Kun EU-komission puheenjohtaja Juncker oli ehdottanut EU:n oman armeijan perustamista EU:n taisteluosastojen rinnalle ja kun ehtotus oli saanut hyväksyntää monissa EU-maissa ja NATO-maissakin niin USA ja NATO pelästyivät.
Jotta NATO-maille ei jäisi ylimääräisiä resursseja EU:n puolustukseen, USA käynnisti heti NATO-kierroksen käskien NATO-maita panostamaan 2 % BKT:stä NATO:oon.
Sen lisäksi USA alkoi vaatia EU-maita panostamaan YK:n rauhanturvajoukkoihin.
Jotta NATO-maille ei jäisi ylimääräisiä resursseja EU:n puolustukseen, USA käynnisti heti NATO-kierroksen käskien NATO-maita panostamaan 2 % BKT:stä NATO:oon.
Sen lisäksi USA alkoi vaatia EU-maita panostamaan YK:n rauhanturvajoukkoihin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Junckerin ehdotus ei ole saanut kannatusta juuri missään. Suomessa on pres. Niinistö suhtautunut myönteisesti, mutta J. Niinistö ja Tuomioja hyvin kriittisesti.
NATO ja USA eivät ole reagoineet millään tavalla. Ehdotus on vanhan lämmitystä.
Junckerin ehdotus on saanut kannatusta mm. Saksassa, Suomessa, Belgiassa, Hollannissa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa.
Junckerin ehdotus on pelkkä ilmaan heitetty idea vailla konkretiaa! Sen toteutus on vuosien päässä!
Tuomiojasta EU-armeija ei ole realismia
Ulkoministeri pitää kuitenkin tärkeänä, että asiasta keskustellaan nyt, kun EU:n uusi turvallisuusstrategia on valmisteilla.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoo, ettei Euroopan unionilla ole mitään valmiuksia yhteisen armeijaan. Tuomioja ei pidä EU-joukkoja tällä hetkellä realistisena hankkeena.
– Se on ollut pitkään EU:n kaukopäämäärä. Siitä ei ole mitään valmistelua eikä päätöksiä, ja tuskin yksimielisyyttäkään. Arvelen, että monella jäsenvaltiolla ei ole valmiuksia edetä asiassa ja se edellyttäisi sopimustarkistuksia. Ei siitä tule lähivuosina mitään konkreettista.
Tuomioja sanoo Suomen suhtautuvan myönteisesti asiasta käytävään keskusteluun.
– Hyvä, että keskustelualoite on tehty. Me olemme halunneet, että EU:n yhteistä turvallisuuspolitiikkaa viedään eteenpäin. Nyt kun valmistamme EU:n uutta turvallisuusstrategiaa, niin siinä yhteydessä on hyvä käydä tätäkin ajatusta lävitse. Se voi toteutua joskus, mutta ei kovin nopeasti.
EU-armeija ei korvaisi maiden kansallisia armeijoita, korkeintaan muodostettaisiin yhteisiä yksiköitä, toteaa Tuomioja.
– Sekin on vielä todella pitkällä tulevaisuudessa. Tuskin Junckerkaan tarkoitti kansallisten armeijoiden korvaamista. Emme ole sellainen liittovaltio.
Tuomioja korostaa, että nykyiset EU:n valmiusjoukot ovat aivan eri asia kuin yhteinen armeija.
– Ne ovat krisinhallintajoukkoja, joilla ei ole mitään tekemistä kansallisen puolustuksen kanssa. EU:n Nato-maat eivät ole halunneet, että unioni astuisi toimijaksi toiselle puolelle.
EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ehdotti sunnuntaina, että EU:lle pitäisi perustaa omat asevoimat. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi kannattavansa Junckerin ajatusta EU:n yhteisen armeijan kehittämisestä.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) sen sijaan tyrmäsi EU-armeijan. Myöskään perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei innostunut EU-joukoista.
Jussi Niinistö: EU-ARMEIJA EPÄREALISTINEN
EU-armeija epärealistinenTasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi tukevansa EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ajatusta EU:n yhteisen armeijan kehittämisestä.
Vaikka arvostan tasavallan presidentin turvallisuuspoliittista linjaa, en pidä Junckerin ajatusta kovin realistisena – siitä yksinkertaisesta syystä, että EU:n 28 jäsenmaasta 22 kuuluu Natoon. Se on heidän puolustusratkaisunsa.
Yhteinen puolustus vaatisi uskottavaa puolustussuunnittelua ja toimivaa esikunta- ja johtorakennetta. EU:n poliittis-sotilaalliset rakenteet Brysselissä ovat vaatimattomat verrattuna Natoon.
On vaikea kuvitella, että etenkään nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ja nykyisillä puolustusbudjettiraameilla Naton rinnalle alettaisiin pystyttää päällekkäisiä rakenteita. Tälle ei yksinkertaisesti nähdä tarvetta.
Käyttämättä jääneiden EU:n taisteluosastojen kaltaista paperitiikeriä ei ole järkevää luoda. Jos EU on näin kyvytön toimimaan kriisinhallinnassa, puhumattakaan rahaliitosta, niin miten se sitten toimisikaan vakavammassa aseellisessa konfliktissa?
Saa aiheesta keskustelua käydä, mutta ei kannata hötkyillä tai rakentaa pilvilinnoja. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Nyt tärkeintä on laittaa oma puolustus kuntoon. Toiseksi tärkeimpänä pidän Nato-selvityksen tekemistä.
Yle haastatteli minua tänään aiheesta sekä nettiin että radioon (noin ajassa 1.40).