EK: Työtunteja lisättävä, palkkoja laskettava,työuria pidennettävä ja vapaita vähennettävä!!
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan suomalaisten työaika on lyhentynyt huolestuttavalla tavalla. EK:n asiantutijan Seppo Saukkosen mukaan työuria onkin pidennettävä ja työtunteja lisättävä, sillä työaika on Suomessa lyhentynyt 50 vuoden aikana huomattavasti. Työajan lyheneminen selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreesta raportista.
– Talouskasvun näkökulmasta onkin tärkeää, että työuria voitaisiin pidentää ja tehtyjä työtunteja lisätä. Työuria voidaan pidentää eläkepäätöksillä ja työtunteja lisätä työaikaa pidentämällä ja vapaita vähentämällä, Saukkonen sanoo EK:n tiedotteessa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55735-ek-tyotunteja-lisattava-tyouria-pidennettava-ja-vapaita-vahennettava
KOK-Pienyrittäjät: Raamisopimus auki ja palkkoja alennettava!!
samalla on avattava keskustelu kokonaisvaltaisesta palkkojen alentamisesta ja yrit
Valitettavasti Suomen hallitus ei näytä ymmärtävän eikä myöskään toimivan Suomen talouden kuntoon saattamiseksi. Suomen Pienyrittäjät esittävät hätähuudon Suomen puolesta, puheenjohtaja Jyrkiäinen kirjoittaa.
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2012/09/17/pienyrittajat-raamisopimus-auki-ja-palkkoja-alennettava/201237930/137

Vastaukset 11
Vanhimmat
EK ajaa vain suurpääoman etua.
EK haluaa vain lisätä tuottavuutta, vaikka siinä ollaan lyöty jo yli äyräiden. Ajatellaanpa sen sijaan kokonaisvaltaisesti: suomalaisten työaika on lyhentynyt, koska työttömyys on lisääntynyt. Lyhentämällä päivittäistä työaikaa, laskemalla hieman tuottavuutta ja palkkaamalla työttömiä töihin parannetaan ihmisten kulutus- ja veronmaksukykyä. Ai hitto, sehän olisikin elvytystä, eihän se käy. Siispä ei muuta kuin kaikki irti ja vielä enemmänkin nykyisten töissä kituvien selkänahoista.
EK:n Häkämies on olmi kokoomuskuikelo.
Ek haikailee selvästi aikoja ennen:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tulopolitiikka
Muistan Liinamaa sopimuksen. Olin ollut 3v työelämässä ja tuossakohan se lauantain 5 tuntia saatiin blokattua. Ja sitäkös EK itkee, ja tietenkin tää nykyään pitäis PAIKALLISELLA SOPIMISELLA varmaan tehdä ILMAISEKSI.
Härskiydellä ei oo mitään rajaa, tulee todella URKKIA ikävä.
Yritysten on irtisanottava täysin turhan johtajansa, siitä se säästö syntyy.
EK:n mielestä kaikki duunarit orjatyöhön ja ylempi keskiluokka (5000 euroa ja sitä enemmän kuukaudessa tienaavat) ja ökyrikkaat keräävät rahat.
EK kaivaa todella verta nenästään. Varrotaan hetki, niin eiköhän moiset mölinät vähene rajusti. Nimittäin kun tulee tuo lähes 2 milj, jäsenen suurliitto vastavoimaksi. Häpöntöllä saattaa vielä paine nousta joskus räjähdykseen asti, hyvä niin.
Miten työllisyys paranee jos samoja pidetään työpaikalla pidemmän aikaa?
EK haistakoon haisevan pierun!
http://www.anttipesonen.fi/2015/02/tyon-hintaa-alas-palkkoihin-koskematta.html
Työn hintaa alas palkkoihin koskematta
Työn hinta on keskeinen asia, kun työllisyyttä halutaan parantaa. Työn hintaa voidaan ja pitää alentaa palkkoihin koskematta.
Itsenäisyyspuolueen vaaliohjelmassa esitetään, että arvonlisäverovelvollisuuden alaraja nostetaan 100 000 euron liikevaihtoon. Tämä helpottaisi varsinkin aloittavien ja pienten palveluyritysten toimintaa.
Toinen ja hyvin merkittävä esitys on se, että maksurasitysta työn sivukuluista pitää siirtää työtä tarjoavilta yrityksiltä automaatiotuotannolle ja muulle toiminalle, joka nyt on vapaa niistä kuluista, joita työhön kohdistetaan. Nykyiset työn sivukulut on siis poistettava, ja vastaavat maksut kerättävä tuotannon jalostusarvon perusteella.
Kun näihin uudistuksiin lisätään IPU:n kannattama perustulo ja alle 1000 euron kuukausitulojen verovapaus, voidaan helpottaa työn tarjoamista ja vähentää nykyistä 450 000 suomalaisen työttömyyttä.
Nykyisiltä päättäjiltä näyttää olevan pallo hukassa, mitä tulee työllisyyden parantamiseen. Hiljattain tehdyn lähes 1000 miljoonan euron yritysveroalen piti muka lisätä työllisyyttä. Herttileili sentään! Yhtä ihmeellisiä ovat pyrkimykset pidentää työuria loppupäästä, kun nuorisotyöttömyys on suurta ja työtä siirretään koneiden tehtäväksi. Maasta puuttuu keskustelu työn käsitteen muuttumisesta.
___________________________________________________
Työaikoja ei ole syytä pidentää, mutta työn tekemistä voidaan jatkaa
vaikka tuntikaupalla
työn jakamisen kautta, kun siirrytään lyhyempään päivään niin työtä
riittää kaikille,
ja koneet tulee täysin käyttöön kun tehdään työtä vaikka kahdessa vuorossa, tarvittaessa vaikka ympäri vuorokauden.
Mitenkäs sen työntekijän työhyvinvoinnin tuolloi käy? No taukojahan se vaan vaatii samassa suhteessa lisää. On tietysti olemassa palkkoja ja palkkioita, joita on syytäkin alentaa. Niin tulpeloa talous- tai työneroa tuskin löytyykään, joka ei pärjäsi vähemmällä. Isopalkkaisten työtunteja voi hyvin lisätä ja palkkoja alentaa, ilman siitä oikeasti kenenkään kärsimättä. Tarpeet ja maksut kun on pienipalkkaisille yhtä kovat.