Luovutanko ruumiini tutkimuskäyttöön?

MitäKuoltua

Olen viime viikkoina miettinyt otsikossa esittämääni kysymystä. Minulle se tuli ajankohtaiseksi, ei iän vuoksi, vaan edessä olevan suuren leikkauksen tähden, johon liittyy suuria riskejä halvaantua tai kuolla. Sairaalassa viimeisten tutkimusten jälkeen kysyttiin, että haluanko luovuttaa kuoltuani ruumiini tutkimustyölle? Sen tutkimisesta voi olla apua harvinaisen sairauteni synnyn ja etenemisen selvittämiseksi. Leikkaus on ensi viikolla ja kaavake allekirjoitettuna tulee jättää keskussairaalan henkilökunnalle ennen operaatiota.

Miksi tätä asiaa täällä esitän? Ajattelen, että palstalla on uskovaisia ja heillä ymmärrystä vastata kysymykseen "onko kristillistä luovuttaa keho kuoleman jälkeen tutkimuksiin?" Ainakin elokuvissa patologit leikkelevät ruumiin palasiksi. Raamatun mukaan, jos olen oikein ymmärtänyt, ihmisen ruumis on pyhä. Onko oikein luovuttaa se tutkimuksiin, joista ei itse voi tietää eikä niihin vaikuttaa?

33

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiede ei ole totta ja evoluutio on Saatanan valhetta. Tämä EI ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on MAALLISTA, SIELULLISTA, RIIVAAJIEN viisautta. Jaak. kirj. 3:15 täten tiedemiesten viisaus on demonien viisautta tuomitsematta tiedemiehiä.

      • kunhankysynvaan

        Onko lääketiede ja lääkärit, joka auttaa sairaita paranemaan, "riivaajien viisautta"?


      • kunhankysynvaan kirjoitti:

        Onko lääketiede ja lääkärit, joka auttaa sairaita paranemaan, "riivaajien viisautta"?

        Jumala pelastaa KAIKESTA. ''sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke KOKO hänen ruumiillensa.''San. 4:22


      • MietiUudestaan

        Jos tiede ei olisi totta, et pystyisi kirjoittamaan tuota potaskaa tänne.
        Vai rukoilemallako siirrät viestit tälle palstalle?


    • kalevalan.päivä

      Tiede ja tutkimus.
      Sairauksien parantaminen lääketieteen avulla verattuna rukouksien voimaan parantaa.
      Ei niitä voi verrata jumalan avulla ei ole todistettavasti parannettu ensimmäistäkään sairasta, väittäkää mitä hauatte taikauskostanne uskomuksineen.
      Miksi uskovaiset hakevat apua lääkäreiltä, koska tietävät usko ei heitä paranna.
      Joku sanoi muka riivaajien viisautta, hakekaa apua pirkoilta, niilojen tapaisilta he eivät demodoi.
      Olette alkuntaisia hölmöjä elätte unihaaveluissa.
      Tiede ja sen avulla luotu kehitys on luonut kaiken, sinulla tuskin olisi vaatteita päällä, hyppisitte vain nuotion ympärillä palvoisitte olematonta jumalaa.

    • kyllävaan

      Kyllä on kristillistä luovutta keho kuoleman jälkeen tutkittavaksi. Näin auttaa muita ihmisiä, toisten auttaminen on aina oikein.

    • hyväniin

      Ruumis on vain kuori, jota ei tarvitse kuoleman jälkeen, ruumis tuhoutuu muutenkin, näin on... se on hyvä käyttää tutkimuksiin. Ja on myös oikein, että autetaan lääkärien ammattitaitoa ja lääketieteen kehittymistä tällä tavalla.

    • TehkääSamoin

      Minä ajattelin luovuttaa ruumiini Itäsuomen susilaumoille.
      He saavat hyvän päiväaterian siitä.

      • Höhh

        Oletko varma, että eläinten suojelijat eivät tule syyttämään perikuntaasi susien myrkyttämisestä?


      • TehkääSamoin
        Höhh kirjoitti:

        Oletko varma, että eläinten suojelijat eivät tule syyttämään perikuntaasi susien myrkyttämisestä?

        Olen.


    • JumalanLuomistyö

      Käsittääkseni potilaan tulee nykyään nimenomaan kirjallisesti kieltää kuolemansa jälkeinen ruumiinsa ryöstö ja hyväksikäyttö. Ilmeisestikin nyky-yhteiskunta pitää vainajan ihmisruumista kuin itselleen luonnollisesti kuuluvana ja lääkärit saattavat napsaista kuolleesta elimiä omiin tarkoituksiinsa.

      Kannattaa kieltää elintensä siirto, jos et halua, että esim. uskovaisen ruumistasi häpäistäisiin siten, että itse pääosin makaisit haudassa, ehkä sopivasti tuhkattuna ja samanaikaisesti esim. munuaisesi ryyppäisi Thaimaassa ja maksasi bailaisi Helsingin yössä. Itse pidän tällaista toisen ihmisen, varsinkin tällaista elämää vastustavan kristityn häpäisynä.

      Ruumiinsa luovuttajia on aivan riittävästi, enkä ainakaan itse sallisi tällaista ruumiini häpäisyä omalle kohdalleni.

      Entäs nk. "tempaus"? Koska oma ruumiimme saa uuden kirkastusruumiin, tapahtuu se, että tempauksessa myös elimesi irtautuvat henkilöstä, johon se on asennettu / jonka sairaalan lääkäri on hänelle varastanut. Eli tempauksessa tulee uskovien ruumiinryöstäjille nolo loppu. Jäävät kadulle kuolleina makaamaan. Haiman oikea omistaja vie omansa mukanaan Taivaaseen. Näin luulisin. Kertoohan VT kuolleista luista, jotka heräsivät eloon, ylösnousemuksesta.

      Tällainen asia tuppaa aina unohtumaan, eikä lääketiede tästä suinkaan ihmisiä muistuta: pitäisi kirjoittaa sairaalassa, tai vaikkapa terveyskeskuksessa elintensiirtokielto. Tosin on kohtuullista, ettei sitten itsekään ole ottamassa itseensä toisten ihmisten elimiä. En itse pidä edes verensiirtoajatuksesta, joskaan ninulta ei ole sairaalassa lupaa kyselty.

      Itseasiassa en taju kankaalla maatessani ja kipulääkettä odotellessani ole oikeastaan tajunnutkaan, että itseeni on valutettu vieraan ihmisen verta. Kiitos tietysti hänelle, kuka onkin ollut, ystävällisestä teosta, tätä en kiistä. Monien ihmisten ystävällistä tarkoitusta.

      • 12469

        Höpö höpö


      • JumalanLuomistyö
        12469 kirjoitti:

        Höpö höpö

        Et siis kunnioita ruumiin itsensä omistajaa. Juuri tuo on ateistilääkäreiden röyhkeä vastaus: "Höpöhöpö." Vain teidän omat mielipiteenne ovat tärkeitä, toisinajattelijat te tapatte. Te uskotte, että avuttomassa tilassa oleva ihmisruumis kuuluu heidän, uhrille itselleen aivan vieraiden lääkärien häväistäväksi. Ihmiselle itselleen, itse ruumiin omistajalle, ihan ilmaiseksi kaikenlisäksi! Jos ihmisille itselleen edes maksettaisiin etukäteen, mutta ei: ateistilääkärit tekevät bisnestä avuttomilla ruumiilla. Raha kyllä vaihtaa omistajaa, tämä on selvä asia!

        Samaten kuin abortoiduilla, elävillä lapsilla. Te ateistit ette anna ihmiselle, ette elävälle, ettekä kuolleelle mitään arvoa. Ateistisissa maissa on teurastettu miljoonittain pieniä vauvoja, heitetty sitten elävänä kuolemaan, minne on heitetty. Näitä lapsia eivät kaivanneet sen enempää heidän vanhempansa, kuin heitä lääketeollisesti hyväksikäyttänyt ateistinen yhteiskuntakaan.

        Jos et tuomitse näitä tekoja, olet itse niihin osallinen, sanoo Raamattu, eli:
        Jaakob 4:17 Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.

        "Höpöhöpö"?


      • lääketiede

        JumalanLuomistyö >> Kannattaa kieltää elintensä siirto, jos et halua, että esim. uskovaisen ruumistasi häpäistäisiin siten, että itse pääosin makaisit haudassa, ehkä sopivasti tuhkattuna ja samanaikaisesti esim. munuaisesi ryyppäisi Thaimaassa ja maksasi bailaisi Helsingin yössä. Itse pidän tällaista toisen ihmisen, varsinkin tällaista elämää vastustavan kristityn häpäisynä.

        Voi tuota kiihkoilijoiden lyhytnäköisyytta, fanaattisuutta ja itsekkyyttä. Miksi joidenkin kohdalla uskovuus johtaa mittaamattomaan rasistishenkiseen itsekkyyteen ja suvaitsemattomuuteen?

        Entäs jos tuo huonoa elämää viettänyt muuttaakin tapansa saatuaan uuden mahdollisuuden elinluovutuksen suomana? Entä jos hänestä tulisi uskova myöhemmin? Itaruudessa ja kiihossasi typistäisit tätäkin mahdollisuutta.

        Tai entäpä jos luovutettu elin päätyisikin hyvää elämää viettävälle, vaikkapa perheen äidille tai isälle ja näin pienet lapset eivät menettäisi rakasta äitiään tai isäänsä enneaikaisesti?


    • lääketiede

      Haastava tilanne avaajalla ja aivan aluksi toivotan kaikkea menestystä tulevaan operatioon.

      Itseasiassa kaikkien olisi hyvä tehdä jo hyvissä voimissaan ollessaan hoitotestamenti jossa ilmaistaan tahto mm. tilatessa jos jää pelkkien koneiden varaan (pitkitetäänkö koneiden avulla loputtomasti, vaikka toivoa ei enääolisi), sekä tahto elinteluovutuksesta tai ruumiinsa lääketieteelliseen tutkimukseen luovuttamisesta. Myös testamentti omaisuudestaan ja haluamastaan hautaustavastaan olisi hyvä tehdä.

      Fyysinen keho joka tapauksessa katoaa ajan kanssa ihmisen kuoltua tai sitten nopeammin jos valitsee tuhkauksen.

      Kristityn kannalta en näe mitään eettistä estettä ruumiinsa lääketietelliseen tutkimustyöhön antamisessa. Päinvastoin, se saattaa auttaa lukuisia ihmisiä jossakin vaiheessa aivan samoin kuin aiemmat tutkimustyöt auttavat nyt hoitoa tavitsevia.

      • MitäKuoltua

        Kiitos vastauksesta nm lääketiede.


      • lääketiede
        MitäKuoltua kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta nm lääketiede.

        Oletan, että olet tehnyt itse laajan selvitysyön terveyteesi liittyvästä ongelmasta.

        Toivon, että pääset mahdollismman hyviin käsiin ja että kaikki menee hienosti. Onneksi nykyisin lääketieteellinen tieto-taito useinkin tarjoaa avun, vaikka osa tilanteista on toki riskialttiimpia ja hasteellisempia.

        >> Raamatun mukaan, jos olen oikein ymmärtänyt, ihmisen ruumis on pyhä.

        Raamatu korostaa elämän arvoa ja sen kunnioittamista, asettamatta itse ruumista erityisasemaan (kuollessa) ja toki neuvoo välttämään hengen / mielen ja ruumiin 'saatuttamista', eli pyrkimystä elämään hekisesti ja fyysisesti tervettä tasapainoista elämää. Hengen / mielen saatuttamista voi olla vaikkapa vihamielisyys, ilkeys, epärehellisyys, väkivallan ja tai muun epäterveen harrastaminen. Ruumiin 'saastuttamista' voi olla vaikkapa aktiivisestikin epäterveet elintavat, tupakoiti, huumeet, liika alkoholin käyttö jne.

        Tilanteeseesi liittyen oli juuri artikkeli jossa ihmiset kertovat miten ovat valmistautuneet poismenoonsa.

        "Läheisen poismeno tai vuosien vieriminen voi herättää ajatuksen elämän rajallisuudesta. Ilonan lukijat kertovat, millä tavoin he ovat valmistautuneet kuolemaansa."

        - http://www.iltalehti.fi/tosielamaa/2015022719270803_ir.shtml

        "Oletko varautunut kuolemaan?"

        "Näyttelijä Lena Meriläinen, 60, on varautunut konkreettisesti elämän rajallisuuteen. Hän on tehnyt testamentin ja hoitotestamentin."

        - http://www.iltalehti.fi/pinnalla/2015022519259133_iq.shtml

        "Vainajan tuhkasta puristuu timantti...Perinteiset arkkuhautaus ja tuhkaus ovat saamassa kilpailijan rinnalleen, kun uusi tapa haudata tekee tuloaan"

        - http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288335687461.html

        Toivotan sinulle niin levollista mieltä kuin mahdollista tuon haasteen ja elämää pysäyttävän tilanteen kanssa. Riskistä ja huolesta huolimatta kaikki voi mennä oikein hyvin. Paljon tsemppiä!


      • MitäKuoltua

        Minulle on selvitetty toimenpiteen suurimmat riskit (pahimpina eri tyyppiset halvaantumiset ja kuolema). Meilahden sairaalasta sain keskustelujen lisäksi vielä riskejä koskevaa kirjallista aineistoa (monisteita) ja puhelimessa neuvoja. Teen asuinpaikkakuntani terveyskeskuksessa tiistaina hoitotestamentin. Kehon luovuttamisesta tutkimustyöhön saan/voin päättää torstaiaamuna juteltuani lääkäriryhmän vastaavan kanssa ennen toimenpiteen alkua. Kaikkiaan koen olevani turvallisissa ja osaavissa käsissä. Uskon myös, että Jumala on määrännyt päivieni määrän ja että Jeesus Kristus on lunastajani ja vapahtajani. Sitä toivon, etten halvaantuisi.


      • lääketiede
        MitäKuoltua kirjoitti:

        Minulle on selvitetty toimenpiteen suurimmat riskit (pahimpina eri tyyppiset halvaantumiset ja kuolema). Meilahden sairaalasta sain keskustelujen lisäksi vielä riskejä koskevaa kirjallista aineistoa (monisteita) ja puhelimessa neuvoja. Teen asuinpaikkakuntani terveyskeskuksessa tiistaina hoitotestamentin. Kehon luovuttamisesta tutkimustyöhön saan/voin päättää torstaiaamuna juteltuani lääkäriryhmän vastaavan kanssa ennen toimenpiteen alkua. Kaikkiaan koen olevani turvallisissa ja osaavissa käsissä. Uskon myös, että Jumala on määrännyt päivieni määrän ja että Jeesus Kristus on lunastajani ja vapahtajani. Sitä toivon, etten halvaantuisi.

        On hyvä miten nykyisin ammattitaitoinen lääkärihenkilökunta keskustelee ja informoi avoimesti potilasta. Tahdikkuussyistä en ole kysellyt tuon mainitsemasi harvinaisen sairauden laadusta.

        Arvaan miten sinulla on ollut monia asioita harkittavana tuon tilanteen suhteen ja punnittavaa hoitotestamenttia myöten.

        Itse en ajattele Jumalan määrävän kenenkään päiviä ja siten ottavan ketään pois, sillä sehän merkitsisi hänen olevan tunneperäisesti raaka jäljelle jääviä läheisiä kohtaan ajatellen vaikkapa lapsensa menettäneitä aikuisia tai vanhempiaan edelleen tarvitsevia pieniä lapsia jotka menettävät vanhempansa.

        Ajattelen pikemminkin Raamatun ajatuksen mukaan kun se mainitse "aika ja arvaamatomat tapahtumat kohtaavat meitä" johon liittyy epätäydellisyydestä johtuvat sairaudet, ikääntymisen mukanaan tuomat terveysongelmat, yllättävät onnettomuudet, pelkkä liukastuminen kadulla, luonnononnettomuudet jne. Jotkut menehtyvät myös toisten tahallisten väärintekojen vuoksi, rikos tai rattijuopumus joissa viattomia vammautuu tai menehtyy ja joissa Jumala ei ole vaikuttamassa jne.

        Kuitenkin Jmalaan ja lunnaisiin uskova voi olla elämässään eri tilanteissa levollisemmin mielein, joskin sairaudet tai riski halvaantumisesta ovat luonnollisestikin huoletuttavia asioita. Toivon toimenpiteen osoittautuvan menestykselliseksi Meilahden osaavissa käsissä.


      • MitäKuoltua

        "Toivon toimenpiteen osoittautuvan menestykselliseksi Meilahden osaavissa käsissä"

        Samaa toivon sydämestäni. Siellä kerrotaan tehtävän 'ihmeitä'. Jätän itseni Jumalan armollisiin ja Meilahden sairaalan erikoislääkäreiden osaaviin käsiin. Kirjoitan myöhemmin tänne, jos se minulle sallitaan.

        JK. Kirjoituksesi vaikuttivat terveiltä ja opastavilta, päinvastoin kuin eräiden ylempänä.


      • lääketiede

        >> Kirjoituksesi vaikuttivat terveiltä ja opastavilta, päinvastoin kuin eräiden ylempänä.

        Niin, tilanteesi omalla tavallaan korostaa sitä miten meidän kaikkien elämä on arvokas ja ainutlaatuinen, sekä sitä miten toisten tekemiä valintoja tulee kunnioittaa ja mieluumminkin tukea.

        >> Jätän itseni Jumalan armollisiin ja Meilahden sairaalan erikoislääkäreiden osaaviin käsiin. Kirjoitan myöhemmin tänne, jos se minulle sallitaan.

        Omalta puoleltani kaikki tukeni tulevaan operaatioon ja olen luottavainen, että palaat kertomaan miten toimenpide on onnistunut ja toipuminen hyvin edistynyt ;-)


    • helluntailainen

      Kun ruumis on tutkittu, niin se siunataan ja toimitetaan hautaus vainajan vakaumusta kunnioittaen. En näe asiassa mitään kristillistä estettä, jos annat sen hyödyntämään lähimmäisiä tulevaisuudessa. Ja toivon että leikkaus onnistuu ja saa vielä aikaa täällä.

    • KuollutkehoONSaattainen

      4. Moos. 19:13 Jokainen, joka koskee kuolleeseen, kuolleen ihmisen ruumiiseen, eikä puhdistaudu, hän saastuttaa Herran asumuksen, ja hänet hävitettäköön Israelista, koska puhdistusvettä ei ole vihmottu häneen; hän on saastainen, hänen saastaisuutensa pysyy hänessä yhä.

      4. Moos. 19:16 Ja jokainen, joka ulkona kedolla koskee miekalla surmattuun tai muulla tavoin kuolleeseen tai ihmisluuhun tai hautaan, olkoon saastainen seitsemän päivää.

      4. Moos. 19:18 Ottakoon sitten joku, joka on puhdas, isoppikorren ja kastakoon sen siihen veteen ja pirskoittakoon sitä tuohon majaan ja kaikkiin sen esineihin ja ihmisiin, jotka siellä olivat, samoinkuin siihen, joka on koskenut luuhun tai surmattuun tai muulla tavoin kuolleeseen tai hautaan.
      ___________________
      Ef. 5:11 Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.

      Ilm. 18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
      ************
      älä laita kiusausta toisen ihmisen eteen!

      • lääketiede

        KuollutkehoONSaattainen:lle

        Asiat tulee laittaa niiden oikeaan tekstiyhteyteen ja pidättäytyä mielivaltaisista soveltamisyrityksistä. Tuolloinen neuvo tuolloisissa olosuhteissa oli aivan paikallaan ja edelleen tänäkin päIvänä on tarkoin hygieeniset tavat käsitellä ruumiita.

        On kaksi aivan eri asiaa tautiin tai sodassa rintamalla kuollut (ja mahdollisesti jo jonkin aikaa kuolleena ollut), kuin henkilö joka on menettänyt henkensä vaikapa tapaturman seurauksena sairaalassa ja on sen ansiosta asianmukaisissa käsittelyssä ja olosuhteissa.

        Lääketieteelliseen tutkimukseen tai elinluovutukseen kelpuutetut olosuhteet ovat hyvin tarkoin määritellyt.


    • lääketiede

      Toivopaulin : >> tiede ei ole totta ja evoluutio on Saatanan valhetta. Tämä EI ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on MAALLISTA, SIELULLISTA, RIIVAAJIEN viisautta. Jaak. kirj. 3:15 täten tiedemiesten viisaus on demonien viisautta tuomitsematta tiedemiehiä.

      Raamattu ja Jeesus itse ovat kanssasi täysin toista mieltä, terveen järjenkäytön lisäksi.

      Jeesus sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat" (Matt. 9:12)

      Monissa paikoissa Raamatussa käsitellään lääketieteellisistä hoitoa ja sellaiseen hoitoon kätetyistä aineista:

      - Jesaja 1:6
      - Jaakob 5:14
      - Luuk. 10:34
      - Hes. 47:12
      - 1. Tim. 5:23
      - Jer. 8:22
      - Paavali nimittää Luukasta "rakkaaksi lääkäriksi" (Kol. 4:14)

      Raamatussa on myös terveydellisiä ohjeita hygieniasta joista ohessa vain yksi esimerkki:

      "Teillä tulee olla leirin ulkopuolella paikka, missä voitte käydä tarpeillanne. Varusteidenne joukossa teillä tulee olla pieni lapio, jolla kaivatte ulosteitanne varten kuopan ja peitätte jälkenne." (5 Moos. 23:13-14)

      Terveydestään huolehtiminen on osoitus kunnioituksesta elämän lahjaa kohtaa (osa uskovista turmelee terveyttään aktiivisesti tupakalla) ja tähän liittyy myös tarvittavan lääketieteellisen avun hakeminen. Myös ennakoiva lääketietellinen apu, eli terveystarkastukset edesuttavat tekemään tarvittaessa muutoksia.

      • turhaa.pyristelyä

        Tiede on lähempänä totuutta koska perustuu faktoihin taas uskonto uskomuksiin eli mieli kuvituksiin ilman mitään todistetta.


      • lääketiede
        turhaa.pyristelyä kirjoitti:

        Tiede on lähempänä totuutta koska perustuu faktoihin taas uskonto uskomuksiin eli mieli kuvituksiin ilman mitään todistetta.

        Miten kommentisi liitty viestiini, jossa osoitin extremisti-kiihko-uskovan oman mielettömyyden Raamatun omilla teksteillä?

        Yksi ei estä toista. Jokainen on vapaa uskomaan tai olla uskomatta ja siitä riippumatta lääketieteellinen editys auttaa yhä suurempa joukkoa ihmisiä.

        Asia jota puolestaan on vaikea sisäistää on yhdistelmä jossa uskova puhuu elämän pyhyydestä ja elämänlahjan arvokkuudesta ja samaan aikaan itse myrkyttää aktiivisesti solunsa vaikkapa tupakoimalla. Missä on silloin se mainitu elämänlahjan kunnioitus ja arvostus?


    • meitonmoneks

      Joissakin kulttuureissa ruumis syödään. Se on kaunis tapa muistaa ja kunnioittaa vainajaa.

    • kuinkas

      Hesarissa artikkeli että kahdenvuoden päästä yritetään vaihtaa ihmisen toiseen ihmiseen eli lääketiede kehittyy.
      Tulevaisuudessa ihminen voi olla toinen kuin syntyessään.

      • solutasollaUusiutuminen

        Eiköhän ihmisen "uusiutuminen" ole jatkuva prosessi elämänaikana ja kun tämä prosessi alkaa 30- ikävuoden jälkeen vähentyä, ihminen rapistuu kohti kuolemaansa.
        Siksi ihmisen ikä on rajallinen. Ts. jos tämä uusiutuminen solutasolla jatkuisi nuoruudenmittapuissa, olisimme ns. kuolemattomia.

        Siksi sen "päänvaihtamisen" suhteen ei kannata hurrata. Loppuu se sekin ja mitä hyötyä tässä muodossa siitä olisi.

        Otan esimerkin. Äitivanhukseni on pian 95- vuotias. Ympärillä olevat ystävät on kuolleet, mies, eli isäni on kuollut jne. Eli eilisen voimissa eletty elämä on ohi.
        On vain elämä, josta on vaikea ottaa enää kiinni. Kaikki on muuttut jo tekniikassakin montakertaa.


    • asiaahanSeOn

      Aloittaja viestii siitä, että luovuttaako ruumiin TUTKIMUSTYÖLLE.

      Sehän on kädenojennus sille, että tutkimus pääsee sairaudesta paremmin perille, millä autetaan ko. sairauden kanssa taistelevien elämää.

      Itse olen valmis luovuttamaan ruumiini batoligiselle laitokselle, lääkäreille ja tutkimukseen.
      Siellä opettelevat lääkärit leikkelevät eri ruumiinosia ja oppivat sen kautta auttamaan lääketieteellisesti ihmistä.
      Ehkä parinvuoden kuluttua ruumiini, kun tarpeeksi leikelty ja tutkittu tuhkataan ja pistetään vaikka Tampereella muistolehtoon.

      Siis se maaksimuuttuva katoava ruumis, se on voinut parantaa leikkaavan lääkärin veitsenkäyttöä, että hän pystyy tarpeenmukaan leikkaamaan sinut, että paranet.
      Ei se senkummoisempi asia ole, eikä siihen kannata panna mitään mielikuvia ja böböjä ympärille.

      Se on tarkka homma, kenet hyväksytään patologiselle laitokselle.

      http://www.utu.fi/fi/yksikot/med/yksikot/patologia/Sivut/home.aspx

      https://www.uef.fi/documents/1081098/1081139/ruumiinluovutustestamentti.pdf/58d458e2-b76d-4b61-be54-e2d570d81509

      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/lahjoitetaan-ruumis-tieteelle/

    • Oma-nahka-rajana

      Olen käynyt itse läpi 6:si isoa leikkausta, joten sama kysymys on ollut ajnkohtainen. Niin, se on hyvin henkilökohtainen kysymys, johon omatuntokin voi vastata puolesta ja vastaan - riippuen mitä tietoa se on saanut ja mitkä asiat merkitsevät eniten. Ota tämä minun mietiskelynäni. Meidän jokainen solumme sisältää oman koodinsa, niin että jokaisesta solusta voitaisiin kopioida uusi sinä/minä. Itse otan jokaisen perityn kyvyn, piirteen henkilökohtaisena lahjana. Minulla on siksi oma vastuuni pitää kehoni terveenä, toimivana. Kavahdan ajatusta ottaa toisen henkilön "sielua" itseeni - voisi olla tosin jalostava vaikutus. Kysyin joiltakin sairaanhoitajilta, pitääkö paikkansa, että ihminen muuttuu toisen elimen saadessaan?
      Useampi on sanonut, ettei sydän ole pelkkä pumppu, vaan samalla saa luovuttajan mieltymyksiä jne. Olen ollut sellainen "takapajun-sisar", että patistelin veljiäni: eläkää terveesti, sillä minulta ei munuaisia herkiä!
      Mitä siihen sanaan "pyhä" tulee, niin sehän merkitsee: erotettua tiettyyn käyttöön.
      Käsittääkseni minun soluni ovat erotettu, omistettu minun käyttööni. Piste!
      Tietysti lääkärit ovat eri mieltä "korjausaineita" tarvitessaan. Varaudu myös syytöksiin, että olet itsekäs, sydämetön...Eikä ole sanottu, että saat yhtä hyvää hoitoa, kun kiellät tieteen omistamasta kehoasi. He hoitavat omistamaansa paremmin kuin vieraalle kuuluvaa.
      Muista vain, että joudut itse elämään valintasi kanssa.

      • elinluovutusTutkimus

        Puhutaan kahdesta eri asiasta. Elinluovutuksesta ja aloitusviestissä tutkimustyö.

        Jos joku sairaus vaatii vaikka vainajan tarkemman tutkimuksen, se ei ole elinluovutusta. Tosin jos on patologin tarpeen asiaa tutkia, tutkiihan ne.
        Anoppi kuoli 1975 syöpään ja sekin meni tutkimukseen, eikä edelleenkään saada tietoa, vaan se on "arkistoitu", jaa enpä muista mihin järjestelmään.
        Tyttäret olisivat halunneet tietoa oman terveytensä takia ja sitä pyysi toisen hoitava lääkäri, eikä sitä annettu edes jälkipolven hoitavalle lääkärille.

        Siis tutkimuskäyttö ja elinluovutus on kaksi eri asiaa.
        Ja todennäköisesti enää ei tarvita elinluovutustodistusta.

        Ensimmäinen elinluovutus on ollut Aadamin ja Eevan kohdalla.
        Aadamin "kylkiluu" on DNA.n suhteen ollut Eevalle ja siihen on tehty tämä pieni muutos, että on saatu aikaan nainen.l eli nämä xx ja xy.t hieman pyöriteltiin eri muotoon.

        Sekä meidän perintötekijät liikkuvat myös isän ja äidin siemenessä jälkipolvelle, jopa toiseen ja kuinkahan moneen polveen asti, että se siitä "ainutkertaisuudestamme" ... Sieluahan ei voi siirtää, eikä monistaa, se on Herran käsissä, mutta ruumis, se on vain aikaa varten tehty savimaja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      112
      1681
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe