Koskien Koraanin lukemista, ja kiinnitin erityistä huomiota siihen miten ensimmäisessä jaksossa Anas Haijat väittä islamin olleen rauhan uskonto ja Muhammedin osallistuneen vain sotiin puolustaakseen islamilaisuutta, sen jälkeen kun hän oli perustanut eräänlaisen islamilaisen valtion Mekkaan siirryttyään, jolloin hänellä oli vasta voimia käydä aseellisia taisteluja aluksi lähinnä vain mekkalaisia qureishien heimoa vastaan koska he eivät alistuneet islamin vallan alle muuten. Ensimmäinen sotaretki Medinasta, eli Jaspirista oli Syyriasta Mekkaan palaavan karavaanin ryöstöyritys, jonka Mekkalaiset estivät saatuaan tiedon karavaanin joutumisesta hyökkäyksen eli ryöstöretken kohteeksi, Medinan islmistien ensimmäisen rosvoretken johdosta:
Koraanin käännös, Ashen - Bore, v. 1942 kertoo johdannossaan, seuraavaa tästä rosvomäällikön perustamasta uskonnosta ja sen edesottamuksista, sivulla 25:
>> Niiden sotaretkien lukumäärä, joita hän (Muhammed) henkilökohtaisesti johti kymmenenä viimeisenä elinvuotenaan, on kaksikymmentäseitsemän; yhdeksällä retkellä taisteltiin ankarasti. Niiden sotaretkien lukumäärä, jotka hän suunnitteli ja lähetti liikkeelle muiden johdolla on kolmekymmentäkahdeksan. <<
Tämän lisäksi hän valloitti Mekan eli miehitti sen tehdystä rauhansopimuksesta piittaamatta, jonka hän ei katkonut sitovan itseään oikeauskoisena, vääräuskoisten kanssa tehtynä.
Lisäksi hänen kerrotaan leikanneen henkilökohtaisesti Bani Kureizah heimon miesten kaulat poikki, ja otti heimon kauneimmat naiset jalkavaimoikseen ja lapset orjiksi.
Tällaista miestä ja tällaisen uskonnon Anas Haijar väittää olevan "rauhan uskonto" joka sotii vain itsepuolustukseksi, vaikka sekä nykyhistoria että: islamin historia yleensäkin suorastaan huutaa meille faktisina tietoina aivan muuta. Valehteleeko Anas Haijar "vääräuskoisille ja uskottomille" Suomessa, sen voi jokainen itse edellä sanotunkin perusteella päätellä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Pienet kirjoitusvirheet korjaantuvat sanottavan painavuuden johdosta ja kaikki mitä esitin osoittaa rauhan uskonnoksi islamia väittävän Anas Haijarin tulleen tänne Suomeen syöttämään meille suomalais-ugrilaisille pajunköyttä, - kuten on tällaisista puheista tapana sanoa.
Levittäkää näitä tietoja. Tukitaan suut valehtelevilta tahoilta.
Itse Hajarin on kyllä syönyt jotain ihan muuta kuin pajunköyttä....
Hän on hyvin "kotoutunut" ja lihava, mutta se ei ole meidän murheemme, vaan se millaista pajunköyttä hän Ylen ohjelmissa saa suomalaisille pokkana ilman kriittistä palautetta syöttää, se on ongelma.
Onko tämä arkistossa katsottavissa?
Ei katsottavissa vaan kuunneltavissa Yle 1:ssä. Irja Askolakin on jo ehtinyt antamaan tietysti optimisisen lausunnon tästä ohjelmasta, jota toimittaja pitää tietysti viisaana:
>> Eihän uskonnon esittely Ylessä tee siitä tarttuvaa tautia, vaan avaa mahdollisuutta miettiä maailmankatsomuksellisia kysymyksiä. >>
Siis väkivaltaan kehottavan ja Euroopan nopeimmin leviävän kurkunleikkaajien uskonto ei ole siis mikään tartuntatauti, Askolan diaknoosin mukaan, mutta mitäs jos samalla periaatteella ryhdytään taas tuomaan esiin vaikkapa kommunismin oikeutuksia vallankumouksiin, ja vaikkapa fasismia toimivana järjestystä luovana järjestelmänä keskuuteemme, miten se suu sitten pannaan? Käykös jo sekin tämän rinnalla samalla periaatteella luoksemme tuotuna? Ei ole mitään sattumaan, että Askola tukee kurkunleikkaajien uskonnon esittelyä meillekin.
Juu, onhan hän jo aikaisemminkin tarjonnut kirkkoja muslimien käyttöön. Että oikein hyvin voin uskoa tuon todeksi. Mäkinen ja Askola ovat eksyttäjien kärkikaartia, hyi olkoon!
Kun saamme kuulla uutisia kurkunleikkaajien ja islamilaisten teurastajien hirmuteoista, nämä tahot vaikenet harkitusti, mutta kun islminuskon kaltaista väkivaltauskontoa uitetaan sisään meillekin Koraanin kautta, nämä tahot, tai ainakin Irja Askola on sen tuomista meille suosittelemassa muka "maailmankuvaamme avartavana". Ainakin minulle riittää se, että tunnen jo Koraanin ja sunnan perusteella, millainen vaarallinen väkivaltauskonto yritetään uittaa Suomeenkin valheellisesti muka "rauhan uskontona", kun kiihtyvällä tahdilla lisääntyvät uutiset maailmalta kertovat kurkunleikkaajien ja islamilaisten teurastajien hirmuteoista maailmalta, - ja aina vaan lähempää Suomeakin. Askolan kaltaisten hämmentäjien toiminta on mielestäni todella arveluttavaa hämmentämistä.
Tuo Askola on saastainen sika, täydellinen ääliö valittu pispan virkaan.
Uudessa liitossa jako esikuvallisesti pyhiin ja saastaisiin eläimiin, on vain siankin kohdalta opettavaista vertausta, ja sika on siksi epäpyhä eläin, että se varottavan esimerkin mukaan hotkiessaan ruokaa erottelematta suuhunsa kaikkiruokaisena eläimenä, - on ravintonsa suhteen varomaton, ja kelpuuttaa kaiken ravinnokseen, - eli ei pureskele tarkkaan vaan hotkii, puhumattakaan että sillä olisi pyhälle ominainen pötsi, mistä se voisi nostattaa uudelleen nauttimaansa ravintoa suuhunsa ja hienontaa sen ennen ravinnoksi käyttöä kunnolla siis jopa kahteen kertaan hienontaen. Sian halkinaiset sorkat jättävät kyllä pyhälle eläimelle ominaisesti sen kulkiessa jäljet, joita pelkästään niihin huomiota kiinnittämällä, siis jalanjälkien perusteella sikaakin voisi erehtyä luulemaan pyhäksi eläimeksi. Uudessa liitossa sika on kuitenkin vain varoittava esimerkki epäpyhästä, ei sitä enää itsessään, - kuten vanhan liiton järjestyksen mukaan oli asianlaita.
Samaa teurastusta ja maapallon upottamista mereen löytyy myös raamatusta.
Jaa, että nykypäivänä kristityt ja muslimit toimivat samalla tavalla?
Opiskele kuitenkin ensin se Raamattu niin ymmärrät mistä siinä on kysymys, jookos?