Hei, näin unta, jota en ole vielä saanut tulkittua. Helppiä kaipaisin. :) Eli:
Menin omasta kodistani pihalle, kun näin sen olevan täynnä väkeä. Naapuri sanoi muuttavansa pois ja etsivänsä vuokralaisia (asun paritalossa, naapuri omistaa oman puolensa ja minä olen hänen siskollaan vuokralaisena). Katselin väkeä, kun siskoni paras kaveri tuli poikaystävänsä kanssa katsomaan asuntoa. Heistä naapuri kysyi mielipidettä ja kerroin heidän olevan kunnon kansalaisia, varmasti pitäisivät kämpästä huolen ja hoitasivat vuokransa. Naapuri nyökkäili tyytyväisenä ja sanoi, että minun olisi hyvä auttaa häntä löytämään hyvät vuokralaiset, jotta tulisin heidän kanssaan toimeen eikä heidän muutosta koituisi minulle harmia. Lähdin kiertelemään muita vuokralaisehdokkaita, kun silmiini osui kaksi kaveriani, jotka oikeasti ovat olleet kuolleita jo pari vuotta. Pari kertaa hieraisin silmiäni ja totesin, että kyllä he siinä istuvat, sanaakaan en heille kuitenkaan puhunut. Naapurin kanssa vielä vaihdoin pari sanaa, ja loppuun hän sanoi: "Varaudu siihen, että vuoden päästä laitetaan koko talo myyntiin." Muistan ajatelleeni kotioveani kohti kävellessä, että minähän en mihinkään muuta, täytyy alkaa säästää käsirahaa ja käydä pankissa. Siihen loppui.
Uni naapurin vaihtumisesta
4
161
Vastaukset
- helppameij
Niin ja ennen vuokralaisehdokkaiden kiertelyä sain luvan mennä katsomaan asuntoa, muuta en asunnosta muista, muuta kuin siellä oli kaksi keittiötä ja jäin tuijottamaan toista, joka oli ihan hölmössä paikassa eikä sitä käytetty, oli siis ihan pölyinen yms.
Merkit eivät ole selkeitä, en ainakaan haluaisi niitä sellaisiksi tulkita.
Olette käsittääkseni asuneet naapurinne kanssa yhdessä pitkänkin aikaa. Nyt alat yht'äkkiä pohdiskelemaan unessasi hänen poismuuttoaan.
Olette asuneet paritalossa. Omistussuhteilla ei sinänsä ole vaikutusta, paitsi ettet ole oman linnasi herra.
Selkeästi unessasi ollaan rikkomassa jotain pitkäaikaista suhdetta.
En usko sinun uneksineen vuokrasuhteestasi vaan avioliitostasi.
Kerrot ikäänkuin unessasi, että sinun tulee suhtautua mahdolliseen eroon sivistyneesti, Ei riitoja vaan sovinnolla.
Kaksi kuollutta kaveriasi, kenties vertasit itseäsi heihin. Mitä voi odottaa? Vapaita mutta kuolleita.
Kohta laitetaan koko talo myyntiin, viittaisi vahvasti koko asetelman (suhteen) purkamiseen eli avioeroon.
Asenteesi kodista luopumiseen on selvä, et halua luopua siitä taikka kenties edes vaimostasi.
Jostain syystä varaudut tapahtumaan.- helppameij
Hätkähdyttävää. Mieheni kuoli vuosi sitten ja olen tässä taistellut oman statukseni kanssa. Kun en enää ole parisuhteessa vaan leski. Jotenkin ei ole osanut päästää irti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62968
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla294860- 60780
- 55683
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96603- 57590
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46581- 24579
- 79564
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,13529