Kehitysapurahat tiestön ja vanhusten hoitoon!

1200 000 000e/ vuosi kankkulan kaivoon, ottaa aivoon!
600 000 000e kummallekkin/ vuodessa lisää, eikä ole mistään pois, paitsi Vihervasurien utopioista! JÄRKEÄ TALOUTEEN! Työtä Suomeen ja Työpaikkoja.
Vanhuksille ihmisarvoinen vanhuus ja Teihin kunnon asfalttia!
1570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Hyvä aloitus.

Äänestä
  • Suomen teitä ja ratoja, ei pidä päästää kehitysmaa kuntoon. Veneelläkö niitä vienti tavaroita satamiin aletaan kuskata, kun tiet ja radat on kappaleina ? Että silleen.

    Äänestä

Velaton maa Viro saa EU:lta koko ajan lisää rahaa teiden ja muun infran rakentamiseen. Samoin Puola ja muut entiset itäblokinmaat jotka ovat jo vauraampia valtionvelalla mitattuna velkavetoinen Suomi.

Äänestä
  • Suuressa velassa oleva maa ei voi auttaa muita velkarahalla, pitää sitä olla sen verran järkeä maan päätäjillä. Että silleen.

    Äänestä

  • Puolan Varsovaan on rakennettu kokonainen metrolinja EU tukirahoilla.

    Äänestä

  • No nuo entiset Itä - Plokin maat osaa pyytää rahaa. Eikä kuten Suomi työntää ne vähätkin rahat ulos maasta kaikkiin järjettömiin hankkeisiin. Että silleen

    Äänestä

  • Suomen poliitikot ja virkamiehet ottavat vain itselleen hyödyn EU:sta esim. ökypalkkaisina virkoina (EU mepit ja komissaari Katainen) mutta maan etua ei EU:ssa ajeta ollenkaan.

    Äänestä

  • kdkhfs kirjoitti:

    Suomen poliitikot ja virkamiehet ottavat vain itselleen hyödyn EU:sta esim. ökypalkkaisina virkoina (EU mepit ja komissaari Katainen) mutta maan etua ei EU:ssa ajeta ollenkaan.

    Just näin.

    Äänestä

Riittäisi kun autoilijoilta vuosittain rosvotuista seitsemästä miljardista eurosta edes kolmasosa palautuisi tiestön kunnossapitoon. Mutta palautuukin vain vaivainen miljardi. Pitäähän sitä mamuilla ja muillakin hyysärien lemmikki-loiseläjillä olla lokoiset olot. Kiitti vaan viiksesti.

Äänestä

Oikein. Neekertaalien kuppausloisintarahat jätettävä Suomeen. Reilulla miljardilla saataisiin paljon aikaiseksi. Lisää miljardeja saataisiin kun pakoloisten vastaanottaminen lopetettaisiin ja jo täällä olevat palautettaisiin asiakaspalautuksena takaisin.

Äänestä

olisko korkee aika pistää asiat oikeeseen tärkeysjärjestykseen?

Äänestä
  • No olis ja pian .Että silleen.

    Äänestä

Joo, eiköhän neeekeröitä ole aivan liikaakin jo maailmassa, ei ne rahalla muuksi muutu. Pidetään eurot itsellä vaan. Vanhustenhoitoon, armeijaan, työllisyyteen.

Äänestä

Neekereille ilmanen ehkäisy, jos ei suostu niin miehiltä putket poikki. Yksinkertainen ja nopea toimenpide.
Vanhukset eivät saaneet mitää RAY jakamista rahoista...Katsokaa kuinka paljon mamut ne afrikasta tuotetut saavat.
Nyt viimeinkin on otettava se tasa-arvo pykälä käyttöön. Meitä on riistetty jo tarpeeksi toisen uskon kustannuksella.

Äänestä

Niin, mutta kun ne sanoo (muut paitsi PS), että "ei kyseisiä asioita saa laittaa vastakkain" ja jatkaa kehitysapua.

Toinen selitys on, että kun on tehty sopimus (pakkosopimus?)

Eikös SDP:n Rinne sanonut häpeävänsä sitä, että Suomi ei maksa enempää kehitysapua.

Ei häpeä suomalaisten köyhyyttä ja työttömyyttä.

Äänestän PS:ää, koska se on ainoa puolue, joka ei häpeä suomalaisten omia euroja käyttää oman maan asioihin. Nyt puhutaan useammasta miljardista vuositasolla. Mamutuspalveluista ja sosiaaliperäisestä maahanmuutosta on pakko luopua nopeasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkeä_politiikkaan kirjoitti:

1200 000 000e/ vuosi kankkulan kaivoon, ottaa aivoon!
600 000 000e kummallekkin/ vuodessa lisää, eikä ole mistään pois, paitsi Vihervasurien utopioista! JÄRKEÄ TALOUTEEN! Työtä Suomeen ja Työpaikkoja.
Vanhuksille ihmisarvoinen vanhuus ja Teihin kunnon asfalttia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu