Kalansuomutauti

ikävä tauti.... tosin, oletko ajatellut sitä, että ihmiset, jotka sairastavat synnynnäistä tautia sopeutuvat siihen jo heti alkumetreistä lähtien. Heille se sairaus on arkipäivää. Nuorten tyttöjen finniongelma ei sinänsä ole synnynnäinen sairaus, ja siksi stressaa.
Eräältä kehitysvammaiselta tytöltä kysyttiin kerran, että minkälaisen hän kuvittelis elämänsä olevan terveenä, johon hän totesi mielestäni erittäin kypsästi, ettei edes voi kuvitella olevansa terve, koska hän ei tiedä mitä se on. Hän on kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä sellaisenna kuin on, koska on ollut aina "sairas". Joten, jos et tiedä mitä on olla terve/sairas, niin ei pidä silloin tuomita hetkellisiä vastoinkäymisiä. Totta kai, on kohtuutonta valittaa muutamasta näppylästä, kun kalansuomutautisen iho kuoriutuu koko ajan pois. Rasvoja menee kilo kaupalla kuussa, puhumattakaan vaatteista, joiden mukana iho sitten kuoriutuu pois. Tämä minun tuntemani kalansuomutautia sairastava henkilö joutuu päivittäin käyttämään isoja kortisoniannoksia sisäisesti, ja se itsessään jo ohentaa ihoa. Hänellä on luusto ja nivelet sen vaikutuksesta surkastunut, ja tämä henkilö ei ikinä tule töitä tekemään. Jos olet hyvä ystävä tämän henkilön kanssa, niin tottahan toki häneltä voit kysyä sairaudesta. Ehkä se on myös hänellekin helpotus puhua taudistaan, kun huomaa että ystävät ei pelkää sairautta, vaan on siinä mukana. Ehkäpä herätät hänessä luottamusta, jos otat asian puheeksi kahden kesken. Ja muista, kaverin sairauksista ei sit juoruilla kylillä. Rohkeasti vain keskustelemaan ystäväsi kanssa asiasta. Näin voitat omat pelkosi/ennakkoluulosi, ja ystävyytennekin syvenee.