Antisemitismin ehkäisemisestä kirjallinen kysymys

Antisemitismin ehkäisemisestä tehtiin kirjallinen kysymys
Juutalaisten tilanne nousi tapetille Pariisin terrori-iskujen jälkeen tammikuussa.

Yhdeksäntoista kansanedustajaa jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen antisemitismin ehkäisemisestä Suomessa. Allekirjoittaneita on eri puolueista.

Antisemitismi eli juutalaisviha on ollut yksi tämän kevään polttavimmista puheenaiheista. Juutalaisia vastaan on hyökätty useammassakin Euroopan maassa, ja turvatoimia on kiristetty esimerkiksi synagogien läheisyydessä. Näiden tapahtumien vuoksi Suomessakin Helsingin juutalaisen seurakunnan synagogaa sekä juutalaista päiväkotia ja peruskoulua vartioidaan koko ajan.

Kirjallisen kysymyksen allekirjoittaneet kansanedustajat haluavat selvittää, miten hallitus aikoo ennaltaehkäistä antisemitismiä ja sen aiheuttamia ongelmia kotimaassa, sillä yleinen ilmapiiri juutalaisia kohtaan on koventunut Euroopassa. KD-lehden mukaan Helsingin juutalaisen seurakunnan työntekijätkin ovat saaneet aggressiivisia yhteydenottoja.

Antisemitismin nousuun arvellaan liittyvän vanhoja stereotypioita juutalaisia kohtaan. Lisäksi ongelman taustasyiksi on ehdotettu populististen liikkeiden kasvua sekä maahanmuuttajataustaisten nuorten radikalisoitumista.
Lähde: KD-lehti
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sitävaanettä kirjoitti:

Antisemitismin ehkäisemisestä tehtiin kirjallinen kysymys
Juutalaisten tilanne nousi tapetille Pariisin terrori-iskujen jälkeen tammikuussa.

Yhdeksäntoista kansanedustajaa jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen antisemitismin ehkäisemisestä Suomessa. Allekirjoittaneita on eri puolueista.

Antisemitismi eli juutalaisviha on ollut yksi tämän kevään polttavimmista puheenaiheista. Juutalaisia vastaan on hyökätty useammassakin Euroopan maassa, ja turvatoimia on kiristetty esimerkiksi synagogien läheisyydessä. Näiden tapahtumien vuoksi Suomessakin Helsingin juutalaisen seurakunnan synagogaa sekä juutalaista päiväkotia ja peruskoulua vartioidaan koko ajan.

Kirjallisen kysymyksen allekirjoittaneet kansanedustajat haluavat selvittää, miten hallitus aikoo ennaltaehkäistä antisemitismiä ja sen aiheuttamia ongelmia kotimaassa, sillä yleinen ilmapiiri juutalaisia kohtaan on koventunut Euroopassa. KD-lehden mukaan Helsingin juutalaisen seurakunnan työntekijätkin ovat saaneet aggressiivisia yhteydenottoja.

Antisemitismin nousuun arvellaan liittyvän vanhoja stereotypioita juutalaisia kohtaan. Lisäksi ongelman taustasyiksi on ehdotettu populististen liikkeiden kasvua sekä maahanmuuttajataustaisten nuorten radikalisoitumista.
Lähde: KD-lehti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu