Tilanne on se, että eronneen parin toinen lapsi asuu isällään ja toinen äidillään. Lapsilla on ikäeroa 7 vuotta. Kun vanhempi lapsista täyttää 18 v., niin alkaako nuorimman lapsen lähivanhempi saamaan elatusmaksuja lapsesta ja jos näin on, niin miten asiassa pitäisi edetä?
Elatusmaksu
Asiaapohtiva
16152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minullakin kolme ja olen lähivanhempi enkä saa euroakaan elatusmaksua,paljonko sellainen on edes?
Ajattele lasten etua, hae etävanhemmalta elatusmaksuja. Ellei hänellä ole varaa (oikeasti) maksaa, niin saat elatustukea.
Lain mukaan etävanhempi on velvollinen maksamaan elatusmaksua lähivanhemmalle huolimatta siitä, kummalla on paremmat tulot. Jos hän ei pysty sitä maksamaan niin Kela maksaa.
Nyt olette ilmeisesti sopineet, ettei kumpikaan maksa kummallekaan, koska olette myös lapset jakaneet. Kipin kapin lastenvalvojalle tekemään sopimus asiasta. Mä en kyllä hlökohtaisesti ymmärrä, miksi erossa myös lapset erotetaan toisistaan. Meillä oli vuoroviikot lasten isän kanssa ja kumpikaan ei maksanut kummallekaan mitään. Ja siitä sovittiin lastenvalvojan luona.
Tyhmällejakiltille sama ohje, ota yhteyttä lastenvalvojaan. Teette sopimukset ja etävanhempi on velvollinen sulle elatusmaksuja maksamaan.
Se tarkoittaa lapsilta koti lähtee. Lähtenyt entinen rouva ei pysty maksamaan ja lapset ei ole viettäneet yhtään vkl loppua hänen luona. Ajattelen lapsia kun ovat vaikeassa iässä. Oikeasti äidillään ei ole kaikki kohallaan. Apua ei saa ammattiauttajilta ,psykologille ei kuulu. Omasta selkänahasta on revittävä lasten paras. Yhtälö on vaikea,mutta yritän parhaani.
En ymmärrä minäkään miksi lapset erotetaan, kun vanhemmat eroaa. Ettei vanhemmilla tulisi paha mieli, ja varakkaampi vanhempi säästää, vai?
Lasten koti on vanhempien/vanhemman luona. Ihan sama missä ja minkälainen koti on. Joskus tuntuu siltä, että vanhemmat arvostavat taloaan tai asuntoaan enemmän kuin lapsiaan.
Noiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Meillä oli vuoroviikkoasuminen ensin (lapsilisät meni kahdesta lapsesta äidille) ja minulle jäi kaikki neljä lasta asumaan, kun äiti muutti toiselle paikkakunnalle. Omaa hölmöyttä en huomannut vahtia ja kahden nuorimman lapsilisät meni äidilleen pari vuotta... Äiti ei maksanut edes elareita, joten kela maksoi ne. Lapsilisä päättyy kun lapsi täyttää 17v. Kelaan täytyy ilmoittaa muutoksista, se ei muuta lapsilisän maksua vaikka osoite muuttuu.
Vaikka noista pystyisi kahden kesken sopimaan, niin silti sosiaalitantan juttusille ja kaikki paperille.
"Äiti ei maksanut edes elareita, joten kela maksoi ne."
Tarkkana, joo. Elatusmaksut eivät ole vapaaehtoisia. Jos vanhemmalla ei ole todistetusti varaa maksaa, niin Kela maksaa sitten.
"Kelaan täytyy ilmoittaa muutoksista, se ei muuta lapsilisän maksua vaikka osoite muuttuu."
Kela kyllä tietää, kuka muuttaa minne. Erotessani vanhin lapsistani muutti omilleen. Olikin jo 19-vuotias. Ei siis ollut saanut lapsilisää yli kahteen vuoteen. Kela muisti minua silti kirjeellä, jossa sanottiin lapsilisän lakkaavan, ellei tämä 19-vuotias lapsi enää asu kanssani. Tulipahan taas kerran mieleen lähettääkö Kelan automaatti noita kirjeitä, vai eikö siellä osata laskea.
Kela ei maksa lapsilisiä automaattisesti toisen vanhemman tilille ellei siitä ilmoita Kelaan "tili nro vaihtunut". Sillä ei ole fyysisen osoitteen kanssa mitään tekemistä.
Jos vanhempien tulot ovat kovin erilaiset, niin tilanne voi olla se, että varakkaamman etävanhemman olisi pitänyt maksaa elatusapua toisen lapsensa lähivanhemmalle.
Voitte sopia elatusmaksusta keskenänne, tai mennä lastenvalvojan pakeille. Ellei tule sopua, oikeus päättää.
Kiitos vastauksesta. Meikäläinen ottaa hetimiten yhteyttä lastenvalvojalle. Luulin, että mun pitää odottaa vielä pari vuotta, että esikoinen täyttää 18. Mulla kuitenkin nykyään kolme kertaa pienemmät tulot nykyään kuin exällä. Siitä kuitenkin ostanut molemmille lapsille kännykät ja nyt vanhemmalle läppärin. Exä ei osta mitään kuopukselle.
Mulla on vaan kova paniikki päällä miten iso sota syntyy tästä, kun suunnitelmani selviää exälle.
Pitääkö meidän mennä lastenvalvojalle yhdessä? Sitä en halua.
Pitää mennä yhdessä, koska sopimusta ei muuten saa aikaiseksi. Siihen tarvitaan molempien allekirjoitukset. Mutta voit myös viedä asian oikeuteen suoraan, jos ex kieltäytyy maksamasta. Eli oikeusaputoimistoon. Se on sinulle ilmaista, kun kyse on alaikäisen huolettavan asiasta.
Ei yhdessä tarvitse mennä, mutta sopimus pitää molempien hyväksyä. Hyvin voi mennä erikseen ja tehdä ehdotuksen sopimuksesta jonka toinen sittten hyväksyy tai sitten tekee vastaehdotuksen. Jos käsitykset eivät kauhean kaukana ole toisistaan, onnistuu hyvin. Jos sopua ei millään tunnu lytyvän, niin sitten oikeuteen.
Kiitos taas. Huomenna soitto lastenvalvojalle. Sydän pomppii kurkussa kauhusta, mikä sota tästä taas nousee. Hiljaiseloa kuitenkin jatkunut jo jonkin aikaa.
Tulin vielä kertomaan, ettei se sitten mennytkään niin.
Vanhemman lapsen kulutus kuukaudessa on enemmän mitä nuoremman, niin ei kannata edes hakea mitään ennen kuin vanhempi täyttää sen 18 v.