Kreikan hallitus peruu jo eilisiä lupauksiaan

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/kreikan hallitus peruu jo eilisia lupauksiaan/a1050612
1462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei noihin voi luottaa missään asiassa.

Äänestä

Noiden koukkunokkien luotto on mennyt jo vuosikymmeniä sitten ja ihmettelenkin, miksi niitä edelleen luototetaan ja Eurossa väkisin pidetään.

Äänestä
  • Juuri ne koukkunokat haluavat pitää kreikan eurossa, jotta kreikan kansan ryöstäminen saisi jatkua.

    Äänestä

Hyvä näin. EU idioottipoliitikkoja viedään kuin pässejä narusta.

Äänestä

Niin minäkin tekisin, mikäli Jyrki ilmaantuisi uudestaan kiusaamaan.

Äänestä

"Kreikka ei aio yksityistää maan sähkölaitoksia eikä sähköverkkoja, vaikka maanantain-iltana lähettämässä listassaan Kreikan hallitus lupasi jatkaa euroryhmän vaatimia uudistuksia, uutisoi Reuters. "
Kenenkähän omistuksen nuo laitokset lopulta siirtyisivät? Kaiken karvaisten eurooppalaisten kokoomus huijareiden salkkuihin tietenkin. Suurta kusetusta koko pelastamiskampanja. Suur-Saksa tässäkin tapauksessa lopullinen voittojen kerääjä on jälleen kerran.

Äänestä
  • Pistinkin jo postia parin faktan kera (jos on jäänyt jollain huomaamatta) Kreikan suuntaan, etteivät missään tapauksessa lähde tähän EU maiden kusetukseen mukaan.

    Äänestä

  • Arjalaisille kaikki kiitos. Sehän on tunnetusti kirjoitettu saksalaisten geeneihin. Sitä aiemmin yrittäneellä Aatullahan oli huhujen mukaan myös maailman taloudellisten varantojen ryöstäjärodun geenejä, mutta niiden mahdollinen puute ei näytä nykyjohtoa haittaavan.

    Äänestä

Ei sähköverkon yksityistämisessä mitään järkeä olekkaan. Toiminnalla ei ole kilpailua ja verkon omistaja voi hinnoitella tuotteensa miten haluaa.
Muistellaanpa kuinka kävi kun täällä Digita meni yksityiseen omistukseen.

Äänestä
  • Digita ei noteeraa mitenkään asiakkaiden ilmoituksia TV häiriöistä. Että silleen.

    Äänestä

Me tienataan, meillähän on ne Sdp:n mainostamat takuudet.

Äänestä

Kreikka ei koskaan maksa velkojaan ja se on FAKTA.

Äänestä
  • Ja sitä ei vaan umpi-idiootti eurooppalainen poliitikko tunnu pystyvän hahmottamaan.

    Äänestä

  • Pitäis jo uskoa miten on käynyt viidesti Kreikan valtion velkojen maksamatta ovat. Suomessa ei taida enää olla se sanonta voimissaan, että kolmas kerta toden sanoo. NYt niitä kertoja on jo viisi, mutta nämä swiitti pöllöt eivät usko mitä vanhat parrat sanovat kokemuksen syvällä rintaäänellä. Että silleen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eitulemtnkreikkikset kirjoitti:

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/kreikan hallitus peruu jo eilisia lupauksiaan/a1050612

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu