Olen siis tutustunut mukavaan naiseen netissä. Hän asuu 200km päässä, meillä tuntuu juttu luistavan kivasti, jutellaan päivittäin, olen sanonut että haluaisin nähdä hänet ja nainen oli samaa mieltä, näkemiseen menee kuitenkin aikaa.
Mietin vain että pystyisikö ns. Näkemättä ilmoittaa olevansa ihastunut, ettei hän kuvittele minun olevan kaveri mielessä. Vai kannattaisiko odottaa hänen kertovan tunteistaan?
Ollaan puhuttu kiinnostuksista ja taustoista.. Mutta en ole ennen seurustellut joten en oikein tiedä mistä (syvällisestä asioista) kannattaisi puhua ennen kuin tavataan. Olen miettinyt että pitäisikö puhua jossain Skypessä tai vaikka video puhelu (meillä on whatssapin kautta toistemme numerot)
Kertokaa omia kokemuksianne etäsuhteista tai nettisuhteista miten on mennyt/ lähtenyt liikkeelle.. Mitä kannattaisi tehdä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei mitään ihastumisen tunnustuksia ennen näkemistä. Miten 200 km voi olla este tavata vaikka viimeistään ensi viikonloppuna ellei jo tänään tai huomenna? Alle kolmen tunnin matka suuntaansa.
Tunteista voi tietää vasta kun tapaa livenä.