Mitä tunteita eronneilla ollut?

Kuulostaa melko tutulta. Kyllähän tuo melkoiselta kuulostaa, kun yhteen menty ja uskottu kestävän. Mutta liian paljon kaikkea kertynyt, jota yritetty selvittää. Itse pitkään jopa uskoin, että kyllä tämä tästä kun vaan lasten vuoksi sinnittelee, mutta ei onnistu minulta. Jos ei perusarvot parisuhteessa toteudu niin mitäpä sitä muutakaan voi tehdä, kun lähteä eri teille. On vaan tuo lopullinen riuhtaisu niin vaikeaa, vaikka aiheesta paljon puhuttu.

Lasten takia ei kannata ikinä jatkaa.. Huonossa liitossa annetaan väärä roolimalli lapsille. Mun vanhemmatkin teki näin. Isä näytti miten vaimoa saa kohdella (eli kuin lattiamattoa) ja äiti näytti sen, että naisen osa on vaan kestää ja sietää. Tietty nää on jotenkin alitajuisia, mutta huomaan oman (lapsettoman) liittoni muistuttavan pelottavan paljon vanhempieni liittoa. Parempi malli on erota, näyttää että ihmiset tekee virheitä ja asioita voi korjata ja että kenenkään ei tarvitse sietää ihan mitä vaan. Että jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi kunnioittavasti. Voimia sinulle! Itsekin uskon, että kun olen saanut puolison omaan kämppäänsä ja itse alan etsi pienempää, pikkuhiljaa elämä tasaantuu ja kadonnut ilo palaa takaisin. Sitten minä olen minä, enkä toisen passaaja.

Ja monet ulkopuoliset (mm.tutttavat..) silti suojelevat tuollaisia suhteita etteivät ne vaan hajoaisi. Moraali ym. käsitykset elävät niin vahvoina. Mutta asioissa monesti eri värisävyjä, asiat eivä ole niin mustavlkoisia.

Kuulostaa helvetin tutulta

Totta turiset. Etenkin yhteinen työ on ihan "itsemurhaa" eron jälkeen. Exän sukulaisiin välit kunnossa, yhteisiin ystäviin myös. Ymmärrä kyllä hyvin, ettei aina ole näin.

En täysin ymmärrä sinun KokoNainenM kommenttiasi siitä, että eroja pitäisi vertailla. Tarkoitatko nyt sitä, että toisessa liitossasi/suhteessasi et olisi enää samallalailla sitoutunut. Siinähän se ongelma sitten onkin, että enää eron jälkeen ei uskalleta sitoutua. Väestöliiton sivuilta löytyy muuten testi parisuhteen nykytilasta ja onko suhde lähellä hajoamista. Siellä oli kymmenen kysymystä ja ensimmäisenä kysymyksenä muistaakseni oletko parisuhdeihminen.
Sitten tuosta lapsiasiasta, joku ylempänä kesksutelikin niin mielenkiintoista sekin, että kun aikuisilta ihmisiltä, joiden vanhemmat ovat eronneet on kysytty mielipidettä tästä niin osa heistä on ollut vahvasti sitä mieltä, että vanhempien olisi ehdottomasti pitänyt erota ja kuinka heidän elämänsä on kärsinyt siitä, että vanhemmat eivät eronneet. Ja sitten on niitä, joiden vanhemmat ovat eronneet ja lasten mielestä heidän olisi ehdottomasti pitänyut pysyä yhdessä, vaikka ihan perseestä koko suhteensa olikin. Että revipä nyt siitä sitten. Ja sellaisia eroja (jos siis on lapsia), joissa kumppaniinsa voisi mitään lämpimiä tunteita eron jälkeen olla ei varmasti olekaan, kyllä jättäjä voi tuntea aivan yhtä ellei jopa pahempaa tuskaa kuin jätetty.
Minulle terapeutti kyllä fiksusti totesi, että ei se eroaako ihminen vai jatkaako yhdessä ole olennaista lasten kannalta. Olennaista on se, että on hyvä vanhempi lapselle. Lapset kuulemma nykyään aikuisena syyttävät vanhempiaan monenlaisista asioistaan lapsuudesta, mutta vanhempi on aina riittävän hyvä, kun tekee parhaansa lapsensa eteen. Minusta tämä oli vapauttavaa varsinkin monelle naiselle, joka kokee syyllisyyttä lapsiinsa liittyvissä monissa asioissa.

Juu en allekirjoita tuota väitettäsi etteikö exään olisi lämpimiä tunteita. Meillä erottiin sovussa pitkän harkinnan jälkeen ja asioita on ollut helppo hoitaa tämän vuoksi. Joustoa löytyy molemminpuolin esim. lasten hoidossa, "perheenä" mennään eteenpäin vaikka erottukin. Viimeksi eilen sain tästä todisteen kun vein exälle kukkakimpun naistenpäivän kunniaksi, sain kehuja siitä kuinka mukava on kanssani asioita hoitaa. Tunne on molemminpuolinen, niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

näkökulmanatämäkin kirjoitti:

En täysin ymmärrä sinun KokoNainenM kommenttiasi siitä, että eroja pitäisi vertailla. Tarkoitatko nyt sitä, että toisessa liitossasi/suhteessasi et olisi enää samallalailla sitoutunut. Siinähän se ongelma sitten onkin, että enää eron jälkeen ei uskalleta sitoutua. Väestöliiton sivuilta löytyy muuten testi parisuhteen nykytilasta ja onko suhde lähellä hajoamista. Siellä oli kymmenen kysymystä ja ensimmäisenä kysymyksenä muistaakseni oletko parisuhdeihminen.
Sitten tuosta lapsiasiasta, joku ylempänä kesksutelikin niin mielenkiintoista sekin, että kun aikuisilta ihmisiltä, joiden vanhemmat ovat eronneet on kysytty mielipidettä tästä niin osa heistä on ollut vahvasti sitä mieltä, että vanhempien olisi ehdottomasti pitänyt erota ja kuinka heidän elämänsä on kärsinyt siitä, että vanhemmat eivät eronneet. Ja sitten on niitä, joiden vanhemmat ovat eronneet ja lasten mielestä heidän olisi ehdottomasti pitänyut pysyä yhdessä, vaikka ihan perseestä koko suhteensa olikin. Että revipä nyt siitä sitten. Ja sellaisia eroja (jos siis on lapsia), joissa kumppaniinsa voisi mitään lämpimiä tunteita eron jälkeen olla ei varmasti olekaan, kyllä jättäjä voi tuntea aivan yhtä ellei jopa pahempaa tuskaa kuin jätetty.
Minulle terapeutti kyllä fiksusti totesi, että ei se eroaako ihminen vai jatkaako yhdessä ole olennaista lasten kannalta. Olennaista on se, että on hyvä vanhempi lapselle. Lapset kuulemma nykyään aikuisena syyttävät vanhempiaan monenlaisista asioistaan lapsuudesta, mutta vanhempi on aina riittävän hyvä, kun tekee parhaansa lapsensa eteen. Minusta tämä oli vapauttavaa varsinkin monelle naiselle, joka kokee syyllisyyttä lapsiinsa liittyvissä monissa asioissa.

No mun lapsuuden kodissa asiat nimenomaan meni niin, että äidilläkään ei ollut voimia olla hyvä vanhempi siinä liitossa. Isän käytös ja sairaus, maatilan hoito jne. söi kaiken... Mun lapsuus oli suht ok ennen sukutilalle paluuta 5-vuotiaaksi asti, kun äiti oli kotiäitinä.
Eli ero voi pelastaa vanhemmuuden, jos parisuhde ja olosuhteet syö liikaa energiaa ja voimia. Ainakin se jatkuva teutarointi isän temppujen takia ois jääny pois ja arki rauhoittunut. Todennäköisesti äidillä ois jossain tavallisessa työpaikassa ollut enemmän vapaa-aikaakin kuin maatilalla. Sitten meillä lapsilla se jatkuva syyllisyys, että meidän takia on pakko jatkaa, muutoin voisivat erota ja olla onnellisia.. :(

No ei ainakaan kosketa minua tämä syvällä tilanteesi. Meillä asiaa on keskusteltu yhdessä pidempään. Itse ainakin ihmettelen syvästi sellaisia ihmisiä, jotka vain ottavat ja lähtevät kun suhteessa menee heikosti ilman mitään keskusteluita ja selittelyitä. Se on sitten eri juttu, jos toinen ei kuuntele tai halua itse muutosta. Ja tietty, jos joku pari on asioita pitkään käsitellyt niin kyllä siinä uusikin voi joskus löytyä. Kannattaa varmaan ymmärtää erilaisia tilanteita.

Ahaa, no siinä se tulikin. Olette keskustelleet pidempään. Mitä tuo pidempää tarkalleen ottaen tarkoittaa? Viikkoja, kuukausia, vuosia?

Kyllä tässä mennään vuosissa. Hyvät puhujanlahjat toinen kyllä omaa (minä en usko enää kenekään pelkkiin puheisiin) ja väittää ymmärtävänsä jne, korjaa asioita ja v:tut. Minä en oikeasti ymmärrä? Miksi toinen vaan roikkuu, kun ei aikomustakaan ole ollut korjata mitään. No tunteet kyllä laimenneet, ei kait tällaista jatkaakaan voi.

Kyllä on. Ei tunnu sekään vaikuttavan. Että kaikenlaista saa miettiä.