Miten Raamattua tulisi lukea? Osa 1

'' Klassinen esimerkki on ottaa peukalopaikka ja lukea siitä: Ja Juudas meni ulos ja hirtti itsensä. ” Seuraava peukalopaikka sanoo:” Tee sinä siis samoin” ja lopullinen niitti tulee isketyksi Jeesuksen sanoissa kun hän sanoo.” minkä aiot tehdä, tee se pian”.

Miten lukea kirjaa, jota voi lähestyä vähintäänkin 66 sisäänkäynnistä, eli eri kirjasta aloittaen. Jotkut lukevat Raamattua kuin romaania tai kaunokirjallista kirjallisuuskokoelmaa. Raamatusta löytyvät niin historialliset kirjoitukset, kuin runoutta tai jännityskertomuksiakin, joita lukee kuin Agatha Christietä, tukka pystyssä. Raamatussa on löydettävissä lähes kaikenlaisen kirjallisuuden arkkityypit. Raamattua voi lähestyä kirja kokoelmana, tai vaihtoehtoisesti yhtenä kirjana, joka on syntynyt eri kirjoittajien yhteistyönä.

Ensimmäinen Raamatunlukua koskeva perussääntö on se, että sitä pitäisi lukea. Raamattu, jota ei koskaan avata jää hyödyttömäksi, samalla tavalla, kuin pankkikortti, jota ei käytetä. Avain Raamatun lukemiseen ja sen myötä myös ymmärtämiseen on sen lukeminen avoimin mielin riippumatta siitä, mistä kohdasta lukemisensa aloittaa. Sen lisäksi Raamattua olisi hyvä lukea säännöllisesti, mutta kuitenkin useammin kuin kerran vuodessa, jouluisin.

Raamatun kokonaiskertomus jää helposti hahmottumattomaksi, mikäli Raamattua luetaan satunnaisesti ja sieltä täältä. Raamattua tulisi lukea mielellään suurempina kokonaisuuksina, jotta eri tekstien ymmärtämistä helpottava asiayhteys tulisi riittävän selväksi. Pätkittäinen luku tai peukalopaikka menetelmä saattaa johtaa kokonaissanoman kannalta hyvinkin poikkitaiteellisiin tulkintoihin.
http://www.kristinusko.fi/miten-raamattua-tulisi-lukea-osa-1/
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onko tuttua juttua?

Äänestä
  • Raamattua olisi siis hyvä lukea säännöllisesti, suurempia kokonaisuuksia kerrallaan ja oppilaan asenteella. Ihmisen asenne Raamattuun ratkaisee pitkälti sen, miten paljon sen lukeminen hyödyttää. Jos uskoo sen olevan Jumalan sanaa, niin on Raamatun äärellä aina aarrearkkua kaivelemassa, jos sen sijaan uskoo, että se sisältää Jumalan sanaa, niin tärkein työkalu on siivilä, jolla löytää jumalalliset kultahiput ihmisajatusten hiekkakasasta. Jos taas on sitä mieltä, että Raamattu on lähinnä tarinan aarteita nuorille, niin päätyy korkeintaan ihmettelemään sitä, miten Egyptin armeija saattoi hukkua lätäkköön, jonka israelilaiset ylittivät kuivin jaloin. Raamattu itse väittää, että sitä Jumalan sanana kunnioittava saa siunauksen:

    2 Tim 3: 14. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.

    Äänestä

  • 2 Tim 3: 14. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
    15. ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
    16. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
    17. että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

    Äänestä

  • Kuinka kerrot profetioista jos Raamattu on tuntematon kirja, eikä Jeesus ole Herrasi?

    Äänestä

  • Raamatun oman väittämän mukaan se on profeetallista sanaa, jota on mahdotonta ymmärtää syvällisimässä merkityksessään ilman Pyhän Hengen läsnäoloa ja opetusta. Ilman Pyhää Henkeä ihminen voi lukea Raamattua ja kaikki sen kommentaarit, mitä kirjastosta löytyy hyötymättä mitään muuta kuin liiasta lukemisesta kipeytyneen pään ja järjen tasolle pääntiedoksi typistyneen ymmärryksen siitä, mitä Raamatussa on kirjoitettuna. Se, että ymmärtäisi lukemansa ei ole Raamatun mukaan mahdollista, vaikka omistaisi maailman kaikki kommentaarit, mutta olisi vailla Pyhää Henkeä. Jotta Raamattua voisi ymmärtää olisi sitä luettava aina Pyhän Hengen johdossa ja oppilaan asenteella. Silloin on mahdollista, että sana aukeaa ja ravitsee lukipa sitä sitten pitkinä pätkinä tai vain muutaman jakeen annoksina kerrallaan.

    Äänestä

  • Kiinnostaako?

    Äänestä

  • Näköjänsä ei.

    Äänestä

  • Lue aloitus.

    Äänestä

  • Osataanhan me nuo asiat jo.

    Äänestä

  • Ei jokaisen pidä ruveta raamatunopettajaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OppiaIkäKaikkii kirjoitti:

'' Klassinen esimerkki on ottaa peukalopaikka ja lukea siitä: Ja Juudas meni ulos ja hirtti itsensä. ” Seuraava peukalopaikka sanoo:” Tee sinä siis samoin” ja lopullinen niitti tulee isketyksi Jeesuksen sanoissa kun hän sanoo.” minkä aiot tehdä, tee se pian”.

Miten lukea kirjaa, jota voi lähestyä vähintäänkin 66 sisäänkäynnistä, eli eri kirjasta aloittaen. Jotkut lukevat Raamattua kuin romaania tai kaunokirjallista kirjallisuuskokoelmaa. Raamatusta löytyvät niin historialliset kirjoitukset, kuin runoutta tai jännityskertomuksiakin, joita lukee kuin Agatha Christietä, tukka pystyssä. Raamatussa on löydettävissä lähes kaikenlaisen kirjallisuuden arkkityypit. Raamattua voi lähestyä kirja kokoelmana, tai vaihtoehtoisesti yhtenä kirjana, joka on syntynyt eri kirjoittajien yhteistyönä.

Ensimmäinen Raamatunlukua koskeva perussääntö on se, että sitä pitäisi lukea. Raamattu, jota ei koskaan avata jää hyödyttömäksi, samalla tavalla, kuin pankkikortti, jota ei käytetä. Avain Raamatun lukemiseen ja sen myötä myös ymmärtämiseen on sen lukeminen avoimin mielin riippumatta siitä, mistä kohdasta lukemisensa aloittaa. Sen lisäksi Raamattua olisi hyvä lukea säännöllisesti, mutta kuitenkin useammin kuin kerran vuodessa, jouluisin.

Raamatun kokonaiskertomus jää helposti hahmottumattomaksi, mikäli Raamattua luetaan satunnaisesti ja sieltä täältä. Raamattua tulisi lukea mielellään suurempina kokonaisuuksina, jotta eri tekstien ymmärtämistä helpottava asiayhteys tulisi riittävän selväksi. Pätkittäinen luku tai peukalopaikka menetelmä saattaa johtaa kokonaissanoman kannalta hyvinkin poikkitaiteellisiin tulkintoihin.
http://www.kristinusko.fi/miten-raamattua-tulisi-lukea-osa-1/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu