Humanisti-vaparille pornosta koulussa

Humanisti-vapari on nielaissut aatetoveriltaan, vapaa-ajattelija Tommi Paalaselta idean esittää pornoelokuvia koulussa. Kun häntä valistettiin sellaisen toiminnan laittomuudesta, hän ryhtyi kieltämään koskaan esittäneensä sellaiasta ajatusta. Juttu on matkan varrella muuttunut niin, että nyt kohteena ovat toisen asteen opiskelijat (joista osa on alaikäisiä).

Väestöliiton asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatore vastaa Humanisti-vaparin ja Paalasen kannattamaan ehdotukseen:

"Cacciatore muistuttaa, että seksuaalisuuteen liittyvät asiat perustuvat vapaaehtoisuuteen. Se koskee seksiä mutta myös pornon katselua. Väkisin esittäminen on väärin – ja liian julkista.

"Seksuaalisuuteen liittyviä ensimmäisiä oppitunteja on, että seksi on yksityinen juttu. Muille ei ole tarkoitus näyttää omaa kehoaan, omia elimiään tai itsetyydytystä. Tästä yksityisyydestä on jokaisella oikeus päättää itse. Nämä ovat tärkeitä oppeja.”

Porno on puolestaan hänen mukaansa tapa julkistaa yksityistä. Se on toimintaelokuva, jossa "seikkailevat sukupuolielimet" ilman mitään ideaa, Cacciatore jatkaa.

"Ei lapsia voi sillä tavalla altistaa. Aivan sama kuin laitettaisiin joku marisätkä, että kokeilkaa kaikki niin tiedätte – tai sama ajatus, että kasvatetaan lapsia lyömällä, niin sittenpähän tiedät miltä se tuntuu."

http://www.hs.fi/elama/a1305934518443

Olisiko Vapaa-ajattelijain Liitossa korkea aika tarkistaa, millaiset tyypit puhuvat Liiton nimissä?
41129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Cacciatore on viisas nainen. Noi vaparikannanotot ovat tosi outoja. Pilaavat maineensa, mutta tuskin ne noita läpi saavat. Aika mellakka siitä nousisi. Mutta onhan tuo huolestuttavaa jo sinänsä.

Äänestä
  • On se huolestuttavaa, kun tietää vaparien vaikutusvallan esim. protuleireillä, missä on alaikäisiä.

    Äänestä

  • suojele_lapsia kirjoitti:

    On se huolestuttavaa, kun tietää vaparien vaikutusvallan esim. protuleireillä, missä on alaikäisiä.

    Luitko yhdestä ketjusta, kun yksi aktiiviprotuilija arveli, että protusaunoissa sekstaillaan iltaisin. En olisi uskonut sellaistakaan tällä palstalla lukevani.

    Äänestä

  • eipornoa kirjoitti:

    Luitko yhdestä ketjusta, kun yksi aktiiviprotuilija arveli, että protusaunoissa sekstaillaan iltaisin. En olisi uskonut sellaistakaan tällä palstalla lukevani.

    Luin. Aiemminhan sama tyyppi oli kiistänyt järjestelmällisesti, että mitään sellaista olisi tapahtunut. Huolestuin, kun tajusin, että juttu muuttuu. Mitä sieltä vielä paljastuukaan?

    Äänestä

  • suojele_lapsia kirjoitti:

    Luin. Aiemminhan sama tyyppi oli kiistänyt järjestelmällisesti, että mitään sellaista olisi tapahtunut. Huolestuin, kun tajusin, että juttu muuttuu. Mitä sieltä vielä paljastuukaan?

    Voi ressukoita, luetun ymmärtämisesssä teillä on vielä parannettavaa paljon. Kuvettelette kenties vielä lisäksi että kunhan toistelette omaa vääristelyänne asiasta tarpeeksi pitkään se muuttuu jotenkin todemmaksi.
    Jos luette tuon ketjun ihan oikeasta, havaitsette että ko. kirjoittaja pitää mahdollisena, että joskus jossain kaksi aikuista ihmista on voineet harrastaa keskenään seksiä omalla ajallaan, tyhjillään olevassa tilassa muiden katseilta suojassa. Saunoissa tuskin on ympärivuorokautista valvontaa, niin että kukaan voisi vakuuttaa ettei noin ole voinut koskaan missään ikinä mitenkään käydä. Ei ihan skandaalin aineksia tässäkään asiassa, paitsi eräiden vinossa mielikuvituksessa.

    Voitte vaikka miettiä, mistä johtuu, että haluatte nähdä väkisinkin jotain pahaa toisten toiminnassa. Mitään näyttöä mistään väärästä ei edellenkään ole, vaikka miten väännätte tosiasoita mutkalle.

    Jos toiminta ei miellytä, kritiosoikaa sisältöä tai tavoitteita, niin keskustelu etenee. Kuvitteellisia skandaalejä kehittelemällä menee vain uskottavuus kriitikoilta.

    Äänestä

  • voitoista kirjoitti:

    Ko. henkilö sanoi, että mahdollisesti yksittäisiä lapsia on ollut saunomassa samaan aikaan. Ei siis "tyhjillään olevassa tilassa muiden katseilta suojassa".

    Perusongelma on tietysti Prometheus-leirien omituiset saunakäytännöt ylipäänsä, jotka ovat saaneet tuomion sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton että Lastensuojelun keskusliiton asiantuntijoilta. Mitään muutosta ei kuitenkaan ole tapahtunut, mitä voi pitää vähintäänkin huolestuttavana.

    Vielä huolestuttavampaa on se, että Humanisti-vapari on vielä aivan äskettäin puoltanut pornoelokuvien näyttämistä alaikäisille. Väestöliiton asiantuntijalääkäri näyttää olevan jyrkästi toista mieltä.

    Enkä sanonut. Kenellä tahansa aikuisella ihmisellä on niin paljon tolkkua, ettei ala sekstailla saunassa, jossa on alaikäisiä läsnä. "Tyhjillään oleva tila muiden katseilta suojassa" pätee siis edelleen.

    Äänestä

  • Jappervokki kirjoitti:

    Kyllä sinä sanoit, että kokkisekstailun aikaan saunalle voi eksyä lapsia.

    Jappervokki
    3.3.2015 20:53
    "Kuka tietää, mitä kokit tekevät keskenään saunassa kun kaikki muut ovat jo saunoneet? Kenelle se kuuluu? Vain heille itselleen. Kokit ovat usein pareja ja jos tässä keskustelussa on mukana joku sellainen henkilö, joka ei koskaan ole hipaissutkaan mielitiettyään kaksin saunoessa, niin ilmoittautukoon, jotta voisin häntä henkilökohtaisesti onnitella itsehillinnästä ja siveydestä."
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/12301838#comment-78188763

    Jappervokki
    4.3.2015 08:40
    "He ovat myös tietoisia siitä, että etenkin leirin alussa saunaan saattaa eksyä leiriläisiä, jotka haluavat peseytyä yksin ja luulevat, että sauna on vapaa."
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/12301838#comment-78193002

    Äänestä

  • lopeta_valehtelu kirjoitti:

    Tuo on ilkeämielistä ja tarkoituksenhakuista tiivistämistä jos mikä. Toinen lainaus jatkuu: "Niinpä kokit todennäköisesti käyttäytyvät keskenäänkin saunoessaan hillitysti."

    Häpeäisit edes.

    Äänestä

  • Jappervokki kirjoitti:

    Tuo on ilkeämielistä ja tarkoituksenhakuista tiivistämistä jos mikä. Toinen lainaus jatkuu: "Niinpä kokit todennäköisesti käyttäytyvät keskenäänkin saunoessaan hillitysti."

    Häpeäisit edes.

    Todennäköisesti... Joopajoo.

    Äänestä

  • huvittunut kirjoitti:

    Todennäköisesti... Joopajoo.

    Jos eivät käyttäytyisi, niin siitä olisi kantautunut tietoa yhdistysaktiiveille ja se olisi otettu huomioon leiritiimien koulutuksessa tyyliin "Hillitkää hillittömiä kokkeja". Tiimikoulutuksissa nostetaan esiin tositapahtumiin perustuvia esimerkkejä siitä, mikä voi mennä leirillä pieleen, jotta leiritiimit voisivat etukäteen varautua ongelmiin. Kokkien hillittömyydestä ei ole hiiskuttukaan, joten lähestulkoon varmasti sitä ei ole tapahtunut.

    Millaisia ongelmia teillä on ollut?

    Äänestä

  • suojele_lapsia kirjoitti:

    Millaisia ongelmia teillä on ollut?

    Arvaa vastaanko yksilöidysti. Jos kertoisin joitain järisyttäviä esimerkkejä, niin niistä alettaisiin välittömästi levitellä juttuja, että kaikilla protuleireillä on sellaista. Yleistäminen on hieno taito, mutta vain säästeliäästi käytettynä.

    Leiritiimiin tai kokkeihin liittyviä hankaluuksia on vain harvoin, sillä seulat toimivat. Koulutuksissa porukkaa arvioidaan tarkasti ja jos herää epäilyksiä, että henkilö ei ole sopiva vastuuasemaan leirille, niin hänen tiensä Protun leiritoiminnassa nousee pystyyn.

    Leiripaikkaan liittyviä ongelmia on joskus, varsinkin uusien leiripaikkojen kanssa. Protu ei ole rikas yhdistys, eikä siis voi vuokrata tuhansia euroja maksavia leirikeskuksia. Halvemmissa paikoissa tapaa olla aina jotain pientä vikaa, esimerkiksi kilometrien päässä sijaitseva uimapaikka. Kauheita murjuja, jotka ovat pelkästään purkutuomiota vailla, on päässyt leiripaikoiksi vain harvoin. Kyseessä on yleensä ollut jokin kaukainen paikka, jota kukaan leirijaostolainen ei ole ehtinyt käydä itse katsomassa, vaan on uskottu liikaa vuokraajatahon vakuutteluihin.

    Leiriläisiä ei seulota juuri millään tavalla, paitsi kehotetaan kaveruksia hakeutumaan eri leireille klikkiytymisten estämiseksi. He voivat olla minkälaisia tahansa ja tuhanteen leiriläiseen mahtuu tuhat erilaista persoonaa taustoineen. Rippileireiltä tutut motivaatio-ongelmat onneksi ovat harvinaisia, sillä protuleireille hakeudutaan, ei jouduta. Yökukkumista ja siitä seuraavaa väsymystä ohjelman aikana päivällä esiintyy yleisesti. Leiritiimi ei voi edes näyttää hyvää esimerkkiä menemällä aikaisin nukkumaan, sillä tärkeät iltapalaverit pidetään nukkumaanmenoajan jälkeen. Jos ongelmia tuntuu kasautuvan samalle leirille ja tiimi alkaa epäillä jaksamistaan ja osaamistaan, niin aina voi ottaa yhteyttä ammattitukihenkilöihin. Äärimmäisissä tapauksissa pelastuspartio tulee auttamaan sireenit ulvoen ja valot vilkkuen (lievää liioittelua). Suurin osa leireistä onneksi sujuu hienosti.

    Tl;dr-lukijoille tiivistelmä: eipä kummempia.

    Eli todellisia ongelmakohtia salaillaan.

    Äänestä

  • suojele_lapsia kirjoitti:

    Eli todellisia ongelmakohtia salaillaan.

    Jos salaillaan, niin sitten niin tehokkaasti, etten minä ole kuullut niistä. Ehkä joskus vielä kohoan yhdistyksessä niin luotettuun asemaan, että minulle ojennetaan Pandoran takaluukun alta öljyinen lipas, joka sisältää Protun synkimmät salaisuudet. Tai sitten ei. Tunnen joitain korkeimmissa viroissa olevia, enkä voi uskoa heidän olevan mukana missään häpeällisessä.

    "Tunnen joitain korkeimmissa viroissa olevia, enkä voi uskoa heidän olevan mukana missään häpeällisessä."

    Niin aina, kunnes...

    Äänestä

Säännönmukaisesti maailmalla pedofiilitapaukset ovat tulleet täydellisenä yllätyksenä, joten...

Äänestä
  • ...sinunkin tekemisesi pitäisi tutkia suurennuslasilla. Ai ei aihetta vai? Eihän se estä teitä vaatimasta aiheettomia tutkimuksia tämän yhdistyksenkään kohdalla. Koskeeko oikeusvaltio vain teitä?

    Äänestä

  • Jappervokki kirjoitti:

    ...sinunkin tekemisesi pitäisi tutkia suurennuslasilla. Ai ei aihetta vai? Eihän se estä teitä vaatimasta aiheettomia tutkimuksia tämän yhdistyksenkään kohdalla. Koskeeko oikeusvaltio vain teitä?

    Toteutetaanko protuleireillä Humanisti-vaparin ja Paalasen ideoita pornon näyttämisestä?

    Äänestä

  • suojele_lapsia kirjoitti:

    Toteutetaanko protuleireillä Humanisti-vaparin ja Paalasen ideoita pornon näyttämisestä?

    Vaikea sanoa. Protuleirien ohjelma on leiritiimien käsissä. Jos joku ohjus olisi innostunut kyseisistä ideoista, niin hänen pitäisi saada loputkin tiimistä innostumaan niistä, mikä on epätodennäköistä. Leiri-ikäisille nuorille on joka tapauksessa haastavaa näyttää mitään sellaista pornoa, mitä he eivät olisi jo ennestään nähneet. Luultavasti Ihmissuhteet ja seksuaalisuus -teemapäivää käsitellään joillain muilla tavoin. Pornosta saatetaan keskustella ringissä.

    Eli periaatteessa tiimi voi päättää, että katsellaan pornofilmejä ja toteuttaa idean leiriläisten kanssa?

    Äänestä

  • suojele_lapsia kirjoitti:

    Eli periaatteessa tiimi voi päättää, että katsellaan pornofilmejä ja toteuttaa idean leiriläisten kanssa?

    Joo ja sama juttu muiden lapsilta kiellettyjen filmien kanssa. Ennen kuin ennätät kysyäkään, niin vastaan, että koulutuksessa heitä ei yllytetä laittomuuksiin ja jos he sellaisiin syyllistyvät, niin syyttäkööt vain omaa tyhmyyttään. Heillä on paljon valtaa päättää leiriohjelman sisällöstä ja valta tuo mukanaan myös vastuuta, niin kuin aina. Heidän arvostelukykyynsä luotetaan ja hyi heitä, jos he eivät osoittaudu luottamuksen arvoisiksi.

    Onko se saunajuttu käynyt laillisuustarkastuksen?

    Äänestä

  • YÖÖÖÖK kirjoitti:

    Onko se saunajuttu käynyt laillisuustarkastuksen?

    On sikäli, ettei sen ole todettu rikkovan mitään olemassa olevaa lakia. Laki ei kiellä saunomista eikä ota kantaa saunojien ikään, sukupuoleen tai vaatetukseen. Protun käytössä oleva yhteissaunomisohje on vuodelta 2006 ja se on osoittautunut toimivaksi käytännössä. Siinä todetaan, että leirillä voidaan sukupuolirajoitettujen saunavuorojen lisäksi järjestää myös yhteissaunavuoro, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Tiimeille painotetaan, että miesten saunavuoro täytyy järjestää, jos leirillä on yksikin mies ja sama juttu naisten saunavuoron kanssa. Yhteissaunavuoron järjestäminen sen sijaan ei ole pakollista.

    Kuka on todennut, ettei riko lakia?

    Äänestä

Sexpo-säätiön toiminnanjohtaja Tommi Paalanen ei ole tehnyt mitään aloitteita Vapaa-ajattelijain nimissä, vaan omissa tai valtionapua saavan työnantajansa nimissä. Humanisti-vapari ei ole tukenut Tommi Paalasen aloitteita. Humanisti-vapari ei ole esittänyt "pornoelokuvien katselua" kouluissa, eikä tehnyt teemaan liittyviä aloitteita Vapaa-ajattelijain nimissä.

Hän on eräässä taannoisessa tekstissä pohtinut, miten pornoa tulisi käsitellä opetuksessa suhteessa seksuaalikasvatukseen ja mediakasvatukseen ja todennut, että seksuaali- ja mediakasvatusta voisi integroida, koska seksuaalisuutta käsitellään niin monin eri tavoin juuri mediassa, myös elokuvissa ja sosiaalisessa mediassa.

Mitä oppilaitoksiin tulee, Suomessa on peruskoulun jälkeen II asteen oppilaitoksia (ammattioppilaitokset ja lukiot) sekä korkeakoulut (AMK:t ja yliopistot). Kouluissa ja oppilaitoksissa on tarpeen sekä mediakasvatus että seksuaalikasvatus. Väestöliitto suosittaa, että seksuaalikasvatus aloitetaan jo päiväkodissa. Peruskoulussa terveyskasvatuksessa opetetaan syntyvyyden säännöstelyä ja ehkäisyvälineiden käyttöä, myös kondomin pujottamien harjoittelua. Näin tehdään ainakin, mikäli uskonnollis-konservatiiviset piirit eivät onnistu estämään asianmukaista seksuaalivalitusta ja -kasvatusta.

Eräät vahvat kristinuskoin ja islaminuskon suuntaukset kieltävät kokonaan syntyvyyden säännöstelyn. Filippiineillä juuri pyrkivät korvaaman valistuskampanjan kondomit karkeilla. Suomessa on asiallisella seksivalistuksella saatu mm. alaikäisten aborttien määrä laskettua varsin pieneksi.

Kun porno on laaja yhteiskunnallinen ilmiö, se ei voi oppilaitoksissakaan olla tabu, josta ei voi edes puhua, vaan muun muassa sen piirteitä ja lajityyppejä on asianmukaista käsitellä mediakriittisesti ja seksuaalikasvatuksen näkökulmista. Tällöin ei luonnollisesti tarvitse "katsella pornoelokuvia", mutta mediakriittiseen näkökulmaan voi toki lainsäädäntömme rajoissa, oppilaitoksen opiskelijoiden ikäkausi ja opinala ja tuleva ammattiala huomioon ottaen sisältyä näytteitä opetuksen näkökulmasta riippuen.

Yksi kriittisistä näkökulmistahan on heteroseksin osalta esimerkiksi miesten ja naisten välisen suhteen luonne ja toiminnallinen rooli (objekti-subjekti ym), ja millaisia roolimalleja esitetään. Seksuaalisuuden ja erotiikan esittämisessä varsinkin porno on monimuotoinen ja ristiriitainen ilmiö, jonka eri puolia on syytä kriittisesti jollain tavalla käsitellä myös kouluissa ja oppilaitoksissa.

Kysymys on myös erotiikan, seksin ja pornon suhteesta mediassa. Suomen televisiossahan lähetetään ns. eroottisia ja myös aivan muita ihmisten seksielämää kuvaavia elokuvia, joissa kuvataan enemmän tai vähemmän yksityiskohtaisesti myös yhdyntöjä. Tietenkin myös seksin käsittelyn mediakriittinen tarkastelu (analyysi) koskee muitakin elokuvia kuin niin sanottuja pornoelokuvia.

Luonnollisesti tällainen koulutus on hyvä aloittaa muun muassa opettajien koulutuksessa ja täydennyskoulutuksella sekä media- ja seksuaalikasvatuksen erikoistumiskoulutuksilla. Lasten ja nuorten osalta meillä on alan asiantuntemusta esimerkiksi Väestöliitossa, ks. http://www.vaestoliitto.fi/?x27375=4126302 ja Lapsi ja seksuaalisuus -tietopankissa: http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/pienten_lasten_vanhemmat/lapsijaseksuaalisuus/ Aikuisemmille Väestöliiton sivuilla http://www.vaestoliitto.fi/seksuaalisuus/tietoa-seksuaalisuudesta/aikuiset/artikkeleita-usein-kysytyista-ai/rakastelu_yksin/

Äänestä
  • "Humanisti-vapari ei ole esittänyt "pornoelokuvien katselua" kouluissa, eikä tehnyt teemaan liittyviä aloitteita Vapaa-ajattelijain nimissä."

    Se mitä teet ja lausut yhdistetään vapareihin. Eli voisit vähän hillitä itseäsi.

    Väestöliiton asiantuntijalääkäri on nimenomaan eri linjoilla sinun pornomyönteisen kantasi kanssa. Tietysti luimistelet nyt kaikin tavoin ja yrität kieltää aiempia kannanottojasi kaikin tavoin.

    Humanisti-vapari on erotettava liitosta!

    Äänestä

  • Esitit Kirkko kuulolla -palstalla sitä, että lasten olisi hyvä tutustua pornoelokuviin ohjatusti ja samalla elokuvia dekoodattaisiin. Minä muistan oikein hyvin sen ehdotuksesi. Se oli sen verran pöyristyttävä. Valitettavasti sitä palstaa ei enää ole ja sinä olet ruvennut valehtelemaan.

    Äänestä

  • Puhu.totta kirjoitti:

    Esitit Kirkko kuulolla -palstalla sitä, että lasten olisi hyvä tutustua pornoelokuviin ohjatusti ja samalla elokuvia dekoodattaisiin. Minä muistan oikein hyvin sen ehdotuksesi. Se oli sen verran pöyristyttävä. Valitettavasti sitä palstaa ei enää ole ja sinä olet ruvennut valehtelemaan.

    Tuossa on jälleen valheellinen kuvaus siitä mitä olen taannoin kirjoittanut.
    Yhtä lailla kuin mediakasvatuksessa oppilaitoksissa on paikallaan purkaa väkivallan (murhien, tappojen, pahoinpitelyjen, raiskausten ja sotien) käsittelyn keinoja ja sisältöjä elokuvissa, sarjafilmeissä ja peleissä mahdollisesti yhdistyen myös mm. kansallisuuksiin, rotuihin, sosiaalisiin ryhmiin, naisiin/miehiin, vähemmistöihin liittyvien sterotypioiden kritiikkiin mm. kansainvälisyys-, globaali- ja rauhankasvatuksen näkökulmista, myös elokuvissa, sarjafilmeissä ja sosiaalisessa mediassa ilmenevää seksin, erotiikan ja pornon tarjontaa ja sen sterotyyppisiä keinoja on perusteltua käsitellä oppilaitosten toiminnassa yhdistäen, integroiden siinä mediakasvatuksen seksuaalikasvatuksen työmuotoja.
    Se, että erotiikka tai porno otetaan opetuksessa kriittisen tarkastelun kohteeksi, ei tarkoita, että alaikäisten pitäisi "katsoa elokuvia", niin kuin tuo jankuttava mustamaalaaja virttään veisaa. Mediakritiikin perusanalyysejä tai niiden tuloksia voidaan soveltaan myös erotiikan ja seksin käsittelyyn elokuvassa. Silloin on luonnollista ja mahdollista kiinnittää huomiota muun muassa elokuvien alkuasetelmien tyypillisiin naisten ja miesten rooleihin ja valta-asetelmiin, olkoonpa huomion kiinnittämisessä sitten mukana feminististä kritiikiä tai vain yksinkertaisesti yhteenvetoa mediakriittisestä tarkastelusta. En ole tarkemmin perehtynyt mediakriittisen aineistoon ja tutkimukseen tältä osin. Luonnollisesti on myös tarpeen samassa yhteydessä tuoda esiin, siis kertoa, että mm. netissä on runsaasti laitonta, rikollista materiaalia. Summa summarun, olen tosiaankin sitä mieltä, että koulussa ja opilaitoksissa ei erotiikan, seksin ja pornon suhteen ole paikallaan pitää niitä tabuina, joista pitää vaieta, vaan myös niistä pitää pystyä puhumaan seksuaalikasvatuksen yhteydessä ja yksi hyvä tapa voisi olla yhdistää mediakasvatuksen, elokuvakasvatuksen ja mediakritiikin keinoja seksuaalikasvatukseen.

    Vaparien agendaan uskonnonvapaudesta asia liittyy siten, että valitettavasti monin uskonnollis-dogmaattisin perustein käytännössä estetään koulujen ja oppilaitosten seksuaalikasvatusta ja esimerkiksi syntyvyyden säännöstelyn ja ehkäisymenetelmien käytön opettamista. Myös itsetyydystä saatetaan jopa demonisoida eräiden uskonnollis-konservatiivistgen suuntausten taholta. Ja väittää seksin kuuluvan vain aviolititoon jne. Tilanne on toki meillä paljon parempi kuin monissa muissa maissa, eräät länsimaat mukaan lukien. Mutta kun tilanne ei ole vielä kauttaalaan hyvä, seksuaalikasvatuksen myönteiseen kehittämiseen on syytä kiinnittää huomiota Suomessakin. Uskonnot ovat globaali uhka ihmisten seksuaaliselle hyvinvoinnille ja lisääntymisterveydelle.

    Äänestä

  • Humanisti-vapari kirjoitti:

    Seksiseksiseksi. Humanisti-vaparin mielenmaailma.

    Kiellät sanasi, kun tiedät, ettei vanhalta palstalta enää pääse näyttämään, mitä tyyppi on sanonut, mutta tämä viesti on kaikessa pitkäsanaisuudessaankin osoitus siitä, missä aatokset kulkevat. Ei ole ensimmäinen pervo, joka peittää kummallisuutensa fiksuilta kuulostaviin sanoihin.

    Äänestä

  • Pervonpaljastin kirjoitti:

    Ikävä kyllä, taidat olla oikeassa. Koska vaparit heräävät, että tämmöinen häärää heidän nimissään?

    Äänestä

Mikä pakkomielle antivapareilla on pornon ja lasten yhdistämiseen. Sairaita perverssejä koko antivapari sakki.

Äänestä
  • Onko sinulla pakkomielle tähän asiaan, kun otat sen esiin? Jos et ole vapari, sinulla ehkä ei ole pakkomiellettä. Reagoit ainoastaan palstalla vastaan tuleviin tietoihin. Palstan ketjut puolestaan eivät ole muuta kuin reagointia vaparien toimintaan. Pakkomielle on vapareilla. Sieltä kaikki alkaa. Ei tarvitse olla antivapari, että ihmettelee vaparien kiinnostusta pornoon ja kaik´kiin muihin alapääasioihin. Minusta sellainen on vastenmielistä ihan keneltä vaan.

    Ihan äskettäin on muuten tapahtunut, jotain joka mahdollisesti on ilahduttavaa. Täällä oli mielisairas vaparialoitus gerbiiliseksistä. Nyt se on poistettu. Luultavasti vaparit tajusivat, että sellainen on sairasta ja pyysivät ketjun poistamista. Tämä voi olla toivon merkki: vaparitahollakin aletaan tajuta, että tämmöinen ei vetele. Toinen synkempi (ja todennäköisempi) vaihtoehto on se, että vaparit haluavat pervoilla salaa.

    Äänestä

  • Tällä hemmolla on tosiaan joku perversio menossa. Kaikki mitä se täältä lukee pitää ehdottomana totuutena, esimerkiksi tuo gerbiiliseksi ketju. Ja ihan ilman mitään todisteita se on hänen mielestään täyttä totta.

    No viha sokaisee ihmisen ja estää järkevän toiminnan. Saa jopa valehtelemaan. Tämän tämä hemmo on todistanut monta kertaa.

    Äänestä

  • jiijäätee kirjoitti:

    Tällä hemmolla on tosiaan joku perversio menossa. Kaikki mitä se täältä lukee pitää ehdottomana totuutena, esimerkiksi tuo gerbiiliseksi ketju. Ja ihan ilman mitään todisteita se on hänen mielestään täyttä totta.

    No viha sokaisee ihmisen ja estää järkevän toiminnan. Saa jopa valehtelemaan. Tämän tämä hemmo on todistanut monta kertaa.

    Miten joku voi saada päähänsä ajatuksia gerbiiliseksistä? Sitten vielä kirjoittaa ne tänne? Ihan sama onko se tehty piloillaan vai ei. Pilanakin se kertoo aika paljon kyseisen vaparin ajatusmaailmasta.

    Äänestä

  • aivansairasta kirjoitti:

    Miten joku voi saada päähänsä ajatuksia gerbiiliseksistä? Sitten vielä kirjoittaa ne tänne? Ihan sama onko se tehty piloillaan vai ei. Pilanakin se kertoo aika paljon kyseisen vaparin ajatusmaailmasta.

    No todista että se oli juuri vaparin kirjoittama! Ja se ei kerro mistään muusta kuin sen ketjun avaajan kierosta huumorista. Sinulla on kumma tapa yhdistää vapareihin mitä kummallisia asioita ilman mitään todisteita. Vähän samanlailla kun hörhöt tuolla kreationismi palstalla syyttävät kaikesta evoluutiota.

    Jori ja muut vaparit olisivat jo ajat sitten kirkuneet kurkku suorana, jos kyseinen tyyppi ei olisi vapari.

    Äänestä

Aikooko Humanisti-vapari laajentaa porno-ohjelmaa päiväkoteihin?

Äänestä

Aloitus on järkyttävä.

Äänestä
  • Tyyppi pitäisi erottaa vapareista.

    Äänestä

Lapselleni ei saa näyttää pornoa koulussa. Ei vaikka vaparit sitä ehdottaisivatkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

suojele_lapsia kirjoitti:

Humanisti-vapari on nielaissut aatetoveriltaan, vapaa-ajattelija Tommi Paalaselta idean esittää pornoelokuvia koulussa. Kun häntä valistettiin sellaisen toiminnan laittomuudesta, hän ryhtyi kieltämään koskaan esittäneensä sellaiasta ajatusta. Juttu on matkan varrella muuttunut niin, että nyt kohteena ovat toisen asteen opiskelijat (joista osa on alaikäisiä).

Väestöliiton asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatore vastaa Humanisti-vaparin ja Paalasen kannattamaan ehdotukseen:

"Cacciatore muistuttaa, että seksuaalisuuteen liittyvät asiat perustuvat vapaaehtoisuuteen. Se koskee seksiä mutta myös pornon katselua. Väkisin esittäminen on väärin – ja liian julkista.

"Seksuaalisuuteen liittyviä ensimmäisiä oppitunteja on, että seksi on yksityinen juttu. Muille ei ole tarkoitus näyttää omaa kehoaan, omia elimiään tai itsetyydytystä. Tästä yksityisyydestä on jokaisella oikeus päättää itse. Nämä ovat tärkeitä oppeja.”

Porno on puolestaan hänen mukaansa tapa julkistaa yksityistä. Se on toimintaelokuva, jossa "seikkailevat sukupuolielimet" ilman mitään ideaa, Cacciatore jatkaa.

"Ei lapsia voi sillä tavalla altistaa. Aivan sama kuin laitettaisiin joku marisätkä, että kokeilkaa kaikki niin tiedätte – tai sama ajatus, että kasvatetaan lapsia lyömällä, niin sittenpähän tiedät miltä se tuntuu."

http://www.hs.fi/elama/a1305934518443

Olisiko Vapaa-ajattelijain Liitossa korkea aika tarkistaa, millaiset tyypit puhuvat Liiton nimissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu