Kristillisestä seksuaalimoraalista

Kristillisen kirkon tärkein tehtävä on evankeliumin julistaminen. Hyvä sanoma, evankeliumi merkitsee Jumalan rakkauden, hyväksymisen, välittämisen, armon ja armollisuuden tuomista ihmisille maan päälle. Kirkko ei kuitenkaan julista evankeliumia kovin helposti ihmisen seksuaalisuudelle eikä sen realiteeteille. Tästä kertoo valitettavasti mm. sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuva demonisoiva syyllistäminen ja syrjintä.

Uskooko kristillinen seksuaalietiikka ja moraali että seksuaalisuus on jokin ylimääräinen ihmisyyden osa, jonka ihminen voi tarvittaessa irrottaa ja ottaa käyttöön joskus myöhemmin? (avioliitossa) Mitä sitten, jos ihminen jää elämässään yksin tai seksi ei syystä tai toisesta suju avioliitossa? Onko mahdollista kieltää oma seksuaalisuus koko elämän ajaksi? Kirkon seksuaalimoraaliset kannanotot, niiden linjattomuus ja mahdottomuus tekevät evankeliumista vain moralismia.

Ihmisarvoa ja seksuaalista koskemattomuutta ja intimiteettiä olisi kunnioitettava myös uskonnollisesti. Lähetystyössä kehitysmaissa tilanne on vielä vaikeampi. Kristinuskon nimissä kielletään kondomin käyttö ja koululaisilta seksuaalikasvatus. Tutkimusten mukaan kondomien saatavuus ja seksuaalikasvatus eivät kuitenkaan lisää esiaviollisia tai avioliiton ulkopuolista seksiä. Päinvastoin kunnollinen seksuaalikasvatus siirtää myöhemmäksi seksikokeiluja.

Evankeliumi merkitsee myös sitä, että ihminen saa korjaavia kokemuksia lapsuuden tai nuoruuden traumoihin. Voisimmeko nähdä seksuaalisuutemme kallisarvoisena osana ihmisyyttämme, jonka ansiosta jokainen voisi elää täysipainoista ja hyvää elämää? Se olisi Jumalan armon kokemista ja oman identiteetin vahvistamista miehenä ja naisena. Silloin voisimme myös seksuaalisuudessamme tuntea Jumalan läsnäolon.
691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

BÖÖÖÖÖÖÖ!

Äänestä
  • Jaahas, saimmekin Pekka Simojoen kommentin asiaan. Siunausta vaan sinne Vivamoon!

    Äänestä

  • taivastiellä kirjoitti:

    Jaahas, saimmekin Pekka Simojoen kommentin asiaan. Siunausta vaan sinne Vivamoon!

    Sinulla on ilmeisen joku Pekka syndrooma. Kuuntele hänen laulujaan jos ehdit homostelultasi.

    Äänestä

Ilmeisen asiallinen ja hyvä aloitus, mutta sitten hihulit tulivat taas kuseskelemaan ketjuun. Hihuleilla ei kyllä ole mitään keskustelutaitoa. Järjen köyhyyttäkö?

Äänestä
  • Miksi et sitten osallistunut siihen?

    Äänestä

Seksuaalisuudesta tehtiin suuri synti vuosisatoja sitten. Siitä kehitettiin sellainen ”ikiliikkuja” jota vastaan tuli taistella. Näitä jäänteitä yhä käytetään uskonnon nimissä.

Kun seksuaalietiikka lähtee juuri noista perusteista että se ”…on jokin ylimääräinen ihmisyyden osa…”, on loogista tuo hyvin outo suhtautuminen siihen. Oma keho ja siihen liittyvät luonnolliset toiminnan on muodostunut ”demoniksi” jota vastaan pitää ”taistella”. Ei siis ihme että siitä on seurannut mitä kummallisempia ongelmia ja henkisiä sairastumisia.

”Voisimmeko nähdä seksuaalisuutemme kallisarvoisena osana ihmisyyttämme, jonka ansiosta jokainen voisi elää täysipainoista ja hyvää elämää?”

Tähän meidän tulee pyrkiä. Unohtaa tuo oman kehon demonisointi ja aloittaa todellinen valistus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


evl kirjoitti:

Kristillisen kirkon tärkein tehtävä on evankeliumin julistaminen. Hyvä sanoma, evankeliumi merkitsee Jumalan rakkauden, hyväksymisen, välittämisen, armon ja armollisuuden tuomista ihmisille maan päälle. Kirkko ei kuitenkaan julista evankeliumia kovin helposti ihmisen seksuaalisuudelle eikä sen realiteeteille. Tästä kertoo valitettavasti mm. sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuva demonisoiva syyllistäminen ja syrjintä.

Uskooko kristillinen seksuaalietiikka ja moraali että seksuaalisuus on jokin ylimääräinen ihmisyyden osa, jonka ihminen voi tarvittaessa irrottaa ja ottaa käyttöön joskus myöhemmin? (avioliitossa) Mitä sitten, jos ihminen jää elämässään yksin tai seksi ei syystä tai toisesta suju avioliitossa? Onko mahdollista kieltää oma seksuaalisuus koko elämän ajaksi? Kirkon seksuaalimoraaliset kannanotot, niiden linjattomuus ja mahdottomuus tekevät evankeliumista vain moralismia.

Ihmisarvoa ja seksuaalista koskemattomuutta ja intimiteettiä olisi kunnioitettava myös uskonnollisesti. Lähetystyössä kehitysmaissa tilanne on vielä vaikeampi. Kristinuskon nimissä kielletään kondomin käyttö ja koululaisilta seksuaalikasvatus. Tutkimusten mukaan kondomien saatavuus ja seksuaalikasvatus eivät kuitenkaan lisää esiaviollisia tai avioliiton ulkopuolista seksiä. Päinvastoin kunnollinen seksuaalikasvatus siirtää myöhemmäksi seksikokeiluja.

Evankeliumi merkitsee myös sitä, että ihminen saa korjaavia kokemuksia lapsuuden tai nuoruuden traumoihin. Voisimmeko nähdä seksuaalisuutemme kallisarvoisena osana ihmisyyttämme, jonka ansiosta jokainen voisi elää täysipainoista ja hyvää elämää? Se olisi Jumalan armon kokemista ja oman identiteetin vahvistamista miehenä ja naisena. Silloin voisimme myös seksuaalisuudessamme tuntea Jumalan läsnäolon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu