Ukraina tänään: Tulitauko ei pidä, Britannia uhkaa

Ukraina tänään: Tulitauko ei pidä, Britannia uhkaa Venäjää ankarammilla pakotteilla
tä-Ukrainassa tänään maanantaina jatkunut tulitus on vaarantamassa puolitoista viikkoa sitten Minskissä sovitun tulitauon. Britannian pääministeri David Cameron syyttää rikkomuksista Venäjää.

Hänen mukaansa länsimaiden on vastattava Venäjälle entistä ankarammilla pakotteilla, jos Venäjän-mieliset kapinalliset eivät luovu pyrkimyksistään laajentaa hallitsemiansa alueita Itä-Ukrainassa.

"Suunnanmuutos on kaukana. Venäjän täysin epäoikeutetut ja laittomat toimet Itä-Ukrainassa ovat päinvastoin saavuttaneet uuden tason separatistien rikottua tulitaukoa räikeästi Debaltseven valtauksella, jonka vain Venäjän tuki on voinut mahdollistaa", Cameron sanoi Britannian parlamentille.
hs
2065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

britannian vaikutusmahdollisuudet maailmanpolitiikassa ovat samaa luokkaa kuin banaanikärpäsellä.

Äänestä
  • Jaa-a. Onpa briteillä kuitenkn sen verran ydinaseita, että Venäjällä ei jää kiveä kiven päälle heidän niin halutessaan. Tällaista faktaa uskoo putiinikin, kun eihän se muuta uskokaan.

    Äänestä

  • Ja höpö höpö. Briteillä on vain fissiopommeja, niitä Venäläiset käyttävät sytyttiminä omissa fuusiopommeissaan. Jo yksi ss18 satan ohjus tuhoaisi koko Englannin.
    Briteillä ei edes ole ballistisia ohjuksia, pommit pitäisi kuljettaa lentokoneilla. Heidän vulcan ydinpommittajat on jo kyllä museoitu.

    Äänestä

  • Tosin briteillä on ydinaukellusveneitä, joissa on sitten ydinohjuksia!

    "The Vanguard-class is a British class of nuclear-powered ballistic missile submarines (SSBN) in service with the Royal Navy. Each submarine is armed with up to 16 UGM-133 Trident II missiles."

    Äänestä

  • Tosiasia on se,Putin sanoo sotilassävelet Euroopassa.Englantikin on kuunteluoppilas.Kiduttaja-USAN sylikoira.Halutessaan Putin voisi tehdä sen ettei valioliigaa pelattaisi Brittein saarilla tuhanteen vuoteen.aika pitkä sarjatauko?

    Äänestä

  • Enpä ihan nuin sanois maasta joka kuuluu Natoon.

    Äänestä

  • footbolist kirjoitti:

    Tosiasia on se,Putin sanoo sotilassävelet Euroopassa.Englantikin on kuunteluoppilas.Kiduttaja-USAN sylikoira.Halutessaan Putin voisi tehdä sen ettei valioliigaa pelattaisi Brittein saarilla tuhanteen vuoteen.aika pitkä sarjatauko?

    Putini sanoo sävelet Euroopassa juuri niin kauan kun sitä sallitaan.
    Venäjän tavanomaisten aseiden voima on 10% siitä mitä on Nato.

    Ydiaseista ei kannata kenenkään puhua,monilla mailla niitä on tarpeeksi tuhota koko maailma.

    Äänestä

  • tosiasiaavälillä kirjoitti:

    Putini sanoo sävelet Euroopassa juuri niin kauan kun sitä sallitaan.
    Venäjän tavanomaisten aseiden voima on 10% siitä mitä on Nato.

    Ydiaseista ei kannata kenenkään puhua,monilla mailla niitä on tarpeeksi tuhota koko maailma.

    "Ydiaseista ei kannata kenenkään puhua,monilla mailla niitä on tarpeeksi tuhota koko maailma."

    Valitettavasti venäjä puhuu. Koko venäjän uhittelun perusta ovat juuri ydinaseet, ilman niitä venäjä olisi jo laitettu kuriin. Toistuvasti putin on muistuttanut venäjän olevan ydinaseiden supervalta - venäjä on siis jo tilanteessa, jossa se kiristää ydinaseillaan uhkailemalla.

    Mitään muuta keinoa tällaista uhkailua vastaan ei ole kuin vastauhkaus. Siksi kaikki tietävät, että briteillä on 64kpl ballistisia monikärkiohjuksia sukellusveneissään. Ohjukset ovat jatkuvasti toimintavalmiudessa jossain päin maailmaa, tuntemattomassa paikassa merenpinnan alla. Yhden taistelukärjen teho on riittävä, eikä yli 8000m/s nopeudella kohteeseensa iskeytyvää kärkeä voi venäläisellä teknologialla mitenkään estää.

    Amerikkalaisille torjuntaohjuksillekin tehtävä on erittäin vaikea.

    Äänestä

Itä trolli on taas sotaisa. Taitaa vituttaa kunBritit ilmoitti että r..än kikkailut ei mielytä ja siitä on seuraamuksia. Hyvä Britit.

Äänestä
  • Samaa mieltä, seurataanpas nyt miten Venäjä reagoi. Varmaan on Putskulla kurat housussa.
    Nyt on Englannnilla sama meininki kuin ennen ensimmäistä maailmansotaa, jolloin oli vielä suurvalta. Enää ei ole, mutta ehkä Venäjälle ei ole siitä tieto mennyt.

    Äänestä

tuo on. Sotiminen on jätetty Putinin oikeudeksi.
Hänellä riittää aseita ja vapaaehtoisia Ukrainan kukistamiseksi.
Ei siinä myötätunto auta mitään.

Äänestä

Britit laitaa r...än ojennukseen

Äänestä

AIvan odotettua, että Ukrainalle tarjotaan apua. On oikein hyvä, että Britannia tarjoaa sotilaskoulutusta. Mutta myöhemmin tarjotaan myös aseapua ja lopulta tarvitaan ehkä
vielä sotilaitakin. Monet maat ovat tarjonneet ei-tappavaa sotilaallista apua. Mitähän sekin
voisi olla. Suomi voisi tarjota etälamauttimien käyttökoulutusta. Suomessahan poliisi käyttää
mielin määrin juuri etälamautinta. Raaka vekotin. Se ampuu pari naulaa henkilön rintaan. Mukana menee johdot. Johdot toiset päät on kiinnitetty edeltä jo pistorasiaan. 220 VAC rms,
mutta sen huippuarvo on 325 V. Uskoisin, että ase on niin tehokas, että se kelpaa sotarintamallekin.

Äänestä

Cameron unohtaa argumentoinnissaan yhden oleellisen seikan. Kriisin alku syntyi EU ja Englannin tukemasta vallankaappauksesta Ukrainassa. Demokratian sääntöjen mukaan vaaleilla valittua hallitusta ja presidenttiä ei syrjäytetä aseilla. Nyt Eurooppa hyväksyi tämän prosessin ja tässä on lopputulos. Ei separatistien taistelutahto johdu venäläisistä vaan Ukrainan armeijasta, jonka katsotaan olleen vallankaappaajien kokoonpano.
Ilman Euroopan tukea ja hyväksyntää Ukrainan hallitukselle tätä tilannetta ei olisi alunperinkään syntynyt. Turha osoitella Venäjää nyt kun se toimii samoilla tavoilla kuin itse toimimme. Eli antaa tukensa sille ryhmittymälle jonka katsoo ajavan enemmän omia intressejään. Eikös Cameroninkin poppoo ole tukenut jo vuoden taas näitä vallankaappaajia, jotka olivat vuosi sitten samassa asemassa kuin separatistit ovat nyt, eli virallisen hallinnon vastustajia ?

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

  • Myös Venäjä on alkuperältään laittoman vallankumouksen (lokakuu 1917 perua! Kun kansa syrjäyttää diktaattorin ja pidetään uudet vaalit on valittu uusi johto täysin validi! Ei sitä kannata märehtimään jäädä!

    Ei separatisteilla mitään sen kummempaa "taistelutahtoa" ole! Sen sijaan sillä on muutama etu, jota Ukrainan armeijalla ei ole:

    - mittava määrä "vapaaehtoisia" Venäjältä"
    - Venäjältä saatu viimeisin raskas kalusto (T-90, raskas tykistö ja raketinheittimet)
    - sen sijaan Ukrainan armeija taistelee ikivanhalla venäläiskalustolla

    "Turha osoitella Venäjää nyt kun se toimii samoilla tavoilla kuin itse toimimme. Eli antaa tukensa sille ryhmittymälle jonka katsoo ajavan enemmän omia intressejään."

    Mutta MILLAISEN TUEN! Me emme ole toimittaneet Ukrainan hallitukselle miehiä tai kalustoa! Taistelu on nykyisellään jokasuhteessa epätasaväkinen!

    Äänestä

  • Samaa mieltä myös EriMieltä kanssa.

    "Mutta MILLAISEN TUEN! Me emme ole toimittaneet Ukrainan hallitukselle miehiä tai kalustoa! Taistelu on nykyisellään jokasuhteessa epätasaväkinen!"

    Jottei Vietnam toistu. Venäjällä on se suuri etu ettei siellä kaatuneista niin kirjaa pidetä, jullkista kirjaa. Natomaissa menetykset uutisoidaan ja pidetään näyttävät sankarihautajaiset. Tämä vaikuttaa negatiivisesti sodankäyntiin ja laskee vallassaolevien kannatusta. Siitä seuraa että seuraavissa vaaleissa vaihdetaan presidenttiä, varsinkin Amerikassa ja operaatio keskeytetään. Venäjän tukema osapuoli voittaa taas. Näin ajattelin.

    Äänestä

  • Ei. Vallan legitimiteetti riippuu lopulta vallankäyttäjien toimista. Janukovitsin rosvohallinto rikkoi valansa toimia Ukrainan kansan puolesta, antoipa lopulta käskyn ampua omia kansalaisiaan. Sillä hetkellä janukovitsi lakkasi olemasta Ukrainan laillinen hallitsija. Ukrainan kansan varojen rosvoaminen rosvohallinnolle oli lisätodiste janukovitsin mädännäisyydestä.

    "Cameroninkin poppoo ole tukenut jo vuoden taas näitä vallankaappaajia, jotka olivat vuosi sitten samassa asemassa kuin separatistit ovat nyt, eli virallisen hallinnon vastustajia ?"

    Ymmärräthän nyt, etkä enää kirjoittele tällaisia typeryyksiä? Tilanne on aivan eri.

    Äänestä

Britit ryhtyvät toimiinkin ja lähettävät kouluttajia. Se tosin on hidas tie. Ehkä myöhemmin aseitakin?

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdert kirjoitti:

Ukraina tänään: Tulitauko ei pidä, Britannia uhkaa Venäjää ankarammilla pakotteilla
tä-Ukrainassa tänään maanantaina jatkunut tulitus on vaarantamassa puolitoista viikkoa sitten Minskissä sovitun tulitauon. Britannian pääministeri David Cameron syyttää rikkomuksista Venäjää.

Hänen mukaansa länsimaiden on vastattava Venäjälle entistä ankarammilla pakotteilla, jos Venäjän-mieliset kapinalliset eivät luovu pyrkimyksistään laajentaa hallitsemiansa alueita Itä-Ukrainassa.

"Suunnanmuutos on kaukana. Venäjän täysin epäoikeutetut ja laittomat toimet Itä-Ukrainassa ovat päinvastoin saavuttaneet uuden tason separatistien rikottua tulitaukoa räikeästi Debaltseven valtauksella, jonka vain Venäjän tuki on voinut mahdollistaa", Cameron sanoi Britannian parlamentille.
hs

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu