Ansiosidonnaisen päivät loppuu muutamaa kuukautta ennen kun täytän 60v.Velvoitetyö epävarmaa. Miten saisin liitonpäivät jatkumaan yli syntymäpäivän,jolloin pääsisin lisäpäiville.?
Lisäpäiville
ntrew
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sain velvoitetyön, parikuukautta riitti työssäoloehdon täyttymiseen.
Tänään sain ensimmäisen liiton päivärahan. Vajaan kahden vuoden päästä eläkkeelle,tai lisäpäiville.
Hienoa
Ei auta enää nyt sinua, mutta ehkäpä muita. Eli laskekaa tuossa tilanteessa tarkkaan ettette hae ansiorahaa liian aikaisin kun työ loppuu. Kaverille neuvoin tämän ja hänelle riitti että odotti loparien jälkeen kolme viikkoa ennen kuin ilmoittautui työkkäriin. Nyt häiskä pysyy systeemissä sisällä loppuun asti.
Ansiorahaan on oikeutettu kunhan ei ole ollut potkujen jälkeen yli 6 kk työvoiman ulkopuolella. Tuo on hyvä pelivara.
Siis,mikä on ansioraha???
Kerrotko enemmän.