Viime syksyn ajan olen tahtonut kuolla pois mutta en millään perus sillalta hyppäämällä vaan tahdon kuolla tulitaistelussa. Kohta olen 18v ja olen miettinyt meneväni ukrainaan vapaaehtois sotilaaksi koska olen monen ammattisotilaan mielestä tuleva sotakone taktisen ajatteluni ja aseen käyttö taitojeni takia ja olen aina ollut armeijasta kiinnostunut. Mutta asiaa hankaloittaa se että tahdon myös elää, eli viettää aikaa tärkeiden kaverieni kanssa vaikka he eivät ymmärrä sitä kuinka tärkeitä ovat ja kohtelevat minua huonosti, mutta silti olisi valmis uhrautumaan heidän puolestaan jos olisi tarve. Minulla on myös tunne että jäisin pois monista hauskoista hetkistä joita he tulisivat viettämään, syksyn aikana olen alkoholisoitunut ja opiskelusta ei ole tullut mitään koska olen viikot juopotellut mutta nyt yritin laittaa sille vastaan ja vähensin juomista ja aloitin salilla kulkemisen taas mutta silti tekee mieli kuolla ja toivon että se satuttaisi erästä kaveriani joka on erittäin läheinen minulle mutta hän ei sitä tajua. Kertokaa millä tämä paha olo loppuisi ilman että tappaisin itseni. Jättäkää ne psykiatrit ja muut pois koska niiden lässytystä en kuuntele. Ja kuolema on sen verran läheinen että olen nähnyt pikku pojasta asti miten ihmisiä kuolee edessäni
tahtoisin kuolla, mutta tahdon myös elää
nuorisotilas
3160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sullahan on tossa perjaatteessa jo unelma ? lähtee sotilaaks ukrainaan ? mikä masentaa ? voiko sitä korjata ? onko sulla perhettä ? tyttöystävää ? tai muuten vaan asioita ympärillä ? mieti niitä kaikkea ja kuuntele sydäntäs!! kuolema vaa on sellanen että se pyörii kaikkien päässä aina joskus! itsekkin viime aikoina olen sortunut itsemurha ajatteluun! veljeni sairastui syöpään mutta selvisi siitä olen onnellinen sen puolesta! mutta suren joka yö että miksi syöpä ei tullut minulle olen itse valmis täältä lähtemään kun olen ollut masentunut jo monta vuotta! mutta en vain ole tehnyt sitä koska mietin aina liian paljon että miten ja millon.Mutta itsekkin mielummin lähtisin vaikka sinne ukrainaan sotimaan koska sota minuakin kiinostaa. Miten sinne ukrainaan edes pääsee ?
Mitään erityistä syytä tähän masennukseen ja halu kuolla taistelussa? Muu kuin kaverin satuttaminen?
Kaiva rehellisiä vastauksia noihin, niin ehkäpä ymmärrät tilanteesi älyttömyyden ja olosi paranee. Vähennä se juominen myös tältä yöltä - viikonloppu meni jo.
Hei! Hyvät nuoret ihmiset! Lähestyn jo kohta 60 ikävuottani. Nuoruus oli minulle hyvin surullinen kokemus, olin masentunut,alkoholisoitunut, ahdistunut, seksuaalisesti hyväksikäytetty poika, kotiolot olivat ankeat. En ymmärtänyt, enkä uskaltanut hakea apua. Lääkkeet olivat silloin ihan eri tasoisia kun nyt. Mietin silloin, että mitä syytä on elää? Olin niin erilainen nuori. Sinnittelin, hain opiskelemaan. jatkoin ankeaa elämääni ja viina toi lyhyen lohdun. Elämä heitteli sinne ja tänne ja kolmekymppisenä aloin pikku hiljaa aikuistumaan ja saamaan otteen elämääni, olin katkolla ja raitistuin pikku hiljaa monien lankeemuksien jälkeen. Vaihdoin alaa minusta tuli terveydenhuollon ammattilainen, joka on työskennellyt laidasta laitaan erilaisten asiakasryhmien kanssa. mm. huumenuorten. Nykyään toimin ratkaisukeskeisenä psykoterapeuttina. Toivon, että jaksat elää eteenpäin!! Hae apua! Onko sinulla ketään jonka kansa voisit jutella elämäntilanteestasi? Hae terapiaan! Hyvin monilla psykoterapeuteilla on rankka tausta eli se ei kyllä ole lässytystä monenkaan kohdalla. Voit aina kysyä psykoterapeutilta hänen taustoistaan. Kirjoittamastasi päätellen suosittelen sinulle miespuolista psykoterapeuttia. Et häviä mitään siinä jos kokeilet!