Jaa mihin suomalaisten rahat menevät? Kela /Sossu

Katsos kun ns. "tummat kotimaiset" alkuperältään on tyydytetty ja heidän suunnaltaan ei kuulu nurinaa "syrjinnästä" vaan taloudellisesti pyyhkii hyvin. On hankittu autot (jos ei hevoset?) ym. kulupelit ja alkuun päästy ja toimeen tullaan!

Nyt ovat vuorossa suurempi ryhmä edellisiin nähden - mm. Afrikan sarvesta (ja etelämpää) toiviomatkalle ja mm. suomalaisten ja muiden eurooppalaisten ylläpidettäviksi joka tavalla - lähteneet useimmat todellakin vain taloudellisista syistä, vain harvat lopulta pakoon mitään muuta kuin köyhyyttä!
No nyt olen huomannut jonkun kerran kaupungilla, somaleilla on varsin tasokkaita autoja käytössään kuten jo vuosikymmeniä jostain kumman syystä on ollut myös yhteiskunnan avulla nostetuilla ... "perinnehamosia" ja muuta toimeentuloaan hankkineilla "kotoperäsilillä syrjityillä"!
Heistä tai näistä ryhmistä yleensäkään ei näy 'hajuakaan tai mitään merkkiä' esim. valtaväestön kansoittamissa "leipäjonoissa" tai vastaavissa sosiaalista käytännön apua jakavissa paikoissa!

Kävin tässä viikolla pariin otteeseen itsellekin lain oikeuttamassa Kelan toimipisteessä Helsingin kantakaupungin alueella. Siellä oli kuten usein menneinäkin aikoina iltapäivä-ruuhkaa, ja valtaosa oli mustaa tai ruskeapintaista ja muuten tumman puhuvaa kansanryhmää, "uus-suomalaisia" kuten heitä nyt kai tulisi kutsua!

OLIN VÄHEMMISTÖÄ eli suorastaan kuin muukalainen siinä joukossa! Kuitenkin kanta-suomalainen olen aikuisella ikää!
Samalla tavalla ko. paikassa oli muutamaa päivää myöhemmin aamupäivästä jo kun jonotusnumerolla jonotin vuoroani! Mustaa kansaa riensi kuka missäkin asiassa upeiden uusien lastenvaunujen kanssa ja yksin ja pareittain!

Vallan kummallista siis, kun nuorta ja työ-ja opiskelu ikäistä porukkaa hakemassa kuka mitäkin etuutta, useimmilla luullakseni juurikin TE- eli työvoimatoimiston ja rahan saannin päivitykset ja asiat esillä!?

Tätäkö meille halutaan lisää vaikka muuta puhutaan leikkauksineen kaikkineen, kun heitä on jo nyt varsin paljon ellei liikaa kuluttamassa ja hyödyntämättä kansamme yhteistä hyvää, vain saamapuolella!?
Tähänkö mm. Kokoomus kaikesta huolimatta haluaa panostaa eli satsata kuten nyt kuulimme heidän "löydettyään" aarteen ja Lottovoiton tämän asian ja aiheen kannattajana esiin tulleen (Vatt) pönöttäjän Juhana Vartiaisen muodossa!?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juu tätä tätä!
Noi himmeempi väki on kuule JUST se porukka kuka pelastaa meijät tulevaisuudessa tolla KELAn jonottamisellaan! :)
Et kait sä kyseenalaista kokkareitten, demujen, vasureitten ja kenen-lie oppineitten ja fiksujen ihmisten sanoja siitä ettei näin muka olisi?!?
Ainoo ketkä pilaa tän maan talouden on sinä ja kaikki muut kantasuomalaiset harvalukuset niissä jonoissa! :) Sehän on puhdasta TULOA (jostain kumman syystä? Kukaan ei o viel toistaiseks ymmärrättävästi kyllä selittänyt mulle että MITEN?!) kun noi mamut "tienaa" niissä jonoissa!

Äänestä
  • Kiitos kannustuksen sanoistasi!
    Näitä asioita voimme vaan aavistella mistä tässä kaikessa on kysymys? Miksi siis mm. todellisia eri paikkakuntien kustannuksia heidän'' ylläpidoistaan ja elättämisestään on kansalaisille eri puolilla tai yhteensä!?
    Jos kaikkeen ns. humanitääriseen lisätään vielä armottoman suuret "kehitysmaiden" johtajien rahoittaminen ovat summat liian suuria tälle n. 5- miljoonan asukkaan kansalle!
    Mitkään PerSut tms. eivät voi asiaa ratkaista vaan asiaa pitää tarkastella kuten se on monella tasolla ja kaikkien vaikuttimien tarkastelulla!
    Näitä suojatyöpaikkojahan meillä on jo kotoperäistenkin kohdalla - ja eri instansseja tutkimaan asiaa tästäkin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muukaiset_hommiin kirjoitti:

Katsos kun ns. "tummat kotimaiset" alkuperältään on tyydytetty ja heidän suunnaltaan ei kuulu nurinaa "syrjinnästä" vaan taloudellisesti pyyhkii hyvin. On hankittu autot (jos ei hevoset?) ym. kulupelit ja alkuun päästy ja toimeen tullaan!

Nyt ovat vuorossa suurempi ryhmä edellisiin nähden - mm. Afrikan sarvesta (ja etelämpää) toiviomatkalle ja mm. suomalaisten ja muiden eurooppalaisten ylläpidettäviksi joka tavalla - lähteneet useimmat todellakin vain taloudellisista syistä, vain harvat lopulta pakoon mitään muuta kuin köyhyyttä!
No nyt olen huomannut jonkun kerran kaupungilla, somaleilla on varsin tasokkaita autoja käytössään kuten jo vuosikymmeniä jostain kumman syystä on ollut myös yhteiskunnan avulla nostetuilla ... "perinnehamosia" ja muuta toimeentuloaan hankkineilla "kotoperäsilillä syrjityillä"!
Heistä tai näistä ryhmistä yleensäkään ei näy 'hajuakaan tai mitään merkkiä' esim. valtaväestön kansoittamissa "leipäjonoissa" tai vastaavissa sosiaalista käytännön apua jakavissa paikoissa!

Kävin tässä viikolla pariin otteeseen itsellekin lain oikeuttamassa Kelan toimipisteessä Helsingin kantakaupungin alueella. Siellä oli kuten usein menneinäkin aikoina iltapäivä-ruuhkaa, ja valtaosa oli mustaa tai ruskeapintaista ja muuten tumman puhuvaa kansanryhmää, "uus-suomalaisia" kuten heitä nyt kai tulisi kutsua!

OLIN VÄHEMMISTÖÄ eli suorastaan kuin muukalainen siinä joukossa! Kuitenkin kanta-suomalainen olen aikuisella ikää!
Samalla tavalla ko. paikassa oli muutamaa päivää myöhemmin aamupäivästä jo kun jonotusnumerolla jonotin vuoroani! Mustaa kansaa riensi kuka missäkin asiassa upeiden uusien lastenvaunujen kanssa ja yksin ja pareittain!

Vallan kummallista siis, kun nuorta ja työ-ja opiskelu ikäistä porukkaa hakemassa kuka mitäkin etuutta, useimmilla luullakseni juurikin TE- eli työvoimatoimiston ja rahan saannin päivitykset ja asiat esillä!?

Tätäkö meille halutaan lisää vaikka muuta puhutaan leikkauksineen kaikkineen, kun heitä on jo nyt varsin paljon ellei liikaa kuluttamassa ja hyödyntämättä kansamme yhteistä hyvää, vain saamapuolella!?
Tähänkö mm. Kokoomus kaikesta huolimatta haluaa panostaa eli satsata kuten nyt kuulimme heidän "löydettyään" aarteen ja Lottovoiton tämän asian ja aiheen kannattajana esiin tulleen (Vatt) pönöttäjän Juhana Vartiaisen muodossa!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu