Suomen poliitikot ja virkamiehet ovat TUHONNEET SUOMEN.
Muutan Portugaliin eläkkelle päästessäni
ksjkshgsf
19740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mites ois KREIKKA, siellä saa nauttia Suomen talousavusta
Tulkaa Kreikkaan - rahanne ovat jo täällä.
Portugalikin on vahvasti korruptoitunut maa hallintonsa perusteella. Vanha siirtomaariistäjäkin vielä. En haluaisi pönkittää portujen taloutta eläkerahoillani.
Kaikki EU-maat toimivat EU;n määräämällä tavalla,
ei taida juuri pakopaikkoja olla, joka puolella on joku isompi maa määräämässä.
Portugalin alueita ovat mm. Azorit ja Madeira. Hienoja saaria keskellä merta. Siellä olisi hyvä viettää eläkepäiviä.
Madeira on tylsä paikka.
Kerro lähemmin miksi?
Siellä ei ole yöelämämää ainakaan helmikuussa.
Yökerho nimeltä Bada Bing ei myöskään ole esikuvansa veroinen eikä edes auki helmikuussa.
No ihan mikä vaan kunhan ei pösilöpoliitikkojen Suomi. Voi jumalauta mitä sakkia on ollut ja on nykyhallituksessa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
JUURI NÄIN.
Portugaliin suunta myös meillä joten NÄHDÄÄN!
Meillä myös koska VEROTUS!
Kaurismäen Aki elelee Portugalissa.
Aika tyypillinen vasurihan se on : haukkuu NATOa ja asuu NATO-maassa.
Vanha kunnon punikkien tunnuslause: elä kuten minä sanon älä elä kuten minä elän.
Missä Kaurismäki asuu Portugalissa?
" Kaurismäki asuu osan vuotta viinitilallaan Portugalissa ja kesäkaudet Suomessa Karkkilassa"
alkaa porukka olla hönössä täälläkin jutuista päätellen?
Sinä olet HÖNOSSÄ mutta muut EI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tulkaa muutkin suomieläkeläiset Portugaliin ja tehdään sinne oma yhteisömme ja jaetaan surut ja ilot yhdessä! Mulla vielä muutama vuosi jäljellä eläkkeeseen asti mutta aion muuttaa Portugaliin kunhan eläköidyn. Hyvää jatkoa kaikille Portugaliin suuntaaville senioreille!
JUURI NÄIN, kaikki suomiseniorit Portugaliin!