D:n kertomus
106. Vuonna 2004 syntynyt D on oikeuspsykologisissa haastatteluissa 18.8. ja 23.8.2011 kertonut muun ohessa siitä, mitä Anneli Auer ja A olivat kertoneet hänelle yön 1.12.2006 tapahtumista. Anneli Auer ja A olivat raahanneet, viiltäneet ja lyöneet puukolla Jukka Lahtea. Lisäksi he olivat lyöneet häntä neljä kertaa vasaralla päähän. Jukka Lahden silmiin oli heitetty hiekkaa, minkä lisäksi häntä oli heitetty kivillä. Anneli Auer ja A olivat suunnitelleet tekoa vuoden ajan.
107. AA:n ja MA:n kertomuksista on käynyt ilmi, että D oli ensimmäisenä lapsista heinäkuun lopulla 2011 ilmaissut tietävänsä jotakin Jukka Lahden surmaamisesta.
106. Vuonna 2004 syntynyt D on oikeuspsykologisissa haastatteluissa 18.8. ja 23.8.2011 kertonut muun ohessa siitä, mitä Anneli Auer ja A olivat kertoneet hänelle yön 1.12.2006 tapahtumista. Anneli Auer ja A olivat raahanneet, viiltäneet ja lyöneet puukolla Jukka Lahtea. Lisäksi he olivat lyöneet häntä neljä kertaa vasaralla päähän. Jukka Lahden silmiin oli heitetty hiekkaa, minkä lisäksi häntä oli heitetty kivillä. Anneli Auer ja A olivat suunnitelleet tekoa vuoden ajan.
107. AA:n ja MA:n kertomuksista on käynyt ilmi, että D oli ensimmäisenä lapsista heinäkuun lopulla 2011 ilmaissut tietävänsä jotakin Jukka Lahden surmaamisesta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hovioikeuden johtopäätökset C:n ja D:n kertomuksista
108. C on ollut Jukka Lahden saadessa surmansa noin 4 vuoden ja 10 kuukauden ja D noin 2 vuoden ja 5 kuukauden ikäinen. Se, mitä edellä on todettu B:n kertomuksesta ja sen yhteensopimattomuudesta muun asiassa esitetyn todistelun kanssa, pätee myös hänen kahden nuoremman sisaruksensa kertomuksia arvioitaessa. Kertomukset sisältävät B:n kertomuksen tavoin seikkoja, jotka eivät saa tukea poliisin teknisessä rikostutkinnassa hankkimasta selvityksestä. Takkahuoneen lattiassa olevat verijäljet huomioon ottaen Jukka Lahtea ei ole raahattu surmaamisen jälkeen takkahuoneessa, kuten kertomuksissa väitetään. Takkahuoneesta ei ole myöskään löydetty soraa, kiviä tai hiekkaa. Jukka Lahden jaloissa ei ole ollut raapimisen aiheuttamia jälkiä tai vammoja, eikä hänessä ole todettu myöskään sellaisia vammoja, jotka liittyisivät kivillä heittelyyn. Jukka Lahden silmissä ei ole ollut hiekkaa. Edellä todetulla tavalla on poissuljettua, että A olisi yhdessä Anneli Auerin kanssa surmannut Jukka Lahden. C:n ja D:n kertomukset vaikuttavat vahvasti, niiden sisällöt ja lasten iät huomioon ottaen, perustuvan B:ltä saatuihin vaikutteisiin. Kertomukset eivät tue syytettä lainkaan, eikä niiden perusteella voida tehdä johtopäätöksiä siitä, onko Anneli Auer syyllistynyt syytteessä kuvattuun tekoon.
KOVIA VALEHTELEEN
Joo ja noiden samojen vinksahtaneiden pentujen kertoman perusteella Auer & Kukka saivat tuomiot lapsiin kohdistuneista seksirikoksista, jotka nekin olivat lasten sairaaloisen mielikuvituksen tuottamaa.
Vitun aivopestyt äpärät, Auerin veljen ja sen muijan tuotoksia.
Mitä me opetammekaan lapsillemme: Ei niin väliä pitääkö jutut paikkansa, pääasia että lapset huomioidaan.
Eilen kuulimme uutisista että Helsingin poliisissa Aapio oli päättänyt että Aarnio ei (vielä) saa potkuja.
Tuosta pitäisi aivan ilahtua: eihän Aarniolle ole vielä ensimmäistäkään tuomiota, on vain syyttäjän syytöksiä. Potkujen antaminen olisi ollut laitonta. Marssijärjestys olisi ollut väärä. Aidosti Ulvilamallia, lapset päättävät, aikuiset tottelevat.
Ehei, Aarnion tuomiosta Suomessa ei päätä lapset. Aarnion tuomareita ovat Saarahuora ja 2 Hesarin naistoimittajaa.
Keitä nämä Lehtinen ja Pyykkö ovat? Edustavatko poliisia vai Lehdistöä?
Lienevät Tv-tähtiä.
Ja tällä tavalla meidän yhteiskunnassa järjestellään tilaisuuksia kasvattaa lapsia joille EI opeteta normaaleja inhimmillisiä rajoja kanssakäymisessä.
Auerin lasten murhaus- ja raiskausvalheet antavat tilaa terroristien kasvatukselle.
Pyykkö on jo vaikuttajana siirtynyt takavasemmalle.
Mutta Lehtinen haaveilee vielä siitä että tieto-on-valtaa-yhteiskuntaa voi rakentaa myös dekkareiden avulla.
Ei se niin mene. Nippelitieto jammereista sun muista härpäkkeistä ei riitä kun on kyse suurempien kokonaisuuksien sisäistämisestä.
Lehtinen on kommenteissaan pitänyt Aarnion tilannetta huonona. Toki se huono onkin, mutta mielestäni Lehtisen arviot ovat perustuneet sisäpiiri-infon suppeuteen. Kun tuijottaa jotain pientä yksityiskohtaa ja näkee siinä vikaa mutta ei huomaa millaisessa ympäristössä Aarnio on tehnyt työtään, kokonaisuuden hahmottaminen jää jonkun jammeritempun jalkoihin.
Sisäpiirijuttu lienee tuo apulaisvankilanjohtajan juoruilusyyte jonta hän tänään sai. Hän on peräti 5 kertaa sanonut ystävälleen Jari Aarniolle jotakin jostakin vangista.
Liittynee huumevankeihin. Maailma muuttuu, nyt lörpöttely saattaa johtaa syytteisiin
Kyllä globaalisti asemat ovat vääntyneet sellaisiin positioihin että Aarnio olisi välttänyt nämä nykyiset syytteet vain jos hän olisi istunut virkahuoneessaan pussi päässä ja pyöritellyt peukaloitaan aikansa kuluksi. Marianne Semin epäonnistuminen vaatii KOSTON.