Onko tietoa Anne Holmlundin henkisestä tilasta?

Kummastuttaa miten tuo ulvilalainen automaalarin vaimo ja lapseton kokoomusedustaja merkonomi Holmlund on ollut niin poissa kaikesta ja hiljaa monista kansanedustajalle tärkeistä lausunnoista syksyisen demokraattisen kansalaisaloitteen mennessä Eduskunnassa läpi tasa-arvoiseen avioliittolakiin nähden!
Kun kuitenkin myös kokoomuksen suositus ja kanta oli laajasti hyväksyä yksissä tuumin ja äänestää lain puolesta!
Tämä itsepäinen ja omaa etuaan ennen edustamiaan kansalaisia ja katkeruuttaan lapsettomuudestaan yms. näin oudolla tavalla kansanvallan ja siis demokratian vastaisesti kapinoiva nainen joutui pettymään näin katkeralla tavalla näin kuitenkin mm. yhdessä puoluetoverinsa" "otsatukkaisen" ja poliisien etuja ajavan Kari Tolvasen (se kaksinaamainen - kuten itseään jopa luonnehti äänestysten jälkeen).

Holmlund'ko todella joutui järkytyksestään turvautumaan jopa "hoitoon" eli työuupumuksen varjolla vetäytymään sivuun pitkiksi ajoiksi "tärkeästä" kansanvallan vastustamisen puuhistaan?!
Nyt ns. "huoralain" ollessa esiin ostojen ja myynnin sallimisen rajoissa - nämä sekä Holmlund ja Tolvanen (nyt uusi kampaus, tukka trendikkäästi sivulle kammattuina!) olivat puuhakkaana asettamassa seksin myynnille nyt puolestaan sääntöjä - ilm. niin ettei säännöt koskisia ainakaan 'kokoomusta edustavaa' tai entistä poliisia ja ainakaan siis thai-hieromoita joissa saa "turvallisesti" ja neljän seinän sisällä harrastaa "hierontapalveluita".

Onhan se helppoa niin ja vaivatonta sen kun astuu sisään ...siis liikkeeseen sen ollessa avoinna jne.
Ja ilm. entinen "otsatukka" nyt "sivullekammattu" haluaa myös että ns. "ladyboy-tarjonta" on vapaampaa myös Suomessa ja heille sallitan kovan kysynnän ( ukkomiehet jne) takia helpotettu maahanmuutto ja työllisyysmahdollisuudet tässä mielessä, ja vain että vapaat parisuhteisiin sitoutumattomat "thai-työläiset" naiset ja siis lady-boyt (transut) saavat oikeuden näin ollen?! Tämä siis tärkeää että eivät elä parisuhteessa - ainakaan virallisemmassa, se tulee olla ehtona lakivaliokunnassa tähdennetään!
Kts. em. henkilöiden nettisivut ja Eduskunnan sivuilta ko. aloitteista lisää!
18183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

onko holmlund automaalarin vaimo luulin että se on joku herra

Äänestä
  • Kyllä kyllä näin on ja automaalarikin voi olla "herra" jos akka on kansaa edustamassa johan siinä pikkupaikkakunnalla on kylän kermaa ja erittäin vaikutusvaltainen henkilö!
    Ja johan "herra" on löytänyt myös suomi24:n mainos-arvon josta tässä osoitus linkissä! Osoitetiedot ja karttaa löytyy, ettette eksy - ja jos mies on eri maata joten ei ole miehen vika jos akka on suvaitsematon - miehellä voi olla täysin erilaiset kokemukset kuka tietää!?
    http://www.meedio.fi/yritys/automaalaamo-peltomaa-ky/9253974/

    Äänestä

Onko Porin / Ulvilan seudulla thai-hieromolaveluita lainkaan?

Nehän olisi suorastaan lain edellyttämällä tavalla saatava ja sallittava jokaiselle paikkakunnalle, jossa paljon kotiin yksi jääneitä puolisoita siis miehiä lähinnä vaimojensa ollessa matkatöissä tai pitkään viikot poissa kotoaan!?

Tehkääpä ukkelit (puutteistanne) kansalaisaloite - ja esittäkää kokoomukselle tulevien vaalien alla voitte olla varma laki etenee poikkeuksetta ja otetaan agendalle ilman vastaväitteitä!
Kuoleviin kuntiin lisähoukutusta ja palveluita aasialaisten huorien siis hierojien ja taputtelijoiden kautta! Jopa matkailu lisääntyy kuntarajojen yli estoitta se on varmaa tämän idean myötä!
Siinäpä Ulvilaankin uutta "tervettä verta" ja mukavaa puuhaa ja ajanvietettä yksinäisten iltoihin ja päiviin!

Äänestä

Ei tässä kehumista ole, putoan eduskunnasta kohta ja mamubisneksetkin menee
päin persettä, kiitos kysymästä kuitenkin.

Äänestä
  • Niinpä niin, sitä saa mitä tilaa sanotaan!? Kansaa ei petetä -kyllä kansa tietää!
    Mutta onhan niissä autoissa aina maalaamista jos oman edun maalaaminen pettää! Siis turvallisesti automaalaamon konttoristiksi entiselle uralle!

    Äänestä

  • Älkää nyt hyvät ihmiset haukkuko. Miten te selitätte kokkaeiden vaalivoiton, ellei heitä äänestä yrittäjät ja niitten perheenjäsenet. Kaikki kampaajat, hierojat ym. yksin yrittäjät. He ovat yrittäjiä ja kokoomuslaisia. On vähän hienompaa kuulua piireihin, yrittäjänaisiin, leijoniin ja Zontaa porukoihin.
    Sitä en tiedä mitä tekemistä on tällä väellä rikkaiden kokoomuslaisten kanssa. Rikkaiden kassaroita varmaankin.

    Äänestä

Hei vitun homo, onko tämä laki- ja rikospalsta? Niin, ei minunkaan mielestäni.

Äänestä
  • On se niin, rikosasiat ja homous ja etenkin vaalit ja kokoomus-kritiikki kuuluu tälle palstalle tottakai!
    Myös lapsettomuus, ja lapset tai ylipaino ja thai-huorimot, entiset ja nykysiet poliisien kommervenkit kuuluvat tänne! Pori ja Ulvila ym. ja niiden paikkojen älyvapaat asukkaat ovat hyviä aiheita ottaa kantaa!
    >>> Parisuhde-laki asiat ovat ihan kuin tätä palstaa varten ja siksi aina ajankohtaisia!

    Automaalarin arki ja yrittäjyys vaikka vaimon palkoilla kuuluu tänne aiheena.
    Maailmaan mahtuu usko tai älä uskomattoman paljon asiaa, jopa sen vierestä ja kaikki ovat yhtä arvokkaita keskustelun ja kommentoinnin aiheita! Ihan kuten muillakin foorumeilla ehkä hieman rajatummin, kuten uskonto tai maahanmuutto jne.!

    Äänestä

  • Näin on näin on näin on.

    Äänestä

  • Hui mahtuuko lehmän puolikkaan vithuun suksikin, entäs sauvat?

    Äänestä

  • Kiitos maistuu aina! Nyt kun sen siis kahvin terveellisyyskin on tutkittua - menen vaalikahveille joka paikaan!?
    http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/tk.koti?p_artikkeli=dlk01000
    Kahvi ja terveys


    Lääkärikirja Duodecim

    28.8.2012


    sisätautien erikoislääkäri, professori Antti Aro

    Kofeiini piristää
    Vaikutuksia muistiin ja hermostoon
    Kahvinjuojilla vähemmän diabetesta
    Kahvi suojaa maksaa
    Haittavaikutukset ovat lieviä
    Useita vaikutusteitä
    Nauti niin kuin tuntuu hyvältä


    Kahvinjuonti on erityisesti suomalaisten suosima tapa. Aikuiset suomalaiset juovat päivittäin keskimäärin 4–5 kupillista eli nautimme kahvia runsaammin kuin muissa maissa. Aikaisemmin tavallisin kahvilaatu valmistettiin kiehauttamalla karkeaksi jauhettua kahvia pannussa. Nykyisin vaaleaksi paahdetun kahvin ja paperisuodattimen läpi valutettu suodatinkahvi on suosituinta. Kahvi sisältää kivennäisaineita, kuten kaliumia ja magnesiumia, mutta ei energiaa, ellei sitä lisätä sokerin tai kerman muodossa.

    Äänestä

  • Työnnä homo metrinen halko persereikääsi.

    Äänestä

Auer on vapaana...

Äänestä

Aloittajalle, mitä sinä Holmlundin Annelle kiukuttelet jos akkasi jakaa "sitä". Ei Annen veli Ilkka tai Anne mies akkaasi käy köyrimässä. Hauku niitä jotka käy tai koita vielä kerran että seisooko sulla edes paketillisella viagraa.

Äänestä
  • Tulin palstalle kyrpy pystyssä koska aina kun luen maailman menoa, minulla seisoo myötätunnosta lukiessani kiihko-idioottien vuodatuksia.
    Nyt kävi paskis, tämän ketjun loppuun lerpahti ja kunnossa. Ei seisoisi kokoomus akkojen suussakaan saati viagralla.
    Pakko vaihtaa palstaa.

    Äänestä

HHahahahah heheheh hodododo.... Tämäpä meni haaskaksi "savolaisittain" sanoen!
Tarkoitus oli toinen, asiallinen kysymys "mikä on Holmlundin henkinen tila" tällä hetkellä, mutta nythän tuo on selvinnyt aivan ihan kuin "rivien välistä" ja suoraankin kommentoinneista!

Huonosti voidaan ja maan henkinen tila on kriittinen ja suorastaan hälyttävä, ei ainoastaan kokoomuksen em. merkonomilla vaan koko kannattajajoukoillaan!
Hyvin HUONOSTI! Joka on surullista kaikkineen, ja syyttömät kärsii ensimmäisinä!

No tähän tultiin kun osaamattomat saavat ihan poliittisen mandaatin ja lain voimalla panna maan talous ja kansavalta ja moraali rappiolle ihan yhdessä vaalikaudessa - a la katainen ja kumppanit!

Äänestä

Vihjataanko täällä ettei Espoon venäläismurhan tapaus olisi ainoa kokoomusmurha? Ulvilaanko ...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vaalit-alkaa kirjoitti:

Kummastuttaa miten tuo ulvilalainen automaalarin vaimo ja lapseton kokoomusedustaja merkonomi Holmlund on ollut niin poissa kaikesta ja hiljaa monista kansanedustajalle tärkeistä lausunnoista syksyisen demokraattisen kansalaisaloitteen mennessä Eduskunnassa läpi tasa-arvoiseen avioliittolakiin nähden!
Kun kuitenkin myös kokoomuksen suositus ja kanta oli laajasti hyväksyä yksissä tuumin ja äänestää lain puolesta!
Tämä itsepäinen ja omaa etuaan ennen edustamiaan kansalaisia ja katkeruuttaan lapsettomuudestaan yms. näin oudolla tavalla kansanvallan ja siis demokratian vastaisesti kapinoiva nainen joutui pettymään näin katkeralla tavalla näin kuitenkin mm. yhdessä puoluetoverinsa" "otsatukkaisen" ja poliisien etuja ajavan Kari Tolvasen (se kaksinaamainen - kuten itseään jopa luonnehti äänestysten jälkeen).

Holmlund'ko todella joutui järkytyksestään turvautumaan jopa "hoitoon" eli työuupumuksen varjolla vetäytymään sivuun pitkiksi ajoiksi "tärkeästä" kansanvallan vastustamisen puuhistaan?!
Nyt ns. "huoralain" ollessa esiin ostojen ja myynnin sallimisen rajoissa - nämä sekä Holmlund ja Tolvanen (nyt uusi kampaus, tukka trendikkäästi sivulle kammattuina!) olivat puuhakkaana asettamassa seksin myynnille nyt puolestaan sääntöjä - ilm. niin ettei säännöt koskisia ainakaan 'kokoomusta edustavaa' tai entistä poliisia ja ainakaan siis thai-hieromoita joissa saa "turvallisesti" ja neljän seinän sisällä harrastaa "hierontapalveluita".

Onhan se helppoa niin ja vaivatonta sen kun astuu sisään ...siis liikkeeseen sen ollessa avoinna jne.
Ja ilm. entinen "otsatukka" nyt "sivullekammattu" haluaa myös että ns. "ladyboy-tarjonta" on vapaampaa myös Suomessa ja heille sallitan kovan kysynnän ( ukkomiehet jne) takia helpotettu maahanmuutto ja työllisyysmahdollisuudet tässä mielessä, ja vain että vapaat parisuhteisiin sitoutumattomat "thai-työläiset" naiset ja siis lady-boyt (transut) saavat oikeuden näin ollen?! Tämä siis tärkeää että eivät elä parisuhteessa - ainakaan virallisemmassa, se tulee olla ehtona lakivaliokunnassa tähdennetään!
Kts. em. henkilöiden nettisivut ja Eduskunnan sivuilta ko. aloitteista lisää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu