Ärsyttää ja pistää ajattelemaan sohvalle jäämistä.

GrooMan

Onhan niitä tietysti useampikin asia, mutta tällä hetkellä omasta mielestä yksi tärkeimpiä on persujen suhde Nato-jäsenyyteen.
Tulipa taas luettua paikallista sanomalehteä jossa käsiteltiin noita puoluejohtajien mielipiteitä Nato-jäsenyyteen, sen optioon ja mahdollisesta kansanäänestyksestä noista.
Taas kerran tämän Soinin lausunnot ja mielipiteet ovat aivan liian laveita ja ylimalkaisia; EHDOTTOMASTI-EI-EHKÄ-KYLLÄ-MAHDOLLISESTI tyylisiä, eli äänestäjä ei tiedä yhtään minkälaisen linjan puolesta persuille äänensä antava tukensa antaa.
Ongelma tuntuu olevan kyllä Kokoomusta lukuunottamatta kaikille muillekin puheenjohtajille olemassa.
Sellaisen pohjalta kuin Nato-optio, on aivan turha edes keskustella - ei voida olla vain hiukan raskaana.
Nato-jäsenyys taas on ainakin omasta mielestä sama, kuin ilmoittaisi tekevänsä itsemurhan. Osoittaa myös kansakunnan pelkuruutta lähteä yhteen suurinpaan levottomuuksien aiheuttajan kelkkaan - ja miksi ?
Panostus omaan puolustukseenja sotilaallinen liitoutumattomuus on siis se jota äänestäisin, mutta sellaista ei ole tarjolla, joten vaalipäivänä "sohva" kutsuu näköjään.

10

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Halla-ahon_äänestäjä

      Miten niin itsemurha on Nato, siellä on jäsenenä rikas Norja, vauras Kanada ja vähävarainen Ruotsi hinkuu Natoon

      eikä mikään niistä aio tehdä itsemurhaa


      Perussuomalainen venäjäntuntija dosentti Arto Luukkanen (ehdokkaana Uudellamaalla) analysoi putinismia Nemtsovin murhan varjossa
      http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188429-nemtsovin-murha-ja-suomen-kohtalo

      Mielenkiintoisinta tässä Boris Nemtsovin murhassa on se, että jos hallitseva Venäjän eliitti olisi halunnut pelastaa uhrin, se olisi voinut tehdä niin. Merkittävien palkkamurhien tilaamisen ja organisoinnin sanotaan nykyään vaativan korkeimman johdon hyväksynnän. ”Turhien murhien” tekijöitä otetaan kiinni ja tilaajia rangaistaan. Murhan toteuttaminen Moskovan hyvin valvotussa keskustassa on siten myös symboli ja varoitus: älkää kuvitelkokkaan että kukaan olisi meiltä turvassa! Pettureille ja kiusankappaleille käy näin.

      • GrooMan

        Toinen ja luultavasti se ratkaisevain seikka sohvalle jäämisessä on tämän "apinoivan spämmärin" kertoilemat muiden mielipiteet asioista, kuten tyypin joka ei voisi vähempää kiinnostaa "Arto Luukkanen". En kaipaa mitään aivopesuja, sillä sellaista tuo Halla-ahon_äänestäjä tarjoilee . . .mutta olen vakaasti sitä mieltä, että olen kykenevä itsenäiseen tiedonhankintaan ja ajatteluun - suhteessä näihin kopioituihin juttuihin.


    • uthasoini

      Oli persujen linja tai mielipide mikä tahansa, ei sillä tule olemaan mitään merkitystä sen suhteen liittyykö Suomi Natoon vai ei. Kuten ei milläkään muullakaan asialla persujen suhteen. Ei vaikka miten tulisi jytkyä tai olisi tullut. Kaikki asiat jäävät huulenheiton asteelle. Joten sillä ei kannata vaivata päätään mitä mieltä Soini tai joku persu on jostain asiasta. Sen vuoksi ei kannata vaivautua äänestämään.

      • GrooMan

        Hirvittää kyllä ajatus jättää näiden nykyistenkään tunarien hoteisiin maan tulevaisuutta, Stubb ja "miniministerit" . . . ajatuskin värisyttää.


      • kokoomuskusessa

        Stubb on luvannut syöttää polvihousunsa Sasille jos kannatus on yli 10 prosenttia
        mihin se ei riitä

        Jonkun kokoomuslaisen mielipiteet Suomen asioista ovat yhtä tyhjän kanssa kymmenen prossan puolueella kokoomuskusessa


      • GrooMan kirjoitti:

        Hirvittää kyllä ajatus jättää näiden nykyistenkään tunarien hoteisiin maan tulevaisuutta, Stubb ja "miniministerit" . . . ajatuskin värisyttää.

        Sellastahan se on... Kokoomusta tosin tuskin ainakaan pääministeripuolueena nähdään. Tuntuisi jotenkin muutenkin, että heillä on näkemyseroja ainakin SOTE:n toteuttamisesta Keskustan kanssa, joten lienee todennäköistä, että he jäävät hallituksen ulkopuolelle - ainakin niin toivon.

        Vähän vain keskusten konservatiivisuus häiritsee. Muuten vaikuttaa melko siedettävältä.


    • osta_heti_huomenna

      Sohvalle on hyvä jäädä jos olet ostanut Soini-pussilakanan peitoksesi. Silloin voit aina kääriytyä Timpan kainaloon.

      • GrooMan

        Tuossa se olikin taas varsinainen palstanero asialla - ei ymmärrä mistään mitään, mutta osallistua keskusteluihin pitää - vaikka ei ole minkäänlaisia edellytyksiä siihen.


    • hävetkööt
      • iodlv

        Ketkä ?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1368
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      320
      614
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe