Ristin sopimus tehtiin lähellä Jerusalemia.

Ennen Golgatan ristiä tapahtunut, noin 123 ekr.
Taivaan Enkeliruhtinaat ja Valtaherrat olivat yhdessä päättäneet, että jonkun on mentävä jälleen ristille, sillä kansa oli käynyt tuskaiseksi ja levottomaksi, syntiensä tähden. Enkeliruhtinaat Rafael, Aram tulivat eräänä iltana Erphanin luo ja vaativat häntä menemään ristille tulevana, sopivana aikana, koska Erphanin vuoro oli tullut arpaa heittäen. Erphan osoitti poikaansa Havalthia ja sanoi Enkeliruhtinaille: Tuo poika on Luoja, hän menköön ristille minun puolestani, kun se aika koittaa. Enkeliruhtinaat tyytyivät tähän.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


order kirjoitti:

Ennen Golgatan ristiä tapahtunut, noin 123 ekr.
Taivaan Enkeliruhtinaat ja Valtaherrat olivat yhdessä päättäneet, että jonkun on mentävä jälleen ristille, sillä kansa oli käynyt tuskaiseksi ja levottomaksi, syntiensä tähden. Enkeliruhtinaat Rafael, Aram tulivat eräänä iltana Erphanin luo ja vaativat häntä menemään ristille tulevana, sopivana aikana, koska Erphanin vuoro oli tullut arpaa heittäen. Erphan osoitti poikaansa Havalthia ja sanoi Enkeliruhtinaille: Tuo poika on Luoja, hän menköön ristille minun puolestani, kun se aika koittaa. Enkeliruhtinaat tyytyivät tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu