henkisesti!Onko koko loppuelämä pelkkää ex-ää.Luulin että kun erotaan ja muutetaan erilleen,prosessoidaan eroa pari-kolme vuotta se on sillä selvä.Mutta ei!Joka päivä on mielessä.Onko muilla yhtä vaikeaa päästä irti!En ole edes uutta voinut kuvitella kun elän vieläkin menneessä.Miksi?
mite ex-puolisosta
eroon
82105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
jos joku kertos oman kokemuksen.Saisin lukea miten muut kokee,en sen kummemmin keskustella enempää.Kiitos jo etukäteen.
Olen eronnut puolitoistavuotta sitten ja elämä on hyvällä mallilla lasten (ja itseni)kanssa.
Ongelmana on, että kun isä tapaa lapsiaan, niin hän jatkuvasti pyrkii häiritsemään minua puheillaan yhteenpaluusta.
Minulla ei ole uutta miestä eikä tiettävästi miehelläkään, mutta yksinkertaisesti minulla ei ole tunteita häntä kohtaan enää ja olen sen hänelle sanonutkin.
Olenko itsekäs kun haluan elää elämäni näin,
vain lasten kanssa? (lapsetkin ovat haluttomia palaamaan isän kanssa samaan osoitteeseen).
Ei todellakaan kiinnosta palata yhteen kun olen eroon juoposta päässyt.
Ja kohta haluaisin kieltää häntä tapaamasta lapsiaan jos ei puheet lopu.
Joka kerta kun on tapaamisviikonloppu, stressaannun jo valmiiksi siitä, että hän on tulossa. Hyvät tai pahat puheet eivät auta.
Mikä siis neuvoksi, että saisin hänet tajuamaan, että meillä ei ole tulevaisuutta yhdessä?
Välillä ihmettelen, että voiko tunteet toista kohtaa kuolla näin nopeasti vai olenko koskaan edes rakastanut? - en tiedä?
Et varmaan ole ainoa, joka niin tuntee. Meitä on paljon, mutta osa kieltää tunteensa, ja sitä kautta yrittää päästä eroon, mutta ei sekään onnistu!
Tuo tunne syntyy varsinkin silloin kun on todella rakastanut! Se on vaikeeta ja väsyttävää, mutta se vaan täytyy elää. Mikään ei huvita, mitään ei viitsi tehdä.
Vaikka kuinka yrittää toimia ja vastustaa ajatuksia, ne ei anna rauhaa. En itsekään käsitä, miten ja milloin pääsen siitä tunteesta eroon. Joskus on helpompaa, mutta aina se palaa siihen lähtökuoppaan.
Ihmisiä on paljon, mutta vain se yksi on ajatuksissa. Miksi? Sitä ei kukaan osaa selittää, se vaan on ja pysyy. Sanotaan että aika parantaa haavat! Koskahan se aika mulla on jotta niin kävisi. Elän varmaan loppuelämän tässä tunteessa.
Oliskohan niin, että sinäkin olet niitä kaikkesi antava rakkaudelle. Riisut itsesi, alistut, menetätä itsetuntosi, teet kaiken suhteen eteen ja silti epäonnistutaan. Itse olen tällainen ja pari pitkääkin suhdetta on kariutunut. Nyt en enää uskalla rakastua, koska tiedän, että en ole vielä tarpeeksi vahva erilaiseen suhteeseen. Tiedän, että en itsekään haluaisi vierelleni joo joo kaikki sopii miestä, mutta kun olen kiltti, rakastan hirveästi ja pelkään menettämistä.
Mutta en kyllä haikaile entisiä, nimittäin hyvä sananlasku sanoo: jos mennyttä ei voi jättää, ei uutta voi alkaa. Minä yritän nyt vähän koulia itseäni.
Olen käynyt läpi eron kuoleman kautta ja ilman.
Rakastanut olen liikaakin,mutta jalat maassa uskoen parempaan huomiseen olen päässyt eteenpäin.Surua ja kaipausta voi kyllä ruokkia niin pitkään kuin haluaa!!
En ole vielä päässyt eroon, mutta yritän kovasti. Hyväksi lääkkeeksi olen huomannut ainakin itseni "hoitamisen". Pyrin pitämään itseni hyvässä kunnossa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Olen pakottanut itseni ulos ja tavannut mielenkiintoisia ihmisiä. No, paljonhan on niitä varattuja ravintoloissa, mutta keskustelu heidänkin kanssaan on ollut mielenkiintoista.
Uuteen suhteeseen minusta ei ole ja minusta senkin ymmärtäminen on itsensä hellimistä. Toisaalta olen myös antanut itselleni luvan ikävöidä tietyllä tavalla niin pitkään kuin koen tarpeelliseksi.
Olin viimeisen päälle uskollinen suhteemme ja avioliittomme (10v.) ajan. Siksi kai on ollut vaikeaa opetella näkemään muitakin miehiä, mutta se on ollut toisaalta myös antoisaa. Siihen on todella joutunut pakottamaan itseään. Helposti sitä on uskollinen edelleenkin entiselle puolisolleen. Pitäisi kai ottaa oppia miehistä, joille tuntuu olevan paljon helpompaa ottaa uutta tilalle.
Ei kun voimia matkalle ja rutkasti itseluottamusta!
Muistatko, mitä tuli luvattua papin edessä?"Kunnes kuolema meidät erottaa"!
tietysti ,parasta olis kun ei puhuis eikä näkis ex-ää,mutta lasten takiahan pitää olla jotenkin solidaarinen.Mutta monet käyttää lapsia tavallaan välineenä että sais ex-n yhteyden vielä ja se on väärin!