Ennenhän saattoi uskovat kieltäytyä käymästä uimahalleissa (varsinkin naispuoliset), kun siellä joutuu pukeutumaan uima-asuun ja kuljeskella miltein ilkialastomana muiden kuin puolisonsa töllisteltävänä. Nykyisin se taitaa olla melko harvinaista, etteikö kristityt naiset pukeutuisi bikineihinsä uimahallissa tai kävisi jopa yhteissaunomassa niin että rinnat ja muut sukukalleudet oikein vilahtelevat vieraiden miesten edessä! Mitä siitä sanookaan se Raamattu, jota kristityt koittavat jatkuvasti muillekin suoltaa?
Kristityt naiset uskaltavat käydä uimahalleissa!
3
51
Vastaukset
- selvää_tekstiä
Raamattu kertoo, että jos on nähnyt toisen ihmisen sukuelimet, joutuu kirotuksi ja hänen jälkeläistensä kuuluu joutua orjiksi.
1. Mooseksen kirja, luku 9.
21 Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa.
22 Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen.
23 Silloin Seem ja Jafet ottivat viitan, levittivät sen harteilleen, menivät sisään selkä edellä ja peittivät isänsä alastomuuden. Heidän kasvonsa olivat poispäin, eivätkä he nähneet isäänsä alastomana.
24 Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,
25 hän sanoi: -- Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja.
27 Tehköön Jumala laajaksi Jafetin suvun,* ja saakoon se asua myös Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa. - HattiWatti_aito
Öh. Olen kiertänyt ympäri maailmaa ja ehkä parhaat kylpylät löytyvät Saksasta. Siellä naiset esittelevät ihannuutaan ovet auki.
wau. jos jumala on tuollaisen kauneuden kieltänyt niin silloin minä kiellän jumalan. - olet.tollo
Tulevatko naiset uimahallissa oikein sinun eteesi alastomana kertomaan että ovat Kristittyjä, no eivät tule.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2304123Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382335Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1121362- 481159
- 761059
- 59933
- 45916
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901