Vapaa-ajattelijat vaikeuttavat auttamista

"Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin kysyy Kotkan kaupunginhallitukselta, miten kaupungin ja Kotkan seurakuntayhtymän yhteistyönä järjestämä sosiaalinen luototus hoidetaan. Sakslin perää tietoa erityisesti siitä, miten uskonnonvapauslaki toteutuu."

http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/03/05/Apulaisoikeusasiamies: Vaatiiko sosiaalinen luotto kirkkoon kuulumista Kotkassa/2015318726649/4

Uutisesta ei käy ilmi, miten vuodesta 2010 jatkunut yhteistyö on päätynyt Sakslinin pöydälle. Vahvat epäilyt suuntautuvat vapaa-ajattelijoihin. Luultavasti he pelkäävät, että ihmisten auttaminen on ihmis- ja perusoikeuksien vastaista. Miten vapaa-ajattelijat voivatkin olla näin pimeitä?

Sen sijaan, että vaivaisitte oikeusasiamiestä, voisitte kysyä asianosaisilta. Uutisen kommenttikentässäkin on sellaisen kommentti: "Diakoniarahaston lainoja myönnettäessä ei kysytä vakaumusta tai uskontokuntaa. Tiedän kokemuksesta."

Asia on pykälien puolesta kunnossa, mutta eihän vapaa-ajattelijoilla mitään todellista huolta siitä puolesta ole. Oikeasti heidän intressinään on vaikeuttaa kaikin tavoin kirkon toimintaa millä tahansa toimintasektorilla. Heitä ei näytä haittaavan, vaikka hädänalaisten tilanne siitä vaikeutuisikin.

Valtio rahoittaa vapaa-ajattelijoiden toimintaa verovaroista.
2091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Siis miksi kunnan ylipäätään pitää järjestää jotain sosiaalitoimeen kuuluvaa yhteistyössä minkään uskontokunnan kanssa? Miksei kunta voi järjestää asiaan liittyvää päätöksentekoa itse?

Voisin kuvitella, että esimerkiksi muslimille ei ole ihan yksinkertaista lähteä anomaan avustusta luterilaisen kirkon konttorista, kyselintiinpä vakaumusta tarkemmin tai ei. Lähtisikö kristitty seurakuntalainen pyytämään avustusta juutalaisen yhteisön toimistolta, tai islamilaisesta? Vai olisiko kuitenkin tasaveroista kaikille asioida suoraan kunnallisen viraston kautta, niin asiassa ei olisi mitään epäiltävää tai arvailtavaa?

Äänestä
  • Mikäli ymmärrän oikein, kysymys on voimien yhdistämisestä ja koordinoinnista. Siinä vaiheessa, kun vatsa kurnii, ei kukaan kysele, syökö seurakunnan, kunnan tai vaikka vaparien ruokaa. Vapareille näyttää kuitenkin olevan parempi, että ihminen on nälissään kuin että syö seurakunnan ruokaa. Aika julmaa.

    Äänestä

Luterilaisen kirkon toimintaa on helppo hankaloittaa vanhoilla bolsevistien taktiikalla.
Mielenkiinnolla odotan pureeko sama taktiikka, kun 1576 vaparia hyökkää miljardin muslimin kimppuun esinahan suojelun nimissä. Taitaa parta täristä molemmin puolin barrikaadia.
Rohkeutta, pojat, maailman valloituksessa!

Äänestä
  • Hullu ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Joka tapauksessa tarpeeksi kauan kirkon ulkopuolella ollut on säästänyt korkeammat hautausmaksut moneen kertaan maksamattomien kirkollisverojen muodossa.

    Äänestä

  • Jappervokki kirjoitti:

    Hullu ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka maksaa. Joka tapauksessa tarpeeksi kauan kirkon ulkopuolella ollut on säästänyt korkeammat hautausmaksut moneen kertaan maksamattomien kirkollisverojen muodossa.

    Kun kirkko silti tarjoaa paikan huokeammalla, hullu maksaa vapareille ylihintaa.

    Äänestä

  • rajat.vapareillekin kirjoitti:

    Kun kirkko silti tarjoaa paikan huokeammalla, hullu maksaa vapareille ylihintaa.

    Emt, on siinä omaa hohdokkuuttaan. Kotkassa on perinteisesti ollut työväenliike vahvoilla ja sen mukana myös vapaa-ajatteluaate. Kirkko taas on liittoutunut oikeiston kanssa. Joku punainen duunari, joka on koko elämänsä pitänyt hajurakoa itsensä ja kirkon välillä, voi saada lohdutusta ajatuksesta, että aikanaan hänetkin haudataan siunaamattomaan maahan. Kun on kuollut, ei enää juokse tarjousten perässä.

    Ei niitä tunnustuksettomia hauta-alueita siunata. Kirkossa tiedetään, että vaparit pelkäävät saavansa siunauksesta tartunnan vielä kuoltuaankin.

    Mutta joo, kommarihommaahan vaparitouhu aika paljon perinteisesti on. Taistolaisia taitaa olla liitonkin johdossa.

    Äänestä

  • rajat.vapareillekin kirjoitti:

    Ei niitä tunnustuksettomia hauta-alueita siunata. Kirkossa tiedetään, että vaparit pelkäävät saavansa siunauksesta tartunnan vielä kuoltuaankin.

    Mutta joo, kommarihommaahan vaparitouhu aika paljon perinteisesti on. Taistolaisia taitaa olla liitonkin johdossa.

    Tunnustuksettomatkin hauta-alueet on saatettu epähuomiossa siunata muiden alueiden mukana. Alunperinhän muureilla ympäröity hautausmaa on ollut kokonaisuudessaan siunattua maata. Itsemurhan tehneet haudattiin muurien ulkopuolelle. Mitä siunatulle tunnustuksettomalle hauta-alueelle on sittemmin tehty? Onko siunaus purettu vai maa kirottu? Kunnon vapaa-ajattelijat eivät halua olla missään tekemisissä moisten lapsellisten taikamenojen kanssa, vaan tulevat mieluummin haudatuiksi omalle maalleen.

    Onpa vaparit taikauskoisia.

    Äänestä

Kirkon toiveena on, että "hyvinvointiyhteiskuntaa" ja mm. toimeentuloatukea heikennetään yhä lisää niin, että se pääsee jakeleman armoroposia "hyväntekeväisyysyhteiskunnan" toimijana niin kuin niissä monissa maissa, joissa ei ole sosiaaliturva- ja -tukijärjetelmää.

Äänestä

  • Huhhahheijaaa kirjoitti:

    Uskontotieteilijän mielipide: http://www.hs.fi/mielipide/a1423715641651

    Juu tämä Lehto on julkaissut vanhalla Koivunen-nimellään myös sinua, Humanisti-vapari, kiihottavan teoksen Madonna ja huora. Ilmankos hänen kirjoitukseensa linkität, vaikka sillä kirjoituksella ei ole mitään tekemistä Kotkan tapauksen kanssa.

    Äänestä

  • hymänisti-wäbäri kirjoitti:

    Juu tämä Lehto on julkaissut vanhalla Koivunen-nimellään myös sinua, Humanisti-vapari, kiihottavan teoksen Madonna ja huora. Ilmankos hänen kirjoitukseensa linkität, vaikka sillä kirjoituksella ei ole mitään tekemistä Kotkan tapauksen kanssa.

    En usko että kovin moni kiihottuu kristinuskon historiasta kertovasta kirjasta. Kiihotutko sinä, kun kerta pidät sitä kiihottavana kirjana? Tosin tämä seikka selventäisi sinusta aika paljon :D

    Äänestä

  • jiijäätee kirjoitti:

    En usko että kovin moni kiihottuu kristinuskon historiasta kertovasta kirjasta. Kiihotutko sinä, kun kerta pidät sitä kiihottavana kirjana? Tosin tämä seikka selventäisi sinusta aika paljon :D

    Sehän sanoi, että teos kiihottaa Humanisti-vaparia.

    Äänestä

  • luetarkemmin kirjoitti:

    Sehän sanoi, että teos kiihottaa Humanisti-vaparia.

    Itse asiassa kirjoitti näin : "myös sinua, Humanisti-vapari, kiihottavan", niin tuohan tarkoittaa, että kirjoittaa kiihottuu siitä ja olettaa myös jonkun toisenkin kiihottuvan. No samapa mulle on mistä tuon kirjoittaja kiihoittuu, kunhan ei vahingoita ketään. ;)

    Sanat "myös sinua" osoittaa, että kirjoittaja olettaa Humanisti-vaparin lisäksi yhden tai useamman henkilön kiihottuvan kirjasta. Humanisti-vapari on kuitenkin ainoa kiihottuja, joka nimetään. Ketään muuta ei nimetä. Kirjoittaja ei siis ilmaise itse kiihottuvansa, joten väitteesi on jälleen kerran perusteeton.

    Äänestä

Valehtelevalle Sösselle taas tiedoksi:

Kun kirkko pääsee jakamaan HARKINNANVARAISIA kunnan kustantamia tukia vähävaraisille, niin kirkko varastaa nuo rahat tai harkitsee että vääräuskoiset eivät tukea tarvitse. Näin tässä käy 100% varmuudella ja luultavasti on jo käynytkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

en_ymmärrä kirjoitti:

"Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin kysyy Kotkan kaupunginhallitukselta, miten kaupungin ja Kotkan seurakuntayhtymän yhteistyönä järjestämä sosiaalinen luototus hoidetaan. Sakslin perää tietoa erityisesti siitä, miten uskonnonvapauslaki toteutuu."

http://www.kymensanomat.fi/Online/2015/03/05/Apulaisoikeusasiamies: Vaatiiko sosiaalinen luotto kirkkoon kuulumista Kotkassa/2015318726649/4

Uutisesta ei käy ilmi, miten vuodesta 2010 jatkunut yhteistyö on päätynyt Sakslinin pöydälle. Vahvat epäilyt suuntautuvat vapaa-ajattelijoihin. Luultavasti he pelkäävät, että ihmisten auttaminen on ihmis- ja perusoikeuksien vastaista. Miten vapaa-ajattelijat voivatkin olla näin pimeitä?

Sen sijaan, että vaivaisitte oikeusasiamiestä, voisitte kysyä asianosaisilta. Uutisen kommenttikentässäkin on sellaisen kommentti: "Diakoniarahaston lainoja myönnettäessä ei kysytä vakaumusta tai uskontokuntaa. Tiedän kokemuksesta."

Asia on pykälien puolesta kunnossa, mutta eihän vapaa-ajattelijoilla mitään todellista huolta siitä puolesta ole. Oikeasti heidän intressinään on vaikeuttaa kaikin tavoin kirkon toimintaa millä tahansa toimintasektorilla. Heitä ei näytä haittaavan, vaikka hädänalaisten tilanne siitä vaikeutuisikin.

Valtio rahoittaa vapaa-ajattelijoiden toimintaa verovaroista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu