"Suomen katastrofaalisin kauppa: ”Jokainen suomalainen lahjoitti saksalaisille tuhat euroa”.
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/suomen-katastrofaalisin-kauppa-jokainen-suomalainen-lahjoitti-saksalaisille-tuhat-euroa/691532/
Suomen historian ehkä noloin bisneskauppa esitellään ensi viikolla ilmestyvässä uutuuskirjassa Suomen pahimmat bisnesmokat: Tarinoita bisnesjohtamisesta.
Helsingin yliopiston professori Markku Kuisman ja yrittäjä, kolumnisti Pekka Seppäsen kirjoittamassa teoksessa revitään auki suomalaisten vanhoja haavoja ja luodaan katsaus suomalaisten johtajien ja yritysten pahimpiin epäonnistumisiin.
Yksi kirjan tapauskertomuksista käsittelee katastrofiksi osoittautuneita kauppoja, jotka Suomen sen aikainen valtion teleyhtiö Sonera teki vuonna 2000. Tuolloin yhtiö osallistui huutokauppoihin, joissa Saksan ja Italian valtiot myivät kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkotoimilupia.
Sonera maksoi näistä umts-toimiluvista huikeat 4,3 miljardia euroa vain todetakseen ne pari vuotta myöhemmin täysin arvottomiksi. Uuden tekniikan kehitys oli viivästynyt, eikä Soneralla olisi ollut enää varaa verkkoinvestointeihin tai palveluiden pystyttämiseen.
– Kansan suussa kauppa vääntyi hölmöläistarinaksi, jossa Soneran johtajat ostivat neljällä miljardilla ilmaa, Kuisma ja Seppänen kirjoittavat.
Kirjoittajien mukaan Soneran silloisen johdon tempaisi mukaansa todellisuudentajun hämärtyminen, joka vakuutti heidät siitä, ettei maksetulla summalla ollut väliä. Umts-toimilupa näyttäytyi sijoituksena, jonka arvo ei voi laskea.jne

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tuo ole mitään verrattuna Kemira Growhown myyntiin, a'la nykyisen EK:n pääjohtaja Jyri Häkämies(kok.). Onko ihme että maa on tässä tilassa kun sitä johtavat tuollaiset apinat.
Nyt taas vaaditaan kovin ottein valtion lypsylehmien myymistä, en käsitä heidän logiikkaansa.
Myydän lehmä ja ostetaan maidot siltä, jolle lehmä on myyty.
Pitää kuitenkin muistaa, se oli lipposen masinoima puhallus, onhan tyhmältä helppo viedä rahat.
700000 eurolla jonka Katainen järjesteli Himaselle?
Ei ollut Lipponen, vaan Relander!
Pitääkö sitä aina valehdella?
Se idioottimooses oli silloin valitettavasti päämininsteri ja johti kavallusta, tosin sitä oli neuvottu laittamaan syyt opetusministerin niskoille...
Ollaan ylpeitä, kun valitsemme idiootteja eduskuntaan..
Miten liittyy lipposen junailemaan kavallukseen?