Mies josta kukaan ei tykkää. Asettumalla kaikissa ristiriitatilanteissa femakkojen puolelle ja osoittamalla vihaa omaa sukupuoltaan kohtaan valkoritari hankkii toisten miesten vihat niskoilleen. Toiset miehet eivät yleensä sulata valkoritarin epärehellistä toimintaa kavaltaa oma sukupuolensa omien yksilökohtaisten etujensa tieltä.
Mutta miten feministit sitten suhtautuvat valkoritariin? Eivät kovinkaan kiitollisesti vaan lähinnä pitävät valkoritaria hyödyllisenä idioottina joka kelpaa feministin liittolaiseksi vain niin kauan kuin siitä saa edes pienen pientä konkreettista hyötyä. Feministi tuntee valkoritaria kohtaan äänenlausumatonta halveksuntaa koska tietää että mielistelemällä naisia valkoritari vain pyrkii parantamaan omia pillunsaantimahdollisuuksiaan. Valkoritari nimittää itseään usein "miespuoliseksi feministiksi" mutta sitten taas ainakaan tiukemman linjan feministit eivät edes tunnusta sellaista mahdollisuutta että feministi voisi edes edustaa muuta kuin naissukupuolta. Näin ollen on koko valkoritarin ja feministin välinen kumppanuus alun alkaenkin epäpyhä.
Valkoritari ei omaa perinteisiä miehisiä valttikortteja naisten saamiseksi joten naisten mielistely on hänen ainoa, joskin varsin huonosti, valittu taktiikkansa. Lopputuloksena valkoritarin keinottelusta ei kuitenkaan ole se että pillua tulvisi ovista ja ikkunoista vaan valkoritari saa lähinnä katsella vierestä kuinka perinteisiä miehisiä rooleja edustavat, usein etnoperäiset machomies-ytm:t vievät hänen nenänsä edestä koko potin.
Mutta miten feministit sitten suhtautuvat valkoritariin? Eivät kovinkaan kiitollisesti vaan lähinnä pitävät valkoritaria hyödyllisenä idioottina joka kelpaa feministin liittolaiseksi vain niin kauan kuin siitä saa edes pienen pientä konkreettista hyötyä. Feministi tuntee valkoritaria kohtaan äänenlausumatonta halveksuntaa koska tietää että mielistelemällä naisia valkoritari vain pyrkii parantamaan omia pillunsaantimahdollisuuksiaan. Valkoritari nimittää itseään usein "miespuoliseksi feministiksi" mutta sitten taas ainakaan tiukemman linjan feministit eivät edes tunnusta sellaista mahdollisuutta että feministi voisi edes edustaa muuta kuin naissukupuolta. Näin ollen on koko valkoritarin ja feministin välinen kumppanuus alun alkaenkin epäpyhä.
Valkoritari ei omaa perinteisiä miehisiä valttikortteja naisten saamiseksi joten naisten mielistely on hänen ainoa, joskin varsin huonosti, valittu taktiikkansa. Lopputuloksena valkoritarin keinottelusta ei kuitenkaan ole se että pillua tulvisi ovista ja ikkunoista vaan valkoritari saa lähinnä katsella vierestä kuinka perinteisiä miehisiä rooleja edustavat, usein etnoperäiset machomies-ytm:t vievät hänen nenänsä edestä koko potin.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Onko valkoritari sama kuin aisuri? Jos ei, niin mikä on valkoritarin ja aisurin välinen ero?
Ehkä aisuri on ylennyksen saanut valkoritari, jonka sitkeä taktiikka tuotti tulosta päivänsä nähneen YH:n muodossa?
Näin se taitaa olla. Valkoritari ei välttämättä ole vielä naista saavuttanut. Aisuri on naisen itselleen löytänyt. Voi olla siis sekä valkoritari, että aisuri samaan aikaan.
Viiltävää itseanalyysiä?
Vaikka kaikki feministit ovat naisia, kaikki naiset eivät onneksi ole feministejä.
Ps. Valkoritari saa aina tosin kuin ätmi, joka saa vain pyytää ja jäädä ilman. ;-)
Jännämies ei pyydä, vaan ottaa, riippumatta siitä, haluaako nainen vai ei. Sellainen alkukantainen käytös saa naisen vitun valumaan kuin Niagaran putous.
Vaikka kaikki valkoritarit ovat ätmejä, kaikki ätmit eivät onneksi ole valkoritareita.
ps. Valkoritari ei saa aina kuten ei ätmikään mutta ätmillä sentään on kunnia tallella.
No silloinhan nainen haluaa. Logiikkasi on aika ontuvaa.
"Vaikka kaikki feministit ovat naisia, kaikki naiset eivät onneksi ole feministejä."
- En ole väittänytkään. Tosin useimpien länsimaisten naisten käyttäytymistavat heijastavat monessa suhteessa yleistä feminististä kulttuuria, olivat ideologisessa mielessä feministejä tai eivät.
"Ps. Valkoritari saa aina tosin kuin ätmi, joka saa vain pyytää ja jäädä ilman. ;-)"
- Myös ätmi voi olla valkoritari mistä sinä olet hyvä esimerkki. Eikä valkoritari todellakaan saa aina vaan itse asiassa varsin heikosti koska naisethan tunnetusti haluavat Miestä eikä luonteetonta ja mielistelevää hovieunukkia.
En minä itseäni minään ytminä pidä, vaikka aina olen kohtuullisen helposti saanut naisilta, joilta olen halunnutkin.
Kun katsoo esim. naisten tyypillistä käyttäytymistä baareissa niin kyllä se menee aika usein niin ettei nainen heti ensialkuun mitenkään toivo jonkun miehen lähestymistä mutta kun mies on tarpeeksi dominoiva ja tarpeeksi periksiantamattomasti yrittää saada naisen valtoihinsa niin kyllä ne naiset yleensä vaan sen itsevarman alfan syleilyyn loppujen lopuksi päätyvät.
Tuohon et usko itsekään: "vaikka aina olen kohtuullisen helposti saanut naisilta, joilta olen halunnutkin."
Varmaan saatkin kun tarpeeksi sitä rimaasi lasket.
Siinäpä sitä on hyvä elämänohje teille poikuuden kiviriipasta kärsiville. ;-)
Mitä se poikuudesta eroon pääseminen ilahduttaa jos muuten tuollainen alkoholisoitunut keski-ikäinen luuseri kuin sinä?
Olkootpa elämäni millaista hyvänsä, minä olen siihen tyytyväinen. Te ette kovin tyytyväisiltä omiinne vaikuta.
Minusta sinun juttusi tuntuvat lähinnä jonkun pikkusielun lapselliselta egonpönkitykseltä. Kun muuten olet pelkkä rappeutunut elämäntapaluuseri niin pitää tulla vittuilemaan niille jotka ovat saaneet vähemmän pillua kuin sinä itse, ilmeisesti pääset silloin edes hetkellisesti tuntemaan jonkinlaista ylemmyydentunnetta muita ihmisiä kohtaan.
Noinpa hyvinkin. ;-)
Tosiasiassa minä ihmettelen, miksi te aina valitatte ja syytätte naisia tilanteestanne sen sijaan, että etsisitte vikaa peilistä ja yrittäisitte tehdä asioille jotain.
Voihan niitä vikoja itsestään etsiä loppumattomiin mutta jolleivät ne ole parannettavissa niin mitä sellainen sitten hyödyttää loppupeleissä?
Ja vaikkei se miehen ätmiys tietenkään naisten vika olekaan niin mielestäni on kyllä aivan luonnollista että he tuntevat naisvihaa, ovathan he kuitenkin seksuaalisessa mielessä proletariaattia kulttuurissa missä seksiä ylenpaljon palvotaan ja jossa yleinen ajatuskaava on että pillua saamaton mies = luuseri/ali-ihminen.
Tarkoitukseni ei ole pilkata pillua saamattomia miehiä. Sen sijaan pilkkaan antaumuksella miehiä ja naisia, jotka omalla nirsoudellaan ja suurilla luuloillaan ajavat itse itsensä pois parisuhdemarkkinoilta.
Mistä päättelet että tämän palstan kaikki ätmit olisivat nirsoilijoita?
Ei kaikki, mutta elävään elämään verrattuna neitsytfriikit ja muut hullut ovat täällä yliedustettuna.
No sehän ei ole taas muiden syy, että olet neitsyt-setä, joka valkoritarinnoin ohella omaa aisuri- ja kurppafetissin. Täällä kirjoittaa ihan normaalit miehet, jotka pääosin ovat joutuneet naisten syrjimiksi, eikä tästä syystä saa naisia. Jotkut saavat, mutta he taas eivät ole sokeita naisen virheille. Sinä puolestasi valkortarin tavoin siirrät kaiken vastuun naisilta miehille, ja kaikki mitä naiset tekee on 100% oikeutettua ja oikein.
Onko mies silloinkin valkoritari jos kehuu naista aiheesta? Taitaa tuokin olla kateellisten ätmien kehittämä käsite.
No se nyt on vain huuhaakäsite, jolla netin "maskulinismi"-liikkeisiin hurahtaneet pyrkivät mitätöimään toisella tavalla ajattelevat ja poistamaan häiriötekijän maailmankuvastaan.
Eihän naisen aiheesta kehuminen tee sinua valkoritariksi, mutta se tekee että kehut naisia aiheetta ja puukotat omaa sukupuoltasi selkään, jotta saisi pildeä tai edes hyväksyntää naisilta.
Nyt se selkis. Feminismi = miesten tyhmyys. On kai olemassa oikeanlaistakin feminismiä, mutta täällä kaikki naisten vastalauseet edustavat feminismiä. Nyt aloitettiin vielä uusi hiekkalaatikkoleikki miesten kesken. "Jos et ole samaa mieltä niin olet valkoritari". Henkinen kehitys jäänyt vaiheeseen.
Pitkään jo miettinytkin voiko nykypäivän kasvatustavassa olla vialla se että tyttölapsi joutuu lapsena tekemään enemmän "suosionsa" eteen kuin poikalapsi (ei joka perheessä, luojan kiitos) tai sitten poikalapsi on perheen ainoa ja saa kaiken mitä haluaa, äidin piloille hemmottelemana. Kun aikuisena sitten tulee vastaan realiteetti ettei muna vielä miestä tee, niin alkaa se itkupotkuraivari: FEMINISTI. REKKALESBO. SUOMIHUORA: MURJAANIN PATJA. Nekin sanoja mitkä opittiin ohimennen naapurin juopolta. Voi kiesus..
"FEMINISTI. REKKALESBO. SUOMIHUORA: MURJAANIN PATJA"
Itseäsikö noin innokkaasti kuvailit?
Nämä palstasurkimukset kun ovat ihan kuin joitain mustanaamioita, jotka esittävät normaalia miestä päivällä töissä, mutta sitten yöaikaan täällä netissä alkavat epämiehekkään ruikutuksen. Uhrin rooli on hyvää myrkkyä; se on kuin tutti lapselle tai luu koiralle; sen saa jottei tulisi paha mieli ja jotta olisi jotain mielekästä tekemistä. Hyvin miehille tuntuu miehisyyden edut ja hyvät puolet kelpaavan: seisoaltaan pissaaminen, hormoonihelvetin välttäminen, armeijassa päteminen, mutta sitten kun pitäisi osata naurattaa naisia niin ollaan niin munattomia umpihinttejä "ei multa saa vaatia kun ei toltakaan vaadita". Kuka tahansa normaali sinkkumies rakastaa naisia ja heidän viihdyttämistään: se on osa miehistä persoonaa. Tässä palstalla on kyllä vähän tämmöisen homoeroottisen joukkorunkkaamisen makua. Itse jokainen vastaa elämästään eikä kenelläkään ole oikeutta vaatia mitään, kun joillakin lapsilla afrikassa ei ole edes ruokaa tai rokotusta sairauksiin ja tauteihin. Ei ole olemassa mitään absoluuttista hyvien asioiden määrää, joka kuuluu jokaiselle. Kaikki länsimaiset ihmiset ovat vastuussa omasta elämästään ja saavat sen minkä ansaitsevatkin. Vielä Puata epänormaalimpaa on vetää normaalin ihmisen roolia päivät pitkät, mutta sitten aletaan itkemään heti kun ei jotain saakkaan. Tämä palstan naisviha on kieroutunutta luuseripaskaa, jonka ääressä päivänsä viettävät eivät ansaitse minkäänlaista naista itselleen. Teillä kaikilla on ainakin ollut äiti, kunnioittakaa naisia sen verran ettette pahoita äitinne mieltä.
Täyttä paskaa, että kaikki saisivat mitä ansaitsevat. Länsimaat ovat läpeensä korruptoituneet ja neportistuneet, että vain Ranskan suuren vallankumouksen toisinto voi länsimaat pelastaa moraaliselta rappioltaan. Giljotiineja pitää vain tällä kertaa olla 100 kertaa enemmän kuin viimeksi.
Kingston Whiteknightley on sanonut sanottavansa, ja todennut että miehissä on kaikki vika, mutta naisissa ei ole mitään vikaa. Ja koska Afrikassa nähdään nälkää, on hypergamia sallittava täälläkin.
Jep jep.