Älä puutu liikaa ystäväsi parisuhteeseen

Tiedäthän_rajasi

Yksi syy miksi, etenkin naispuolisten ystävysten välit joskus rikkoontuvat.
Kuten myös anoppien ja miniöiden.
On se, että puuttuutaan liikaa toisten parisuhteisiin. Annetaan hanakasti neuvoja miten toisen pitäisi toimia. Nähdään toisten parisuhteissa myös sellaisia ongelmia, mistä itse parisuhteen osapuolet ei kärsi, eikä pidä ongelmana.
Vaikka ystävättäremme valittaisikin meille parisuhteensa ongelmista ja hakisi meiltä taustatukea niihin. Siltikään emme saa puuttua. Koska meillä sivullisilla, ei ole asianmukaista terapeutin koulutusta ottaa kantaa kenenkään parisuhteen kriiseihin tai ongelmiin.
Puuttumisesta voi olla enemmän haittaa, kuin hyötyä. Koska harvat osaavat olla tälläisissä tilanteissa puolueettomia ja ottaa tilanteet rauhallisesti.
Eikä toisten parisuhteet kuulu meille, meillä ei ole oikeutta puuttua niihin.
Jokainen on itse valinnut kumppaninsa, joten vastatkoon myös itse siitä, jos kyseisen kumppanin kanssa suhteeseen tulee ongelmia.
Kaikkien pitää itse hoitaa parisuhteensa ongelmat, eikä sekoittaa niihin ulkopuolisia ystäviään, tai sukulaisiaan. Jos näin tekee. Siitä syntyy usein todella sekavaa soppaa.
Eri asia on puuttua silloin. Jos näkee selvästi jonkun parisuhteessa jatkuvaa väkivaltaa, josta kärsii ystävän lisäksi ehkä hänen lapsensakin.
Ellei väkivaltaisessa suhteessa oleva uskalla, tai osaa itse hakea apua.
Tälläisessä tilanteessa voi puuttua, ohjaamalla ystävä asiantuntevan avun piiriin. Muiden ei kannata koskaan mennä hämmentämään toisten elämää kokemattomana kolmantena pyöränä.
Yhteiskunnassamme on kaikenlaisia parisuhdeterapeutteja ja asiantuntijoita, joilta voi hakea apua tälläisiin parisuhdeongelmiin. Ei sekoiteta tälläiseen ystäviämme ja sukulaisiamme. Ettei kahden ihmisen erimielisyydet paisuisi useiden ihmisen väliseksi riidoiksi ja välirikoiksi.

0

181

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        170
        1083
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        132
        847
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        84
        783
      4. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        728
      5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        55
        529
      6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        294
        525
      7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        37
        521
      8. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        215
        479
      9. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        49
        477
      10. Kalle irtisanoutui

        Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
        Orimattila
        53
        464
      Aihe