Osoittakaa laupeutta, älkääkä julmuutta - ja kerätkää aarteita taivaaseen, jos sinne mielitte
* Nuorukainen jätettiin jäälle paleltumaan – Edes hätäkeskus ei auttanut
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/nuorukainen-jatettiin-jaalle-paleltumaan-hatakeskus-ei-voinut-auttaa/1993144
23.2.2015 16:55
- Paikallisten nuorten tekemä kyyditys oli koitua joensuulaisen jalkapalloilijan kohtaloksi Viitasaarella lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Nuoret heittivät vähissä vaatteissa olleen pojan autosta ulos järven jäällä. Poika ei tiennyt missä oli, ja minne mennä löytääkseen joukkueen majapaikkaan.
- Nuorukainen oli lähtenyt paikallisesta ravintolasta tuntemattomien automatkaan. Hänellä ei ollut päällysvaatteita mukanaan.
- Poika kertoi soittaneensa jossain vaiheessa hätänumeroon ja pyytäneensä sieltä apua. Hätäkeskus ei voinut auttaa, koska poika ei pystynyt kertomaan edes sitä, millä paikkakunnalla hän on. Hätäkeskuksesta vahvistetaan, että poika oli useamman kerran yhteydessä heihin. Hätäkeskuksen mukaan poikaan ei saatu järkevää kontaktia. Häntä kehotettiin hakeutumaan lähimpään taloon.
- Kukaan ei tiedä, miten poika selvisi ihmistenilmoille, mutta aamuyöllä viiden jälkeen Viitasaaren keskustassa sijaitsevassa omakotitalossa herättiin koiran haukuntaan. Talon emäntä katsoi ikkunasta ulos, ja huomasi kädet koukussa tärisevän nuorukaisen seisovan pihamaalla.
- Poika huusi värisevällä äänellä apua ja pyysi päästä lämpimään.
-– Poika oli läpimärkä ja umpijäässä kun saimme hänet sisälle. Vaihdoimme märät vaatteet kuiviin ja laitoimme pojan nukkumaan, kertoo talon emäntä.
- Pojan pelastanut nainen on vahvasti sitä mieltä, ettei nuoren puheita ollut otettu vakavasti.
.– Poika oli humalassa, mutta kyllä tämän hätä olisi pitänyt ottaa todesta. Ilman koiran herätystä olisimme varmasti löytäneet pojan aamulla paleltuneena hangesta. Hänet heittele jättäneiden teko on käsittämätön, mutta kuulin, että Viitasaarella liikkuu porukka, joka harrastaa tällaista.
"Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat." (Matt.7:12)
"Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa, ja köyhä on parempi kuin valhettelija." (Snl.19:22)
"Joka vanhurskauteen ja laupeuteen pyrkii, se löytää elämän, vanhurskauden ja kunnian." (Snl.21:21)
"Sillä laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin polttouhreja;..." (Hoos.8:6)
"Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta JHVH sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?" (Miika 6:8)
Ja Sakarjalle tuli tämä JHVH:n sana:
"Näin sanoo JHVH Sebaot: Tuomitkaa oikea tuomio, tehkää laupeus ja olkaa armahtavaiset kukin veljellenne,
leskeä, orpoa, muukalaista ja kurjaa älkää sortako, älkääkä miettikö mielessänne pahaa, kukin veljeänsä vastaan." (Sak.7:8-10)

Vastaukset 2
Vanhimmat
(jatkoa)
Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:
"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten kuningaskunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten kuningaskunnassa.
Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten kuningaskuntaan." (Matt.5:1-20)
"Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden." (Matt.5:7)
"Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä." (Matt.9:13)
"Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä." (Matt.12:7)
"Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää." (Matt.23:23)
(jatkoa)
Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"
Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta JHVH:a, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".
Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jahushualle (Jeesukselle): "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
Jahushua (Jeesus) vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.
Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jahushua (Jeesus) sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin". (Luuk.10:25-37)
"Kiitetty olkoon meidän Herramme Jahushuan (Jeesuksen) Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,..." (2.Kor.1:3)
"Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi." (Jaak.2:13)
"Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele." (Jaak.3:17)
"Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, on oleva meidän kanssamme, totuudessa ja rakkaudessa." (2.Joh.1:3)
Kaikkivaltias Luoja runsaasti siunatkoon niitä, jotka tässä ja muissakin tilanteissa ovat osoittaneet laupeutta epäitsekkäästi hädänalaisille ja apua tarvitseville. Ja päinvastoin Luoja antakoon tuntuvan muistutuksen puolestaan julmuutta osoittaneille. Heitä riittää tässäkin maassa aivan tarpeeksi.
Kaikkivaltias ja Kristus hallitkoon ja ulottukoon Heidän auktoriteettinsa mahdollisimman täydellisesti kaikkialle!
Ja Jahushua (Jeesus) tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt.28:18-20)