Talven jälkeen varsinkin alempi tieverkko täynnä kuoppia. Toimikaa poliitikot ja viranomaiset asiassa!
Suomen tiestöön ohjattava autoverorahoja HETI
sksjshf
53<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Hyvä aloitus.
Tilanne on niin kamala että kansalaisten pitää kai lapioida tiet rikki kuoppien kohdalla jotta ne saadaan korjattua?
Muut keinot eivät enää auta, kun EU on poistanut demokratian ja oman maan asioiden ajamisen Suomesta.
ok.
Ei ohjata sorry!!! ne menee ulkomaille, saavat siellä laittaa tiensä kuntoon.
Juuri niin Suomen omat tiet ja radat ovat " Kehitysmaa kunnossa " . Että silleen.
Tiestömme on osa puolustusvoimia. Fantastista, Ryssien panssarit menevät rikki Suomen tiestöllä, ja näin voitamme sodan!
Taitaapa mennä nekin veroeurot ennemmin Kreikan tiestöön. Jossain oli uutista, että hallitus/liikenneministeriö on tehnyt päätöksen, että annetaan teiden rappeutua Suomessa. Vähän eri sanoilla vain.
Aloitus on täyttä asiaa. meilläpäin helvetisti kuoppia teissä.
sillähän sitä ennenkin on ongelmat hoidettu.
Varsinkin pääkaupunkiseudun kehyskunnissa aivan luokattoman huonoja tieosuuksia ja PALJON.
Tehää monttuja jolloin on PAKKO tulla korjaamaan. Ei enää muu auta koska hallituksemme on SOTAJALALLA Suomea ja kanta-asukkaita vastaan, ihan KAIKESSA, kuten olette itsekin huomanneet.
Nelostielläkin on aivan järkyttäviä kuoppia.
Niihin, kun ajaa joko kunta / valtio maksaa ja maksaakin viimeisen päälle auton korjauskulut.
Kreikkaan menevät ilmeisesti kaikki irtorahamme.
Osa autoilijoiden veroista menee Kreikkaan, ja osa hukkuneiden somaalimerirosvojen vaatetukseen!
Late Lapista. SSSS Ry!
Vieraat ensin, mamujen vanhat Lumiat pitää vaihtaa ensin uusiin Samsung ja iPhone puhelimiin
Valmistatukaa pudottamaan ajonopeuksia, siihen tämä tulee joka tapauksessa johtamaan.
Ja ensin kuskeista pitää olla 10% somaleja, ajokortit kelan maksamia, niin sitten alkaa tulla hyvä tie, kun muslimit uhkaavat räjäyttää koko liikennelaitoksen jos ei saada Allahin sotureille hyvät tiet liikkua!
Mitkään rahat eivät tule riittämään nastarenkaiden rikkomien teiden korjaamisesksi.
Höpönlöpön. Autoilijoilta kerätään jo jumalattomasti veroja muutenkin joten jo kerättyjen verojen PITÄÄ RIITTÄÄ teidenhuoltoon.
Juuri näin.
Polttoaineveroa kerätään yli 7 kertaa, se määrä mitä siitä kerätystä rahasta annetaan teiden hoitoon ja rakennukseen. Tuo polttoainevero on alunperin säädetty juuri teiden rakentamista ja kunostamista varten. Politiikot ovat itse alkaneet kuppaamaan noita rahoja muihin tarkoituksiin. Että silleen
Kukahan ne tiet rikkoo? Minusta ne rikkoo painavat rekat. Ja nyt on annettu luvat joillekin mammuttirekoille joilla on useampi osa peräkkäin.
Joten puhukaa asiaa! Esim. kestääkö teiden pohjat tätä menoa.
Tämä vaatii kansalais-aktivismia. Voi esim. kaataa puita valtateille ja jättää viesti että puiden kaato lisääntyy jos ei peruta tiet tuhoavat super-rekkojen ajamiset.
Rahat menee Helsingin rautatietunneliin seuraavat kymmenen vuotta. Teillä ei pääse liikkeelle mutta on ainakin hieno ja vähäkäyttöinen tunneli.
Pisararataa ei edes tarvita.
Autoliitto organisoimaan mielenosoitusta jotta teidenhuolto saadaan tolkulliselle tasolle Suomessa. Autoilijoilta kerättävät verot on ohjattava teiden kunnossapitoon!
Kaikki mukaan!
Kyllä!
Missä on kuoppa ollut yli 2 viikkoa korjaamatta, siellä saa laajentaa kuoppaa niin että autot eivät pääse menemään kaistaa vaihtamatta. Katsotaan sitten korjataanko. Hallitus on julistanut toimillaan sodan meitä ihmisiä vastaan, on vastattavahuutoon tai saada paskaidiootin maine maailmalla. Euroviisuissa se tulee muutenkin.
Mitkään rahat eivät tule riittämään nastarenkaiden aiheuttaman tuhon korjaamiseen.
Oletko joku kitkarengaskauppias ammatiltasi kun ylistät niitä palstalla kaiken aikaa?
Me ajelimme yhtenä talvena Lapissa kitkoilla, lumisilla teillä ja ne toimivat siellä tosi hyvin. Keväämmällä kun teille tuli jäätä tulivat myöskin pito-ongelmat.
Se on joku kiimainen kitkakannattaja, heh, heh, heh...
Nastarenkaat hakkasivat jo viime vuoden lokakuussa asfalttimassan pois kiviaineksen väleistä. Näin vesi pääsi rapauttamaan tien pinnoitteen heti ennen talven alkua. Todellisuudessa talvea ei tullutkaan ja nastarenkailla on rouhittu 3,5 kg tietä /100 km ajomatkaa kohti. Se tie on nyt autojen kyljissä, alustoissa ja teiden reunoilla. Sen voi jokainen nähdä. Kohtapuoliin tie siirtyy tienkäyttäjien keuhkoihin aiheuttamaan tuhojaan.
Kitkarengaskauppiashan se siellä yrittää saada omat paskarenkaansa kaupaksi mollaamalla nastarenkaita.
Voisit kumota "kauppiaan" argumentit pätevillä vasta-argumenteilla. Koska sellaisia et ole esittänyt, täytyy todeta että "kauppias" on oikeassa. Muutenhan olisit voinut linkittää tutkimukseen joka kumoaa "kauppiaan" väitteet.
Kannatan aloitusta.
Kannatan nastarenkaille haittaveroa.
Missä päin Suomea asut?
Kannatan teiden suolaamisen kriminalisointia.
Ei tuo ollut mikään vastaus.
Melusaaste, pöly, ruostuminen, keuhkoahtaumatauti, nokkahihna, kivipölykeuhko, autopesu, tuulilasihalkeama, verisuonitauti, sydänkohtaus, autovero, kuulolaite, nastalieju, ajoneuvovero, vesiliirto, astma, polttoainevero, urapaikkaus, lattiavaurio, pinnoitustyömaa, maalivaurio ja nastarengas.
Nastarenkaat tulevat meille kalliiksi ja käyvät terveytemme päälle.
Kitkarenkailla ajavat hyötyvät siitä että nastarenkailla ajavat rikkovat teidenpinnan jään vähälumisessa Etelä-Suomessa. Muutoin kitkarenkailla ajava ei pääsisi eteenpäin ollenkaan.
Nastarenkaat rikkovat teidenpinnan.
Etelä-Suomessa ei pärjää kitkoilla talvisin jäisten teiden takia. Kitkat soveltuvat lumikekeleille paremmin.
Juuri näin.
Kitkat sopivat lumienkeleille.
Kokkaretrollia aivopieree joka ketjussa.
ok.
Aja sinäkin yli 10 vuotias autosi kuoppaan vaan, että korjaamot saavat työtä ja Suomi pelastuu.
Minä käytin autoni (tänä vuona 10v) syyshuollossa ja mennessä ei ollut mitään vikaa, mutta huollon jälkeen tiputtelee öljyä. Vaihdelaatikko oli kuulemma kuiva???Näin palvelee merkkihuolto.
Demareitten Antti Rinne sanoo, että autoilusta kerättäviä veroja täytyy ohjata kehitysapuun, joka pitäisi Rinteen mielestä liki kaksinkertaistaa nykyisestä.
Se onkin porvari.
Suomen tiestö ja sen käyttö
Valtaosa henkilö- ja tavaraliikenteestä kulkee teitse
Viimeisimmän henkilöliikennetutkimuksen mukaan suomalainen tekee keskimäärin kolme matkaa vuorokaudessa, joihin kuluu yhteensä 66 minuuttia. Matkojen keskipituudeksi muodostuu 15 km. Henkeä kohden kilometrejä kertyy vuorokaudessa 41. Kaikista kotimaan matkoista 58 prosenttia ajetaan henkilöautolla. Julkisen liikenteen osuus on 8 prosenttia.
Teitä ja katuja pitkin kulkee 93 prosenttia henkilöliikenteestä (henkilö-lm) ja 65 prosenttia tavaraliikenteestä (tonnikilometri).Tonneittain laskettuna tieliikenteen osuus tavaraliikenteestä on 88 % .
henkilöliikenteen suoritteet 27112012
tavaraliikenteen suoritteet
Tieverkko rapautuu
Tiestön ylläpidon tärkeydestä huolimatta tiemäärärahojen määrä pienenee jatkuvasti ja tiestön korjausvelka on noin 2 miljardia euroa. Tieliikenteeltä kerättävistä veroista ja maksuista (yli 7 miljardia/vuosi) vain pieni osa (noin 10 %) käytetään tieliikenteen hyväksi.
Suomessa on yli 78 000 km maanteitä, joista moottoriteitä on lähes 800 km. Maanteistä 65 % on päällystetty ja 16 % valaistu. Katuja on noin 28 000 km ja yksityisteitä noin 350 000 km.
Lähes joka toisella suomalaisella on auto
Suomi on hyvin autoistunut maa, joka osin johtuu pitkistä etäisyyksistä ja harvasta asutuksesta. Vuoden 2013 lopussa autoja oli rekisterissä kaikkiaan 3 654 489, joista henkilöautoja oli 3 105 834 kappaletta. Tuhatta asukasta kohti maassamme on liikennekäytössä 474 henkilöautoa, eli lähes joka toisella suomalaisella on auto käytössä. Liikennekäytössä oli vuoden 2013 lopussa 2 572 214 henkilöautoa ja niiden keski-ikä oli 11,2 vuotta.