Maassa hiljattain suoritetun kattavan tutkimuksen mukaan 3/4 osaa haastatelluista on kannattanut muutosta, joka koskee kaikkia kansalaisia. Saman maan verovaroin rahoitettu tiedotusmonopoli järjestää "vaalikoneen" ja unohtaa koko kysymyksen.
Mikä banaanivaltio on kysymyksessä
ikstort
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Chiqita Finlandia ala Sveden.
Veikkaan Suomea jossa valtaa pitää Ruotsi suomenruotsalaisen puolueensa ja suomenruotsalaisen raharikkaan eliittinsä avulla.
Suomi on pohjolan Intia joka on Ruotsin vanha siirtomaa, vilja-aitta ja verojen keruu alue. Ruotsi ylläpitää valtaansa ruotsalaisen kansanpuolueensa avulla jolla se kykenee vaikuttamaan Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan.
Kyseinen banaanivaltio on Suomi. Aloituksessa viitataan siihen, että 3 4:stä suomalaisesta vastustaa pakkoruotsia.
Euroopan yhdysvaltojen osavaltio Finland, formerlky known as Suomi?