YLEN ANTIPROPAGANDASTA HUOLIMATTA PERSUT NOUSEVAT

Ylen kyselyn mukaan keskustan kannatus jatkoi laskua helmikuussa. Myös kokoomus ja Sdp menettäneet suosiotaan.
Keskustan kannatus näyttää kääntyneen laskuun. Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä ilmenee, että keskustan kannatus laski helmikuussa 1,1 prosenttiyksikköä 24,9 prosenttiin.

Keskustan kannatus kääntyi laskuun jo tammikuussa. Huippulukema, 26,7 prosenttia, mitattiin viime joulukuussa.

Toisena Ylen kyselyssä on SDP 16,8 prosentin (-0,4 %-yksikköä) ja kolmantena kokoomus 16,2 (- 0,1 %-yksikköä) prosentin kannatuksella.

Tutkimusta johtaneen Taloustutkimuksen Jari Pajusen mukaan helmikuinen olutkohu ei selitä keskustan laskua.

– Se kohu saatiin tapettua niin nopeasti, että se ei näy tässä mittauksessa, Pajunen kertoo Ylelle.

Keskustan jälkeen tulevan kolmikon kisa näyttää kiristyneen. Perussuomalaisten kannatus nousi helmikuussa 0,6 prosenttiyksikköä 15,4 prosenttiin. Siten kokoomuksen, Sdp:n ja ps:n kannatus mahtuu 1,5 prosenttiyksikön sisään.

Pajunen arvioi Ylelle, että perussuomalaiset hyötyy Kreikan lainaohjelman saamasta laajasta huomiosta

Myös vasemmistoliitto ja vihreät ovat onnistuneet lisäämään kannatustaan. Vasemmistoliiton kannatus nousi helmikuussa 0,6 %-yksikköä 8,8 prosenttiin, vihreiden 0,5 %-yksikköä niin ikään 8,8 prosenttiin.

Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten 3 420 henkilöä. Haastattelut tehtiin 2.–24.2. Kyselyn virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


SUOMI-INFO kirjoitti:

Ylen kyselyn mukaan keskustan kannatus jatkoi laskua helmikuussa. Myös kokoomus ja Sdp menettäneet suosiotaan.
Keskustan kannatus näyttää kääntyneen laskuun. Yle Uutisten Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä ilmenee, että keskustan kannatus laski helmikuussa 1,1 prosenttiyksikköä 24,9 prosenttiin.

Keskustan kannatus kääntyi laskuun jo tammikuussa. Huippulukema, 26,7 prosenttia, mitattiin viime joulukuussa.

Toisena Ylen kyselyssä on SDP 16,8 prosentin (-0,4 %-yksikköä) ja kolmantena kokoomus 16,2 (- 0,1 %-yksikköä) prosentin kannatuksella.

Tutkimusta johtaneen Taloustutkimuksen Jari Pajusen mukaan helmikuinen olutkohu ei selitä keskustan laskua.

– Se kohu saatiin tapettua niin nopeasti, että se ei näy tässä mittauksessa, Pajunen kertoo Ylelle.

Keskustan jälkeen tulevan kolmikon kisa näyttää kiristyneen. Perussuomalaisten kannatus nousi helmikuussa 0,6 prosenttiyksikköä 15,4 prosenttiin. Siten kokoomuksen, Sdp:n ja ps:n kannatus mahtuu 1,5 prosenttiyksikön sisään.

Pajunen arvioi Ylelle, että perussuomalaiset hyötyy Kreikan lainaohjelman saamasta laajasta huomiosta

Myös vasemmistoliitto ja vihreät ovat onnistuneet lisäämään kannatustaan. Vasemmistoliiton kannatus nousi helmikuussa 0,6 %-yksikköä 8,8 prosenttiin, vihreiden 0,5 %-yksikköä niin ikään 8,8 prosenttiin.

Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten 3 420 henkilöä. Haastattelut tehtiin 2.–24.2. Kyselyn virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu