Se, että suomalaiset naiset seurustelevat itseään tasokkaampien miesten kanssa, voi johtua parinmuodostuksen piirteistä nuoruudessa. Naisethan kulttuurissamme kiinnittävät tarkasti huomiota valitessaan tulevaa miestään. Mahdollisista miesehdokkaista mm. keskustellaan ystävätärten kesken, ja ylipäänsä valintaan ja miehen kulutetaan energiaa. Yleinen linja näyttää olevan, että odotellaan ja tarkkaillaan kunnes mahdollisimman hyvä saalis sattuu kohdalle. Koska parinmuodostus on aina altis sattuman vaikutuksille, johtaa tämä siihen, että aina välillä joku nainen saa napattua itseään tasokkaamman miehen. Toisinpäin taas ei tapahdu, eli sattumalta ei tule napattua kiinni itseään alempitasoista miestä, koska naiset käyttävät tähän valintaan niin paljon huolellista harkintaa.
Sensijaan me miehet emme kovinkaan syvällisesti ajattele naisen tasoa ym. ominaisuuksia parinvalintaa tehtäessä. Yleensä kärjistetysti kuvattuna miehet menevät baariin ja lähtevät sen naisen mukaan, jolta odottavat saavansa seksiä. Ja jos sovitaan uudet treffit, niin miksi niistä kieltäytyisi jos tiedossa olisi taas seksiä. Sitten vain pikkuhiljaa huomataan, että seurustellaan ja mennään ehkä myöhemmin naimisiinkin.
Suomalaisessa parinmuodostuksessa harkintavaltaa käyttää paljolti nainen. Ja näin nainen pystyy hyödyntämään satunnaisuuden tuomat edut siten, että itselleen edulliset sattumat hyödynnetään ja epäedulliset sattumat torjutaan. Näin keskimäärin suomalaiset naiset saavat itseään paremman miehen, mutta samalla hyviä miehiä ei riitä kaikille hyvillekään naisille, ja toisaalta miesten huonoin porukka jää todellisten mahdollisuuksien ulkopuolelle.
Ja vielä kiva linkki lopuksi: http://www.hotroad.net/orgasmi/

Vastaukset 2
Vanhimmat
naulan kantaan.
Evoluution mukaan käytösmalli on juuri niin kuin sen kuvailit.
Nainen on lopulta se kuka tekee valinnan, koska munasoluja tulee niin harvoin (n. kerran/kk) ja silloin harvoin pitää saadakin sitten laatutavaraa. Miehillä taas on varaa ruiskia elämännestettään sinne tänne kunhan jälkeläisiä vain tulee maksimaalinen määrä.
Eli miesten kannattaa ottaa rennosti ja odottaa, että joku nainen valitsee hänet. Toki mies saa olla tyrkyllä ja näkyvillä niin mahdollisimman monet naiset näkevät hänet mutta naiset ovat ne jotka tekevät valinnan.
lainasin tuon tekstin artikkelista, en sitä itse pienillä aivoillani osannut kehitellä. Mutta artikkelin kirjoittaja on todellakin osunut oikeaan. Siksipä laitoinkin sen tänne.