Kyllä suomalaiset ovat kilttejä ihmisiä

Mitään levottomuuksia ei maassamme ole vaikka talouslama on jyllännyt Suomessa jo vuodesta 2008 lähtien. Täytyy nostaa hattua suomalaisille.
51220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Ai mitä sitten odotat - vallankaappaustako? Suomalaiset osaavat kyllä valittaa, usein ihan turhista asioista. Toisaalta ne, joilla on kaikkein vaikeinta täällä, eivät saa ääntään kuuluville eivätkä he jaksa / osaa hakea apua itselleen.

Äänestä

kaikki on suhteellsita. Olisitka elänyt Ukrainassa, siellähän oli devalvaatio vuonna 2012. Ja nyt vuodessa rahan arvo on laskenut moninkertaisesti, vuosi sitten rahayksikkö oli 8 yhdestä dolalrista, nyt sitten jo 42 . mutta siellä tilanne on luotu juuri levottomuuksia varten sillä ihminen vasta nälkäisenä alkaa riehua ja vaatia ja jne.

Äänestä

Ken elää se näkee mihin epäoikeudenmukaisuus johtaa Suomessa.

Äänestä
  • Ennen pitkää alkaa päitä pudota veikkaan.

    Äänestä

ukrainaa laitetaan eu kuntoon olihan suomessakin kova talous lama juuri jäsenyyden alla.

Äänestä

Tavalliseen tapaamme kävimme hiljaisesti äänestämässä ja muhinoihan siitä JYTKY. Ensi kuussa rävähtää toinen sellainen. Varmasti sellainen "veret seisauttava" tällä kertaa.
Kaikki vanhat mullesulle puolueet on nyt nähty.....ja aikaansaannokset?
Tervetuloa hallituksen kokoaja Timo Soini!

Äänestä
  • Soini loikkii jälleen kerran häntä koipien välissä karkuun jos joku ehdottaa hallitukseen menoa.
    Persuista ei ole ottamaan vastaan vastuuta,suunsoittajapuolue jonka teot mahtuu tikkuaskiin.

    Äänestä

  • IPU voi saada vielä enemmän ääniä kuin perusssuomalaiset. Itsenäisyyttä ja vapautta ja reiluutta peliin suomalaiset haluavat.

    Äänestä

Suomen hyvä sosiaaliturva vie pohjaa anarkismilta.
Ikävä kyllä, kun kokoomus leikkaa sosiaaliturvan pois, niin anarkismikin saa otollisen kasvualustan. ´Sitten päästään mekin mellakoimaan ja rikkaat asumaan vartioiduissa asuinnoissa...

Äänestä

En kannata anarkiaa koska se menee useimmiten vain infran ja kansalaisten omaisuuden kuten autojen rikkomiseksi mutta Suomen poliitikot pääsevät liian helpolla töppäilyistään. Esim. kakutus olisi ihan paikallaan näille pahimmille Suomen talouden romuttajille.

Äänestä

Suomalaisethan tekevät päivittäin epätoivoisia tekoja jopa toisilleen.

Äänestä
  • No se ei ole toivottavaa mutta ´kaiken mokanneille poliitikoille olisi paikallaan laittaa palautetta kansalaismielipiteenä.

    Äänestä

  • Tarkoitat varmaan poliitikkojen avustajille. Kerroin joskus vastaavalle ministerille huoleni työpaikan puolesta, mutta ministerin vaihduttua asia oli onnellisesti unohtunut. Vaikka ex-ministeri lupasi hoitaa asian kuntoon, hän ei ollut tehnyt yhtään mitään.

    Äänestä

  • jsgsf kirjoitti:

    No se ei ole toivottavaa mutta ´kaiken mokanneille poliitikoille olisi paikallaan laittaa palautetta kansalaismielipiteenä.

    Juuri näin.

    Äänestä

Ne joilta poliitikot ovat pilanneet huonoilla päätöksillä elinmahdollisuudet Suomessa kannattaa laittaa palautetta suoraan ko. tunareille.

Äänestä

Kyllä on Suomen kansalta leikattu pallit tehokkaasti, uskomatonta että mitään ei tapahdu, ei mitään, ainoastaan vain sitä älylelua osataan tuijottaa ja siellä näkyville hassuille asioille hörähdellä, aikuiset ihmiset! Uskomatonta että tällaiseksi on kalevalaisen kansan tajunnan ja tekojen taso taantunut, pöyristyttävää!

Äänestä
  • Pöyristyneitä,-kun meidän kansamme verorahat hallituspuolueet luovuttavat eteläeuroopan mafiaperkeleiden huijauksien maksuun, ja meidän vanhuksemme ja veteraanimme saavat maata paskoissaa ilman asiallista huolenpitoa,-

    Ja vihreätkin vain kehottavat hyväksymään kehitysavun väärinkäytökset,-kun nekin menevät saatananperkeleenMUHAMATINpalvojien aseiden hankintaan !!!

    ONSE JUMALAUTA KUMMA, että ei EES nokian ollilat, ja vastaavat möllikät ala puuttua asioihin, että ees kämmentä löisivät pöytään-saatikka nyrkkiä !

    Äänestä

  • lähtihän se walroossikin jo maasta. maalaistuet kartanolleen kyllä nostaa varmaan 7 polveen..

    Äänestä

Luulenpa että ensi vaalikaudella ne joilta leipä lähtee suusta hallituksen säästöjen ja leikkausten takia eivät enää tyydy istumaan kiltisti aloillaan. Nälkä saa ihmiset villeiksi.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

Siitä, että meillä OLISI mualiman PARAS oppositio,-kun vihreät HALJUSINkänkätä porukka lentäisi tunkiolle suojelemaan LAPAMATOJA, nyt ne märättävät oppositiota-ja kansa äänestää taas kokoomusta ja rkpeetä hallitukseen.

Mutta muistakaa, että TAATUSTI SUOMEN KANNALTA tulisi PARAS-SUORASTAAN TIMANTTI hallitus PerusSuomalaiset-Itsenäisen Suomen puolue (IPU) j ja KristillisDemokraattisen puolueen yhdistelmästä !!!

NE KOLME OVAT PUHTAIMMALLA SYDÄMELLÄ TÄMÄN KANSAN ASIALLA,-ja JONNINJOUTAVIEN KYTKYKAUPPOJEN RIIMUT ALKAA KATKEILLA,-ja ASIOIDEN ASETUKSET PALAUTETAAN ALKUPERÄISIIN -ja HYVIN TERVEISIIN ASETELMIIN, ja Kansan USKO ALKAA PALAUTUA TÄHÄN MAAHAN !!!

JA MYÖS MAAHANTULO KIELLON SAANEET TAATUSTI LÄHTEVÄT TÄSTÄ MAASTA-eikä NIITÄ KÄÄNNYTETÄ TÄNNE TAKAISIN-jonkun sonnallasotkijan temppujen takia, niinkuin tapahtui muutamankin valehtelevan homon takia !!!

KUN JOKU LAITETAAN ULOS-NIIN SE ON MYÖS VIETÄVÄ ULOS TÄSTÄ MAASTA !!!

Äänestä

Tämä mies kävelee jopa 56 kilometriä töihin

61-vuotias mies kävelee keskimäärin kahdeksan tuntia päivässä työmatkoja.

Kuukausi sitten detroitilainen James Robertson, 56, ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen uskomattomalla tarinallaan: mies käveli joka päivä työmatkoja 33 kilometriä.

Pian yhdysvaltalaislehti Des Moines Registerin toimittaja sai kuulla jostain vielä käsittämättömämmästä: Etelä-Iowassa asustelee mies, joka taittaa vielä pidemmän työmatkan jalan.

Steve Simoff, 61, asuu Davis Cityn kylässä Iowassa. Hän työskentelee Osceolassa kasinolla vahtimestarina. Matkaa kodin ja työpaikan välillä on 56 kilometriä. Des Moines Registerin mukaan kaikki tietävät tai tuntevat Simoffin Davis Cityssä, joka on "kuollut kuin kivi".

Kuten Robertson, Simoff ei voisi kuvitellakaan jättävänsä työtään.

- No, sinulla on työ ja sinulla on perhe: sinun on pystyttävä huolehtimaan perheestäsi ja pidettävä kiinni työstäsi. Ne ovat kaksi tärkeintä asiaa, Simoff sanoo Des Moines Registerille.

Kahdeksan tunnin työvuoro alkaa yhdeltätoista illalla ja matka jalkaisin alkaa puoli neljältä iltapäivällä.

Saa usein apua

Ero urbaanissa ympäristössä asuvaan Robertsoniin on, että maaseudulla Simoff saa kohtalaisen usein jossain vaiheessa matkaansa kyydin.

Peukaloaan mies ei nosta pystyyn koskaan. Hän arvioi, että noin kolme kertaa viidestä joku poimii hänet mukaansa valtatie 35:ltä. Kävelyä kertyy keskimäärin neljä tuntia suuntaansa - tosinaan tunti tai pari, toisinaan yli kuusi. Vaikeimpia ovat sunnuntait.

- Kaikki riippuu säästä ja siitä, millä tuulella ihmiset ovat, mies toteaa.

Kohtalaisen usein miehen poimii noin 15 kilometrin kävelyn jälkeen kyytiinsä toimitusjohtaja Emil Segebart, joka ihailee Simoffin sitkeyttä. Miehet tapasivat sattumalta kymmenen vuotta sitten ja Segebart poimii Simoffin matkaansa aina kun hän sattuu huomaamaan tämän.

Jos Simoffilla käy tuuri, perillä alkaa odottelu. Hän tappaa aikaansa kasinohotellin taukohuoneessa katsellen tv:tä. Työntekijöille on tarjolla myös ilmaista ruokaa ja kahvia.

Suukko vaimolle ja matkaan. Steve tienaa reilut yhdeksän taalaa tunnissa, vaimo Renee on sairauseläkkeellä. (AP)

Ei varaa bensaan

Autokin hänellä olisi, mutta rahat ovat tiukassa ja bensa maksaa. Kolmehenkisen perheen yhteenlasketut tulot eivät nimittäin päätä huimaa. Simoff tienaa 9,07 dollaria tunnissa. Vaimo Renee, 61, sai vajaa viisi vuotta sitten kaksi sydänkohtausta samana päivänä. ja on nyt sairauseläkkeellä. Perheeseen kuuluu myös adoptoitu lapsenlapsi Steven III, 22, joka on työtön.

- Jos minä en mene töihin, laskut jäävät maksamatta. Niin kauan kuin kaksi jalkaani ovat kunnossa ja terveyteni hyvä, en usko, että muutun, Simoff sanoo.

Äänestä
  • Jos VAIKKA puolet alkaisi kulkea kävellen töihin.-niin ei mee kahta kuukautta,-kun käveleminen on PAISKATTU VERO,-ja sehän tuottaa valtiolle enemmän, kuin autonkäyttötulot, ja TOTTAKAIT sitten tulee aivan hirveä ällistys .kun liikuntakyvyttömät vanhuksetkin joutuvat maksamaan kävelyveroa,-eikä sitä järjettömyyttä millään saada korjattua !!!

    Äänestä

  • tärkeintä on liike, ei päänmäärä. ainakin päättäjien mielestä.

    Äänestä

Mitä pitemmälle tyytymättömyys patoutumat lykkääntyvät sitä rajuimmaksi ne muuttuvat!
Mutta onneksi valtaapitävät ovat saaneet aikaa valmistautua joukkojen hallintaan.
EU:n mellakkatorjuntajoukot pistävät kansan kuriin! Ainoastaa suuri joukkovoima toimii, muuten yritykset vastustaa valtaapitäviä ovat tuhoon tuomittuja. Kannattaa nyt huhtikuussa ÄÄNESTÄÄ OIKEIN sillä senjälkeen peli on menetetty.

Äänestä

"WTheF_FinLAND" sanoi oleellisen: hyvä sosiaaliturva rauhoittaa. Kapinaa haikailevien kannattaisi pohtia mieluummin sitä kuuluisaa seuraavaa askelta, joka olisi joka tapauksessa otettava kapinan jälkeen. Mikä on suunnitelma B, kun palkkatyö vähenee vääjäämättä ja yrittäminen muuttuu aina vain haasteellisemmaksi? Millä ja miten tulevat sukupolvet aikovat elää täällä? Tivatkaa sitä edustajaltanne, poliittiselta tai muulta, tai takokaa oma ehdotuksenne hänen kalloonsa. Siis kuvainnollisesti.

Äänestä

Ihmiset pidetään työssä kiireisenä ja työttömät kännissä niin hyvin pyyhkii. Me toisinajattelijat olemme pahimpia systeemin piikkejä. Nuorisolle halpoja tabletteja ja paljon pelejä niin pidetään nekin työn syrässä kiini.

Kummallista ettei ihmiset tajua, että aina on se riistäjä on se kapitalisti tai kommunisti. Nyt niitä on vaikea erottaa, kun kaikki toimivat samalla kaavalla. Se on varmaa vain, että ovat sun ja mun kukkarolla, viemässä sitä viimeistä euroakin.

Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli piti ajaa alas ja mikä on hinta. Palme ja Anna Lind piti tappaa. Olivat niin vaarallisia kapitalismille.

Nyt pitää saada sota Euroopan kamaralle ja kenenkähän etua se palvelee?

Äänestä

Köyhyys on Suomessa tulevaisuuden kasvuala. Sen tajuavat nuoretkin. Kuuntelin Ylen propagandaradiosta, että kevään yhteishaussa sosiaaliala on ollut yksi suosituimmista aloista ruoka-alan ohella. Sen sijaan, että alamme pohtia, miten tehdä maastamme kaikille paremmin toimiva paikka, nuoretkin katsovat TOISTEN köyhyyttä tienaamismahdollisuutena itselleen. Siinä vaan voi käydä niin, että itsekin pääsee sinne sosiaalitoimiston tiskin väärälle puolelle, vaikka olisi sossuntädiksi kouluttautunut.
Kuuntelin hiljattain pari todella inspiroivaa puhetta. Toisessa mainittiin eräs uskonto, mutta ehdotan, että jos kuuntelette nämä, kuuntelette asiaa sen uskonnon vierestä - se ei ole se pääasia tässä, tai asia ollenkaan. Joku toinen osaa varmaan tiivistää paremmin, mutta minä sanoisin, että molemmat näistä, kuoleman ja siitä heräämisen kokeneista, ymmärtävät, että maailman muutos on mahdollinen, jopa todennäköinen, ja se aiheutuu yksilöiden ajattelun muuttumisesta. Miettikääpä elämäänne taaksepäin. Muistatteko yhtään tekoa, jonka olette tehneet toiselle ihmiselle täysin epäitsekkäästi, silkasta rakkaudesta, haluamatta mitään itsellenne? Minulle tulee mieleen vain yksi, eikä sekään ollut kovin suuri teko. Se, että meistä kukin alkaisi toimia lähimmäisenrakkaudesta, itsekkyyden ja ahneuden sijaan, voisi tosiaan olla ratkaisu. Nuo kaksi osaavat ilmaista asian paremmin kuin minä. Toivon, että ainakin joku teistä kuuntelee nämä:
Robert Williams:
https://www.youtube.com/watch?v=Ji3a31BBFUQ
Renee Pasarow:
https://www.youtube.com/watch?v=qlFTanblpvg

Äänestä
  • jaa. itse muistan montakin tilannetta. ja jopa sukuni ulkopuolisille. ja lopulta joutunut maksumieheksi ja jalkarätiksi. solidaarisuuden nimissä. ymmärrän hyvin nuoria. alkää antako alistaa ja nöyryyttää.

    Äänestä

  • tympääntynyt kirjoitti:

    jaa. itse muistan montakin tilannetta. ja jopa sukuni ulkopuolisille. ja lopulta joutunut maksumieheksi ja jalkarätiksi. solidaarisuuden nimissä. ymmärrän hyvin nuoria. alkää antako alistaa ja nöyryyttää.

    Rakastava teko ei ole synonyymi toisten velkojen maksumiehenä olemiselle. Ei. Se voi olla jotain pieneltä tuntuvaa. Vaikka sitä, että antaa aikaansa jollekin yksinäiselle, todella kuuntelee häntä, ilman, että odottaa mitään vastineeksi. Renee Pasarowin kokemassa elämänsä katselmuksessa hänen tärkein rakastava tekonsa oli se, että hän osoitti ystävällisyyttä pienelle vammaiselle lapselle.

    Äänestä

ei vaan Suomalaiset ovat järkeviä!
Mitä levottomuudet muka auttaisivat, haluatko kaaosta ja sekasortoa kaduille?
Mitä auttaa ikkunoiden rikkominen tai yleinen hulluus?

Toisiko se yhtään uutta työpaikkaa? Lähtisikö euroopan talous, vienti nousuu?
Montako uutta laivaa sillä tehtäisiin tai menisikö paperi paremmin kaupaksi?

Äänestä
  • Ei anarkiaa mutta täsmäterveisiä keskeisille Suomen talouden sössijöille.

    Äänestä

  • "keskeinen talouden sössijä" - jaahas, ja missä/kuka ne sellaisia ovat?

    Ostajat jotka eivät osta meidän tuotteita maailmalla?
    Kaikki Applen ja Samsungin ostajat, kun Nokian kännykkämyynti hyytyi?
    Ihmiset jotka eivät lue lehtiä ja sanomalehtipaperi ei mene kaupaksi?
    Kiinalaiset, jotka tekevät halvemmalla vaatteita ja muut kuin me?

    Äänestä

  • Poliitikot ja virkamiehet ovat tehneet PALJON vääriä ja epäoikeudenmukaisia päätöksiä Suomessa joten ulkomaailmaa ei voi syyttää kaikesta.

    Äänestä

  • Juuri näin.

    Äänestä

  • kskshsg kirjoitti:

    Poliitikot ja virkamiehet ovat tehneet PALJON vääriä ja epäoikeudenmukaisia päätöksiä Suomessa joten ulkomaailmaa ei voi syyttää kaikesta.

    poliitikkoja on turha syyttää kaikista maailman ongelmista.
    Suomi on pieni maa, suomalainen poliitikko vielä pienempi.

    Jos Euroopassa tai maailmalla on lama, niin sitä on myös meillä täällä
    Puolet BKT:sta tulee viennistä.

    Äänestä

  • Suomen poliitikoilla on myös oma vastuunsa tekemisistään. Kaikkea ei voi laittaa laman piikkiin.

    Äänestä

Lähitulevaisuus, SOTA EUROOPASSA! Olemme menossa Sotaa kohden, se korjaa kaiken, tyytymättömyyden, rauhattomuuden, huonot poliitikot, talouskasvumantrat, liikakansoituksen, ympäristöhuolet, mamut, rikkaat ja köyhät, takoo järjen taas muutamaksi vuodeksi, alkaa jälleenrakentaminen, ellei sitten ole se kuuluisa viimeinen taisto, raha muuttuu arvottomaksi, ehkä se Kivikausi alkaa häämöttämään, kuka tietää?? PS. NYT kannattaaa nauttia elämästä!

Äänestä

Herranpelko on juurtunut tähän maahan niin syvään että ollaan kuin lampaita, pelko saattanut tulla osittain Idästä kun vainolainen on kautta-aikojen tullut

Äänestä
  • EU on lammaspaimen ja villat on keritty Kreikkaan ja Brysseliin, Täällä käyskentelee turkittomat lammaslaumat tyhjäksi kalutussa funlandiassa, siellä täällä käyskentelee vierasrotuisia mustia lampaita, heille vielä riittää hyvinvointia, muille lampuri Kataisen keppiä. Mutta määkinä on voimistumassa, saa nähdä miten keväänkoittaessa tapahtuu, puskeeko lauman pässi Kataista perseeseen?

    Äänestä

  • eeei. pelot tulee etujen menetyksestä ja tuntemattomaan astumisesta. ja mikälli suomen suurin sosiaalibummi vuosia 20 syskowitsi benkku kökkäre kavereinen saa tahtonsa läpi niin täällä astuu noin armeijan verran tyytymättömiä kansalaisia. tantereen tasaannuttua tapahtuu uusjako. ja jutku hirteen.

    Äänestä

vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa!!

Äänestä
  • Kyllä!

    Äänestä

On niin harvaan asuttu maa ja välimatkat niin pitkiä ja kalliita, ettei ole mahdollista saada mitään suurempaa mielenosoitusta aikaiseksi ja kun ilmasto on tällainen. Toista se on Lontoossa ja Etelä-Euroopassa. Onhan siellä päin kyllä toisenlainen tempperamentti. Lähitulevaisuudessa tänne perustetaan kodinturvajoukot ja tehostetut poliisivoimat. Syynä perustamiseen ilmoitetaan terrorismi ja vaikka huumerikollisuus. Poliisi saa täydelliset oikeudet urkkia ja salakuunnella näillä perusteilla. Kurjuudesta se ISIKsenkin homma on syntynyt. Työttömiä, toivottomia ja köyhiä nuoria muslimeja. Kamalan aivopesu-uskonnon vuoksi ovat kyvyttömiä ymmärtämään mistä heidän ongelmansa todella johtuvat. Niin tulee myös käymään täällä. Nuoriso on aivan hukassa. Minkähän aatteen net sitten omaksuu. Uskonnosta ja poliittisista puolueista net viisveisaa, mikä on sangen järkevää. Kyllähän ne jotkut ottaa vastaan tän jääkiekko- ja jalkapallohuliganismin. Etelä-Amerikan huumekartellit käyttää muinaista atsteekkikulttuuria johtotähtenään.

Äänestä
  • Poliitikot ja virkamiehet taitavat jo nyt pelätä koska ajelevat panssaroiduilla autoilla.

    Äänestä

  • On muuten totta tuo välimatkat ja ilmasto. Itsekin olen noita käytännön asioita miettinyt tässä yhteydessä.

    Hyvähän se on pienissä, tiuhaan asutuissa eteläisemmissä maissa osoittaa mieltään, kun vielä sitä voi tehdä ilman pilkkihaalariin pukeutumista ympäri vuoden. Ja varteenotettavia hallintokeskuksia voi olla useita eri puolilla maata. Suo-maassa on jokunen hassu kuukausi joina sään puolesta voisi odottaa ihmisten vaivautuvan paikalle, ja kun se ainoa järkevä paikka demonstraatioille on maan eteläkärjessä, hyvin kaukana niistä tyytymättömimmistä massoista, niin helpolla pääsee Helsingin herrat.

    Lisäksi suomalaiset ovat niin pateettisen herranpelkoisia, ja mitä ne sukulaiset ja työjaveritkin ajattelisivat.

    Äänestä

  • Kyllä Etelä-Suomessa pystytään helposti organisoimaan kunnon mielenosoitus jos tarvetta on koska väestöhän on keskittynyt Tampereen alapuolelle eikä Suomessa talvi ole koko vuotta joten kelikään ei ole este. 90-luvun laman aikaan oli suurmielenosoitus Helsingissä.

    Äänestä

  • jsjgfss kirjoitti:

    Kyllä Etelä-Suomessa pystytään helposti organisoimaan kunnon mielenosoitus jos tarvetta on koska väestöhän on keskittynyt Tampereen alapuolelle eikä Suomessa talvi ole koko vuotta joten kelikään ei ole este. 90-luvun laman aikaan oli suurmielenosoitus Helsingissä.

    mitä sillä saatiin aikaan ei mitään?

    Äänestä

  • Poliitikot ja virkamiehet pelkäävät kansan vihaa. Nytkin jo kitisevät saamastaan palautteesta.

    Äänestä

Kuka organisois yhteisen yleisen mielenosoituksen! Mikään puolueorganisaatio ei siihen ala. Näiden aatteet ei oikein edes vastaa nykypäivää. Pitäis aloittaa toiminta täällä internetissä ja luoda keskustelupalsta asiaa varten. Käsittääkseni on olemassa ilmaisia palveluita tällaisiin. Perustamis- ja ylläpitopuoleen kyllä löytyy vapaa-ehtoisia alan ammattilaisia ja harrastajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jhsgsd kirjoitti:

Mitään levottomuuksia ei maassamme ole vaikka talouslama on jyllännyt Suomessa jo vuodesta 2008 lähtien. Täytyy nostaa hattua suomalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu