtaan silloin. Hän myös alkaa helposti huutamaan, ja sanoo kaiken mikä sylki suuhun tuo, millä vaan pahiten mua saa loukattua. Itse olen kovin herkkä, ja pahoitan herkästi mieleni, alan itkeä, puolustaudun ja vaadin anteeksipyyntöä. Jaksan aika pitkään itse suuttumatta, mutta sitten kun suutun, tilanne on ihan pitelemätön. Minun on myös vaikea antaa asioiden olla, kun haluaisin heti puhua asioista ja saada ne kuntoon. Miestä tämä taas ärsyttää entisestään.
Tilanne on ollut tämä suhteemme alkuajoista lähtien, ja koen pientä parannusta alkutilanteeseen, mutta silti koen tilanteen edelleen vaikeena ja mietin, että voiko se tästä koskaan muuttua..? Olemme yrittäneet asioista rauhallisesti puhua ja sopia, miten menetellä, kun riitaa meinaa tulla, mutta aina tilanne tuntuu kiertävän samaa kehää. Välillä riitelemme yötä myöten, ja vaikka saisimmekin riidan jotenkin ratkaistua illalla, jää asiat helposti vaivaamaan minua enkä sitten saa yöllä unta. Tuntuu että koko muu elämä kärsii tästä, ja lapsetkin kärsivät, kun välillä riitelemme heidänkin läsnäollessaan toisessa huoneessa, ja muutenkin ilmapiiri on kireä.
Toinen asia mikä aiheuttaa eripuraa on se, että minä koen tärkeänä, että sovituista asioista pidetään kiinni, kun taas miehen mielestä "tilanteet elää" niin sovituissa menoissa kuin yhteisissä "käyttäytymissäännöissäkin". Saatamme vaikka olla sopineet, että menemme lenkille töiden jälkeen, mutta mies ei jaksakaan. Sitten kuitenkin lähtee leffaan kaverin kanssa. Tai saatamme olla sopinut että perjantaina menemme leffaan lasten kanssa, mutta hän onkin sopinut sukulaisensa kanssa samaksi päiväksi ihan jotain muuta. Monesti hermostuu kun sanon asiasta, ja sanoo ettei muistanut, tai ettei lyöty asiaa lukkoon (vaikka olisi). Mielestäni menoista voisi joka tapauksessa jutella yhdessä, vaikkei mitään olisikaan "lyöty lukkoon" (ja mies tätä minulta odottaakin).
Nyt on taas meillä riitaa ja kriisiä, enkä viime yönä juuri saanut nukuttua. Mies on lapsensa kanssa omissa menoissaan ja mä olen oman lapseni kanssa kotona enkä jaksa mitään. Niin huono äiti olo..
Silloin kun riitaa ei ole, meillä on mukavaa yhdessä ja olemme ihan samalla aaltopituudella, ja ihmettelemme miten meillä muka mitään riitaa on koskaan ollutkaan..? Olemme suunnitelleet yhteistä lasta, naimisiinmenoa, yhteistä tulevaisuutta.. Mutta eihän me mitään näistä voida toteuttaa, jos jatkuvasti nahistellaan ja riidellään!
Tiedän kyllä että syytä on mussakin, ja että mun pitäisi itse käyttäytyä hillitysti eikä lähteä mukaan mihinkään riitaan, mutta sitten annan taas tunteiden viedä.. Kestän niin huonosti epäreilua kohtelua ja haluaisin että erimielisyyksistä keskusteltaisiin rauhallisesti ja toinen toistaan kunnioittaen.
Mutta tässä tämä paha mieli -oksennut, olisi kiva, jos joku keksisi tähän jotain kehittävää kommenttia..
Koen jo nämä "hermon menetykset" kovin kuormittavina ja ikävinä, ja vielä ikävämpinä koen sen, miten hän käyttäytyy minua kohtaan silloin. Hän myös alkaa helposti huutamaan, ja sanoo kaiken mikä sylki suuhun tuo, millä vaan pahiten mua saa loukattua. Itse olen kovin herkkä, ja pahoitan herkästi mieleni, alan itkeä, puolustaudun ja vaadin anteeksipyyntöä. Jaksan aika pitkään itse suuttumatta, mutta sitten kun suutun, tilanne on ihan pitelemätön. Minun on myös vaikea antaa asioiden olla, kun haluaisin heti puhua asioista ja saada ne kuntoon. Miestä tämä taas ärsyttää entisestään.
Tilanne on ollut tämä suhteemme alkuajoista lähtien, ja koen pientä parannusta alkutilanteeseen, mutta silti koen tilanteen edelleen vaikeena ja mietin, että voiko se tästä koskaan muuttua..? Olemme yrittäneet asioista rauhallisesti puhua ja sopia, miten menetellä, kun riitaa meinaa tulla, mutta aina tilanne tuntuu kiertävän samaa kehää. Välillä riitelemme yötä myöten, ja vaikka saisimmekin riidan jotenkin ratkaistua illalla, jää asiat helposti vaivaamaan minua enkä sitten saa yöllä unta. Tuntuu että koko muu elämä kärsii tästä, ja lapsetkin kärsivät, kun välillä riitelemme heidänkin läsnäollessaan toisessa huoneessa, ja muutenkin ilmapiiri on kireä.
Toinen asia mikä aiheuttaa eripuraa on se, että minä koen tärkeänä, että sovituista asioista pidetään kiinni, kun taas miehen mielestä "tilanteet elää" niin sovituissa menoissa kuin yhteisissä "käyttäytymissäännöissäkin". Saatamme vaikka olla sopineet, että menemme lenkille töiden jälkeen, mutta mies ei jaksakaan. Sitten kuitenkin lähtee leffaan kaverin kanssa. Tai saatamme olla sopinut että perjantaina menemme leffaan lasten kanssa, mutta hän onkin sopinut sukulaisensa kanssa samaksi päiväksi ihan jotain muuta. Monesti hermostuu kun sanon asiasta, ja sanoo ettei muistanut, tai ettei lyöty asiaa lukkoon (vaikka olisi). Mielestäni menoista voisi joka tapauksessa jutella yhdessä, vaikkei mitään olisikaan "lyöty lukkoon" (ja mies tätä minulta odottaakin).
Nyt on taas meillä riitaa ja kriisiä, enkä viime yönä juuri saanut nukuttua. Mies on lapsensa kanssa omissa menoissaan ja mä olen oman lapseni kanssa kotona enkä jaksa mitään. Niin huono äiti olo..
Silloin kun riitaa ei ole, meillä on mukavaa yhdessä ja olemme ihan samalla aaltopituudella, ja ihmettelemme miten meillä muka mitään riitaa on koskaan ollutkaan..? Olemme suunnitelleet yhteistä lasta, naimisiinmenoa, yhteistä tulevaisuutta.. Mutta eihän me mitään näistä voida toteuttaa, jos jatkuvasti nahistellaan ja riidellään!
Tiedän kyllä että syytä on mussakin, ja että mun pitäisi itse käyttäytyä hillitysti eikä lähteä mukaan mihinkään riitaan, mutta sitten annan taas tunteiden viedä.. Kestän niin huonosti epäreilua kohtelua ja haluaisin että erimielisyyksistä keskusteltaisiin rauhallisesti ja toinen toistaan kunnioittaen.
Mutta tässä tämä paha mieli -oksennut, olisi kiva, jos joku keksisi tähän jotain kehittävää kommenttia..
Vastaukset 3
Vanhimmat
En voi kun ihmetellä miksi asetat oman lapsesi tuollaiseen asemaan että joutuu kuuntelemaan teidän riitoja yömyöhäänkin.
Jos sulle on ihan sama miten aikasi vietät niin ajattele lasta. Sillä ei tuollaisessa suhteessa kannata elämäänsä viettää jos se on tuossa vaiheessa yhtä riitelemistä. Sillä teidänhän pitäs olla vielä onnenne kukkuloilla sillä suhde on niin uusi vielä. Harkitse hyvä ihminen kannattaako tuota suhdetta jatkaa. Ja miksi hän on aiemmin eronnu. Tiedätkö onko hän ollu väkivaltanen vai mitä on tapahtunu.
Miksi ihmeessä jatkat suhdetta, joka on noin uusi, ja selvästi näkyy, että ette sovi toisillenne? Miksi saatat lapsesi asemaan, jossa joutuvat syyttöminä kärsimään valinnoistasi? Voin sanoa kokemuksesta, että lapset kärsivät suunnattomasti. He eivät useinkaan näytä sitä mitenkään, koska yrittävät suojella teitä. He saattavat jopa kokea olevansa itse syyllisiä.
Mieti nyt oikeasti onko tuo elämä sellaista, jota toivot lapsillesi ja itsellesi.
Miksi sinä asetat huolellisesti ja harkiten hankkimasi lapsen kokemaan teidän typerää riitelyä? Miksi sinä et salli hänelle rauhallista, rakastavaista ja tukevaa kasvuympäristoä?
Miksi sinun täytyy pitää tuota miestä ja hänen pienokaistaan tuossa riidan pesässä?
Jos asuisit yksin, aikuisena tiedät ihan tarkkaan mitä teet. Silloin olisit vastuussa vain itsestäsi - tuhoaisit sen tai et.
Nyt sinun vastuulla on lapsesi. Sinulla ei ole oikeutta repiä ja raiskata hänen pientä mieltään kasvattamalla häntä nykyisessä olotilassa!
Hanki lapsesi kanssa oma koti. Vaikka se olisi yksi pienen pieni huone johon vain sinulla ja lapsellasi on käyttooikeus. Siellä sinv rauhassa voit tukea, opettaa ja ohjata lastasi. Sitä te molemmat tarvitsette, ette tuollaista kuvailemaasi hirviomäistä riehuntaa!!!!!!!!
JA jätä miehet pois elämästäsi kunnes olet kasvattanut lapsesi omilleen. Hän tarvitsee sinua enemmän kuin osaat tajutakkaan! Enemmän kuin vieraat miehet!