Universaalia ja ehdotonta Rakkautta.
Aitoa Rakkautta.
Ei siis "rakkautta", joka rajoittuu vain "hyviin" ihmisiin tai sinun elämässäsi vaikuttaviin ihmisiin. Rakkautta joka ei edes rajoitu ihmisiin, ei edes nisäkkäisiin tai mihinkään yksilöön missään lajissa. Joka ei välttämättä rajoitu elollisiin entiteetteihin vaan joka kattaa maailmankaikkeuden.
Rakkautta, joka valtaa koko olemuksen. Rakkautta, joka ei ole tunne tai kokemus, vaan joka on elämänasenne ja ajatattelutapa.
Rakkauden tunteva toivoo kaikelle parasta. Rakkauden tunteva ei toivo pahaa edes Hitlerille, rakkauden tunteva ei ryve vihassa eikä kuluta elämäänsä ajatellen pahaa edes pedofiilisarjamurhaajakiduttajista.
Itse en osaa rakastaa vielä, mutta olen jo kehittynyt paljon. Mitä enemmän oppii rakastamaan, sitä valoisampi on omakin elämäni.
Ja ennen kuin joku repii pelihousunsa, tämä ei liity millään tavalla kristinuskoon.
Aitoa Rakkautta.
Ei siis "rakkautta", joka rajoittuu vain "hyviin" ihmisiin tai sinun elämässäsi vaikuttaviin ihmisiin. Rakkautta joka ei edes rajoitu ihmisiin, ei edes nisäkkäisiin tai mihinkään yksilöön missään lajissa. Joka ei välttämättä rajoitu elollisiin entiteetteihin vaan joka kattaa maailmankaikkeuden.
Rakkautta, joka valtaa koko olemuksen. Rakkautta, joka ei ole tunne tai kokemus, vaan joka on elämänasenne ja ajatattelutapa.
Rakkauden tunteva toivoo kaikelle parasta. Rakkauden tunteva ei toivo pahaa edes Hitlerille, rakkauden tunteva ei ryve vihassa eikä kuluta elämäänsä ajatellen pahaa edes pedofiilisarjamurhaajakiduttajista.
Itse en osaa rakastaa vielä, mutta olen jo kehittynyt paljon. Mitä enemmän oppii rakastamaan, sitä valoisampi on omakin elämäni.
Ja ennen kuin joku repii pelihousunsa, tämä ei liity millään tavalla kristinuskoon.
Vastaukset 88
Vanhimmat
Kannatan.
Mutta en usko, että universaalia ja ehdotonta, täydellistä rakkautta on olemassa. Uskon että rakkaus toteutuu ihmisen mitassa ihmisen kokoisena. Ei silä, ettäkö sen laajuus ja syvyys olisi tullut mitattua ja määrättyä.
Parempi on sanoa, että kannatan pyyteetöntä rakkautta, kuin jotain universaalia ja ehdotonta, koska sellainen lienee epärealistinen ihanne enemmän kuin realistinen elämänohje
Kuinka pyyteetön rakkaus eroaa universaalista, ehdottomasta rakkaudesta?
Universaali, ehdoton rakkaus sulkee sisäänsä koko maailmankaikkeuden.
Pyyteetön rakkaus ei odota mitään palkintoa, vastinetta tms.
Ajattelin asian niin, että tuo pyyteetön rakkaus on rajallisempi asia, paremmin ihmisen kokoinen. Mutta en ajatellut asiaa näiden käsitteiden syvimpään ytimeen asti, enkä hakenut määritelmille tukea mistään filosofisista lähteistä. Niiden sisällöstä voi siis rauhassa olla myös eri mieltä.
Ok!
Tätä mieltä olen ollut tässä itsekin, että hyvä asia olisi, jos kaiken kattava täydellinen rakkaus olisi läsnä kaikkialla, mutta se on täyttä utopiaa.
Jos noita asioita ajattelee jonkinlaisina kinteinä ominaisuuksina, jotka voidaan ottaa käyttöön tai menettää, niin onhan se utopiaa.
Mutta jos niitä ajattelee prosesseina, yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien prosesseina, joissa itseymmärrys ja maailman ymmärrys kehittyy, niin ei se ole utopiaa: kaikki ovat jossain pisteessä tuossa kehityksessä ja saavuttavat jonkun ymmärryksen.
Asiaa voi verrata vaikkapa tasa-arvoon tai demokratiaan. Eivät nekään ole jotain absoluuttisia pisteitä maailmassa, vaan prosesseja, jotka toteutuvat eritasoisesti eri tasoilla, yksiöiden, yhteisöjen ja valtioiden elämässä. Eivät nekään koskaan tule valmiiksi, mutta niiden toteutumat vaikuttavat maailmassa kaikkien elämään.
Mutta miksi käyttää siitä ymmärryksestä sanaa rakkaus? Jotkut täällä pelkäävät, että se sana kärsii inflaation, jos sitä käytetään melkein mistä vain. Turha pelko, koska se on kärsinyt sen jo. Nykyään on vallalla suorastaan rakkauspälpätys ja -hölötys. Siitä puhutaan melkein kuin maitokauppareissusta.
Ennen suomalaiset olivat varovaisia, suorastaan arkoja käyttämään sanaa rakkaus, koska rakkaus miellettiin niin syväksi ja henkilökohtaiseksi tunteeksi, lähes pyhäksi, ettei siitä voinut pälpättää turuilla ja toreilla. Fredi lauloi, että "Kun puhut rakkaudesta, puhu hiljaa vain..."
Miksi pitää latistaa arvokkaat asiat? Kai tuolle ihmisten väliselle solidaarisuudelle, tai mikä se nyt on, löytyisi parempikin nimitys?
Jumalan rakkaus, agape, on toinen asia, vaikka se paljolti ihmisten välityksellä toimiikin, mutta ajattelin ihan vain ihmisten maailman kannalta.
"Jotkut täällä pelkäävät, että se sana kärsii inflaation, jos sitä käytetään melkein mistä vain. Turha pelko, koska se on kärsinyt sen jo."
Oli kärsinyt jo minun nuoruudessani, josta on jo jonkin verran aikaa. Silti itselleni rakkaus on ollut "syvä henkilökohtainen tunne", enkä ole muuttamassa käsitystäni vieläkään mihinkään.
Lähes sama asia on kyseessä, kun ihmistä kutsutaan idiootiksi. Minä olen nähnyt oikeasti idiootteja, jotka eivät kykene kommunikoimaan ympäristönsä kanssa lainkaan. Nettipalstoilla ei kirjoittele ainuttakaan idioottia; henkisesti jälkeenjääneitä ja tietämättömiä typeryksiä korkeintaan.
Karkea yliampuminen vie asiaaa sisältävästä tekstistäkin helposti uskottavuuden, ainakin minun silmissäni.
Kaipa se, että kohta kaikki myönteinen asennoituminen tai tunne on rakkautta, tulee englannin vaikutuksesta. "I love chocolate."
Kaikki myönteinen on rakkautta ja on kielteinen vihaa. Se tekisi elämän helpommaksi ymmärtää. Ihan kuin vanhassa maalaiskaupassa makkaraa ostaessa, kun kauppias kysyi: "Kumpaa laatua saisi olla?"
Samaten Alkossa pitäisi olla vain yhtä lajia punaviiniä ja yhtä lajia valkoviiniä. Ei olisi niin saakelin monimutkainen prosessi valita. Sitten tietenkin rommia. wiskiä, konjakkia ja kirkasta viinaa kutakin yhtä lajiketta.
Ja kuitenkin on kivempi kuulla sana "rakkaus" kuin kaiken maailman haistatteluja ja kiroamista. Kuulostaakin jopa siltä, että kun rakkaus- sanaa käytetään, se antaa paremman tunteen kuin ne haistattelut. Ja ehkä sen paremman maailman.
Törmätään samaan kuin aina: sanat merkitsevät eri ihmisille eri asioita. Itselleni ei tuota ongelmaa samaistaa yleistä olevaista kohtaan tunnettua myötätuntoa ja kunnioitusta rakkauteen, mutta toisille sanalla rakkaus on toisenlainen merkitys ja se on ihan sallittua.
Rakkauden ajatus ei mielestäni myöskään latistu, vaan pikemmin syvenee, jos sen antaa kattaa suuremman palan kokemusmaailmasta.
Mutta ei minua häiritse, jos joku tahtoo määritellä rakkauden jotenkin rajaavammin. Tiedän mitä prosessia tarkoitan ja sille voi antaa eri nimiä sen mukaan, millä nimillä keskustelu sujuu parhaiten.
Minusta pitäisi olla suomalaista itsetuntoa sen verran, että kun meillä kerran on sana rakkaus, jolla on tarkoitettu perinteisesti tietynlaista syvää tunnetta, niin ei muutettaisi kaikkea "love":ksi, jota englanninkielinen maailma joutuu käyttämään niin laajasti kun ei sillä muuta sanaa ole. Vai pitääkö tänne tunkea amerikkalaiskulttuuri joka asiaan?
Jos en olisi kristitty, sanoisin että kele (vaikka eihän sillä uskon kanssa ole tekemistä etten sano).
Kiinnostavaa.
Mutta kuten sanoin, sanat merkitsevät eri ihmisille eri asioita ja jos nämä laajemmat tulkinnat sinun korvissasi pienentävät rakkautta, niin silloin se on niin.
Itse taas koen että käsitteen/kokemuksen laajentaminen syventää sitä, tekee siitä painavamman ja silloinhan se on niin.
Rakkaus on kuitenkin käsite, jota lienee tulkittu ja määritetty historian sivu lukemattomilla tavoilla. Itse olen tosiaan tutustunut ja omaksunutkin aika paljon Erich Frommin käsityksiä asiasta, samoin tietysti kristillinen lähimmäisen rakkauden käsite on tuttu, kuten arkipuheen rakkauskäsitykset.
Mulla taitaa olla eri käyttöjä sanalle. Kun rakkaani (!) kanssa tämä kysymys tuli ensimmäisen kerran ajankohtaiseksi ja piti tunnustaa väriä, se oli mulle todella vakavan harkinnan tulos, en sanonut sitä kevyesti, koska mielestäni parisuhteessa se on niin painava asia, että sitä täytyy tarkoittaa vakavasti ennen kuin sen toiselle sanoo.
Toisaalta, käytän samaa sanaa tavallaan helpommin, kun puhun esim. rakkaudesta luontoon. Itse asia ei ole kevyempi, mutta ehkä obn helpompi sanoa rakastavansa luontoa, koska siinä ei ole samanlaista suoraa vastuuta, kuin sanoessa sen toiselle ihmiselle.
Onko niin, että kun esim. sinä puhut agapesta, asetat tällaisen jumalan innoittaman rakkauden korkeammalle, tai pidät sitä syvempänä, kuin muita rakkauden muotoja?
Kieli on minulle ilmeisesti tärkeämpi asia kuin sinulle, vaikka itse kohtelen sitä näin arkitasolla huolettomasti, mutta noin niinkuin yleisellä, kulttuurisella tasolla. Se ei vain kuvasta kulttuuria vaan myös luo sitä, elää sen kanssa vuorovaikutuksessa.
Ennen sanottiin, että suomalaisen sielu on syvä kuin suonsilmä. Sille syväsieluiselle kulttuurille oli ominaista, että sana rakkaus tarkoitti rajatusti vain sitä tunnetta mitä se silloin tarkoitti, vrt. hely ei ole aarre. Tänne on tuotu amerikkalaista pinnallisempaa kulttuuria, ja sen myötä on tullut ja kehittynyt rakkaus-liirumlaarum. Etenkin naiset harrastavat sitä rakkauspuuroa. Se kieli vaikuttaa kulttuuriin ja muokkaa ihmisten ajattelu- ja kokemistapaa. Kohta olemme maailmaa syleilevän rakastavia, mikä on helppoa, koska se ei merkitse tosiasiassa juuri mitään, vaan on vain laajaa ja ohutta kuin pitkin pihaa levinnyt mutapaakku (olipa tuokin vertaus!). Kulttuuri ja ihmisten tapa asennoitua (ja kokea?) pinnallistuu. No en mä nyt ihan tavoita sitä mitä olisi tarkoitus sanoa.
Jumalasta vuotavasta rakkaudesta en tässä ala puhua, koska siitä pitäisi selittää aika paljon, ja se on toinen asia kuin tämän ketjun aihe, eikä olisi aikaakaan. No ei tämä minun juttunikaan enää ketjun aiheessa ole. :/
Mikäpäs siinä, mutta "rakkaus" on minusta liian suuri sana esimerkiksi positiiviselle suhtautumiselle tuntemattomiin ihmisiin.
Jokin aika sitten näin tienposkessa auton, ja vähän matkan päässä käveli heppu bensakanisteri kädessään.
Tarjosin kyydin huoltoasemalle ja takaisin.
Jonkun mielestä tuollainen on lähimmäisenrakkautta, mutta minusta se on vähän outo termi.
En minä nyt sitä jeppeä "rakastanut".
"Ollaan ihmisiksi" tai "Aattelepa ite, omalle kohalle!(a la Jope Ruonansuu)" kuvaa paremmin periaatetta tuollaisen avun suhteen.
Koen kyllä joskus voimakkaita elämyksiä kokiessani itseni osaksi luontoa ja maailmankaikkeutta, tähtitaivaan alla, töissäni luonnon keskellä jne.
"Rakkauden tunteva toivoo kaikelle parasta. Rakkauden tunteva ei toivo pahaa edes Hitlerille, rakkauden tunteva ei ryve vihassa eikä kuluta elämäänsä ajatellen pahaa edes pedofiilisarjamurhaajakiduttajista."
Enpä taida kyetä tuohon.
"Enpä taida kyetä tuohon."
Miksi toivoisit pahaa Hitlerille? En muuten kysy tätä lainkaan tuomitsevasti tai itseäni korottavasti. Olen vain kiinnostunut!
Niin, vaikea kysymys, toivonko pahaa kuolleelle.
Hitler näki työnsä valuvan hiekkaan ja tappoi itsensä, ehkä hän sai
sitä kautta rangaistuksen hirveyksistään.
Itse näen "pahoja ihmisiä" olevan kolmenlaisia:
1. "Sokeat": He eivät tiedä tai ymmärrä tekevänsä pahaa muille. Jos he eivät tiedä tai ymmärrä, niin miksi kukaan toivoisi pahaa heille?
2. Aidosti häiriintyneet: Mieleltään sairaat henkilöt, jotka eivät yksinkertaisesti koe myötätuntoa. Miksi kukaan toivoisi heille pahaa? Hehän ovat itse uhreja.
3. Vääriä valintoja tekevät: Ihmiset, jotka eivät ole mieleltään sairaita tai "sokeita", mutta jotka silti tekevät erittäin raakoja tekoja. Tälläiset ihmiset ovat maailman pohjasakkaa, roskaväkeä. Mutta jos me toivomme heille pahaa, niin a) Miten se vaikuttaa kyseiseen rikolliseen? b) Miten se vaikuttaa mahdollisesti henkiinjääneisiin uhreihin? c) Miten se vaikuttaa yhteiskuntaan d) Miten se vaikuttaa meihin, jotka toivomme pahaa? e) Ja mitä se kertoo meistä, jotka toivomme pahaa?
"Silmä silmästä sokeuttaa koko maailman."
Jälleen kerran muistutan, etten tuomitse tai koe olevani täydellinen.
Tuon tyyppisiä keskusteluja olen usein käynyt ihmisten kanssa, kun he ovat kauhistelleen
lehtien lööpeissä hehkutettuja rikollisten lyhyitä tuomioita.
Sokea kostonhimo on jotain, joka pitää sulkea ensitöikseen pois, tapauksia tulee käsitellä
analyyttisesti faktojen perusteella.
Jos olet varomaton autoillessasi, vaikkapa keskustelet intensiivisesti vieruskaverin kanssa, ja ajat mutkassa ojaan, et syyllisty yleisön mielestä juuri mihinkään.
Rikoit autosi vain.
Voit saada myös pienen sakon liikenteen vaarantamisesta.
Jos sen sijaan ajatkin keskellä kaistaa pyöräilleen lapsen yli, todennäköisesti moni pitää sinua murhaajana, ja on tuohtunut oikeuden määräämästä sakosta/ehdollisesta vankeudesta liikenteen vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.
Teko, joka seurauksiin johti, on kuitenkin sama.
Muutetaanpa esimerkkiä hieman, jos vaikka yliajettu lapsi kulkikin asianmukaisesti tien reunassa, mutta jäi tieltä suistuvan auton alle.
Henkilön teko siis oli käytännössä sama, seuraukset erilaiset.
Aamen!
(ei uskonnollisessa mielessä :D)
Saaliseläin rakkauttaan uhraa elämänsä ja ruumiinsa saalistajalle siis.
Tuosta löytynee syy rakkauden tunteesiisi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hormoni
Perusteetonta ihmisen itsensä ylentämistä muun luonnon edelle.
Rakkaus on evoluutiolla selitetty, aloittaja vain yhdistää sen koskemaan koko maailmankaikkeutta perusteetta.
'bsbsbs', minun on vaikea ymmärtää näitä viestejäsi.
Mitä tarkoitat sillä, että rakkaus on evoluutiolla selitetty? Miten se on selitetty ja miten se selitys tekee mahdottomaksi rajattoman ja universaalin rakkauden?
Nisäkkäillä evoluutio suosinut jälkikasvun "rakastamista". Syytä tai näyttöä miksi tämä ulottuisi eläinkunnan ulkopuolelle ei ole.
Niin on suosinut, mutta ei se tarkoita että rakkautta tulisi evoluution takia rajoittaa lähinnä jälkikasvun rakastamiseen. Ei sillä, että olisit niin väittänytkään.
Evoluutio on johtanut jälkeläisistä huolehtimiseen ja oman ryhmän sisäiseen altruismiin.
Ihmisten välisten kieli- ja kulttuurirajojen madaltuessa "omiksi" mielletään yhä suurempi
joukko ihmisiä.
Nykyään nuorison alakulttuurien väliset jengitappelut ja vanhanaikaiset kylätappelut(tavalliset nuoret lähtevät ajanvietteekseen hakkaamaan naapurikyläläisiä) ovat perin harvinaisia.
Enää ei kylille sattunut ruotsalainen herätä nuorissa miehissä ensimmäisenä ajatusta vetää hurria turpaan.
Osa ihmisistä kokee vahvaa yhteydentunnetta maailmankaikkeuden kanssa kokien automaattisesti kaikki "ominaan". Olen kuullut sanottavan, "Olen maailmankaikkeuden jatke - maailmankaikkeus on jatkeeni." tjsp.
Mielestäni se on kiinnostava näkökulma ja itselläni on tavoitteena oppia rakastamaan maailmankaikkeutta ja kokea ykseys sen kanssa. Koen, että silloin kykenen olemaan itse onnellisempi ja kyen myös tekemään muista onnellisempia.
"Osa ihmisistä kokee vahvaa yhteydentunnetta maailmankaikkeuden kanssa kokien automaattisesti kaikki "ominaan"."
Luulen kokevani itsekin tietyissä tilanteissa samalla tavalla.
Esimerkiksi katsellessani tähtiä.
Mutta en kyllä kykene silti isisläisiä kokemaan omikseni.
Minusta ymmärtäminen, ettei ole missään mielessä irrallinen maailmankaikkeudesta, ei johda tämän kaiken rakastamiseen. Yhteys ei tarkoita rakkautta. Jos ei pidä "omasta" olemassaolostaan juurikaan olemassaoloaan enempää, niin turha luulo, että rakkautta olisi jaettavaksi maailmankaikkeudelle. Minusta maailmankaikkeus tuntuu välinpitämättömältä varmaan samoin tavoin, kuin sinusta tuntuu maailmankaikkeuden olevan rakkautta. Ainoa ero meillä on, että mikään ei henkilökohtaisen tunteesi lisäksi viittaa mainitsemaasi rakkauteen - välinpitämättömyyttä taas on kaikkialla.
Hyvin puolustettu jnkjnkjnkjnkjnkjnkjnkj.
Kannatan samoin kuin maailmanrauhaa ja sitä, etteivät ihmiset ikinä loukkaisi toisiaan, saastuttaisi luontoa tai käytäytyisi muutenkaan itsekkäästi.
Vakavasti puhuen minun mielestäni sana rakkaus kärsii vain inflaation, jos sitä yritetään venyyttää äärimilleen. Aloituksesta huokuu mielestäni jonkin verran "jalat irti maasta" mentaliteetti.
Ai?
Mielestäni rakkaus kokee inflaation juuri silloin kun sitä supistetaan. Nyt rakkaus on lähinnä a) Sitä, että pitää jostakin henkilöstä erittäin paljon b) Että kokee vahvaa romanttista kiinnostusta johonkin henkilöön c) Että on riippuvainen jostakin henkilöstä, josta pitää
Ajattelen, että rakkaus on silloin puhtaimmillaan kun se on myötätuntoa ja parhaan toivomista maailmankaikkeudelle ilman mitään ehtoja. Rakkaus ei mielestäni sisällä mitään tunteita eikä etenkään ole itse tunne. Tosin rakkaus taitaa johtaa rauhaan, onneen ja positiivisuuteen, muttei itsessään ole mitään näistä.
Myötätunnolle ja parhaan toivomiselle empatia olisi riittävän hyvä sana. Sinun selityksessäsi kaikki kohdat a,b ja c voitaisiin vetää aivan hyvin yhteen. Ne ovat romanttisen rakkauden kuvauksia vähän eri kantilta. Tosin c on jo vähän arveluttavaa. Sellaiseen sana rakkaus yleensä sopii.
Jos rakkaus ei ole tunne, eikä se ole rauhaa, onnea ja positiivisuutta, niin mitä se mielestäsi on? Onko se stiignafuulia kaikelle sille, mitä maailmassa pidät tavoiteltavana ja kauniina.
Minä en rakasta pedofiilejä enkä ikinä tule rakastamaan.
En rakasta villiminkkiä, joka tuhosi viime kesänä kotijärveni monipuolisen ja runsaan vesilintupopulaation pesimän lähes kokonaan.
En rakasta kesäillan hyyttysiä tai mäkäräisiä, enkä syksyn marjaretkien hirvikärpäsiä.
En ymmärrä, miten minun pitäisi rakastaa universumin galakseja, tähtiä ja planeettoja. Se, että minä toivoisin maailmankaikkeudelle jotain, on mielestäni ajatuksenakin täysin absurdi.
En tiedä, onko tuo myötätunto parempi sana kuin rakkaus, mutta esitän vaihtoehtoisia näkemyksiä:
Pedofiilin voi myös nähdä joko geneettisen rakenteensa tai esim. oman vinoutuneen kasvatuksensa uhrina. Se ei tarkoita että hänen tekojaan ja ominaisuuksiaan pitäisi rakastaa, mutta on mahdollista löytää myös myötätunto hänen ongelmiaan kohtaan. (Tiedän että on sosiaalinen riski sanoa mitään pedofiilien puolesta, mutta otan riskin. Tällä en mitenkään ehdota että heidän tekojaan pitäisi millään tasolla hyväksyä.) Myönnän, että tämä on esimerkeistäsi vaikeimmin perusteltavissa ja henk.koht. hyväksyttävissä.
Villiminkki tekee sen mikä on sille mahdollista tilanteessa jota se ei ole itse valinnut. Villi minkki ei ole itse vastuussa tilanteestaan: siitä että se on heitetty ympäristöön, johon se ei sovi. Asiaa voi verrata ihmiskunnan tämänhetkiseen toimintaan, joka on vahingollista, ilman että meitä yksilöinä voi siitä syyttää: meidät on heitetty tähän todellisuuteen pohtimaan ylikansoitusta ja muuta ihmiskunnan vahingollista menoa. Mutta en tiedä, miksi minun pitäisi olla rakastamatta lähimmäisiäni vaikka jokainen meistä on potentiaalisesti ylimääräinen.
Hyttyset, mäkärät ja hirvikärpäset: Luojalle kiitos näistäkin öttiäisistä, jotka yhdessä takaavat sen että elämä ylimalkaan on mahdollista tällä pallolla. Ne ovat lintujen, ym. olentojen evästä ja maailma olisi kovin erilainen paikka jos ei kaikkea tuota biomassaa olisi. Niiden aiheuttama vaiva on kiusallinen, mutta pieni hinta siitä, että luonnon nykyinen tasapaino on olemassa.
Miten pitäisi rakastaa universumin galakseja, tähtiä ja planeettoja? Ehdotan sellaista rakkautta, joka ymmärtäessään että olemme elimellisesti osa kaikesta tuosta, täyttää ihmisen kiitollisuudella siitä, että tällainen hemmetinmoinen ja ällistyttävä seikka on langennut osaksemme. Se, että toivomme jotain muille ihmisille, luonnolle tai jollekin muulle joka on saavutettavissamme, on toivomista maailmankaikkeudelle, koska emme ole siitä erillisiä.
Wau! KIva kun joku on samoilla linjoilla!
"Pedofiilin voi myös nähdä ..."
Sairaana ihmisenä? Näinhän se on ja itse syyllistyin löysään argumentointiin. Humanistin tulisi hyväksyä myös pedofiili ihmisenä, vaikka ei hänen pedofiliaansa. Minä tuskin kykenen edes hyväksymään, saati sitten rakastamaan.
Minkki.
Erittäin haitallinen vieraslaji, joka on yleistynyt tarhakarkuruuden kautta, mutta Suomessa myös metsähallituksen tarkoituksellisesti istuttamana sotien jälkeen. Vaikka minkki ei ole vastuussa sen enempää kuin maanjäristys tai metsäpalo, niin en todellakaan kykene rakastamaan sitä lajina Suomen luonnossa.
Hyytysten olemassaolon tiedän välttämättömäksi ekosysteemin kannalta, hirvikärpästen tarpeellisuudesta en ole niinkään varma. En silti liitä niihin sanaa "rakastaa".
Olen kai tässä asiassa perfektionisti. Jos omat vanhemmat ja oma jälkikasvu jätetään pois, niin olen sanonut kahdelle naisihmiselle rakastavani heitä. Molempien kanssa olen ollut naimisissa. Edes vonkausreissuilla poikamiehenä en ole sitä sanaa käyttänyt. Siksi minusta tuntuu hyvin merkilliseltä ajatus rakastaa myös vastenmielisiä ilmiöitä ja asioita. Ne voi hyväksyä ihan rationaalisen ajattelun pohjalta, mutta kyllä silloin sana "rakkaus" liudentuu olemattomiin. Mitä silloin enää sanot hänelle, jota rakastat ihan oikeasti? Hänellä kai olisi täysi oikeus kysyä, että minuako samoin kuin liikavarpaitasi.
Joo, kyllähän se aina tuntuu kivalta kun joku yllättäen onkin samoilla taajuuksilla :-)
Rakkaus on jälleen yksi sana, jonka kaikki miellämme eri tavalla. Ei meidän ole tarvis siitä vääntää. Ymmärrän mitä sanot rakkaudesta ja voin ymärtää sen. Siksi ehdotinkin tuota mainittua myötätuntoa korvaavaksi sanaksi, ehkä vähän epäselvästi.
Omaan ajatteluni on vaikuttanut voimakkaasti Erich Fromm, joka ehkä on nykyään siirtynyt historiaan, mutta jonka ajatukset elävät omassa ajattelussani. Tässä Fromm puhuu ihmisten välisestä rakkaudesta, mutta ei vaadi paljoa mielikuvitusta laajentaa ajatus muuhunkin kuin ihmisten välisiin suhteisiin:
"Rakkauden ongelma ei ole rakkauden kohteen ongelma
Rakkauden ongelma ei ole se ketä rakastaa, vaan miten rakastaa.
EFn mielestä useimmat ajattelevat rakkauden ongelman olevan sen, miten tullaan rakastetuksi, eikä suinkaan miten pystytään rakastamaan. Useimmat ajattelevat, että rakkauden ongelma on rakastamisen kohteen eikä rakastamisen kyvyn ongelma. Ihmiset kuvittelevat, että rakastaminen on kyllä yksinkertaista, kunhan vain löytyisi rakastamisen kohde, " se oikea". " http://juhakemppinen.fi/index.php?id=f8zcd1scjouh0u
Jos rakkauden ongelma on yhteisyyden kokemisen ongelma pikemmin kuin kohteen rakastamisen ongelma. voi esim. minkkien pyytäminen olla rakkaudellinen teko, jos minkkiä ei koe vihollisena, vaan pikemmin kohtalotoverina maailmassa. Ja kyllä, tämäkin on keskeneräinen ajatus jonka heitän ilmaan kopattavana pallona, en totuutena.
Hei.
Kysyt, että mitä sitten sanoa niille joita OIKEASTI rakastaa. Mutta entäpä jos ihan oikeasti rakastaa maailmaa? Mitä olen erilaisia hengellisiä perinteitä tutkinut (joitain liikkeitä buddhalaisuudessa, hindulaisuudessa ja ehkäpä myös joissain gnostilaisissa perinteissä), niin siellä eräs onnellisuuden peruspilareista on "Oneness", ykseys koko universumin kanssa.
Silloin ihminen kykenee luomaan maailmankuvan, jossa ei ole vihaa eikä tuomitsemista (tietenkin ihminen kykenee silti tuomitsemaan tekoja, muttei ole asenteeltaan (edes alitajuisesti) tuomitseva), ei tarrautumista eikä pelkoa. Ihminen kokee silloin vapauden rakastaa ilman meidän kulttuurimme ja kasvuympäristömme luomia "pakotteita". Eli ei olekaan enää "pakko" rakastaa omia sukulaisiaan ja ystäviään erillään muusta maailmankaikkeudesta ja kokea vahvaa "minä muutamat muut vs. muut"-asetelmaa.
En siis vaadi ketään rakastamaan tietyllä tavalla (eikä se silloin olisi edes rakkautta, jos se olisi pakotettua), mutta on hyvä olla avarakatseinen (tämä ei ole mitenkään sinulle kohdistettu). Silloin saattaa löytää paljon viisautta jopa uskontojen rakkauskäsityksestä.
"Silloin ihminen kykenee luomaan maailmankuvan, jossa ei ole vihaa eikä tuomitsemista..."
Kykenee varmaan, mutta silloin voidaan mielestäni hyvällä syyllä kysyä, miten realistinen sellainen maailmankuva on. Jos väittää rakastavansa kaikke mahdollista, sanasta "rakastaa" tulee mitään tarkoittamaton stiignafuulia.
Ymmärrän kyllä ajattelusi taustaa. Olen itsekin tutustunut siihen joskus nuorempana. Mielestäni "universumia syleilevä rakkaus" on kuitenkin tyhjää New Ages henkistä fraseologiaa, joka ammentaa perustaansa idän vanhoista uskonnoista. En näe, että tällaisella "henkisyydellä" olisi paljoakaan ainakaan minulle annettavaa.
Minulle humanismi ja ihmisten tasa-arvo ovat luovuttamattomia periaatteita. Myös järkevä luonnonsuojelu on asia, jota olen käytännössäkin ajanut pitkään. Heikommassa asemassa olevien ihmisten avustaminen silloin kun omat resurssit antavat periksi, on asia, jonka pitäisi olla kaikille aikuisille ihmisille päivänselvää. Minusta sen "rakkauden" pitää näkyä teoissa, ei puheissa.
>>>Minulle humanismi ja ihmisten tasa-arvo ovat luovuttamattomia periaatteita. Myös järkevä luonnonsuojelu on asia, jota olen käytännössäkin ajanut pitkään. Heikommassa asemassa olevien ihmisten avustaminen silloin kun omat resurssit antavat periksi, on asia, jonka pitäisi olla kaikille aikuisille ihmisille päivänselvää. Minusta sen "rakkauden" pitää näkyä teoissa, ei puheissa.>>>
Ihan söpöä ja kannatan noista jokaista ajatusta - järjellinen pohja kuitenkin puutuu noistakin. Sellaista esimerkkiä todisteineen ei löydy, missä jollain noista olisi yhtään mitään merkitystä elämämme lopun jälkeen.
Tai edes tajuttomuuden aikana.
"Sellaista esimerkkiä todisteineen ei löydy, missä jollain noista olisi yhtään mitään merkitystä elämämme lopun jälkeen."
Tietenkin on merkitystä. Aktiivinen panos luonnonsuojelussa jättää lapsillemme paremman ympäristön vielä senkin jälkeen kuin aktivisti on poissa. Samoin heikompiosaisten ja varsinkin heikompiosaisten lasten tukeminen saattaa hyvinkin vaikuttaa positiivisesti vielä pitkään tukijan kuoleman jälkeenkin.
Jos taas kysyt, mitä merkitystä ihmiselle itselleen sillä on kuoleman jälkeen, niin onko millään muullakaan mitään merkitystä? Elämän tarkoitus on elää rikas hyvä elämä. Se riittää minulle vallan mainiosti.
>>>Tietenkin on merkitystä. Aktiivinen panos luonnonsuojelussa jättää lapsillemme paremman ympäristön vielä senkin jälkeen kuin aktivisti on poissa.>>>
Lapsettomat...
Miksi ihmeessä tuhlaisin mitään ylimääräistä toisten hyväksi, ilman takaisinmaksua ainoassa elämässäni? En ainakaan keksi mitään syytä, miksi en koittaisi kääntää luonnettani mahdollisimman itsekeskeiseksi.
Joku viisaampi voi kertoa kuinka läheisiä lapsenlapsenlapset ovat geneettisesti. Joten hittoako heistä, koska et heihin ehdi tutustumaankaan.
>>>Samoin heikompiosaisten ja varsinkin heikompiosaisten lasten tukeminen saattaa hyvinkin vaikuttaa positiivisesti vielä pitkään tukijan kuoleman jälkeenkin.>>>
Jos hyvä ei palaudu sinulle tai rakkaillesi muodossa tai toisessa, niin auttamisesi palkkio on vain saamasi hyvä mieli. Miksi sinun saamasi hyvä mieli tuosta asiasta olisi arvokkaampi, kuin jonkun toisen saama hyvä mieli esim. uudesta autosta?
>>>Jos taas kysyt, mitä merkitystä ihmiselle itselleen sillä on kuoleman jälkeen, niin onko millään muullakaan mitään merkitystä?>>>
Ei vaikuttaisi olevan.
>>>Elämän tarkoitus on elää rikas hyvä elämä. Se riittää minulle vallan mainiosti.>>>
Ja sinulla siihen kuuluu kuolemasi rajat ylittävä hyvän tekeminen. Jos joku saa hyvän olon jostain muusta, niin ei sinulla ole aseita arvostella hänen mieltymyksiään.
Sitäpaitsi lapsien teko tähän maailman aikaan on itsekästä.
That's it?
Puolustatko arvojasi vai myönnätkö niiden olevan merkityksettömiä - kaiken muun ohella - ja samalla antaen oikeutuksen jokaisen omalle toiminnalle riippumatta omista mieltymyksistäsi?
En tiedä kellä tässä on todistustaakka, mutta sinun kantasi esimerkit valuvat olemattomiin.
Vituttaa kun edes rekistöröity nimimerkki ei jatka asiaa loppuun asti.
Olet olemassa koska olet olemassa, jonka pohjalta kannatat olemassaolo. Missä on olemassaolemattomien mielipide olemassaolosta? - Vain ja ainoastaan meidän olemassaolevien mielissä, eikä sitä täten voida pitää validina olemassaolon puoltajana, jos niin ajattelee.
Universumin mittakaavassa millään ihmisen tekemisellä ei ole mitään merkitystä; ei edes ihmiskunnan olemassaololla. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin omassa elämässään paljonkin merkityksellisiä asioita ja arvoja. Käyttämäsi kärjistys on yksinkertaisesti hölmö.
Mitä taas sanontaan "jättää lapsillemme" tulee, ymmärrät näköjään senkin varsin yksiniitisesti. Eihän sillä tarkoiteta vain geneettisiä jälkeläisiä, vaan vastuuta tulevista sukupolvista yleenä.
>>>Universumin mittakaavassa millään ihmisen tekemisellä ei ole mitään merkitystä; ei edes ihmiskunnan olemassaololla.>>>
Jeps.
>>>Jokaisella ihmisellä on kuitenkin omassa elämässään paljonkin merkityksellisiä asioita ja arvoja. >>>
Niin nimenomaan elämässään. Miksi pitää sellaisia asioita merkityksellisinä, jotka ulottuvat aikaan valojesi sammumisen jälkeen? Ehkä käsityksemme kuolemasta eroavat. Paljon jää todistettavaa, että jotain kuollutta henkilöä harmittaa mikään jälkeensä jättämä. Mielestäni itsekkyys on tervettä ajattelua. Ihmislaji tällaisenaan ei tietenkään olisi olemassa, jos kaikki näin olisivat ajatelleet ja käyttäynyt, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, ettei edesmenneet vaikuta olevan huolissaan maailmanmenosta.
>>>Eihän sillä tarkoiteta vain geneettisiä jälkeläisiä, vaan vastuuta tulevista sukupolvista yleenä.>>>
Miksi se minua liikuttaisi, vaikka aurinko sammuisi hautajaisissani?
Miksi eliöt lisääntyy? Tuohon vastaaminen selkeyttäisi paljon.
"Miksi ihmeessä tuhlaisin mitään ylimääräistä toisten hyväksi, ilman takaisinmaksua ainoassa elämässäni? En ainakaan keksi mitään syytä, miksi en koittaisi kääntää luonnettani mahdollisimman itsekeskeiseksi."
On aivan oma asiasi, miten sinä ihmisten auttamiseen suhtaudut. Minun ajattelutavalleni tuollainen asenne on kuitenkin vieras.
"Puolustatko arvojasi vai myönnätkö niiden olevan merkityksettömiä - kaiken muun ohella - ja samalla antaen oikeutuksen jokaisen omalle toiminnalle riippumatta omista mieltymyksistäsi?"
Arvoni ovat merkityksellisiä minulle. Totta kai arvojeni merkitys on suhteellista, mutta itse peilaan niitä siihen kontekstiin, jossa itse toimin ja elän.
Asiani ei ole antaa oikeutusta tai kieltää sitä kenenkään toiminnan suhteen. Ihan muut instanssit määrittelevät toimintojen oikeutukset. Jäi vähän epäselväksi, mitä oikein mahdoit tuolla tarkoittaa?
"mutta se ei poista sitä tosiasiaa, ettei edesmenneet vaikuta olevan huolissaan maailmanmenosta. "
No eivät todellakaan vaikuta olevan. Ainakaan mitään sen suuntaista julkilausumaa ei ole edesmenneiltä kuulunut. Ei kyllä mitään muutakaan kommenttia, joten toteamuksesi taitaa olla vähän absurdi.
>>>On aivan oma asiasi, miten sinä ihmisten auttamiseen suhtaudut. Minun ajattelutavalleni tuollainen asenne on kuitenkin vieras.>>>
Autat muita ihmisiä siitä jalosta syystä, että sinusta se tuntuu oikealta, josta näin toimiessasi seuraa hyvä mieli. Toisten auttamisen alkuperä nopeasti ajateltuna on kovin itsekäs - nypin punkit selästäsi, niin nypit varmaan minulta.
Kuten mainittua ihmiskunta tuskin olisi tässä pisteessä, jos kaikki olisivat toimineet hyvällä omalla tunnolla itsekkäästi joka tilanteessa. Toisten auttaminen on siis hyväksi tällaisen ihmisen maailman luomiseksi ja samalla mittarilla parantamiseksi. Toisten auttamisesta ja siitä seuraava mielihyvä on aivan evoluutiolla selitettävä, samoin kuin sen järkiperätön uloituttaminen eläessämme aikaan kuolemamme jälkeen. Niin teemme ainoastaan, koska siitä on ollut hyötyä lajimme selviämiselle - that's it. Sen ansiosta olemme täällä, mutta syy miksi jatkaisimme "perinnettä" on järjen ja havainnon ulkopuolella. Toki emme pääse pakoon kokemaamme tarvetta auttaa muita ihmisiä hädässä, jos niikseen tuntee...
>>>Asiani ei ole antaa oikeutusta tai kieltää sitä kenenkään toiminnan suhteen. Ihan muut instanssit määrittelevät toimintojen oikeutukset. Jäi vähän epäselväksi, mitä oikein mahdoit tuolla tarkoittaa?>>>
Epäilen erakkoisuuttasi :)
Kuulut yhteiskuntaan mikä on määritellyt normit, joista poikkeavia eristetään tai pakkohoidetaan. Tämä yhteiskunnan enemmistö liputtaa ihmislajin pitkäkestoisen tulevaisuuden puolesta, vaikka henkilökohtaisen elämän päättyessä millään ei tiettävästi ole merkitystä. Kannatus on siis perusteetonta ja tähän yhtymättömät ovat alistettuja kärsijöitä.
>>>No eivät todellakaan vaikuta olevan. Ainakaan mitään sen suuntaista julkilausumaa ei ole edesmenneiltä kuulunut. Ei kyllä mitään muutakaan kommenttia, joten toteamuksesi taitaa olla vähän absurdi.>>>
Aivan. Saman tiedon pohjalta voisin perseillä koko elämäni läpi muiden kustannuksella hyvillä mielin, jos luonteeni selainen olisi.
Aloittaja on buddhalaisuuden jäljillä, paitsi että oikea termi olisi silloin myötätunto (compassion).
Rakkaus on kristinuskon olennaisin asia. Jumala on rakkaus. Jos ateistit puhuvat rakkaudesta, ovat sen pöllineet kristinuskosta.
Sen jälkeen rakkaus voi olla mitä tahansa, riippuen siitä miten äänestetään.
Siis ennen kristinuskoa ei ollut rakkautta. Ihanko oikeasti ajattelet niin?
http://www.buddhalaisuus.fi/rakkaus-ja-parisuhde/
sami-a
"Rakkaus on kristinuskon olennaisia asia."
En tiedä mikä on olennaisinta, mutta sinun tekstejäsi lukemalla saattaa tulla sellainen kuva että olennaisinta kristinuskossa on homovihamielisyys.
Kristinuskon mukaan homoseksuaalinen käyttäytyminen ei ilmennä rakkautta.
Jumala hylkäsi homot himojensa valtaan tekemään sopimattomia, ateistien mielestä se on olennaisinta rakkautta.
Jotenkin ei raamatusta se rakkaus välity...
Niin. Tosin lapsen lyöminen ilmentää.
Rakkaus on harvinaista herkkua ihmisten keskuudessa.
Olen vakuuttunut, että ihmisessä itsessään ei ole tippaakaan rakkautta, ei edes Samissa.
Ollakseni rehellinen minua vaivaa koko ajan rakkaudettomuuteni ja pahuuteni, joka tulee esiin ihmissuhteissa. Maailmalla on siis pahansa.
Voi kyynel. Jospa tekisit sille jotain?
Ei sille voi mitään, että ihmisessä itsessään ei ole mitään hyvää. Sille ei voi itse tehdä mitään.
Jos noin paha olo on, niin mikset tee asialle jotain?
Rakastaminen on siis jumalointia,
Jep. Sitä kutsutaan MDMA:ksi.
Fillis- ja uskomuspohjalla tämäkin.
Falskia.
"Ei siis "rakkautta", joka rajoittuu vain "hyviin" ihmisiin tai sinun elämässäsi vaikuttaviin ihmisiin. Rakkautta joka ei edes rajoitu ihmisiin, ei edes nisäkkäisiin tai mihinkään yksilöön missään lajissa. Joka ei välttämättä rajoitu elollisiin entiteetteihin vaan joka kattaa maailmankaikkeuden."
Silloin puhutaan lähinnä lämpimästä lätinästä. Virukset jotka eivät nykytiedon mukaan ole elollisia partikkeleita, voivat silti olla tarpeeksi vaarallisia tappamaan jopa ihmisen. Ja vieläpä levittäytymään. Niitä ei ainakaan tuossa valossa mikään rakkaus koske. Tai ihmistä joka selvitäkseen on käytettävä hyväkseen muuta eläimistöä ja kasvistoa oman selviytymisensä takaamiseksi. Jokus se saattaa jopa edellyttää oman lajinsa edustajien tappamista.
"Rakkauden tunteva toivoo kaikelle parasta. Rakkauden tunteva ei toivo pahaa edes Hitlerille, rakkauden tunteva ei ryve vihassa eikä kuluta elämäänsä ajatellen pahaa edes pedofiilisarjamurhaajakiduttajista."
Ihminen on kuitenkin laumaeläin. Ja sellaisena häntä on helppo hallita. Esimerkkinä Stanfordin vankilakoe, missä ihmiset jaettiin vankeihin ja vartijoihin ilman minkäänlaista ennakkokokemusta. Ja sehän päättyi katastrofiin.
"Itse en osaa rakastaa vielä, mutta olen jo kehittynyt paljon. Mitä enemmän oppii rakastamaan, sitä valoisampi on omakin elämäni."
Jossain määrin itsellänikin näin. Mutta pimeäkin puoli ilmeisesti on ollut evoluution myötä tarpeellinen kerta sellainenkin ihmiseltä löytyy. Eikä ihmislaji ilmeisimmin ilman sitä olisi näinkin pitkään selvinnyt.
"Ja ennen kuin joku repii pelihousunsa, tämä ei liity millään tavalla kristinuskoon."
Jep.
”Jossain määrin itsellänikin näin. Mutta pimeäkin puoli ilmeisesti on ollut evoluution myötä tarpeellinen kerta sellainenkin ihmiseltä löytyy.”
Pahuudestamme on siis hyötyä niille, jotka tulevat meidän jälkeen. Aika hassu ajatus perustella omaa pahuuttaan.
”Eikä ihmislaji ilmeisimmin ilman sitä olisi näinkin pitkään selvinnyt.”
Sinulle tuottaa ongelmia kuvitella tai hyväksyä olevaisuus, jossa ei ole pahuutta. Pahuuden hyöty jäisi silloin saamatta.
Jos raamattua lukee, huomaa kohta että se pahuus on sinun jumalasi syytä.
Raamatun mukaan pahuudella on alku ja loppu.
Samoin tai vastaavasti rakkaudella on alku, mutta ei ole loppua.
Kaikki muu katoaa, mutta rakkaus pysyy. Suurinta on rakkaus.
Niin. Se sinun jumalasi. Se on pahuuden alku. Ainakin raamatun mukaan.
"Pahuudestamme on siis hyötyä niille, jotka tulevat meidän jälkeen. Aika hassu ajatus perustella omaa pahuuttaan."
Ei ihmisen pahuutta itsessään tarvitse edes perustella. Ihminen on simpanssien lailla kaikkiruokainen mutta myös tehokas saalistaja. Ja onhan siitä ollut hyötyä myös esi-isille, kerta se on ollut mahdollistamassa oman selviytymisemme. Toki selviytymiseen on tarvittu myös alturismia. Mutta selviytyminen on ollut raakaa peliä ja on yhä.
Absoluuttista pahuutta ei ole olemassa, se on aina jonkun ihmisen mielipide asiasta.
"Universaalia ja ehdotonta Rakkautta."
Minä en ainakaan suostu rakastamaan ketään tai mitään ehdoitta.
Sinähän oletkin vihan apostoli, mutta osut kyllä oikeaan lauseessasi. Ei mitään turhaa jeesustelua.
"Kannatatko Rakkautta?"
En kannata. Parempi on pitää vihaa, koska se saa ihmiset hereille. Sitä paitsi rakkaus levittää ihmiskunnan liikakasvua, joka tuhoaa maapallon. Vain vihaamalla ja sotimalla pystymme jatkamaan pidempään.
No jaa. Mielestäni spärdäreitten jakaminen ja seksuaalivalistuskin voidaan katsoa eräänlaiseksi rakkauden muodoksi - jos ajatellaan humanitaaris-utilitaristisesti ja ympäristöeettisesti. "Lisääntykää ja täyttäkää maa" -käsky taitaa olla patriarkaalisten paimentolaispäälliköiden juoni päästä höyläämään niin paljon kuin huvittaa ja missä ja milloin huvittaa - kun on muka käsky käynyt oikein ylimmältä taholta ;D
Joo, kyllä ne kristityt jullit ovat aina halunneet päästä upottamaan lihaansa häpyhuulten väliin ilman ehkäisyä, mutta juuri siinä piilee se kaikille vaarallinen tolkuttoman lisääntymisen riski. Raamatun kehotukset ovat siis idioottimaisia ja vahingollisia maailman hyvinvoinnille. Kristinusko on per-keleestä.
Kannatanko jotain abstraktia newage-feelgood juttua? No en. Mielummin hyviä tekoja ja reilua kanssakäyntiä.