Erosta kohta kaksi ja puoli vuotta. Nykyisen kanssa olen ollut yhdessä kohta kaksi vuotta. Asumme yhdessä. Nykyinen suhde on ollut alusta asti hyvin vaikea ja sitä on varjostanut koko ajan kaipuu eksääni. Välillä olemme olleet eksän kanssa vähän tekemisissä, mutta viimeisen vuoden aikana emme ollenkaan, koska päätin että vain sillä tavalla pääsen hänestä yli. Nyt kuitenkin olen taas alkanut miettiä häntä yhä enemmän ja eroa nykyisestäni. Rakastan nykyistä miestäni paljon, mutta suhteemme on niin hankala, että se vie kaikki voimat ainakin minulta. Mutta tiedän myös, että ero tulee olemaan hyvin raskas varsinkin kun meillä on yhteinen asuntokin, vaikka se olisikin ehkä helpottavaa. Kysynkin nyt teiltä, että pitäisikö minun jäädä tähän suhteeseen ja jatkaa eksän unohtamisyrityksiä, lähteä suhteesta, mutta unohtaa myös eksä vai lähteä suhteesta ja ottaa yhteyttä eksään?
Mitä tehdä kun ei vain pääse eksästä yli?
17
2607
Vastaukset
- tuskastuttavaa
Olen itse samassa tilanteessa, lähes sama aika kulunut erosta. Olen harkinnut eroa nykyisestä miehestä jo kauan ja asumme yhdessä. Olen varma, että eroamme pian. En ole luultavasti käsitellyt eroa tarpeeksi hyvin, sillä en pysty ajattelemaan tulevaisuutta kuten pitäisi ja tunnen olevani vääränlaisen ihmisen kanssa. Vertaan häntä eksääni. Kamalaa, mutta ei ihminen aina voi hallita ajatuksiaan. Olen jo katsellut asuntoa itselleni ja vihjannut miehelleni suhteemme hiipumisesta, mutta hänen mielestään tulee hyviä ja huonoja aikoja. Totta sekin, mutta henk.koht. olen jo päätökseni pääni sisällä tehnyt. Tiedän tämän johtuvan suureksi osaksi siitä, että minulla on valitettavasti vielä tunteita eksää kohtaan. Olimme yhdessä pitkään ja lukiosta asti. Nyt kadun eroamme, jonka minä laitoin silloin alulle. Eksälläni on uusi, he ovat kihloissa enkä aio rikkoa tai vaarantaa sitä suhdetta. Eksäni ansaitsee olla onnellinen ja toivon että hän on sitä nyt. Itse koen tarvitsevani aikaa itselleni, yksin jotta tiedän mitä haluan ja olen valmis suhteeseen, jossa voin katsoa tulevaisuuteen ja suunnitella perhettä jne.
- eeerrerrereerer
sama täällä, ex lähti vuosi sitten ja nykyiseltä tyttöystävältä en ole saaanut esim bebaa ollenkaan vaan olen sen joutunut ulkoistamaan naapurin yh naiselle joka myös hoitelee minun suulliset asiat (mällit kitalakeen) joskus tuee mieleen että olisiko pitänyt itää se ex niin pysyisi pyllyn tarjonta akuutimpana
- h789f745ed4ds
No huh, jopa ootte pitkiä aikoja yksin!
Koittakaa nyt jotenki pärjillä :o - ElämänKoulima
Niin makaa kuin petaa sanoo wanha kansa! Miksi helkkarissa sitä pitää hyppiä suoraan suhteesta toiseen? Ettekö te tosiaankaan tiedä tai usko, että suhteesta "toipumiseen" menee suunnilleen puolet suhteen kestosta. Jos takana on vaikkapa 5 vuotta yhteistä elämää, eron jälkeen menee suunnilleen 2,5 vuotta siihen "toipumiseen" ja vasta sen jälkeen ihminen alkaa olla ns "oikeasti valmis uuteen suhteeseen". Kenenkään ei ole pakko olla suhteessa joka tuo omaan elämään enemmän piinaa kuin iloa. Jos ja kun päättää erota, suosittelen pysyttelemään erossa myös niistä existä ja keskittymään kerrankin ihan oikeasti itseensä. Uskokaa tai älkää, siihen menee oikeasti kauemmin kuin kaksi viikkoa....
- Ei_paluuta
Kahdessa vuodessa ex on muuttunut. Hän on kokenut pettymyksen ja vihan, tehnyt surutyön ja irrottautunut sinusta. Menneisyyskään ei ole enää yhteinen, vaan teillä on kummallakin omat muistot siitä. Paluu yhteen ei olisi paluuta vanhaan, vaan ihan uusien ihmisten yhteen sovittamista. Ehkä se olisi mahdollista, ehkä ei, mutta missään tapauksessa se ei vastaa sinun mielikuviasi.
- UskotkoTuohonItsekään
Höpöhöpö, kuule exät on exiä yleensä varsin perustelluista syistä ja vaikka aika olisi kuinka kullannut muistoja, niin paluu exän kanssa yhteen tarkottaa aina vääjäämättä myös paluuta entiseen.. viimeistään sen ensihuuman jälkeen se raadollinen todellisuus astuu esiin ja siinäpä sitten ollaan entistä paskaa lapioimassa
- panisinkosinuakin
Täytyy nyt muistuttaa että jos mies nainen on sinua loukannut ja olet ollut vereslihalla. Ei siitä mitään tule . Tulis vaikka uskoon tai alkaisi jihaidiksi.
Tosiasia on että ihmisen tuskaa jonka aiheutat ei noin vain lakaista mielestä pois. Ihastus nuorempana . meni vuosia ja mies otti yhteyttä kutsui luokseen. voi helvata. vanha . tupakoiva. pikkunakkii muisteli menneitä. seksi oli ihan fiasko sen mahan kanssa. minä sentään itsestäni huoltapitänyt lady. itketti . ja suututti. tämänkö täkia olin nähnyt unta tuosta rakkauden lähettiläästä. suututti kohtalo ..suututti kaikki,,,
- Vaihtoeiparane
Uudista mielesi oikeasti, jos noin olet itsesi tiellä.
- kaks_vuotta_erosta
näi o! saa..na vaikeet oli vasta puol vuotta ero jäkee ja noit mirrei tuli pyöriteltyy aika vauhdikkaasti. vaa ei helpottanu yhtää! pakkose o ollu koittaa olla hetki yksiksee, et sais jotai tolkkua, mut ei se sekää oikei tunnu auttava.
tiätty se o vaikeempaa, ku o yhteine lapsi ja pakko ol tekemisis sen takia.
eikä noi uudet suhteet oikei lähde pyörii, ku se taitaa näkyy päältä, et o viäki kiinni vanhas, vaikkei haluis.
tiätty joku ittekeskeine paska sanoo, et vit...ks semmosia vanhoja mietit ja maailma o naisia täynnä.
en oo paljoo antanu noitte kommenttie häiritä, ku haluun olla oma itteni.
emmä kyl usko mihinkää vanha jutun kans uudestaa seikkailuihi. enempi semmosta tv-kamaa semmone. - wisemen
En ikinä lakkaa ihmettelemästä, miksi ihmiset säntää suoraan eron jälkeen (tai vaikkei suoraan, niin liian lyhyen ajan jälkeen) uuteen suhteeseen. Se on epäreilua kumpaakin kohtaan, et ole itsellesi etkä toiselle rehellinen. Ei uuden kumppanin kuulu kärsiä sinun malttamattomuudestasi.
- salm0n3ll4
Samaa ihmettelen. Ex-mieheni ottaa vähän väliä yhteyttä tarkoituksenaan päästä vällyjen väliin meikäläisen kanssa, mutta ei ole onnistunut. Seurusteleekin nykysin, tais alkaa tän uuen kans melkeen heti meän eron jälkeen (erosta tulee kesällä 2 v). Joten.. ihmetyttää, miks PITÄÄ OLLA jonku kans, kun ei se näemmä ihan kunnon suhde sekään oo? Ite olen sinkku ja tasan varmaan aion sitä ollaki kunnes joku kolahtaa ja ehkä ihan tosissaan. :)
- Mallinen
Kaipaus on edelleen EX. Jää varmaan lopulliseksi, ei siitä mikkään pääse
- huorthronononvit
Nykynaiset on sellasia täydellisten naisten tapojen orjia että. Rahaa, isokulli, kaikki pitää olla ilmatteeks. Sellaset on huoria, se on nainen joka pysyy ja on uskollinen.
- AikaaMiettiäAsioita
Sitä myös minä olen ihmetellyt kuinka ihmiset heti erottuaan pystyvät uuteen suhteeseen.Olen ajatellut sen niin etteivät he ole edes välittäneet exästään jos uusi suhde heti maittaa.Itse olen eronut 2v sitten enkä edes haluaisi uutta miestä tässä vaiheessa.Olen ajatellut etten halua kenenkään tulla sotkemaan "meidän välejämme"vaan haluan katsoa tämän loppuun asti rauhassa.Pientä jännitystä nimittäin ilmassa,olemme textaileet ja jopa käyty syömässä tässä eron aikana exän kans..Elän kuitenkin omaa elämääni ja minulla on kaikki hyvin.Aika näyttää kuinka käy.Ei ole kiirettä.
- tinddi
Nämä tilanteet ovat klassisia ahdistuksne merkkejä, kun suhteeseen on hypätty sikis, jotta vältettäisiin erokipu, ja saataisiin bufferi itsen ja eksän välille.
Itsekin myönnän, että muutama vuosi sitten eron jälkeen etsin oikein vimmalla heti seuraavaa siihen kelkkaan, ja toitotin itselleni että olen valmis jne jne. Ja toki siinä olikin muutamia seurusteluyrityksiä, mutta nyt voin sanoa THANK GOD ettei niistä tullut mitään, sillä olisin aloittanut suhteen rikkinäisenä, ja varmaan siten oliisn vain ajautunut tilanteeseen. ja nyt miettisin eroa kuitenkin.
Monet luulevat itsekin että ovat eksästä heti yli, mutta totuus on jotain muuta.
Ja toisaalta, minusta on jotenkin tyhmää edes päästää sellaista ihmisitä menemään joka oli niin hyvä itselle, että jota kaipaa jota vuosin jälkeenkin.
Sillä totuus on se, että jos olet jonkun jättänyt, on hän joutunut prosessoimaan kaiken yksin, ilman sinua, käynyt läpi vihan (jättäjää kohtaan) ja surun, ja kaiken sen niin että usein jätetyllä ei ole mitään tunteita jättäjää kohtaan.
Jotkut ihmiset esim kuvittelee, että jättää suhteen, ja palaavat siihen sitten "joskus"... Tämä voi toimiakin jos ystävyys säilyy koko ajan, mutta ei siinä tilanteessa, jossa toinen on jätetty ja välit katkaistu.
Itse ainakin "vihaan" eksääni, en todellakaan kaipaile. Jos ero on ollut satuttava, tai siihen johtanete syyt, niin aika tuhottu on juttu.
Se tosin on totta, että toinen on voinut mujuttua paljonkin, ajatellut asioita, kasvanut, kehittynyt, jne, ja oikeasti on siten erilainen....
ystäväni palasi eksänsä kanssa yhteen (välissä 2v eroa), ja hämmästyi, että joko ei osannut arvostaa häntä aiemmin tai sitten toinen oli muuttunut eron aikana mieleiseksi, näinkin voi käydä :) useimmin kyse on siitä että kaipaa ja haluaa jutun toimivan, ja silloin s emyös yleensä toimiikin :)- AikaaMiettiäAsioita
Näin se on.Kirjoitit asiaa.Ero joissakin tapauksissa tekee vain hyvää.
- elämävoittaa
Minustakin tuntuu että en pääse millään ex yli ja erosta on jo yli vuosi. Minä olin se jätetty osapuoli.
Mies alkoi vajaan 3 kk päästä seurustelemaan uuden kanssa ja vajaan puolen vuoden jälkeen oli jo kihloissa ja muuttanut yhteen tämän uuden kanssa (pari vk ennen kihlausta ei ollut muka tosissaan tämän naisen kanssa). Itse en ole vielä uudessa suhteessa koska en koe olevani siihen todellakaan valmis. Olimme siis yhteyksissä muutaman kk eron jälkeen mutta sitten kun hän kuuli minun muuttaneen (ei asuttu yhdessä) hän suuttui ja katkaisi välit kokonaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005217810- 2322712
- 262591
- 1631969
- 1151810
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61626Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21376- 761203
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621188IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41165