Helsinki pimeän aikaan kuin neukuissa olisi

Helsingin Energia nyk. Helen kehuskelee, kuinka se on rakentanut jo vuosiaenergiaa säästävää katuvalaistusta. Joo, sen todella huomaa koko kaupungissa, myös uusilla alueilla. Keltaisen karmeaa ja hämärää suurpainenatriumvaloa on rakennettu ja asennettuna vielä mahdollisimman halpoihin tievalaisimiin. Kyllä kelpaa jalankulkijoiden ja autoilijoiden liikkua, jälkimmäisten tulee kyllä koko ajan varoa hämärässä niitä tummiin pukeutuneitä kulkijoita. Valaistuksen hoitokin on kai ulkoistettu, koska pimeitä valoja ja katuosuuksia on ilmennyt yhä useampia, kukaan ei kai viitsi valvoa. Toinen luku sinänsä on tiemerkintöjen ja suojatiemerkintöjen ala-arvoinen kunto. Köyhyys on kaupungissa kai jo niin paha, että niillehän ei ole moneen vuoteen tehty yhtään mitään. Sitten tämän idiootin Museoviraston vaatimus nupukivistä keskustassa ilman mitään lisämaalauksia, pelkkää pimeässä ja etenkin sateella näkymätöntä kivetyseromerkintää. Guggenheimeja haikaillaan vaikka kaupunki on kuin neukkulan hylätyt kylät..
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ottakaa selvää, miten Helsingin sosiaalimenot ovat kasvaneet viimeisten 10 vuoden aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarttis_tehdä_jotain kirjoitti:

Helsingin Energia nyk. Helen kehuskelee, kuinka se on rakentanut jo vuosiaenergiaa säästävää katuvalaistusta. Joo, sen todella huomaa koko kaupungissa, myös uusilla alueilla. Keltaisen karmeaa ja hämärää suurpainenatriumvaloa on rakennettu ja asennettuna vielä mahdollisimman halpoihin tievalaisimiin. Kyllä kelpaa jalankulkijoiden ja autoilijoiden liikkua, jälkimmäisten tulee kyllä koko ajan varoa hämärässä niitä tummiin pukeutuneitä kulkijoita. Valaistuksen hoitokin on kai ulkoistettu, koska pimeitä valoja ja katuosuuksia on ilmennyt yhä useampia, kukaan ei kai viitsi valvoa. Toinen luku sinänsä on tiemerkintöjen ja suojatiemerkintöjen ala-arvoinen kunto. Köyhyys on kaupungissa kai jo niin paha, että niillehän ei ole moneen vuoteen tehty yhtään mitään. Sitten tämän idiootin Museoviraston vaatimus nupukivistä keskustassa ilman mitään lisämaalauksia, pelkkää pimeässä ja etenkin sateella näkymätöntä kivetyseromerkintää. Guggenheimeja haikaillaan vaikka kaupunki on kuin neukkulan hylätyt kylät..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu