Helmikuun viimeinen viikko Nashvillessä

Mielenkiintoinen blogi nykymenosta maailmassa.

Olen elämän vuosieni aikana saapunut niin lukuisia kertoja Yhdysvaltoihin, etten kykene summaamaan niitä. Tämä selvisi kun JFK:n lentokentän immigrationissa minulta haluttiin nopeasti vastaus mainittuun asiaan max kolmen virhemarginaalilla. Totesin arvaamalla: neljäkymmentä kertaa – ja vastaus oli väärä. Jouduin selittäjän paikalle: miksi en kerro oikeata lukua, ja miksi nimenomaisesti vähättelen numeroissa. Yritin selittää, että viiden vuosikymmenen aikana tehtyjen amerikanmatkojen lukua on mahdoton pitää mielessä – joskus matkoja oli puoli tusinaa vuodessa. Anteeksi, hyvä blogin lukija, tämä tällainen avaus. Koen mainitsemisen tärkeäksi saadakseni painoa seuraavalle: olen kokenut Amerikan lukuisia kertoja, asunutkin Valloissa merkittäviä jaksoja. Koskaan en ole kokenut sellaista kaaosta Yhdysvalloissa kuin tämän matkani alettua. Kaaos ulottuu ilmakehästä – josta Amerikkaa rutistaa uskomattomien lumimyrskyjen, jään ja tulvien massa – ihmisten keskellä koettavaan repivään ja hajottavaan kaaokseen. Amerikka on – Hal Lindseyn viime perjantain videosanomaa lainaten – ”kuolinkouristuksissa”. Lindseyn mukaan kaksi avainsanaa avaavat kaaoksen koko kuvan. ”Obama” ja ”Israel” ovat nuo sanat.
Jatkuu..
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/670/obama_pudottaisi_israelin_sotilaskoneet_jos...
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Leo kotiin, niinkuin jo olis ( tottelematon kakara ).

Äänestä
  • Tulee sitten syssymmällä.

    Äänestä

  • Ja antaa siletä itsestään ja elämänmenosta kuulua. Laatii lukijoille Patmos-postia, ym. Kiitos nykytekniikan.

    Äänestä

Ei kaivata takaisin.

Äänestä
  • Kyllä kaivataan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linkistäjatkoa kirjoitti:

Mielenkiintoinen blogi nykymenosta maailmassa.

Olen elämän vuosieni aikana saapunut niin lukuisia kertoja Yhdysvaltoihin, etten kykene summaamaan niitä. Tämä selvisi kun JFK:n lentokentän immigrationissa minulta haluttiin nopeasti vastaus mainittuun asiaan max kolmen virhemarginaalilla. Totesin arvaamalla: neljäkymmentä kertaa – ja vastaus oli väärä. Jouduin selittäjän paikalle: miksi en kerro oikeata lukua, ja miksi nimenomaisesti vähättelen numeroissa. Yritin selittää, että viiden vuosikymmenen aikana tehtyjen amerikanmatkojen lukua on mahdoton pitää mielessä – joskus matkoja oli puoli tusinaa vuodessa. Anteeksi, hyvä blogin lukija, tämä tällainen avaus. Koen mainitsemisen tärkeäksi saadakseni painoa seuraavalle: olen kokenut Amerikan lukuisia kertoja, asunutkin Valloissa merkittäviä jaksoja. Koskaan en ole kokenut sellaista kaaosta Yhdysvalloissa kuin tämän matkani alettua. Kaaos ulottuu ilmakehästä – josta Amerikkaa rutistaa uskomattomien lumimyrskyjen, jään ja tulvien massa – ihmisten keskellä koettavaan repivään ja hajottavaan kaaokseen. Amerikka on – Hal Lindseyn viime perjantain videosanomaa lainaten – ”kuolinkouristuksissa”. Lindseyn mukaan kaksi avainsanaa avaavat kaaoksen koko kuvan. ”Obama” ja ”Israel” ovat nuo sanat.
Jatkuu..
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/670/obama_pudottaisi_israelin_sotilaskoneet_jos...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu