Vapauden merkitys
Sananvapauden vähentäminen ja lisääminen samaan aikaan eli tarkemmin sanottuna kiusaajilta pois sananvapautta, mut muuten sananvapautta lisää.
Raiskaajille ja tappajille suhteellisen pitkä vankilatuomio.
Kaikki terroristiepäillyt vankilaan.
Pehmeiden arvojen vaaliminen.
Diplomatia, rauhan asialla.
Solidaarisuus.
Varma talous, jossa otetaan kaikki huomioon= järkevää talouspolitiikkaa.
Kuntaliitokset pääkaupunkiseudulla ja sen lähistöllä ja mikä ettei muuallakin päin Suomea, muttei palveluiden kustannuksella.
Eri virkojen yhdistämiset.
Poliisin lisääntynyt tarkkailu liikenteessä.
Alkoholivero samassa, jopa alentaa.
Ei tukemista eikä leikkaamista paljoa.
Nollasuhdanne, mut työhön kannustaminen.
Lisää työpaikkoja mieluusti yritysten kautta esimerkiksi.
Maltillinen palkkalinja, jossa mieluiten keskituloisilta ja rikkailta leikataan.
Verotuksen keventäminen.
Kulttuurin merkitys valtiossa.
Verokikkailun esto.
Opiskelijoiden kannustaminen.
Ruoan hinta alemmas eli verot alas, niin kaupan tuotteekin halventuvat.
Suomi on veromyönteinen maa eli täällä verotetaan liikaa.
Köyhille lisää palkkaa tai verohelpotus.
Mieluiten kumpikin.
Nettipalvelut mieluiten ilmaisia, ehkä jotkut maksullisia.
Erilaisuus kunniaan, homot pitää hyväksyä.
Tasa-arvon hakeminen siten, että naisia pitää kohdella paremmin työelämässä, koska naisen palkka on edelleen liian pieni suhteessa mieheen, mutta tasa-arvon hakeminen myös lastenhuoltajuuskiistoissa, joissa naisilla on etulyöntiasema.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mamuttien ottaminen jos ne ovat hädässä ja työperäinen maahanmuutto pitää säilyttää eikä ainakaan vähentää.