Kolminaisuusoppi ei ole Hengen ilmoitus

Kolminaisuus opin isänä pidetty mies Tertullianus oli itse katolilainen, eli ei kuulunut Jumalan seurakuntaan, vaan kilpailevaan katolilaisuuteen, josta hän myöhemmin vaihtoi toiseen uskon lahkoon ja perustipa vielä lahkon siälle oman lahkonsa.

Ja häntä siis pidetään tämän kolminaisuussymbolin isänä, jota tänään monet vaalivat, kuin jotakin aarrettaan, jopa siinä määrin, että eivät myönnä krstityiksi niitä, jotka eivät tunnusta tätä Tertullianuksen, keksimää symbolia.

Tertullianus, ei edustanut oikeaa Jumalan seurakuntaa, vaan uskon lahkoja, jotka sotivat oikeaa Jumalan seurakuntaa vastaan

Hylätkää nämä lahkojen oppeja vaalivat seurakunnat, joissa ei opeteta Jumalan sanaa, niin kuin se tulisi opettaa.

Tässä linkki josta voitte itse tutustua asiaan

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tertullianus
135213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 135

Vanhimmat

lopeta jo tuo jankutus !JOS SINULLE ei kolminaisuuskäsite ole auennut se EI tarkoita etteikö se olisi auennut sadoille miljoonille muille, tajusitko!

Kenelle Jeesus puhui ristillä ollessaan, iselleenkö?

Kenet lähetettiin Pyhän Hengen muodossa ajallaan?

Mitä näissä on epäselvää !

Äänestä
  • Aloittaja

    Te ette kärsi totuutta kulla, ja siitä tässä on kyse, ja sen vuoksi te suutuutte, sillä puhun toden, mutta te olette mielistyneet valhesiinne.

    Äänestä

  • Helluntailaiset tunnustaa kolminaisuuden ja meillä on kaikkein raamatullisin alkuseurakunnan oppi.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Te ette kärsi totuutta kulla, ja siitä tässä on kyse, ja sen vuoksi te suutuutte, sillä puhun toden, mutta te olette mielistyneet valhesiinne.

    " Te ette kärsi totuutta kulla,"
    Itsehän sinä et kärsi kuulla TOTUUTTA ! Postaat vain Raamatusta irti otettuja jakeita kuten jehovantodistaja, mutta ilm. olekin lesdatiolainen.

    Jumala ei koskaan puhu sanaansa vastaan. Lopeta tuo myyräntyö, siitä kärsii niin uskovat, kuin nekin , jotka etsivät Jumalaa.

    Äänestä

" opeta jo tuo jankutus !JOS SINULLE ei kolminaisuuskäsite ole auennut se EI tarkoita etteikö se olisi auennut sadoille miljoonille muille, tajusitko!"

Näin juuri ! Ja tämähän on mikon mukaan niin saastainen lahko, että miten uskallat tulla tänne ?

Äänestä
Aloittaja

Kolminaisuus oppi laittaa kaken yhden veroiseksi, vaikka on kiistatonta, että isä Jumala on suurin ja Jeesus Kristus on hänen pyhä poikansa, jolle hän on kaiken antanut, ja Pyhä henki palvelee näitä.

Kolminaisuusoppi vääristää totuutta, ja hämmentää ihmsten käsitystä totuudesta, se ei ole Hengen ilmoitus.

Luopukaa kaikesta, sellaisesta, jolle ei kertakaikkiaan löydy mitään järkevää perustaa, kuten tälle kyseiselle opille.

Äänestä
  • Ainoa joka väärentää totuutta olet SINÄ ITSE.
    Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki = Ja ovat yhtä. Etkö pöllö tajua.

    Äänestä

  • >>>ei kertakaikkiaan löydy mitään järkevää perustaa, kuten tälle kyseiselle opille.<<<

    Usko Jumalaan ei perustu ihmisjärkeilyyn. Uskovat eivät perusta uskoaan ihmisjärkeilyyn. Uskova ei luota eikä vetoa ihmisjärkeen. Uskova luottaa ja uskoo Sanaan. Uskon vaikuttaa Sana ja Henki. Sana ilmoittaa Jumalan ja Henki Pojan.
    Näin se menee mikkoparka.

    2 Kor 10:5 "Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle"

    1 Kor 1:17 "Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi." Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,"

    Äänestä

  • Aloittaja

    uskosanahenki kirjoitti:

    >>>ei kertakaikkiaan löydy mitään järkevää perustaa, kuten tälle kyseiselle opille.<<<

    Tuo hyvä kirjoitus, mutta se ei mitenkään liity kolminasuusoppiin.

    Hyljätkää sellainen oppi, joita te ette löydä Pyhistä kirjoituksista, vaan joka on tullut mukaan, jostakin epämääräisestä tapahtumasta aikojen saatossa.

    Teillä ei ole kertakaikkiaan mitään pätevää syytä riippua tuossa symbolissa, mutta silti te vain niin teette.

    Kyllä minä ihmettelen teitä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_89364 kirjoitti:

    Tarkoitan siis Raamatun lainausta, tuolla hyvällä kirjoituksella.

    Äänestä

  • Kumpi sinulle on pyhempi vasen jalkasi vai vasen kätesi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    sanos.sitten kirjoitti:

    Kumpi sinulle on pyhempi vasen jalkasi vai vasen kätesi?

    Kaikkilla jaloilla ja käsilläkin on pää, jonka mukaan mennään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_89364 kirjoitti:

    Kaikkilla jaloilla ja käsilläkin on pää, jonka mukaan mennään.

    3. Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    3. Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.

    Miksi sinun pääsi on tyhjä ? Sepität vain OMIA oppejasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    suksi.kuuseen kirjoitti:

    Miksi sinun pääsi on tyhjä ? Sepität vain OMIA oppejasi.

    Et voi todistaa väitteitäsi.

    Äänestä

  • suksikuuseen kirjoitti:

    Ainoa joka väärentää totuutta olet SINÄ ITSE.
    Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki = Ja ovat yhtä. Etkö pöllö tajua.

    Isä, poika ja paha henki.

    Äänestä

Kyllä Tertulianuson hyväksytty Kirkon opettaaj,joka montanuslaisen harhan haihduttua palasi Kirkon apostoliseen opetukseen!
Ja Kominaisuusoppi löytyy Vanhasta KirkkoRaamatusta!
1.Johanneksen kirje 5.lluku
"7. Sillä kolme* ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8. Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat."

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä on olemassa Isa, Poika ja Pyhä henki, mutta he eivät ole yhden veroisia, kute kolminaisuus oppi antaa ymmärtää.

    Tertullianus, ei kuulunut ikinä Jumalan seurakuntaan, vaan aiheutti kirstinuskon hajaannusta, suosimalla lahkoja, ja perustamalla vielä omansa.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Kyllä on olemassa Isa, Poika ja Pyhä henki, mutta he eivät ole yhden veroisia, kute kolminaisuus oppi antaa ymmärtää.

    Tertullianus, ei kuulunut ikinä Jumalan seurakuntaan, vaan aiheutti kirstinuskon hajaannusta, suosimalla lahkoja, ja perustamalla vielä omansa.

    Miten täydellisen Jumalan olemus voisi koostua kolmesta eriarvoisesta olemuksesta. Jokuhan silloin ei ole täydellinen jos on vähemmän kuin toinen.

    Äänestä

  • sanos.sitten kirjoitti:

    Miten täydellisen Jumalan olemus voisi koostua kolmesta eriarvoisesta olemuksesta. Jokuhan silloin ei ole täydellinen jos on vähemmän kuin toinen.

    Heh! Hyvinsanottu

    Äänestä

  • Aloittaja

    sanos.sitten kirjoitti:

    Miten täydellisen Jumalan olemus voisi koostua kolmesta eriarvoisesta olemuksesta. Jokuhan silloin ei ole täydellinen jos on vähemmän kuin toinen.

    Ettekö te ole Raamattua lukeneet?

    18. Ja eräs hallitusmies kysyi häneltä sanoen: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" 19. Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin. (Luuk 18:18-19)

    35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. 36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. (Mtt 24:35-36)

    16. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, 17. totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. (Joh 14:16-17)

    27. Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. (1 Kor 15:27)

    Ja tästäkäy siis ilmi, että myös enkelit palvelevat Herraa. Pyhä henki palvelee siis myös Herraa, mutta myös Jumalaa.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Ettekö te ole Raamattua lukeneet?

    18. Ja eräs hallitusmies kysyi häneltä sanoen: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" 19. Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin. (Luuk 18:18-19)

    35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. 36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. (Mtt 24:35-36)

    16. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, 17. totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva. (Joh 14:16-17)

    Tuolla sepustukselalsi EI OLE mitään tekemistä kolminaisuuden kanssa.
    Ihan kuin vesi, voila vettä, jäätä, lunta. Mutta siiti se vettä, vain erimuodoissaan.

    Jumala, poika ja Pyhä Henki ovat YHTÄ. Tajua jo.

    Äänestä

  • Menipäs sekaiseksi.
    Ihan kuin VESI, voi olla: Vettä, jäätä ja lunta. Kaikki samaa mutta eri muodoissa.
    Perusolomuoto VESI.

    Äänestä

  • Aloittaja

    vai.oletko.tyhmä kirjoitti:

    Tuolla sepustukselalsi EI OLE mitään tekemistä kolminaisuuden kanssa.
    Ihan kuin vesi, voila vettä, jäätä, lunta. Mutta siiti se vettä, vain erimuodoissaan.

    Jumala, poika ja Pyhä Henki ovat YHTÄ. Tajua jo.

    Raamattu tämän järjestyksen opettaa.

    Äänestä

  • vai.oletko.tyhmä kirjoitti:

    Tuolla sepustukselalsi EI OLE mitään tekemistä kolminaisuuden kanssa.
    Ihan kuin vesi, voila vettä, jäätä, lunta. Mutta siiti se vettä, vain erimuodoissaan.

    Jumala, poika ja Pyhä Henki ovat YHTÄ. Tajua jo.

    Toisaalta eikös uskovatkin ole yhtä Jumalan kanssa samalla lailla kuten Jumala, Jeesus ja Pyhä-Henki ovat yhtä? Eroaako uskovien ykseys Jumalan kanssa siitä miten Jumala, Jeesus ja Pyhä-Henki ovat yhtä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Simelius kirjoitti:

    Kyllä vain oikeat uskovatkin ovat Jumalassa, kun he ovat Kristuksessa.

    20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä. (1 Joh 5:20)

    Äänestä

  • sanos.sitten kirjoitti:

    Miten täydellisen Jumalan olemus voisi koostua kolmesta eriarvoisesta olemuksesta. Jokuhan silloin ei ole täydellinen jos on vähemmän kuin toinen.

    Jumala on suurin ja hallitsee kaikkea Jeesukselle on annettu valta maan paalla vaikka Paholainen taalla vaikuttaa.Lopussa Jeesus luovuttaa valtikan sille jille se kuuluu eli Jumalalle.Ihmiset ovat tehneet jeesuksesta ep'jumalan ja se lopussa otetaan pois.

    Äänestä

Jos tähän asti on joillekin ollut epäselvää, mitä mikko.ainasoja edustaa, se ei enää ole.

Tämän selkeämmin ei Jumalan Yhtä Pyhää Kolminaista Olemusta vastaan voisi hyökätä.

Kolminaisuusopin kieltämisestä seuraavat monet harhaopit, kuten esim.:

- Jeesuksen sovitustyö ei olisi ollut täydellinen, koska "Hän ei ollut Jumala". Hänen kaikki opetuksensa tulisi kyseenalaistaa, "koska Hän ei ollut Jumala". Hän ei olisi puhunut "Jumalan omaa sanaa, Jumalan suulla". Toisinsanoen: Hän olisi valehdellut, huijannut ihmisiä, antaessaan ymmärtää olevansa Jumalan Pyhän Kolminaisuuden "Poika-olemus". Hän olisi ollut "ehkä" jonkinlainen hurskaalta profeetalta vaikuttanut ihminen, mutta kuitenkin siis eksyttäjä. Ei Jumala.

- Isä olisi valehtelija. Kuinka muutoin tulisi ymmärtää Taivaasta kuulunut ääni: "Tämä on MINUN RAKAS POIKANI, kuulkaa Häntä!"? Kuka sieltä pilvien takaa huuteli? Jeesus sanoi: "Ei kukaan voi tulla Isän tykö, ellei Isä Itse häntä vedä". Kuinka Isä vetäisi ihmistä puoleensa? Kuinka se mahdollistuisi? Jos Pyhä Henki ei olisi Jumala, ei nk. PH:n työ olisi "Isän työtä, Isän kutsua", vaan jonkin vieraan hengen kutsu. Näin ollen, Ainasojan oppeja seuraten, Isän Itsensä tulisi mahd. heittää pitkiä siimoja ja koukkuja maanpäälle, "vetääkseen ihmiset tykönsä".

- Nk. Pyhän Hengen vaikutukset kyseenalaistuisivat, sillä näin ollen "Pyhä Henki ei olisi Jumala". Ei olisi Jumalan Pyhän Hengen vaikuttamaa lahjavanhurskautusta, ei PH:n armolahjoja. Ilmiöt ovat kuitenkin todelliset. Mihin johtopäätökseen tämän harhaopin kautta tulisimme?

Tässähän kirjoitan harhapäätelmiä kuin tämänkin foorumin muutamat Jumalaa pilkkaavat "ateistit", jos näin voisi sanoa. Kolminaisuusopin kieltäminen johtaisi siis Jumalan kieltämiseen, ateismin ehkä kieroimpaan muotoon, sillä sellainen opetus tunnustaa, ei Raamatun Jumala JHWH:ta, vaan luulojumalaa.

Luther varoitti niin Mustasta perkeleestä, kuin varsinkin Valkoisesta Perkeleestä, joka on yksi ja sama henki, langennut enkeli Lucifer. Hän hyökkää eri kautta, mutta päämäärä on tällä sama, kieltää Totuus Jumalasta: Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä.

Kun tunnemme Raamatun sanan ja Kristus elää meissä Pyhän Henkensä kautta, emme eksy, tulkoon eksyttäjä sitten vaikka valkovaatteissa, Raamattu kainalossa meitä opettamaan!

Kaikkiin näihin ed. mainittuihin, sekä lukuisiin muihin harhajohtopäätöksiin Jumalan Yhden Pyhän Kolminaisuuden Olemuksesta siis päästäisiin, jos kiellettäisiin Hänet sellaisena kuin Raamatun sana Hänet ilmoittaa. Juutalaiset kielsivät Jeesuksen jumaluuden ja sanoivat Hänessä olleen, ei Pyhää Henkeä, vaan riivaajan! Jeesus Itse sanoi tuolloin, että he pilkkasivat Pyhää Henkeä. "Mutta Hehän pilkkasivat Jeesusta, eikä Pyhää Henkeä! Miksi Jeesus sitten sanoi heidän pilkkaavan Pyhää Henkeä?"

Koska Jeesus On myös sekä Isä, että Pyhä Henki. Yksi Jumala. Yksi Pyhä Kolmiyhteinen Jumala.

Ne jotka kieltävät Jumalamme Yhden Pyhän Kolminaisuuden eivät todellakaan ole kristinuskoisia, vaan jotain muuta uskontoa, vaikka itse itseään mielellään kristityiksi kutsuttaisivatkin.

Äänestä
  • Näin on peloteltu uskomaan "oikeinpäin" asiassa kautta aikain. Et ole uskova jos et usko niinkuin katolinen kirkko opettaa.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Näin on peloteltu uskomaan "oikeinpäin" asiassa kautta aikain. Et ole uskova jos et usko niinkuin katolinen kirkko opettaa.

    Minua ei ole kukaan pelotellut, enkä ole katolilainen. Uskon oikeinpäin ihan Raamatun sanan kautta.

    Mutta kiitos, kun suoraan tulit kertomaan vastustavasi ed. mainittua Raamatun oppia.

    Sillä Jumalan Yksi Pyhä Kolminaisuus esiintyy Raamatussa jo varhaisesta juutalaisuudesta alkaen, ei vielä näkyvänä, mutta Hengessä, kirjoituksissa, Sanan kautta.

    Äänestä

  • HerraArmahda kirjoitti:

    Tässä hiukan "katolilaisuutta". Valamon ortodoksisen luostarin munkit laulavat:
    https://www.youtube.com/watch?v=ouhfkyHy_Os

    Äänestä

  • HerraArmahda kirjoitti:

    Minua ei ole kukaan pelotellut, enkä ole katolilainen. Uskon oikeinpäin ihan Raamatun sanan kautta.

    Mutta kiitos, kun suoraan tulit kertomaan vastustavasi ed. mainittua Raamatun oppia.

    Sillä Jumalan Yksi Pyhä Kolminaisuus esiintyy Raamatussa jo varhaisesta juutalaisuudesta alkaen, ei vielä näkyvänä, mutta Hengessä, kirjoituksissa, Sanan kautta.

    Olen sanonut että en tiedä totuutta. Mutta se, että katolinen kirkko on vaatinut uskomaan kuolemankin uhalla tähän oppiin, saa minut takajaloilleen. Voihan oppi tietenkin olla oikeaakin, mutta epäilystä tämä aiheuttaa.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Olen sanonut että en tiedä totuutta. Mutta se, että katolinen kirkko on vaatinut uskomaan kuolemankin uhalla tähän oppiin, saa minut takajaloilleen. Voihan oppi tietenkin olla oikeaakin, mutta epäilystä tämä aiheuttaa.

    Samoin katoliset sekä luterilaiset ovat kuoleman uhalla vaatineet uskomaan kasteoppiinsa, ja tämäkin saa kylmät väreet pintaan. Tuhansia uskovia kuoli Lutherin vainoissa. Tämä on kaukana kristillisyydestä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Minäkin puhun Herran sanaa, mutta en ole Herra, vaan Herran palvelija, jos ymmärätte nyt mistä puhun.

    Älkää vääristäkö totuutta.

    Äänestä

  • Mikko on ihan ULAPALLA, niin se käy, kun ei ole SEURAKUNTAA. Kehittää omia oppejaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pelkkä.sekoittaja kirjoitti:

    Mikko on ihan ULAPALLA, niin se käy, kun ei ole SEURAKUNTAA. Kehittää omia oppejaan.

    Minun väitteilleni löytyy myös Raamatusta tukea, toisin, kuin teidän väitteillenne.

    Äänestä

  • Simelius kirjoitti:

    Näin on peloteltu uskomaan "oikeinpäin" asiassa kautta aikain. Et ole uskova jos et usko niinkuin katolinen kirkko opettaa.

    Nyt on uusi oikea oppi ja se on neliyhteinen Jumala eli Jumaluudessa on 4-persoonaa.
    Ne ovat jumala,poika,pyhähenki ja neitsyt maria ja nämä kaikki yhtä ovat ja kuitenkin ne ovat yx jumala. Suomen eduskunta pitää kaikkia tasaarvoisena ja kirkko myös ku on näitä naispappeja ja muita röökynöit ni six tämäki uus hieno oppi löytyy bibliasta.
    Uskokaa poies tai sit ootte harhaoppisia poloisia ja helvetti odottaa ????

    Äänestä

Uskovaiset repostelevat uskostaan kenen usko on parempaa, mitä väliä sillä jos täytyy uskoa jumalaan eikö ole sama miten uskoo oli sitten muslimi tai katollilainen, sama jumala kuiteskin.
Tuntuu tekopyhältä, teennäiseltä, sairaalta.

Äänestä

Tuossa lukemista aiheesta:

Kolminaisuusopin taustaa.
Tuon varhaisen kiistan osapuolista areiolaiset, jotka eivät hyväksyneet käsitystä Jeesuksen jumaluudesta, olivat suvaitsevampia ja suosivat uskonnonvapauden periaatetta. Tämä mahdollisti näkemyserojen syntymisen heidän keskuudessaan ja johti siihen, että heiltä puuttui vahva opillinen yhtenäisyys, mikä antoi lopulta vastapuolelle etulyöntiaseman. Valtaan päästyään athanasiolaiset eivät empineet käyttää kovia otteita hävinneitä kohtaan. Näiltä kiellettiin aluksi uusien kirkkojen ja kokoontumistilojen rakentaminen, sitten entisetkin riistettiin heiltä ja lopulta otettiin käyttöön kuolemantuomiot 'harhaoppisille'. Vaikka kiista tuolloin koskikin vain sitä, oliko Jeesuksessa kaksi luontoa (inhimillinen ja jumalallinen), se vaikutti ratkaisevasti itse kolminaisuusopin syntymiseen vähän myöhemmin. Historian valossa voidaan joka tapauksessa todeta, että kolminaisuusoppi pidettiin voimassa pakkokeinoin lähes alusta asti.

https://www.netikka.net/mpeltonen/kolminaisuus.htm

Äänestä
  • Mistä kolminaisuusoppi on peräisin?

    The New Encyclopædia Britannica sanoo: ”Sanaa kolminaisuus sen enempää kuin täsmällisesti esitettyä kolminaisuusoppiakaan ei sinänsä esiinny Uudessa testamentissa, eikä Jeesuksen ja hänen seuraajiensa tarkoitus ollut kieltää Vanhassa testamentissa esitettyä šemaa: ’Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.’ (5. Moos. 6:4.) – – Tuo oppi kehittyi vähitellen useiden vuosisatojen aikana ja monien kiistelyjen kautta. – – 300-luvun loppuun mennessä – – kolminaisuusoppi muotoutui olennaisilta osiltaan sellaiseksi, jollaisena se on säilynyt siitä saakka.” (1976, Micropædia, X osa, s. 126.)

    New Catholic Encyclopedia sanoo: ”Sanamuotoa ’yksi Jumala kolmessa Persoonassa’ ei lopullisesti vakiinnutettu eikä varmastikaan täysin omaksuttu kristilliseen elämään eikä sen uskon tunnustukseen ennen 300-luvun loppua. Mutta vasta tämä sanamuoto ansaitsee nimityksen kolminaisuusoppi. Apostolisten Isien keskuudessa ei ollut ollut mitään etäisestikään tällaista ajatusta tai näkökantaa muistuttavaa.” (1967, XIV osa, s. 299.)

    The Encyclopedia Americana mainitsee: ”Kristillisyys juontui juutalaisuudesta, ja juutalaisuus oli ehdottomasti unitaarinen [sitä tunnustavat uskoivat, että Jumala on yksi persoona]. Tie Jerusalemista Nikeaan tuskin oli suora. 300-luvun kolminaisuusoppi ei heijastanut täsmällisesti varhaiskristillistä opetusta Jumalan luonnosta; se oli päinvastoin poikennut tästä opetuksesta.” (1956, XXVII osa, s. 294L.)

    Nouveau Dictionnaire Universel sanoo: ”Platonin kolminaisuus, joka on itsekin vain muinaisilta kansoilta peräisin olevien vanhempien kolminaisuuksien uudelleenjärjestelyn tulos, näyttää olevan se järkiperäinen ja filosofinen ominaisuuksien kolminaisuus, josta saivat alkunsa kristillisten kirkkojen opettamat kolme hypostaasiaa eli jumalallista persoonaa. – – Tämän kreikkalaisen filosofin [300-luvulla eaa. eläneen Platonin] käsitys Jumalan kolminaisuudesta – – voidaan löytää kaikista muinaisista [pakana] uskonnoista.” (Toim. M. Lachâtre, Pariisi 1865–1870, 2. osa, s. 1467.) (wikipedia.org/wiki/Kolminaisuusoppi)

    Tämä ylläoleva teksti on tuolta linkittämältäni sivulta tuossa ylempänä.

    Äänestä

Petteri Haipola:
On väärin pelotella ikuisella helvetin kärsimyksellä tai kuolemalla tai seurakunnasta erottamisella eri tavalla uskovia kristittyjä tai niitä, jotka eivät voi ottaa kantaa minkään tulkinnan oikeellisuuden puolesta, koska eivät ymmärrä Raamattua tässä asiassa. Uhkailuilla ja pelottelulla on pyritty pikemminkin estämään ihmisiä tutkimasta Raamattua oma-aloitteisesti ja käyttämästä omia aivojaan. Sen sijaan on pakotettu muut uskomaan samalla tavalla kuin valtaapitävät ovat kirkoissa uskoneet. Jumalan lapsille pitäisi olla sanomattakin selvää, että tällainen menettely on väärin ja Isän tahdon vastaista.

Rohkaisen lukijoitani tutkimaan tätä asiaa Raamatusta ennakkoluulottomasti, puolueettomasti ja ilman pelkoa tulevasta tuomiosta tai seurakunnasta erotetuksi tulemisesta. Jumala ei varmaankaan tuomitse yhtä herkästi sieluja helvettiin tai kuolemaan kuin oikean opin puolesta kiivailevat kirkon miehet ovat tehneet ja yhä vielä tekevät. Jos jokin kirkko tai uskovien ryhmä ei hyväksy omatoimista Raamatun tutkimusta ja uhkaa erottaa keskuudestaan tässä asiassa eri tavalla uskovat, niin onko silloin ylipäätään viisasta olla heidän keskuudessaan? Jos terve sanan tutkiminen kielletään, niin se ei voi olla Jumalan tahto. Jos samaa mieltä oleminen näin vaikeassa opin kohdassa on yhteyden säilymisen peruste, niin se johtaa väistämättä seurakunnan hajoamiseen ja jakaantumiseen eri lahkoihin.

http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/jumala/index.htm

Äänestä
  • Mistä tiedät jumalan tahdon missä ja miten hän on ilmoittanut itsestään, ei missään saati sitten sanonut.

    Äänestä

Olet siis muslimi.

Äänestä

>>> Kolminaisuus opin isänä pidetty mies Tertullianus oli itse katolilainen, eli ei kuulunut Jumalan seurakuntaan...

Taitaa olla noi perustelut ontuvia heti alusta asti. Tähän aikaan Jumalan seurakunta oli vielä varsin yhtenäinen, eikä oikeastaan ollut erikseen Jumalan seurakuntaa ja katolista kirkkoa. Älä eksy sen takia, miten wikipediassa asiat esitetään!

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuo on valetta, katolinen seurakunta on alkujaan jo ollut oikean Jumalan seurakunan kilpailija, se edustaa uskosta luopumista, jonka oli määrä tulla maailmaan, kuten Raamattua tutkineet voivat todeta, jos heitä Henki ohjaa tässä.

    Äänestä

  • Katolinen kirkko kyllä on ollut Jumalan seurakuntaa vastaan. Mutta ei sitä katolista kirkkoa pidä etsiä ajallisesti niin kaukaa kuin mitä katolinen kirkko sen väittää olleen olemassa.

    Äänestä

mikko.ainasoja, minä en ainakaan aio liittyä sinun jutku-uskontoosi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinäkään et kykene muuta kuin asiattomaan perättömään herjaan kuten veljesi ja siskosi täällä, mutta kukaan teistä ei kykene vättämään asia argumentein, että puhun valetta.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Sinäkään et kykene muuta kuin asiattomaan perättömään herjaan kuten veljesi ja siskosi täällä, mutta kukaan teistä ei kykene vättämään asia argumentein, että puhun valetta.

    Sepä se. Harva viitsii tutkiakaan mistä tämä oppi on peräisin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Simelius kirjoitti:

    Sepä se. Harva viitsii tutkiakaan mistä tämä oppi on peräisin.

    Totta, kaikki vain seuraavat sokeana laumaa, joka ei tiedää mihin on menossa, eikä edes kysylele totuuden perään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_89364 kirjoitti:

    Totta, kaikki vain seuraavat sokeana laumaa, joka ei tiedää mihin on menossa, eikä edes kysylele totuuden perään.

    Ja vaikka kuika hyvin täällä todistaa, että asiat ovat tosin, niin ei vain kelpaa.

    Lopun aikaa me elämme, eikä ihmiselle maistu enään terve oppi, kuten on ennustettu, että kävisi.

    Herätkää siis ihmiset tuosta unestanne, ja kääntäkää katseenne totuuteen.

    Äänestä

Kolminaisuusopin mukaan kaikki Jumalan kolme hypostaasia ovat jumaluudessaan ja kaikkivaltiudessaan samanarvoisia, mutta hierarkiassa Isä on ylimpänä, koska hän on antanut jumaluuden Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Isä on kahden muun hypostaasin alkuperä - Poika syntyy Isästä ja Pyhä Henki lähtee Isästä. Siis todellakin, Pyhän Kolmiykseyden sisällä ymmärretään olevan tällainen hierarkia. Ylinnä Isä, sen jälkeen Poika, kolmantena Pyhä Henki.

Jumaluus on jakamaton, joten sen vuoksi ei voi olla kolmea Jumalaa, vaan yksi ainoa. Mutta silti Raamatussa myös Poikaa ja Pyhää Henkeä kutsutaan Jumalaksi. Kolminaisuusoppi on muotoutunut ja muodostettu Raamatun pohjalta selittämään ihmissanoilla tätä Raamatun järjetöntä ilmoitusta: Että Isä on Jumala, Poika on Jumala ja että Pyhä Henkikin on Jumala.

Kolminaisuusoppi on järjestön, koska lmm. loogisesti asiat ei voi olla tuolla tavoin. Mutta silti Raamattu ilmoittaa kolmesta, joita kaikkia kutsutaan Jumalaksi. Tämän takia kolminaisuusoppi on järkevin selitys tälle mysteerille. Kyseinen oppi kuvaa juuri sen, että on vain yksi Jumala, mutta hänellä on kolme hypostaasia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Yksi on kaikkivaltias.

    Jumala on yksi, ja hän on antanut kaiken pyhälle pojalleen, ja Henki toimii välittäjänä tässä, ja on siis Jumalan enkeli, joka palvelee Herraa ja Jumalaa.

    Jos minä palvelen Kristusta, niin Kristus on minun pääni, mutta en minä ole Kristus.

    Äänestä

  • Yritän saada käsitystä, mitä ajattelet Isästä ja Pojasta. Joten pari kysymystä.

    Mikä on Isän ja Pojan välinen suhde?
    Mitä tarkoittaa "Jumalan Poika"?
    Onko Jeesus luotu olento vai luomaton?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Meingott kirjoitti:

    Yritän saada käsitystä, mitä ajattelet Isästä ja Pojasta. Joten pari kysymystä.

    Mikä on Isän ja Pojan välinen suhde?
    Mitä tarkoittaa "Jumalan Poika"?
    Onko Jeesus luotu olento vai luomaton?

    Sananlaskukin kertoo, että alussa Jumala loi viisauden, ja sitten maailman ihmiset viisauden ohjattaviksi.

    22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. 23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. 24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. 25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä, 26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan. 27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, 28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, 29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset, 30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin; 31. leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset. 32. Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni! (Sananlasku 8:22-31)

    Eikö tämä viisaus ole Jeesus Kristus, Jumalan poika?

    24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. (1 Kor 1:24)

    Ennen kaikkea muuta luomista, loi Jumala poikansa, jolle hän loi sitten maailman.

    Kaikki on siis Kristukselle alistetu, myös enkelit, ja Pyhä henki on myös Herran palvelija, kute palvelija olen myös minä.

    Rakkaalle veljellemme Johannekselle annetussa ilmestyksessä veljemme on kumartamassa Pyhää henkeä, mutta Henki kieltää sen ja sanoo, " Varo ettet sitä tee, sillä minä olen Herran palvelija sinun ja veljiesi profeetojen kanssa. Jumalaa sinun tulee kumartaa."

    Äänestä

  • Lopeta jo Mikko !

    Etsi ensin oikea käännös, ja lue se ja opi !

    22 The LORD possessed me in the beginning of his way, before his works of old.
    23 I was set up from everlasting, from the beginning, or ever the earth was.
    24 When there were no depths, I was brought forth; when there were no fountains abounding with water.
    25 Before the mountains were settled, before the hills was I brought forth:
    (25) Ennen vuoiria olin tuotu ilmi !
    26 While as yet he had not made the earth, nor the fields, nor the highest part of the dust of the world. [fields: or, open places] [the highest...: or, the chief part]
    27 When he prepared the heavens, I was there: when he set a compass upon the face of the depth: [a compass: or, a circle]
    28 When he established the clouds above: when he strengthened the fountains of the deep:
    29 When he gave to the sea his decree, that the waters should not pass his commandment: when he appointed the foundations of the earth:
    30 Then I was by him, as one brought up with him : and I was daily his delight, rejoicing always before him;
    Ja olin Hänen päivittäisenä ilonaan, iloiten ennen Häntä !
    31 Rejoicing in the habitable part of his earth; and my delights were with the sons of men.

    Posses = omata, ei luoda !!!

    brin forth = tuoda esiin/ilmituoda, näyttää esittää , ei synnyttää tai luoda !

    synnyttää = give birth, deliver, give birth to !

    23 I was set up from everlasting, from the beginning, or ever the earth was.
    Iankaikkisuudesta on minut asetettu, alusta asti ENNEN kuin maailmaa oli !

    Tutki Mikko kunnolla, niin ei tarvitse väännellä Sanan sanomaa !

    Siis Mikko Sanalla on luotu ihan kaikki, ja Sana on Kristus siis, eli Sanalla ja Sanan kautta ja Sanaan, eli Kristuksessa ja Kristuksessa ja Kristukseen !!!

    Kol. 2:9 Sillä Hänessä(Jeesuksessa) asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,

    Kolossalaiskirje 1
    14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
    16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

    Lue siis Mikko vihdoinkin Sanaa !!!

    Ja lopeta Raamatun Totuuksien vääristely ymmärtämättömyyttäsi ja vaillinaisen Raamatun tuntemuksen vuoksi !

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voivoi kirjoitti:

    Lopeta jo Mikko !

    Et taida nyt ymmärtää mitä kirjoitat, sillä en minä ole kiistänyt etteikö Jumala olisi luonut kaikkea Herralle ja hänen kauttaan kuten kirjoitustesi pointti näyttää olevan, jos nyt itse ymmärrät siis mitä olet julkaissut?

    Mutta huomaan kyllä, mitä myös tarkoitat, että tässä ei mainta, että asiota niin tarkasti, kuin Suomalaisessa käännöksessä, joten parempi on, etten minäkään sitten tee liian suuria johtopäätöksiä, vaan totean, että nämä ovat pyhiä asioita, ja meidänkin on hyvä pitää niitä pyhinä, eikä mennä tekemään mitään omia symbooleja vaikkapa, kuten tuo kolminaisuussymbooli on, jota ei ole Raataussa.

    Äänestä

  • Sananlaskujen kirjan kohta viisauden luomisesta on käännetty suomeksi huonosti. Hepreankielen 'qana'-sana tarkoittaa luomista, mutta myös 'viisauden/ymmärryksen hankkimista'. Tekstiyhteydessä kirjoitetaan sananlaskuissa myös viisauden asettamisesta olemaan ja syntymisestä ennen minkään luomista. Tähän yhteyteen ajatus viisauden luomisesta ei sovi, sillä miten Jumala loisi persoonallisen viisautensa ilman viisautta. Oikeanlainen käännös tukee sen vuoksi 'viisauden hankkimista'.

    Tästä ongelmallisesta käännöksestä voi lukea mm. professori Antti Laaton teoksesta 'Emmauksen tiellä. Miten ensimmäiset kristityt selittivät Vanhaa testamenttia?'. Itse suosittelen teoksen lukemista. Kunnollinen akateeminen tutkimus auttaa ymmärtämään ensimmäisten kristittyjen hengellistä opetusta ja niiden raamatullisia perusteluita.

    Tässä ketjussa on vilahtanut linkki 'Jumalan seurakunnan' verkkosivustolle. Itse en tästä lindroosilaisuudesta kovin välitä. En ole suuremmin tekstejä lukenut, mutta tuo opetuspuhe Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä on hengelliseltä tasoltaan varsin matalalla. Herää kysymys, että pystyykö Weijo Lindroos enempään kuin kirjoittamaan Raamatun sitaatteja peräjälkeen. Opetuspuheessa on jännä ristiriitaisuus: Se sisältää paljon asioita, jotka ovat suoraan raamatullista kolminaisuusopin mukaista, ja sitten kolminaisuusoppi kielletään. Teksti on epäjohdonmukainen. Mutta hei, tämänkaltaiset ongelmat on aina helppo sivuuttaa jo erittäin tutuksi tulleella lausahduksella: "Tämä on raamatullista!" Välistä tuntuu, että järkeä ja älyä ei hyödynnetä. Ja kun hengellisyys jää pääasiassa raamatunsitaattien viljelyn ja niiden yksinkertaisen selityksen tasolle, se tekee kristillisestä hengellisyydestä harvinaisen tylsää.

    Vielä kertaakaan en ole kristillisten kirkkojen huomannut väittävän, että kolminaisuusoppi löytyy sellaisenaan Raamatusta. Tämän asian kertominen ei ole mikään salassa oleva asia. Itsestäänselvyyden toistaminen vain on turhaa. Kirkot puhuvat, että kolminaisuusopin juuret ovat Raamatussa. Tämä tarkoittaa, että oppi Jumalan kolmiykseydestä pohjautuu Raamattuun eikä sitä ole napattu jostain esim. pakanauskonnosta. Jokainen kolminaisuusopin kohta pystytään perustelemaan Raamatun avulla. Opit ovat, kuten jo jossain aiemmin jo kirjoittanut, Raamatun oikeaa tulkintaa. Niihin on tiivistetty Raamatun keskeinen opetus, ja Jumalan kolmiykseys kuin myös Kristuksen kaksiluontoisuus (täysi ihmisyys ja täysi jumaluus) ovat näistä opetuksesta tärkeimmät. Näistä kahdesta ei luovuta millään ja niistä ei tingitä. Ne tunnustava on kristitty.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Meingott kirjoitti:

    Sananlaskujen kirjan kohta viisauden luomisesta on käännetty suomeksi huonosti. Hepreankielen 'qana'-sana tarkoittaa luomista, mutta myös 'viisauden/ymmärryksen hankkimista'. Tekstiyhteydessä kirjoitetaan sananlaskuissa myös viisauden asettamisesta olemaan ja syntymisestä ennen minkään luomista. Tähän yhteyteen ajatus viisauden luomisesta ei sovi, sillä miten Jumala loisi persoonallisen viisautensa ilman viisautta. Oikeanlainen käännös tukee sen vuoksi 'viisauden hankkimista'.

    Tästä ongelmallisesta käännöksestä voi lukea mm. professori Antti Laaton teoksesta 'Emmauksen tiellä. Miten ensimmäiset kristityt selittivät Vanhaa testamenttia?'. Itse suosittelen teoksen lukemista. Kunnollinen akateeminen tutkimus auttaa ymmärtämään ensimmäisten kristittyjen hengellistä opetusta ja niiden raamatullisia perusteluita.

    Tässä ketjussa on vilahtanut linkki 'Jumalan seurakunnan' verkkosivustolle. Itse en tästä lindroosilaisuudesta kovin välitä. En ole suuremmin tekstejä lukenut, mutta tuo opetuspuhe Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä on hengelliseltä tasoltaan varsin matalalla. Herää kysymys, että pystyykö Weijo Lindroos enempään kuin kirjoittamaan Raamatun sitaatteja peräjälkeen. Opetuspuheessa on jännä ristiriitaisuus: Se sisältää paljon asioita, jotka ovat suoraan raamatullista kolminaisuusopin mukaista, ja sitten kolminaisuusoppi kielletään. Teksti on epäjohdonmukainen. Mutta hei, tämänkaltaiset ongelmat on aina helppo sivuuttaa jo erittäin tutuksi tulleella lausahduksella: "Tämä on raamatullista!" Välistä tuntuu, että järkeä ja älyä ei hyödynnetä. Ja kun hengellisyys jää pääasiassa raamatunsitaattien viljelyn ja niiden yksinkertaisen selityksen tasolle, se tekee kristillisestä hengellisyydestä harvinaisen tylsää.

    Vielä kertaakaan en ole kristillisten kirkkojen huomannut väittävän, että kolminaisuusoppi löytyy sellaisenaan Raamatusta. Tämän asian kertominen ei ole mikään salassa oleva asia. Itsestäänselvyyden toistaminen vain on turhaa. Kirkot puhuvat, että kolminaisuusopin juuret ovat Raamatussa. Tämä tarkoittaa, että oppi Jumalan kolmiykseydestä pohjautuu Raamattuun eikä sitä ole napattu jostain esim. pakanauskonnosta. Jokainen kolminaisuusopin kohta pystytään perustelemaan Raamatun avulla. Opit ovat, kuten jo jossain aiemmin jo kirjoittanut, Raamatun oikeaa tulkintaa. Niihin on tiivistetty Raamatun keskeinen opetus, ja Jumalan kolmiykseys kuin myös Kristuksen kaksiluontoisuus (täysi ihmisyys ja täysi jumaluus) ovat näistä opetuksesta tärkeimmät. Näistä kahdesta ei luovuta millään ja niistä ei tingitä. Ne tunnustava on kristitty.

    Kristus on jumala, mutta ei isä jumala, ja siinä on ero, joka tulee nähdä.

    Kristuksellakin on isä, kuten tiedämme, mutta jumalten jumalalla ei ole isää, sillä hän on kaikkivaltias, joa on kaiken luonut, ja joka kaiken omistaa, ja on myös kainen alsitanut pojalleen, itse jääden kuitenkin ulos tästä.

    Pitäkää Jumala pyhänä, älkääkä tehkö omia tulkintojanne, ja yhdistelkö asioita, oman päänne mukaan.

    Pyhä arkuus on viisasta säilyttää näissä asioissa.

    Äänestä

Raamatun opettama Isä, Poika ja Pyhä Henki (3) on eri asia kuin kolminaisuusoppi. Kolminaisuusoppi syntyi noin 200-300 vuotta Raamatun opetusten jälkeen.

Äänestä

Jeesus itse käski Matt 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Tässä siis ihan suoraan tulee esiin kolmiyhteinen Jumala Jeesuksen kertomana ja Jeesus Kristus EI valehtele!!!

Ohessa myös muita tärkeitä kohtia Raamatusta, jotka todistavat kolmiyhteisen Jumalan olemassaolosta;

VT:
1 Moos 1:26, 3:22, 11:7 Näissä kohdissa käytetään monikollista substantiivia "Elohim", joka tarkoittaa enemmän kuin kahta - tarkoittaa kolminaisuutta!

UT:
Matt 28:19 lisäksi, Joh 14:16-31, 16:26 Jeesus puhuu Isän lähettävän Puolustajan Pyhän Hengen. Tämä osoittaa, että Jeesus ei katsonut itse olevansa Isä tai Pyhä Henki. Puhuiko Hän itsestään? Ei, Hän puhui kolminaisuuden ensimmäisestä persoonasta - Isästä.

Jokainen kolminaisuuden jäsen on Jumala:
Isä on Jumala (Joh 6:27, Room 1:7, 1 Piet 1:2)
Poika on Jumala (Joh 1:1,14, Room 9:5, Kol 2:9, Hepr 1:8, 1 Joh 5:20)
Pyhä Henki on Jumala (Apt 5:3-4, 1 Kor 3:16)

Äänestä
  • Aloittaja

    Älkää vääristäkö asioita.

    Yksi on Jumala.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_89364 kirjoitti:

    Älkää vääristäkö asioita.

    Yksi on Jumala.

    29. Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; (Mark 12:29)

    Äänestä

  • Voi Mikko sinua, Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, eikö totta ?

    Ihmisessä on ruumis henki ja sielu, ja silti on yksi ihminen, eikö totta ?

    Jumalassa Isä on se sielu, joka siis on näkymätön kuten ihmisen sielu, sitä ei silmillä voi siis nähdä, mutta sen sielun eli olemuksen voimme nähdä ihmisen sanoista ja ruumiin teoista ja toimista !

    Poika eli Jeesus eli Sana on siis se jumaluuden ulkoinen ja näkyvä osa !!!

    Ja Pyhä Henki on se vastine ihmisen näkymättömälle hengelle !!!

    Jumalassa siis on myös nuo kolme osaa, mutta silti on siis Yksi Jumala, jossa voimme erottaa nuo osat/persoonat, joilla kullakin siis on oma tärkeä tehtävänsä !!!

    Jumala siis näin loi ihmisen omaksi kuvakseen !!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kristus on Jumalan kuva.

    Äänestä

Kauniisti on kirjoitettu,

"Sinä ja minä uskomme samaan Jumalaan, vaikka emme osaisikaan Häntä ymmärtää ja selittää toisillemme kelpaavasti. Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä. Hänen kauttaan on taivastie avoinna edessämme.
Vajavainen ymmärryksemme tai selitystapamme ei sulje ketään pelastuksen ulkopuolelle. Kiitos Jumalalle! Syntiemme sovitus on Jeesuksen veriuhrin ansiossa. Pelastus tuli osaksemme uskoon tulossa eli uudestisyntymisessä, ei jumaluuden oikeassa selitystavassa."

Äänestä
  • Aloittaja

    Meidän tulee kunnioittaa Jumalan pyhyyttä, eikä meidän pidä lähteä tekemään omia symbooleja, ja merkityksiä asioille, kevein perustein, kuten tuo kolminaisuusoppinne näyttää olevan.

    Ei sitä Raamattu opeta, eikä teidänkään tulisi sitä saarnata.

    Muistakaa, että Jumalan on pyhä, ja että teidän tulee palvella Jumalaa, eikä omia halujanne.

    mene siis Raamatunmukaiseen seurakuntaan ja pysy siellä, miksi luulet että yhdenmiehen seurakuntasi olisi jokin pyhyyden mittari kerro!

    Äänestä

  • Aloittaja

    kaikenlaistasekottajaa kirjoitti:

    mene siis Raamatunmukaiseen seurakuntaan ja pysy siellä, miksi luulet että yhdenmiehen seurakuntasi olisi jokin pyhyyden mittari kerro!

    Siinä, että minä saan tukeni Jumalalta, enkä ihmisltä, kute te saatte toisltanne, ja silti olette heikoilla, kun keskusetlemme, vaikka teidän milestä olen yksi.

    Ja minä ole se, joka antaa itsensä myös tukittavaksi, jotta voitte itse halutessanne todeta, että en puhu omiani, kute piilonimien takaa puhuvat saattavat tehdä, sellaiset, jotka eivät ymmrrä, että Jumala näkee heidänkin tekonsa, ovat he sitten piilossa ihmisiltä, tai ei.

    Minä ymmärrän, että mikään ei ole Jumalalle salattua, ja tomintasi on myös sen mukaista, että ymmärrän vastaavani täydelliselle Jumalalle teoistani.

    Juu juu koita rauhottua juttusi ei nyt vaan ole balanssissa, eli olet omalla asiallasi!

    muutama vuosi niin olet ihan pihalla ellet tee parannusta paisuneisuudesta, eli palaa sinne missä lankesit.
    kaltaisiasi on historia täynnä eikä kukaan kuulu siihen joukkoon josta sanotaan että, vanhurskas puhuu kuoltuaankin..

    Äänestä

  • Aloittaja

    ikäväkyllä kirjoitti:

    Voi sinua.

    Äänestä

Kolminaisuuden mukaan

Maailmaa hallitsee kolme jumalaa: Isä Jahve, hänen poikansa Jeesus ja Pyhä Henki

Nämä kolme jumalaa ovat kukin tosi jumalia, yhtä majesteetillisiä, eri persoonia

He kolmistaan hallitsevat kaikkea, omaavat jumallisen kirkkauden, kunnian ja vallan ja heidän kaikkien tulee olla palvontamme kohteita

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuo on harhaoppia, jota kehoitan kaikkia varomaan.

    Yksi on Jumala, joka on kaiken antanut pojalleen, ja Henki kirkastaa poikaa ja jakaa hänen oppiaan maailmassa.

    Äänestä

  • Trinityri, älä valehtele !

    Lue ensin vaikka vikipediasta se, mitä se kolminaisuus oppi ihan oikeasti on ja sanoo !!!

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolminaisuusoppi

    Siinä sanotaan selvääkin selvemmin, että on YKSI Jumala, joka on kolmiyhteinen, eli Jumalassa on kolme erotettavaa "persoonaa" kuten siis ihmisessä on erotettavissa ruumis sielu ja henki, joilla on oma tärkeä muista erotettava tehtävänsä.

    Siis ihan kuten Pekan sielu on Pekka, kuten hänen ruumiinsa ja henkensäkin, silti emme sano, että on 3 Pekkaa, emmehän ???

    Mieti vaikka tätä hetki, eli uskova ihminen on Jumalan asumus ja temppeli, mutta eihän Isä ihmisessä asu !

    1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

    Room. 8:9
    jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

    Vai asuuko Isä Jumala sinun mielestäsi uskovassa ihmisessä ???

    Ei asu, vaan Pyhä Henki on ja asuu uskovassa, ja silti sanotaan, että uskova on Jumalan temppeli ja Jumala on luvannut olla uskovan kanssa ja uskovassa koko tämän elämän !

    Tuossa sanotaan samassa, Pyhää Henkeä, Kristuksen Hengeksi, siis Jumalan Hengeksi, mutta tämänkin te varmasti ohitatte taas kerran !!!

    Raamatussa sanotaan myös, että "Kristus teissä" ja siis Kristus asuu uskovassa Pyhän Hengen kautta, mutta eihän Jeesus fyysisesti asu uskovassa ???

    Room. 8:10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.

    Kol. 1:27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.

    Tutkikaa nyt edes vähän sitä, mitä Raamattu laajemmin puhuu ja opettaa !!!

    Äänestä

Aivan kuin täällä uskottaisiin enemmän kolminaisuusoppia kuin Raamattua sanaan. Sellainen tulee ainakin mieleen. Unitaarit ei tiettävästi mistään muualta ota oppia kuin Raamatusta. Sanotaan että he eivät ole uskovia, mutta missä perustelut? He tunnustaa ne asiat jotka kuuluukin tunnustaa, mutta sitten sanotaan että olette ilman Jeesusta. Tämä ei ole vielä kolahtanut minulle.

Äänestä
  • Raamatun sanaan siis.

    Äänestä

  • Simelius, se Raamattu sanoo:

    1. Joh. 4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

    Tässä Johannes viittaa seuraavaan kirjoittamaansa asiaan:

    Johannes 1
    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
    2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    Tuossa siis sanotaan, että Jeesus on Sana ja Sana eli Jeesus oli ja On Jumala, ja se Sana tuli lihaksi !!!

    Siis jos Johanneksen emme usko Jeesuksen olevan Jumala, joka tuli lihaksi eli otti ihmisen muodon, niin silloin me julistamme toista evankeliumia käytännössä !

    Siis esim. muhamettilaiset pitävät Jeesusta vain profeettana, ja jehovantodistajat myös kieltävät Jeesuksen Jumaluuden, ja siten nuo ryhmät julistavat toista evankeliumia, siis koko pelastus suunnitelman YDIN on se, että Jumala tuli lihaksi ja HETKEKSI AIKAA Hän alensi ja alisti Itse Itsensä Isän alapuolelle, mutta kun koko pelastussuunnitelma tulee päätökseen, niin Isä ja Poika istuvat Jumalan valta istuimella !

    Nyt jos me poistamme sen Pojan eli Sanan eli Jeesuksen Jumaluuden, murenee koko evankeliumi, ymmärrätkö tämän ?

    Siis yksikään ihminen siis Aadamin jälkeläinen langenneessa tilassa ei ole, eikä tule koskaan kykenemään synnittömyyteen, eli Jeesus ei voinut olla vain ihminen !!!

    Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen, niin silloin kuka tahansa ihminen voisi omavanhurskauteen, ja näin ei Raamattu opeta, todellakaan !

    Unitaristi ja käytännössä siis Jeesuksen Jumaluuden kieltäjä siis ottaa Raamatusta vain osan, eli sen ja ne kohdat jossa Jeesus Jumala oli alistanut itsensä enkeleitä halvemmaksi, mutta kuten tämän Joh 1 luvun he ohittavat järjestelmällisesti, vaikka se on täysin selvää asia, siinä ei ole mitään epäselvää !

    Siis kun Raamattua tutkitaan niin KAIKEN, mitä siinä lukee, pitää sopia yhteen, jotta siitä tulee ehyt kokonaisuus, kuin palapelin osat KAIKKI tarvitaan jotta saadaan ehyt ja kokonainen kuva !

    Minulle kokoamaani sopivat IHAN KAIKKI PALAT, myös teidän tuomanne Sanan paikat, mutta teille unitaareille tai Jeesuksen Jumalauuden kieltäjille eivät sovi nämä minun tuomani Raamatunpaikat, ja tässä siis on ongelmanne, te luuleyye näiden asioiden olevan TOINEN TOISENSA POIS SULKEVIA, vaikka ne ovat TOISTENSA TÄYDENTÄVIÄ !

    Siksi minä tiedän olevani oikeassa Jeesuksen Jumaluuden suhteen, sillä minulle sopivat IHAN KAIKKI PALAT, mutta teille siis ei sovi, ja se kertoo sen, että olette rakentaneet rakennelmanne väärin, ettekä ymmärrä kaikkea VIELÄ kunnolla ja riittävästi, eli teiltä puutuu yhä paljon paloja, ettekä te suostu niitä vastaanottamaan, vaan kiellätte ne ja kieltäydytte niistä jankkamalla, niistä paloista joiden te LUULETTE kieltävä Jeesuksen Jumaluuden !

    Mutta Simelius, Johannes siis määritteli sen syyn, miksi Jeesuksen Jumalauuden hyväksyminen tai kieltäminen jakaa nämä ryhmät Evankeliumin julistajiin ja sitten väärän evankeliumin eli sen toisen evankeliumin julistajiin !

    Tuosta Jeesuksen Jumaluuden hyväksymisen tärkeydestä juridisesti ja käytännössä olisi varmaan paljon läpikäytävää, mutta sen vain näin sanon, että Jeesuksen Jumaluuden kieltäminen siis romuttaa monella tapaa koko Evankeliumin sanoman ja sen pohjat ja perustat !!!

    Äänestä

Olen kuullut ja itsekin lukenut että Raamattu Jumalan Sana sisältää itse asiassa Vt:n puolella joitakin kohtia jotka antavat viitteitä meille Jumalasta ja häneen viittaavasta kolminaisuusopista.

Äänestä

Te, jotka vastustatte kominaisuus oppia, kertokaa minulle se, mitä te vaikkapa tuossa Wikipedian kaaviossa ja sen jälkeisessä selityksessä oikein vastustatte noin kiivaasti ???

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolminaisuusoppi

Jos ja kun näin toimitte, niin on helpompi puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja ymmärtää se, mikä toisella mättää ja toista ahdistaa !

Äänestä
  • Minua ainakin ihmetyttää suunnattomasti että kristityt tunnustavat sellaista oppia jonka alkuperä on luultavasti pakanauskonnoissa. Tätä en voi käsittää. Ja se että sitä ajettiin väkipakolla ihmisille.

    Äänestä

  • Simelius, Minä JO pyysin, että lue tuo Wikipedian kirjoitus, ja kerro sitten se, että mikä siinä on Raamatun opetuksen vastaista !

    Tuollaiset ylimalkaiset heitot eivät nähdäkseni rakenna ketään !

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kolominaisuus symbolia ei ole Raamatussa.

    Äänestä

  • Voivoi kirjoitti:

    Simelius, Minä JO pyysin, että lue tuo Wikipedian kirjoitus, ja kerro sitten se, että mikä siinä on Raamatun opetuksen vastaista !

    Tuollaiset ylimalkaiset heitot eivät nähdäkseni rakenna ketään !

    Nämä ainakin mättää mitä vastasin. Raamatussa on useampia kohtia jotka eivät tukisi Jeesuksen Jumaluutta ja vähemmän niitä jotka tukevat. Tätäkään en ymmärrä, miksi unitaareja tuomitaan ei-uskoviksi, vaikka Raamatusta jos mistä oppinsa ammentavat. Samoin tosin tehnevät unitaarit. Loogisuus on unitaarisen näkemyksen mukaan vahvimpia puolia, että miksi olen unitarismin kannalla enemmän kuin trinitarismin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voivoi kirjoitti:

    Simelius, Minä JO pyysin, että lue tuo Wikipedian kirjoitus, ja kerro sitten se, että mikä siinä on Raamatun opetuksen vastaista !

    Tuollaiset ylimalkaiset heitot eivät nähdäkseni rakenna ketään !

    Tuolla Wikipedian sivustolla sanotaan, että kaikki persoonat ovat sama ikuinen kaikkivaltias ja Jumala.

    Vaikka yksi on kaikkivaltias, kuten Raamattukin opettaa.

    Äänestä

  • Etkö sinä Mikko tuon vertaa ymmärrä ???

    Jos on tarkoitus keskustella jostain aiheesta, niin ensin pitää ymmärtää se, mitä esim. "kolminaisuudella" todella tarkoitetaan ja miten se on määritetty !!!

    Siis on sula mahdottomuus käsitellä esim. tuota kolminaisuutta, jos keskustelijat eivät kunnolla edes tiedä mitä siinä opetetaan ja mitä ei ja mihin se oppi perustuu !

    Tämä tietämättömyys on jo näkynyt keskustelussa, eli osa keskustelijoista ei selvästikään edes tiedä ja tunne koko käsitettä kolminaisuus ja miten se on noissa "ekumeenisissa konsiileissa" aikoinaan määritetty, ja Wikipedia siis kertoo osassaan sen myös miten se on Raamatussa, eli kohdassa "Kolminaisuus Raamatussa"

    Sinunkin Mikko olisi eriyttäin hyvä ensin lukea kunnolla se Wikipedian määritelmä, ja miettiä sitten sitä, missä sinun näkemyksesi todella eroaa siitä määrityksestä ja miksi !

    Sen jälkeen on paljon helpompi keskustella oikeasti niistä näkemys eroista ja mihin ne sitten Raamatussa kukin perustaa !

    Siis tämä koko kehoitukseni oli sitä varten, että ei kunkin tarvitisis korjailla ihan perus asioita käsitteestä "Kolminaisuus" ja mitä se oikeasti pitää sisällään ja mitä ei !

    Siis turhat väärin luulemiset ja kuvitelmat saataisiin ENSIN karsittua pois ja siten voitaisiin käsitellä niistä todellisista näemys eroista !

    Vai oletko sinä Mikko todella noin yksinkertainen, että et tätäkään ymmärrä, vai haluatko vain puoluehengessä jankata samaa maailman tappiin asti, edes kunnolla perehtymättä laajemmin tähän aiheeseen ???

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voivoi kirjoitti:

    Etkö sinä Mikko tuon vertaa ymmärrä ???

    Sano mitä sanot, mutta yksi on Jumala.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Sano mitä sanot, mutta yksi on Jumala.

    Ei kovinkaan rakentavaa keskustelua !

    Yritä nyt olla edes mies !

    Ja missä on nyt ne itse penäämäsi Raamatun perustelut ?

    Kolminaisuudessa sanotaan myös siis että Jumala on Yksi !!!

    Lue nyt vihdoin sen Wikipedian raamit keskustelulle, äläkä vain jankkaa samaa, kuten paikalleen jumittunut LP levy, toimintasi on lähinnä jo säälittävää, ikävä sanoa näin, mutta se on Totuus !

    Ja sinä se vain jaksat rehenellä sieltää kolostasi?

    Säälittävä sinä olet, kun et uskalla rehelliseen keskusteluun, kuten miehet, vaan tyydyt huutelemaan sieltä piilosta, etkä altista itseäsi tarkasteluun.

    Ja se on varmaan sinun etusi, että pysytkin piilossasi, sillä harva täällä kestää tarkastelun, ja tulla julksiuuten, kun omat elämä on usein sen verran kaukana, siitä Krisuksen viitoittamsta tiestä, että on parempi, että siitä ei kukaan tiedä, sillä sehän veisi sinun uskottavuutesi.

    Mutta jos olen mielestäsi väärässä, niin älä turhaan selittele, vaan astu esiin.

    Äänestä

  • Sori Mikko, mutta provosointisi ei toimi minuun !

    Meillä on se ero, että minun ei tarvitse itseni näkyä, sinun tarvitsee !

    Minä en siis kerää seuraajia ja aamentajia en kunniaa en kiitosta, sillä minä en ole mitään enkä siten tärkeä millään tavalla, Sana ja Jeesus on tärkeää, joten minun ei tarvitse pitää itseäni esillä !

    Minä siis olen itsessäni vain tyhjä saviastia, jonka Herra on muovannut, ja johon Herra suuresta armostaan, ei ansiosta, voi laittaa jotakin antimia tarjolle !

    Siis minulla ei siinä ole mitään ansiota itselläni, eikä minun saviastiana tarvitse tuoda itseäni tykö, mutta jos uskovakin yhä luulee itsestään liikoja, hänen pitää patsastella esillä ja kova halu on kerätä mainetta ja omaa kunniaa ja esiintyä kaiken tietävänä.

    Raamattu puhuu asiasta seuraavaa:

    2. Kor. 4:7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

    Ja jos ymmärrät, niin samasta asiasta puhutaan tässäkin, eli Jeesuksen veljet etsivät ihmiskunniaa ja he luulivat, että Jeesuskin toimisi samoin:

    2 Ja juutalaisten juhla, lehtimajanjuhla, oli lähellä.
    3 Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;
    4 sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."
    5 Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.
    6 Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias.

    Kyse on siis sydämen asenteesta, ymmärrätkö tämän ?

    Ja täällä voi itse kukin ihan vapasti valita miten toimii näissä nikki asioissa, eli sinä et sitä pääse määräämään vaikka kuinka hinkuisit päsmäriksi, kuten nyt minulle !

    Joten rauhoitu nyt, vai ottiko vain koville kun kehoitin sinua noista toimistasi, että nyt on hyökkäiltävä päälleni ?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voivoi kirjoitti:

    Sori Mikko, mutta provosointisi ei toimi minuun !

    Ei sinusta ole rehelliseen väittelyyn ja se on totuus, vaikka kuinka siellä selittelet.

    Pelkuri sinä olet, joka ymmärtää, että on oman edun mukaista pysyä pilossa, niin valheellisuus ei tule julki.

    Turhaa minulle uskottelet muuta, kyllä sinun laiset tunnetaan jo.

    Äänestä

  • Höpö höpö Mikko !

    Sinä itse et pärjännyt asiallisin argumentein, vaan aloit ensin jankkaamaan, kuin pahainen pieni jankkaava itseään täynnä oleva tyttö !!!

    Ja kun et siis asiakysymyksissä pärjännyt, niin nyt olisi kova hinku päästä henkilökohtaisuuksiin ja sitä kautta siirtämään huomio pois siitä, että Raamatun tuntemuksesi on erittäin vajavaista !

    Häpeä Mikko, sinä jo paljastit itsesi ainakin minulle !

    Lisäksi egosi ja ylpeytesi ja paisuneisuutesi on siin suurta, että et kestä näemmä mitään arvostelua osallesi, sekin kertoo tilastasi ja ymmärryksestäsi ja kypsyydestäsi paljon, siis ainakin minulle, ja se ei siis ole mitään hyvää mitä se kertoo !!!

    Äänestä

>>Sinäkään et kykene muuta kuin asiattomaan perättömään herjaan kuten veljesi ja siskosi täällä, mutta kukaan teistä ei kykene vättämään asia argumentein, että puhun valetta.>>

Saat ruveta leikkimään juutalaista jos haluat, mutta eivät he kovin siunattuja ole olleet viimeisten 2 000 vuoden aikana.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kristitty minä olen, enkä ota vieraita oppeja vastaan, kuten te muut täällä tunnutte ottavan, mutta hienosti te kyllä tämän koitatte kääntää siten, että minä täällä jaan omia oppejani, vaikka sitä teidän kolminaisuus-symbolia ei ole Raamatussa.

    Kaikkiavaltias on yksi, joka on kaiken pää, ja myös Kristuksen pää, kuten Raamattukin opettaa.

    Älkää tehkö omia johtopäätöksiä, se on lihallisen ihmisen röyhkeyttä, alkaa muokaamaan näitä arvoja uusiksi, itse keksittyjen symbolien kautta.

    Pysykkä siinä sanassa, mikä on kirjoitettu, ja hyväksykää se järjestys, joka kirjoituksista löytyy, mittään siihen liisäämättä.

    Äänestä

  • Laitan tämän myös sinulle Mikko !

    Raamattu sanoo:

    1. Joh. 4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

    Tässä Johannes viittaa seuraavaan kirjoittamaansa asiaan:

    Johannes 1

    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

    2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.

    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.

    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    Tuossa siis sanotaan, että Jeesus on Sana ja Sana eli Jeesus oli ja On Jumala, ja se Sana tuli lihaksi !!!

    Siis jos Johanneksen emme usko Jeesuksen olevan Jumala, joka tuli lihaksi eli otti ihmisen muodon, niin silloin me julistamme toista evankeliumia käytännössä !

    Siis esim. muhamettilaiset pitävät Jeesusta vain profeettana, ja jehovantodistajat myös kieltävät Jeesuksen Jumaluuden, ja siten nuo ryhmät julistavat toista evankeliumia, siis koko pelastus suunnitelman YDIN on se, että Jumala tuli lihaksi ja HETKEKSI AIKAA Hän alensi ja alisti Itse Itsensä Isän alapuolelle, mutta kun koko pelastussuunnitelma tulee päätökseen, niin Isä ja Poika istuvat Jumalan valta istuimella !

    Nyt jos me poistamme sen Pojan eli Sanan eli Jeesuksen Jumaluuden, murenee koko evankeliumi, ymmärrätkö tämän ?

    Siis yksikään ihminen siis Aadamin jälkeläinen langenneessa tilassa ei ole, eikä tule koskaan kykenemään synnittömyyteen, eli Jeesus ei voinut olla vain ihminen !!!

    Jos Jeesus olisi ollut vain ihminen, niin silloin kuka tahansa ihminen voisi kytä omavanhurskauteen, eli pystyisi omilla teoilla tulemaan Jumalan kanssa sovitetuksi, mutta näin ei Raamattu opeta, todellakaan !

    Unitaristi ja käytännössä siis Jeesuksen Jumaluuden kieltäjä siis ottaa Raamatusta vain osan, eli sen ja ne kohdat jossa Jeesus Jumala oli alistanut itsensä enkeleitä halvemmaksi, mutta kuten tämän Joh 1 luvun he ohittavat järjestelmällisesti, vaikka se on täysin selvää asia, siinä ei ole mitään epäselvää !

    Siis kun Raamattua tutkitaan niin KAIKEN, mitä siinä lukee, pitää sopia yhteen, jotta siitä tulee ehyt kokonaisuus, kuin palapelin osat KAIKKI tarvitaan jotta saadaan ehyt ja kokonainen kuva !

    Minulle kokoamaani sopivat IHAN KAIKKI PALAT, myös teidän tuomanne Sanan paikat, mutta teille unitaareille tai Jeesuksen Jumalauuden kieltäjille eivät sovi nämä minun tuomani Raamatunpaikat, ja tässä siis on ongelmanne, te luulette näiden asioiden olevan TOINEN TOISENSA POIS SULKEVIA, vaikka ne ovat TOISTENSA TÄYDENTÄVIÄ !

    Siksi minä tiedän olevani oikeassa Jeesuksen Jumaluuden suhteen, sillä minulle sopivat IHAN KAIKKI PALAT, mutta teille siis ei sovi, ja se kertoo sen, että olette rakentaneet rakennelmanne väärin, ettekä ymmärrä kaikkea VIELÄ kunnolla ja riittävästi, eli teiltä puutuu yhä paljon paloja, ettekä te suostu niitä vastaanottamaan, vaan kiellätte ne ja kieltäydytte niistä jankkamalla, niistä paloista joiden te LUULETTE kieltävä Jeesuksen Jumaluuden !

    Mutta Mikko, Johannes siis määritteli sen syyn, miksi Jeesuksen Jumalauuden hyväksyminen tai kieltäminen jakaa nämä ryhmät Evankeliumin julistajiin ja sitten väärän evankeliumin eli sen toisen evankeliumin julistajiin !

    Tuosta Jeesuksen Jumaluuden hyväksymisen tärkeydestä juridisesti ja käytännössä olisi varmaan paljon läpikäytävää, mutta sen vain näin sanon, että Jeesuksen Jumaluuden kieltäminen siis romuttaa monella tapaa koko Evankeliumin sanoman ja sen pohjat ja perustat !!!

    Mieti ja tutki nyt vihdoin näitä ASIOITA KUNNOLLA, äläkä vain jankkaa !

    Äänestä

  • Voivoi kirjoitti:

    Laitan tämän myös sinulle Mikko !

    On myös sellaisia tulkintoja että sana tuli lihaksi Jeesuksen elämän kautta maailmaan. Jeesus ilmensi sanaa koko elämällään. Näin minä ajattelen ja pidän tätä loogisena selityksenä.

    Kun Raamatun osien pitää sopia yhteen niinkuin sanot, niin kuinka tässä asiassa sitten palat sopivat yhteen? On useita kohtia jotka tukevat Jeesuksen Jumaluutta, mutta vielä useampi ei tue sitä. Mikä siinä on että uskotaan niiden vähemmistönä olevien kohtien perusteella trinitaarisesti? Onko kuitenkin niin että ennakkonäkenys vaikuttaa tulkintoihin? Kun aina on yhtä näkemystä opetettu, onko mikään ihme että ihminen katsoo niiden silmälasien läpi tätä asiaa? Väittäisin että hyvin monella on tietty ennakkokäsitys tästä. Sitten kun lisätään vielä pelko, asia tuntuu selviöltä.

    Äänestä

  • Simelius, minä kirjoitin seuraavaa toisessa kolminaisuus ketjussa, luetko tämän ensin ?

    " Taas metsään !

    Kyllä Jeesus sanoin ihmisenkaltaisena maanpäällä ollessaan myös seuraavaa:

    Joh. 5:19 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.

    MUTTA !!!

    Tuon siis Jeesus sanoi siinä hetkessä, jossa Hän alistui ja oli alistettu jopa enkeleitä halvemmaksi, eli kuten jo olen kirjoittanut tulee miettiä sitä, että missä ajassa ja ajan hetkessä ja Jeesuksen aikajanalla asiat on sanottu !!!

    Siis Jeesus tulee istumaan Jumalan valtaistuimella sitten kun kaikki on lopulta asetettu TAKAISIN KOHDALLEEN !

    Miksi teidän on NIIIIIIN vaikeaa ymmärtää tätä Jumalan pelastus suunnitelman aikajanaa ???

    Siis alussa Jumala sanoi "Tehkäämme ihminen kuvaksemme " keitä siinä silloin oli ???

    Luomisessa oli mukana Isä ja Poika ja Pyhä Henki, eli YKSI Jumala !

    Siis ympyrä sulkeutuu kun kaikki taas vihdoin asetetaan kohdalleen, eli kuten se ennen tätä kaikkea oli, mutta ihmisenkaltaisena siis Jeesus oli alistettu jopa enkelien alle, ja nyt siis Isän alle, mutta aika siis tulee jolloin ei enää ole, vaan kaikki palautuu kohdalleen ja Jeesus siis Isän kanssa Jumalan valtaistuimelle !!!

    Pitääkö tätä yhä uudestaan ja uudestaan selittää ja vääntää teille rautalangasta ???

    Taitaa olla hyödytöntä, kun te ette edes tahdo ottaa Totuutta vastaan, vaan olette mielistyneet väärään ja valheisiin tai sitten olette niissä todella pahasti kiinni ja jumissa, eli harhaopeissa joita teille on näköjään syötetty valheen isän ja hänen palvelijoitensa syöttämänä ! "

    Siis Simelius, Raamatun asioita ja Jeesuksenkin lausuntoja tutkittaessa pitää tutkia sen mukaan, missä ajassa ja tilanteessa ne on sanottu, eli Jeesuksen sanat suhteessa Isään silloin kun Hän oli alistanut itsensä PELASTUSSUUNNITELMAN MUKAAN ihmisen kaltaiseksi, ovat sanoja siinä tilassa ja hetkessä !!!

    Äänestä

  • Voivoi kirjoitti:

    Simelius, minä kirjoitin seuraavaa toisessa kolminaisuus ketjussa, luetko tämän ensin ?

    Kyllä minä haluan totuutta ottaa selville. Mutta kun on asioita jotka puhuvat toista kun sinunkin näkemys on. Minä olen ollut trinitaari (en tiedä mikä nyt olen), mutta nyt olen alkanut tutkiskella tätä että olisiko asia sittenkään niin. Ketään en tuomitse kristikunnan ulkopuolelle tässä asiassa niinkuin usein tehdään sen vuoksi että ei ymmärretä asiaa. En nyt puhu sinusta, vaan yleisesti unitaareja pidetään pelastuksen ulkopuolelle vielä olevana kuten osin päinvastoinkin.

    Äänestä

  • Eli Simelius, joku on onnistunut kapealla raamatun tuntemuksella sinut käännyttämään harhaoppiin ?

    Eikö Jeesus siis ole Jumala ???

    Vaikka esim Joh 1 luku sen hyvin selvästi opettaa ja kun se liitetään siiten Johanneksen kirjeessään kirjoittamaan, niin se joka kiistää Jeesuksen Jumaluuden julistaa siis toista evankeliumia, ja siitä taas sanotaan jopa, että "Olkoon kirottu "

    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
    2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
    5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    1. Johanneksen kirje 4
    1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
    2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
    3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

    Gal. 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
    9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

    Siis ymmärtämättömyydelle ei voi mitään, mutta jos ei ymmärrä, niin silloin tulisi ottaa selvää ja pyrkiä Herralta saamaan opetusta Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta !

    Eli ei Uskovakaan saa laiskotella, tai pitäytyä itse tietämättömyydessä, se on yhtä häpeällistä, kuin jos jäisi koulussa luokalleen osaamattomuuden tähden !

    Ja väärin on siis tuudittautua ymmärtämättömyyteen, ja vielä vääremmin on alkaa ottaa kantaa, jos asioita ei vielä edes ymmärrä, eli silloin tulisi rehdisti myöntää se tilanne, ja siis pyytää Herralta opetus ja itse syventyä Raamatun tutkimiseen.

    Nyt Simelius olet puolustellut unitaareja, eli olet puolueesi ja kantasi näissä keskusteluissa selvästi valinnut ja siten olet väittänyt varmaksi asioita, joita et vielä edes ITSE tiedä varmaksi:

    1. Tim. 1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.

    Uskovan siis ei tulisi alkaa väittää mitään varmaksi, jos ei itse ensin ole henk koht Herralta asioista opetusta saanut, sillä muutoin voi uskova itse olla eksyttämässä ymmärtämättömyyttään muitakin uskovia, ja se on jo vakavampi asia ja paikka !!!

    Ole siis varovainen Simelius jatkossa tämän asian suhteen, eli älä ota kantaa, jos et aivan varmasti tiedä, ja varmasti et voi tietää, jos et ole henk koht saanut Herra,ta opetusta perusteita ja pohjia myöten, eli muiden opetuksien varaan ei kannata perustaa, et tiedä toisesta, onko hän eksynyt vai Totuudessa !!!

    Äänestä

  • Voivoi kirjoitti:

    Eli Simelius, joku on onnistunut kapealla raamatun tuntemuksella sinut käännyttämään harhaoppiin ?

    Olen pyrkinyt puhumaan niin että jätän epävarmuustekijän sellaisiin asioihin joista en ole varma. Olet varmaan saattanut huomata että keselen paljon. En ikinä tietoisesti pajunköyttä halua syöttää ja eksyttää ihmisiä. Varmasti olen puhunut palturia asioissa, ja siihen täytyy paneutua että tarkistaa asiat niin hyvin kuin mahdollista.

    Tämä teema kiinnostaa minua hurjasti ja siksi siitä puhunkin mitä osaan. On Raamatullista että tätäkin tutkitaan ja sitten hylätään huono näkemys, oli se sitten kumpi tahansa. Parempi on tosiaan pitää mölyt mahassa jos ei tiedä varmuutta asiasta. On hyvä puhua ihmisille niinkuin Raamatussa puhutaan Jumalasta, Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä - samoilla ilmaisuilla.

    Sitä mietin myös että kun ihmiset ovat varmoja asiastaan niin jonkun osapuolen täytyy erehtyä. Näilläkin palstoilla on niin varmaa porukkaa asiastaan kuin voi vaan olla kummassakin leirissä. Tämä ajatus taas antaa aasinsillan siihen ajatukseen että onko trinitaarinenkaan näkemys sitten oikea? Kumpikin väittää että näkemyksensä on totuus. Ketä uskoa sitten? Ihmistä ei tietenkään pidä kuunnella vaan tutkia itse ja rukoilla Jumalan apua.

    Äänestä

  • "Olet varmaan saattanut huomata että keselen paljon"
    Siis kyselen paljon piti sanoa.

    Äänestä

  • Hyvä Simelius, kun tutkit ja hyvä on, kun et ota suoraan minunkaan sanojani vastaan !!!

    Olin jo menossa nukkumaan, kun sain Herralta syventävää opetusta kohdasta, jota olen paljon lainannut selittäessäni Jumalan pelastus suunnitelmaa, eli tämä kohta:

    7 Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja;
    8 asetit kaikki hänen jalkojensa alle." Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi.
    9 Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.

    Siis jos tutkimme tuon kohdan sanomaa tarkemmin muun Raamatun opetuksen valossa, niin sekin siis suoraan kertoo ja vahvistaa Jeesuksen Jumaluuden !

    Siinä siis sanotaan, että Jeesus eli Sana, kuten siinä Joh1 luvussa sanotaan, tuli lihaksi, eli tehtiin hetkeksi aikaa enkeleitä halvemmaksi !

    Nyt jos ja kun tutkimme enkeleitä ja heidän asemaansa, niin Jumalan enkeleiden yläpuolella ei ole kuin Jumala, siis enkelit ovat palvelevia henkiä, jotka tekevät tasan ja vain sen, mitä Jumala tahtoo ja määrää !

    Heprealaiskirje 1
    13 Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi"?
    14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?

    Hepr. 1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".

    1. Piet. 3:22 hänen(Jeesuksen), joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.

    Siis Sana eli Jeesus oli enkeleiden yläpuolella, eli siellä ei ollut kuin Jumala !!!

    Jeesus meni taivaaseen enkeleiden YLÄPUOLELLE, ja siellä ei ole kuin Jumala !!!

    Tämä Sanankohta siis itsessään jo sisältää vahvistuksen Jeesuksen Jumalauudelle ja se vahvistuu siis muiden Sananpaikkojen kautta ja sen kautta mitä me Jumalasta ja enkeleistä ja heidän asemastaan tiedämme !

    Olisi itse asiassa paljonkin Sananpaikkoja, jotka asian vahvistavat, mutta Simelius, jos joku on, kuten esim Mikko täällä, niin vaikka ihan selvät Sananpaikat antaa ja nekään eivät kelpaa, vaan ne ohitetaan järjestelmällisesti, niin on hyödytöntä hänelle esim. tuoda tälläisiä Sananpaikkoja, sillä niitä hän uskoo vielä vähemmän, ikävä kyllä !

    Mutta sille, joka Uskoo ja ottaa vastaan, sille avataan yhä lisää, kuten minä sain juuri tämän Sanankohdan syvemmän selityksen Herralta ! :)

    Mutta sekin siis on annettu pelkästä Armosta, ei mistään ansioista, sillä sellaisia minulla ei Jumalan edessä ole, vaan kaiken saan siis Armosta ja lahjaksi, ilman ansioita !

    Eli saviastia on saviastia ja tarjoiluastia, ja Jumala sitten joko laittaa siihen jotain tarjolle, tai sitten ei, se on Hänen päätöksensä ja Hän toimii tahtonsa mukaan, ja kunnia ja kiitos kuuluu siten yksin Hänelle kaikista Hänen runsaista siunauksistaan !

    Pyri siis sinäkin Simelius saamaan omat antimet astiaasi, jotta voit ne muillekin sitten jakaa !

    Siis anova saa ! Ja jossakin Raamatunkäännöksessä sanotaan, että "anova vastaanottaa", eli se tarkoittaa sitä, että anova on jo vastaanottavaisella mielellä ja se auttaa saamisessa, kun ei olla vastustelemassa, vaan pikemmin ainakin jonkilaisella uskolla vastaanottamassa !

    Uskovien tulisi yhdessä rakentua, ja Pyhä Henki jakaa kullekin tahtonsa mukaan, ja tarkoitus olisi siis jokaisen tuoda osansa kun yhdessä rakennutaan, jotta kaikki uskovat rakentuisivat ja kaikki rakentaisivat !

    Se vielä nousi mieleeni lisätä, että langenneet enkelit siis lankesivat Jumalan tahdosta, eli jos enkeli ei täysin toimi Jumalan tahdossa, niin se enkeli on langennut, ja silloin tulee lähtö !

    Siis enkelien on ihan kaikessa toimittava vain ja ainoastaan Jumalan tahdossa, ja Jeesus siis oli enkeleiden yläpuolella ja sitten hetkeksi aikaa alistui alapuolelle, ja nyt on taas heidän yläpuolellaan, ja siellä ei voi olla eikä ole kuin Jumala !

    Siunausta sinulle Simelius Raamatun tutkisteluun, Herra sinua siinä siunatkoon !

    Äänestä

  • Kiitos samoin. Vielä sen verran että kun yleisesti trinitaarit eivät juurikaan tutki tätä asiaa vaan uskovat vain. Mikä estää näin toimimasta unitaariuden puolellakin, siis että vain uskotaan asia niinkuin uskotaan? Missä menee raja että ei voida opettaa jos ei ele asiaa riittävästi tutkinut ja rukoillut valaistusta? Minä en ole esimerkiksi käyttänyt sanakirjoja ja kielitaito sekä kielioppi on mitä on. Toisaalta kyllähän trinitaaritkln opettavat eivätkä monet varmastikaan ole edes uskaltaneet asiaa liiemmin tutkia.

    Äänestä

  • Simelius, on totta, että molemmin puolin on niitä, jotka eivät ole henk koht opetusta saaneet/pyrkineetkään saamaan, ja se on suuri vahinko !

    Raamatun mukaan uskovan tulisi kyetä itse näyttämään Sanasta ja kertomaan kysyjälle :

    1. Piet. 3:15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,

    Ja jos siis ei kykene vastaamaan, niin sillon olisi korkein aika ottaa selvää ja selvittää asiat, ensin itselle ja sitten sen kautta asiat kykenee kertomaan toisellekin !

    Minäkään en ole mikään "oppinut", ei minunkaan kielitaidossani ole hurraamista, eikä muussakaan, mutta Raamatun mukaan ei tarvitsekaan, ja pikemmin Sana sanoo, että oma viisaus ja inhimillinen taidollisuus on pikemmin esteenä Hengellisten asioiden ymmärtämiselle !

    1. Kor. 3:18 Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas.

    26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
    27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
    28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
    29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.

    Siis Pyhän Hengen tarkoitus on olle Uskovan henk koht opettaja, ja Pyhä Henki toki siis kaiken tietävänä, osaa varmasti opettaa siten, että me tyhmätkin ymmärrämme !

    Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

    Pidä tätä lupauksena, älä vain yleisinä sanoina, sillä Jeesus sanoo selvästi Pyhän Hengen tehtävän, eli Henki ON Opettajamme !

    Mitä jää meille ?

    Oppiminen eli kuunteleminen ja opiskeleminen eli Sanan tutkiminen ja sen märehtiminen, siis kun Sanaa mielessään tutkistelee ja maistelee, niin Henki avaa sitä yhä lisää ja syvemmin.

    Ihemttelit Simelius ja aiemmin sitä, että mistä tietää sen kuka ja milloin joku tietää riittävästi, siihen saa Jumalalta sydämen varmuuden, mutta moni toki vain luulee omaavaansa senkin, eli vaikea asia, mutta sydämessään sen tietää, kuten esim. minulla on pelastusvarmuus sydämessäni, se on varma tietoisuus !

    Kysyit aiemmin myös sitä, että jos ja kun on eri kantoja, niin millä erottaa oikean väärästä, olet jo saanut esimerkin siihen liittyen, eli Sana vahvistaa itse itsensä, eli Raamatun opit ja asiat vahvistetaan toisten Sanankohtien kautta, kuten oli tuo "vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi", siis siinä ei suoraan sanottu, että Jeesus on Jumala, utta kun luimme sen tarkemmin, niin sanottiinhan siinä se kuitenkin, eikö totta ?

    Kerroin tuosta palapelin tekemisestä, ja olen itse opiskellessani huomannut sen, että ainakin minun kohdallani Pyhä Henki ensin avaa, eli "kääntää" minulle paloja, eli näen niiden muodon ja värityksen, ja kun Henki on avannut riittävästi niitä, niin sitten Pyhä Henki kokoaa niistä minulle kuin pienen palapelin osakokonaisuuden.

    Siinä silloin pitää tutkia värit ja muodot, ja kaaikkien palojen on sovittava väkivallatta yhteen, mitään ei saa jättää pois, vaan kaikkien on sovittava, ja jos kaikki ei sovi, niin tiedän, että se osakokonaisuus ei vielä ole valmis, ja olen ehkä luullut vaikkapa punaista kohtaa kukkamereksi, vaikka se onkin punainen talon seinä.

    Tai osa paloista ei kuulukaan siihen osaan, vaan toiset ovatkin punaiseen kukkamereen ja toiset punaiseen talonseinä kohtaan.

    Raamatussa KAIKKI liittyy kaikkeen lopulta, ja mitä laajemmin hahmottaa kokonaistuutta ja mitä laajemmin pystyy rakentamaan eheitä alueita palapelistä, sen luotettavampaa on sen uskovan opetus, eli sinä Simelius voit jo arvata siitä tiedon laajuudesta , että onko jollakin tietoa oikeasti ja oikea opetus.

    Siis jos joku jankkaa vain paria Sanankohtaa, kykenemättä asioita laajemmin selittämään, sen pitäisi kertoa sinulle se, että asioita ei riittävästi vielä ymmärretä !

    Huomaa kuitenkin, että moni harhaopettaja on taitavasti rakentanut laajankin kyhäelmän, joka silti on pielessä !

    Esimerkkinä on vaikkapa jehovantodistajat, he ovat rakentaneet erittäin laajan oppi kokoelman, mutta jos ja kun sitä Raamatun terveellä opetuksella ja Sanoilla tutkii, niin sen tunnistaa vääräksi !

    Mutta taas puhun väärästä ja oikeasta rahasta, eli kukaan ei voi tunnistaa väärää rahaa, jos ei ensin tunne tarkkaan oikeaa rahaa, eli jos ei vielä tunne laajemmin Jumalaa ja Hänen Sanaansa, ei silloin voi tunnistaa valhetta ja harhaoppiakaan !

    Tämän vuoksi me tarvitsemme joka päivä Opettajamme Pyhän Hengen jatkuvaa opetusta, jotta meitä ei voitaisi eksyttää enää !

    Äänestä

  • Simelius, sen verran vielä, että moni siis toistelee vain muiden oppeja, eli jos ja kun kuulut johonkin nyky "seurakuntaan" tai oikeammin lahkoon, niin silloin toistelet sitä, mitä sinulle IHMISET ovat opettaneet !

    Tämä on sitä ihmisten perinnäissääntö sössöä, siis ihan kuten fariseukset ja kirjanoppineet ohittivat Raamatun Sanan ja uskoivat vain ihmisten kehittämiin oppeihin, NIITÄ ITSE TUTKIMATTA ja varmistamatta niiden aitoutta !

    Kaikilla meillä tässä ajassa on näitä, sillä tässä ajassa nämä puolueet eli lahkot haluavat vain tahdottomia ja ymmärtämättömiä ja siten helposti hallittavia alamaisia ja maksumiehiä/naisia !

    Siis puolueissa eli lahkoissa, jotka nimittävät itseään väärin seurakunnaksi, se lahkon oppi eli RAAMATUN IHMIS TULKINTA, on syrjäyttänyt ja korvannut varsinaisen Raamatun Sanan ja opetuksen, eli jos haluat kuulua joukkoon, sinun on tunnustauduttava sen lahkon oppien ja oppi rakennelmien kannattajaksi, ja ne sinun on tunnustettava totuudeksi, vaikka Sana itsessään sanoisi toisin !

    Nyt moni Uskovakin luulee tulevansa siis autuaaksi TOISEN/TOISTEN Uskolla, mutta Herra vaatii meiltä omakohtaista uskoa, eli jokaisen uskovan tulisi itse varmistaa ne lahkon opit oikeiksi, ennenkuin alkaa niitä tunnistaa ja toistelemaan, siis täysin vailla tietoa siitä, ovatko ne Totuus vai vain valhetta !

    Vain Totuus tekee vapaaksi, myös näistä vanhinten perinnäissäännöistä, eli taas sanon, että Uskovan tulee löytää Totuus kussakin asiassa ja kysymyksessä itselleen, ja se ei onnistu kuin Pyhän Hengen henk koht avaaman Sanan kautta !

    Eli Simelius näistä asioista johtuu se, että moni siis vain toistelee vanhintenperinnäissääntö oppejaan, vaikka he eivät edes voi tietää sitä, ovatko ne Totuutta vai valhetta, mutta säilyttääksensä sen puolueen/lahkon jäsenyyden, heidän on niin tehtävä, sillä jos eivät tee, he huomaavat tulleensa hyljätyksi ja pois potkituksi, ainakin viimeistään siinä kohtaa, kun oppivat Totuuden ja erehtyvät arvioimaan ja arvostelemaan sen lahkon oppeja vääriksi, osin tai kokonaan !

    Näillä foorumeilla siis näkee paljon eri lahkojen oppien julistajia, tai siis pikemmin niiden oppien toistelijoita, siis uskovaksi itseään nimittäviä, joilta puuttuu itseltään Tieto, mutta silti he toistelevat lahkonsa ja puolueensa oppeja kovallakin nuoruuden innolla !

    Äänestä

  • Niinhän he toistelee. Minäkin olen tehnyt niin. Sinun asenne on mielestäni oikein tässä suhtautumisessa sellaisiin jotka ei jaa näkemystäsi tästä ja muistakaan asioista. Et ole laittamassa kadotukseen toisinajattelijoita. Siunausta. Nyt työt jatkuu.

    Äänestä

  • Simelius, yhtä asiaa minun pitää vielä painottaa sinulle, että en kehoittaisi väärään itse !

    Siis Raamatussa on selvästi sanottu se, että Seurakunnan, siis sen oikean Seurakunnan eli Kristuksen srk ruumiin ja sen jäsenten pitää kaikin voimin pyrkiä Totuuteen ja siten YHTEEN, YHTEISEEN oppiin !

    1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
    2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
    3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
    4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
    5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
    6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
    7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

    Siis YKSI USKO ja YKSI yhteinen oppi, pitää säilyttää pyrkimyksenä, mutta sen saavuttaminen siis vaatii taidollisuutta ja monesti pitkämielisyyttä ymmärtäväisiltä !

    Siis erinomaisena vääränä ja huonona esimerkkinä on nykyinen ekumenia ja sen toimintatapa ja malli kristittyjen yhdistymiseen !

    Ekumeniassa nimittäin jokainen saa uskoa miten tahtoo, ja vaikka eri ryhmillä on erilaiset opit, niin silti sulaudutaan yhteen ja jokainen saa siis pitää omat harhaoppinsa !

    Näin ei Raamattu siis opeta, vaan se kehoittaa YHTEEN yhteiseen oppiin !!!

    Siis vaatimuksesta yhteiseen oppiin on hyljätty, ja silloinhan on kuten yleismaallisissa uskonnoissa väitetää, eli Jumalan luo on monia eri teitä, mutta Raamattu sanoo, että on YKSI Tie, eli Jeesus Kristus, ja muistutan vielä, että tärkeää on se "lihaan tullut Jumala", eli onhan jehovantodistajilla ja islamin uskoisillakin Jeesus teksteissään, mutta ei siis lihaan tulleena Jumalana, ja ainoana välimiehenä ja sovittajana Jumalan ja ihmisten välillä, eli esim katolilaisuudessa välittäjänä heidän oppiensa mukaan on myös Maria, Jeesuksen äiti !

    Tuolla alempana sanoin, että sinun Simelius asenne oli väärä kirjoituksessasi, se tarkoittaa suomeksi sitä, että sinä silloin hyväksyit sen, että voimme olla eri mieltä, ja sinä voit markkinoida sitä omaksumaasi oppia, VAIKKA ET VOINUT OLLA, etkä ollut siitä varma edes !

    Näin ei siis Seurakunnan keskuudessa tule olla, kunkin Uskovan tulee nöyryydessä myöntää se, että ei tiedä varmaksi, ja siten ilmoittaa olevansa vasta opiskelemassa asiaa, ja keskustelemassa asiasta, jotta asiat selviäsivät itsellekin !

    Mutta jos ja kun Uskova tunnustautuu uskomaan jonkun opin, ilman varmuutta, niin silloin johdattaa helposti muitakin harhaoppeihin, ja se on vakavampi asia Jumalan edessä !

    Matt. 18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

    Matt. 5:30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.

    Tämä jälkimmäinen on myös "kuva" Kristuksen srk ruumiista, eli Seurakunnan kannalta on siis parempi erota harhaopettajasta, jotta koko Seurakunta ei menisi harhaan, sama asia eri sanoin:

    Gal. 5:9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.

    Kyse on siis siitä, miten Uskova toimii käytännön tasolla, eli väittääkö hän varmaksi asioita ja oppeja, joita ei edes itse vielä ole oppinut, vai sanooko hän nöyryydessä, että nyt hänellä on tämä käsitys, mutta täyttä varmuutta hänellä ei itsellään ole !

    Eli sillä joka väittää varmaksi asioita ja oppeja, vailla henk koht varmuutta ja vailla Herralta saatua opetusta, sillä on väärä asenne, ja hän itse sen kautta eksyy, ja myös eksyttää muitakin !

    Eli vaikka minäkin haluan auttaa ja johdattaa Totuuteen, sen mukaan kun itse olen Herralta, Pyhän Hengen avaaman Sanan kautta oppia ja opetusta saanut, en voi minäkään hyväksyä väärää ja väärän toiminnan ja oppien levitysten jatkamista !

    Mutta kuten sanoit, ei ole minun tehtäväni tuomita ketään kadotukseen tai Seurakuntaan kuulumattomaksi vain siksi, että toinen Uskova ei VIELÄ asioita ymmärrä, tai edes siksi, että toinen on eksynyt harhaoppeihin, minun tehtäväni on Raamatun mukaan seuraava:

    2. kirje Timoteukselle 2
    24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
    25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
    26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.

    Jaak. 5:19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
    20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.

    Eli tehtäväni ei ole tuomaroida, vaan pyrkiä auttamaan !

    Äänestä

No.
Mikä se Jumala sitten on?
Väittely on jatkunut 2 000 vuotta eikä vielä ole selkoa.

Äänestä

6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen materian luomisen alkamisesta sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassaoloon Sana.

4:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Sanan sikämisestä sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassoloon Pyhä Henki joka sai toisen luomispäivän aikana toiseksi nimekseen Gabriel.

6:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä Jumala loi maan ja se asettui paikoilleen avaruudessa. Maata "luomassa" oli myös Sana ja Pyhä Henki (Gabriel).

Vaikka käytänkin sikisi sanaa Sanan (Jeesus) ja Pyhän Hengen (Gabriel) olemassaoloon tulemisesta niin silti Jumala antoi kummallekin elämän eli loi heidät.

Äänestä
  • Mitä ihmettä sekoilet ?

    Gabriel on enkeli, ei Pyhä Henki !!!

    Äänestä

  • Voivoi kirjoitti:

    Mitä ihmettä sekoilet ?

    Gabriel on enkeli, ei Pyhä Henki !!!

    Pyhä Henki eli Gabriel syntyi jumalaksi eikä enkeliksi vaikka hänestä käytetäänkin myöhemmin nimeä enkeli Gabriel. Pyhä Henki sai toiseksi nimekseen Gabriel (Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni).
    Ensimmäinen luomispäivä oli pituudeltaan 270:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Toinen luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso.

    Toisen ja kolmannen luomispäivän aikana Pyhä Henki siirsi uutta mannerta noin 2000 kilometriä länteen vanhasta mantereesta Jumalan Voimalla (Pyhän Hengen) joka oli hänessä, niin että uusi ja vanha manner erkanivat toisistaan. Tuolloin hän sai nimekseen Gabriel (Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni).

    Vielä tuolloin ei Pyhästä Hengestä eli Gabrielista käytetty sanaa enkeli vaan se tapahtui myöhemmin.

    Äänestä

  • Näytä se Gabriel asia Raamatusta KIITOS !

    Eipä taida onnistua ?

    Olitko siis ITSE luomisessa mukana ???

    Hei haloo, nyt ei ole ihan kaikki kyllä kohdallaan !

    Jumalan aikakäsitys on ihan erilainen kuin meidän, sen kertoo seuraava Sanan kohta:

    2. Piet. 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".

    Tämä ei siis nyt tarkoita kirjaimellisesti sitä, että kun Raamatussa lukee yksi päivä, että se olisi silloin tuhat vuotta, sillä siinä on se vastapari, eli silloinhan Raamatussa kun sanotaan tuhat vuotta, se olisikin vain yksi päivä !

    Tuo kertoo vain Jumalan erilaisen aikakäsityksen !!!

    Sinun luomispäivän pituus selityksesi ei perustu mihinkään Raamaatussa, kuten ei se enkeli Gabriel asiakaan, joten voisitko pysyä edes jotenkin siinä, mitä Raamaattu kertoo, etkä vain satuilisi omiasi !

    Minä pyydän !

    Jos et halua, niin minä lopetan ainakin osaltani tämän keskustelun, sillä en halua aikuisena kuulla enää satuja ja tarinoita !

    Äänestä

  • Olitko siis ITSE luomisessa mukana ??? Tuohon kysymykseen vastaan että kyllä. Minä olen tuo Pyhä Henki joka luotiin ennen maan luomista.

    Kolmas luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Neljäs luomispäivä oli pituudeltaan 274:n vuorokauden mittainen ajanjakso.

    Viides luomispäivä oli pituudeltaan 273:n vuorokauden mittainen ajanjakso.
    Kuudes luomispäivä oli pituudeltaan 268:n vuorokauden mittainen ajanjakso.

    160 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Uriel, sama joka karkoitti Aadamin ja Eevan paratiisista.

    Kuudennen luomispäivän aikana Jumala loi kaikkiaan 72 persoonaa joista 13 oli naispuolisia. Seitsemäs eli lepopäivä oli 78 vuorokauden mittainen.

    Seitsemännen eli lepopäivän alussa Jumala loi 14 persoonaa ennen kuin Hän aloitti 14400 persoonan luomisen jonka jälkeen Hän loi 15,3 miljardia persoonaa joiden oli tarkoitus syntyä myöhemmin maan päälle.

    Kysy mitä vain järkevää niin koetan vastata.

    Äänestä

  • KaksiPyhääHenkeä kirjoitti:

    Olitko siis ITSE luomisessa mukana ??? Tuohon kysymykseen vastaan että kyllä. Minä olen tuo Pyhä Henki joka luotiin ennen maan luomista.

    Kolmas luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Neljäs luomispäivä oli pituudeltaan 274:n vuorokauden mittainen ajanjakso.

    Viides luomispäivä oli pituudeltaan 273:n vuorokauden mittainen ajanjakso.
    Kuudes luomispäivä oli pituudeltaan 268:n vuorokauden mittainen ajanjakso.

    160 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Uriel, sama joka karkoitti Aadamin ja Eevan paratiisista.

    Kuudennen luomispäivän aikana Jumala loi kaikkiaan 72 persoonaa joista 13 oli naispuolisia. Seitsemäs eli lepopäivä oli 78 vuorokauden mittainen.

    Seitsemännen eli lepopäivän alussa Jumala loi 14 persoonaa ennen kuin Hän aloitti 14400 persoonan luomisen jonka jälkeen Hän loi 15,3 miljardia persoonaa joiden oli tarkoitus syntyä myöhemmin maan päälle.

    Kysy mitä vain järkevää niin koetan vastata.

    Uriel oli kolmas luotu persoona.
    Jumala loi seitsemännen eli lepopäivän alussa 14 persoonan luomisen jälkeen 144000 persoonaa ennen kuin Hän loi 15,3 miljardia persoonaa.

    Äänestä

  • Onko sinulla kaikki ihan kunnossa ?

    Tarvitsetko apua, eli onko tämä hätähuutosi ?

    Vai pidätkö jotain omaa kivaa ?

    Minä ainakin olen huolissani sinun tilastasi !

    Äänestä

  • "Vaikka käytänkin sikisi sanaa Sanan (Jeesus) ja Pyhän Hengen (Gabriel) olemassaoloon tulemisesta niin silti Jumala antoi kummallekin elämän eli loi heidät."

    Herran pieksut.
    Jumala loi Jeesuksen ja Pyhän hengen. Siispä nuo kolme ovat erillisiä henkiä. Nämä olisi luotu jo luomisen ensimmäisellä viikolla. Mutta Jumala oli sitä ennen ja ikuisesti oli ollut.
    Selvä. Kolminaisjumalaa ei ole. Loogisesti perusteltu. Aatelkaa, jos olisi kolminaisjumala, kaikki kolme henkeä olisivat luomattomia ja siinä tapauksessa erillisiä henkiä ts, jumalia. Olisikin kolme erillistä jumalaa kuten pakanauskonnoissakin.

    Kolminaisuusoppia ei voi loogisesti perustella.

    Äänestä

  • Ongelmasi on se "atejäbä" että luulet kykeneväsi Jumalan ja Hänen viisautensa olevan ihmisjärjellä ymmärrettävissä oikein !

    Ihmisen oma ymmärrys ja viisaus ei siihen riitä, eli et tule ymmärtämään asioita millään oikein jos ja kun sinulla ei ole itsessäsi Pyhää Henkeä opettamassa ja selittämässä Hengellisiä asioita eli salaisuuksia !

    Ihan turhaa siis on sinun ihmisjärkeen perustuva pohdiskelusi, sen sanoo Raaamattukin:

    10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
    11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
    12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
    13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
    14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
    15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.

    Äänestä

  • Voivoi kirjoitti:

    Näytä se Gabriel asia Raamatusta KIITOS !

    Eipä taida onnistua ?

    Olitko siis ITSE luomisessa mukana ???

    Hei haloo, nyt ei ole ihan kaikki kyllä kohdallaan !

    Jumalan aikakäsitys on ihan erilainen kuin meidän, sen kertoo seuraava Sanan kohta:

    2. Piet. 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".

    Tämä ei siis nyt tarkoita kirjaimellisesti sitä, että kun Raamatussa lukee yksi päivä, että se olisi silloin tuhat vuotta, sillä siinä on se vastapari, eli silloinhan Raamatussa kun sanotaan tuhat vuotta, se olisikin vain yksi päivä !

    Tuo kertoo vain Jumalan erilaisen aikakäsityksen !!!

    Sinun luomispäivän pituus selityksesi ei perustu mihinkään Raamaatussa, kuten ei se enkeli Gabriel asiakaan, joten voisitko pysyä edes jotenkin siinä, mitä Raamaattu kertoo, etkä vain satuilisi omiasi !

    Minä pyydän !

    Jos et halua, niin minä lopetan ainakin osaltani tämän keskustelun, sillä en halua aikuisena kuulla enää satuja ja tarinoita !

    Nimimerkki KaksiPyhääHenkeä on trolli. Hän kiusaa tahallisesti palstaa lukevia uskovia. Älkää vastatko trollille!

    Äänestä

Älä ole huolissasi, koeta vain palauttaa mieleesi ja kohdalleenasettaa milloin sinut luotiin taivaassa? Jumala ja Jeesus pystyvät muistamaan ja palauttamaan kaikki nämä tiedot vielä paremmin kuin minä, mutta tämän kohdalleenasettamisen joutuvat kaikki kokemaan.

Äänestä

>>...mutta kukaan teistä ei kykene väittämään asia argumentein, että puhun valetta.>>

En tietenkään pysty. Jos Raamatussa vihjataan että Jeesus on Jumala, se on Mikko Ainasojan mukaan väärä tulkinta. Esim. tämä:

9. Niin hän vei hänet Jerusalemiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas;
10. sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta, että he varjelevat sinua',
11. ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi'."
12. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sanottu on: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi'."
13. Ja kun oli kaiken kiusattavansa kiusannut, poistui perkele hänen luotaan ajaksi.

>>Kristitty minä olen, enkä ota vieraita oppeja vastaan...>>

Tai sitten muslimi. Et usko Jeesuksen Jumaluuteen ja yrität kieltää minulta punaviinin juomisen.

Äänestä

Voiko tässä lausunnossa olla jotain väärin:

Kauniisti on kirjoitettu,

"Sinä ja minä uskomme samaan Jumalaan, vaikka emme osaisikaan Häntä ymmärtää ja selittää toisillemme kelpaavasti. Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä. Hänen kauttaan on taivastie avoinna edessämme.

Vajavainen ymmärryksemme tai selitystapamme ei sulje ketään pelastuksen ulkopuolelle. Kiitos Jumalalle! Syntiemme sovitus on Jeesuksen veriuhrin ansiossa. Pelastus tuli osaksemme uskoon tulossa eli uudestisyntymisessä, ei jumaluuden oikeassa selitystavassa."

Äänestä
  • Se voi olla pielessä tai sitten ei !

    Siis tuon perusteella ei voi vielä tehdä päätöstä suuntaan tai toiseen, eli se vaatii selvitystyötä ensin, ja sitten nähdään vasta mikä on todellinen ajatus ja motiivi taustalla !

    Simeliuksen kohdalla asia selveni melko nopeasti, eli ajatus ja motiivi oli väärä, ikävä kyllä !

    Äänestä

Kolminaisuusopin tausta on platonilaisessa filosofiassa ja gnostilaisuudessa. Kolminaisuusopin kehitti gnostilainen harhaopettaja Valentinos (n. 100-160 jKr.).

Nikean kirkolliskokoukseen osallistunut Pseudo-Anthimos eli Markellos Ankyralainen, joka vastusti sekä areiolaisuutta että kolminaisuusoppia, kirjoitti:

"Mitä tulee areiolaisten harhaoppiin, joka on korruptoinut Jumalan kirkon [..] Nämä opettavat kolmea hypostaasia, aivan kuten Valentinos harhaoppinen ensimmäisenä sen keksi teoksessaan 'Kolmesta luonnosta'. Sillä hän oli ensimmäinen joka keksi kolme hypostaasia Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä, ja hänen on huomattu näpistäneen tämän Hermekseltä ja Platonilta."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Valentinos

Äänestä
  • Kuten jo olen kirjoittanut, niin kumpi oli ensin, Isä Jumala ja Poika ja Pyhä Henki, eli kolminaisuus, vai ihmisten kehittämät teoriat ja väännelmät ?

    Siis luomisessa oli siis Isä Jumala, ja Sana, jolla ja jonka kautta luotiin kaikki, ja Raamatun mukaan se Sana on Jeesus, joka Joh 1 luvun mukaan tuli lihaksi !

    Pyhä Henki oli myös, eli koko Yksi Jumala, jossa on nämä kolme persoonaa !

    Vai oliko Hermes ja palton ennen maailman luomistakin ???

    Ei auta ihmis viisaus ja viisastelu !!!

    Äänestä

  • * kaikille uudestisyntyneille Jumala iloittaa Poikansa ja Poika ilmoittaa Isän, Pyhä Henki kolmantena Jumalan persoonana, on YKSEYS, joka on ollut ikusisuuksista, ilman alkua ja ilman loppua, He ovat yksi tosi Jumala. Ja tämän tajuaa uskon kautta jonka Jeesus vaikuttaa, uudestisyntyneet Jumalan lapset, Jumalan Hengessä kastetut, Pyhän Hengen sinetillä varustetut , Kristuksen sisäisesti tuntevat, Kristuksen ruumiin jäsenet. kaikki mikä tämän totuuden kieltää tai sitä vastustaa, vastustaa Pyhää Henkeä, eikä hänessä ole Jumalan Henkeä, vaan antikristuksen henki !
    * " Voivoi", kirjoitat oikein ja selkeästi, ja siitä tietää, että olet saanut Hengen kosketuksen, Hengen joka on Todellinen !

    Äänestä

* Kolminaisuus oppi on nimenomaan Hengen kautta ilmoituksen omaisesti saatava totuus Jumalalsta.
* 1Joh.5:9 - 12 . "< 9. Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
10. Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
11. Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.." !
* Jumalan itsensä todistus, että Poika on Jumala, koska elämää itsessään ei voi olla, kuin Jumalassa, samoin Pyhässä Hengessä, joka juuri toimii elämän välittäjänä, ! On antikristillistä kielttä Jeesusken jumaluus, ja johtaa jumalattomuuteen ja ulkoiseen pilkaavaan, Jumalan voiman kieltämiseen. Pois Kristuksesta, antikristillisiin henkiin ja demoneihin !

Äänestä

Tutkitaanko nyt myös tuota Mikon varsinaista aloitusta, ja mitä hän siinä sanoo ja väittää !

Mikko kirjoittaa:
" Kolminaisuus opin isänä pidetty mies Tertullianus oli itse katolilainen, eli ei kuulunut Jumalan seurakuntaan, vaan kilpailevaan katolilaisuuteen, josta hän myöhemmin vaihtoi toiseen uskon lahkoon ja perustipa vielä lahkon siälle oman lahkonsa. "

Tuossa Mikko on jo pielessä, siis JOKAINEN Uudestisyntynyt Uskova, kuuluu Seurakuntaan, eli Kristuksen Seurakuntaruumiiseen, häntä ei erota siitä johonkin lahkoon ymmärtämättömyyttään kuuluminen, ei siis "Lutherilaisten lahkoon" eikä "Helluntailaistenkaan lahkoon" kuuluminen !

Eli Mikon arvio on heti alkuaan pielessä !

Lisäksi Mikko moittii siis ensin siitä, että Tertuliaanus kuului katolilaisiin, mutta heti perään hän syyttää Tertuliaanusta siitä, että hän jätti katolilaisuuden, juuri oppi kiistojen tähden !

Tässä esim yksi Tertuliaanuksen oppi, jota katolilaiset eivät hyväksy, mutta Mikko itse varmaan hyväksyy: "kristityiksi tullaan, ei synnytä"

Tuon lahkon joitan näkemyksiä:
"Montanus näki näkyjä ja ilmestyksiä ja kertoi näiden näkyjen tulevan suoraan Jumalalta. Montanus myös lupasi samojen armolahjojen olevan tarjolla seuraajilleenkin. Profetoiminen ja ekstaattisuus olivatkin montanolaisuuden tunnistettavimpia piirteitä.
Montanolaiset myös kritisoivat kirkon heikkoa moraalia. Erityisesti leskien uudelleen avioituminen oli heidän mukaansa suuri synti."

Uskova joka on syntynyt johonkin lahkoon tai puolueeseen, eli kirkkokuntaan tai "seurakuntaan", kuten Tertuliaanus, kasvaa siellä kuin luonnollisessa kodissaan, ja jos ja kun uudestisyntynyt Uskova kasvaa Tiedossa ja viisaudessa, hän näkee "kotinsa" virheet ja vääryydet, ja silloin sieltä on lähdettävä, sillä "kodin vanhemmat" eivät yleensä siedä arvostelua itseään ja omia toimiaan kohtaan, eikä opetuksiaan kohtaan, joten oli vain luonnollista ja selvää, että Tertuliaanus ei voinut enää toimia lahkon sisältä käsin Uskon veljiään/sisariaan auttaen, vaan pois tuli siis lähtö !

Mutta tästäkin oikeasta ratkaisusta tai vääjäämättömästä tapahtumasta(mah pois potkiminen) siis Mikko syyllistää Tertuliaanusta !

Mikolle ei kelvannut siis katolilaisuuden "synnyinkodissa" oleminen, eikä Mikolle kelvannut myöskään sieltä pois lähtö/potkiminen opillisten näkemys erojen vuoksi, eli olisi Tertuliaanus tehnyt niin tai näin, niin Mikko itse näkee sen väärinpäin !

Sanon vielä sen Tosiasian, että nuori Uskova kasvaa siinä "synnyinkodissaan" eli seurakunnassa, mihin syntyi tai tuli johdetuksi ihan kuten vauva ei valitse itse kotiaan, eikä päätä/kykene itse päättämään sitä millainen koti ja vanhemmat ja opetus kodissa on, niin samoin se nuori uudestisyntynyt Uskova ei valitse "synnyinkotiaan" eli seurakuntayhteyttään, vaan kasvaa siinä "kodissaan" siihen asti, kun hän on kasvanut ymmärrykseltään lähes aikuiseksi, ja VASTA TUOLLOIN, se nuori Uskova kykenee itse atvioimaan sen, millainen koti ja vanhemmat ovat ja millaiset opetukset siellä on, ja silloin ei ns. mahdu kahden miehen jalat saman pöydän alle useinkaan, vaan nuoren on lähdettävä, siis jos ja kun hän näkee sen kotiseurakunnan toiminnan pahasti vääräksi !

Tämä asia siis kuuluu niin luonnolliseen, kuin Hengelliseen kasvuun olennaisena osana, jota ei tule kieltää !

Siten ei ketään vaikkapa katolilaisuudessa olevaa nuorta uudestisyntynyttä Uskovaa saa omilla sanoilla erottaa Jumalan Seurakunnasta vain siksi, että tämä on yhä ymmärtämätön, eikä ole kasvanut Hengelliseen aikuistuuteen ja Tietoon, jotta kykenisi "vanhimpiensa" eli katolisen kirkon ja sen johtajien opit vääräksi tunnistamaan !

Siis ei luonnollinen lapsikaan näe kotinsa ja vanhempiensa vääriä toimia kuin vasta sitten, kun se nuori kasvaa aikuisuuteen, nuorempana hän luottaa sokeasti vanhepien toimivan oikein, se siis on väärää lojaalisuutta, jossa lapsi puolustaa vanhempiaan, vaikka jollain tasolla tajuaakin heidän olevan väärässäkin !

Mutta tämä kaikki siis kuuluu kasvuun, ja siten myös Hengellsieen kasvuun olennaisena osana, eikä Mikon tulisi siis ketään uudestisyntynyttä Uskovaa erottaa Seurakunnasta eli Pyhien yhteydestä vain siksi, että tämä yhä on Hengellisesti lapsi/nuori ja siten ymmärtämätön myös opillisesti !

Mikko siis nyt noilla sanoilla nyhti nisua, luullen sitä lusteeksi, ja siitä Raamattu varoittaa meitä !

Matteus 13 24 -30 ja 36-43

Eli Mikko opettaa ja toimii vastoin Raamaatun tervettä opetusta !!!

Hän ei siis itse edes tiedä minkä varmaksi väittää !

1. Tim. 1:7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.

Ja minä itse en siis puolusta Tertuliaanusta, enkä allekirjoita KAIKKIA hänen oppejaan, mutta osa noista oli ihan oikeaa asiaa kuitenkin, tarkoitus on vain tämän tapauksen kautta näyttää se, kuinka väärin Mikko, eli ketjun aloittaja on toiminut ja yhä toimii !

Äänestä
  • Ja heikkoa koko aloituksessa siis on juuri se, että se ei edes lähtökohdiltaan perustu Totuuteen vaan valheeseen ja asioiden vääristelyyn !

    Mitä silloin voi tälläiseltä "opettajalta" odottaa, jos jo lähtökohta asioiden käsittelylle on pielessä ja asioita ja henkilöitä ja heidän toimiaan arvostellaan väärin perustein ja väärällä tapaa ?

    Tuo uskosta osattomaksi tuomitseminen kuuluu juuri puoluehenkisille, eli "jos et kaikessa usko kuten minä/me, niin et ole uskossa edes", on Mikon sanoma muille !

    Eli kaikkien tulisi uskoa kuten Mikko, ja jos ei siis usko, ei ole uudestisyntynyt Uskovakaan, vaikka toinen sitä olisikin !

    Siis ei luonnollista lastakaan hyljätä sen vuoksi, että hän ei vielä kaikkea ymmärrä, eikä se opillinen ymmärtämättömyys ja lapsen/nuoren sokeus ole mikään syy sanoa, että tämä ei kuulu perheeseeen, eli Seurakuntaan !

    Näin rajua ja järjetöntä on Mikon OMA lahkolaisuus eli puoluehenkisyys, josta hän itse varoittaa ja nuhtelee siis muita !

    Palataan taas siihen samaan Raamatunpaikkaan, jonka jo aiemmin Mikolle toin, jonka sanoma on selvä, eli jos opetat/nuhtelet/kehoitat muita, tulisi sinun ensin ITSE ymmärtää ne asiat joita muille opetat:

    Roomalaiskirje 2
    17 Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi(Uskovaksi) ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
    18 ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
    19 ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
    20 ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
    21 niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
    22 joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
    23 joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?
    24 Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa", niinkuin kirjoitettu on.

    Mikko siis ei vielä itsekään ymmärrä sitä, mitä on lahkolaisuus, ja hän on siis lahkolainen itse, oikein henkeen ja vereen, eli hän on rajusti puoluehenkinen ja hengessä toimiva !

    Ja kuitenkin hän siis muita on ojentamassa ja opettamassa !

    Milloin lopetat Mikko ?

    Milloin Mikko nöyrryt Herran eteen, ITSE VIHDOIN opetusta ottamaan näissäkin asioissa ???

    Minä vihastun Hengessä, kun katson toimiasi ja luen näitä kirjoituksiasi, mietipä Mikko sitä, mitä Herra itse näistä ajattelee !!!

    Siis sinä puoluehengessäsi kiellät Uudestisyntyneiden nuorten Uskovien Uskon, eli olet sielunvihollisen asialla, et Jumalan, sillä Jumala ei sammuta suitsevaista kynttilänsydäntä, eikä Hän särjettyä ruokoa muserra !

    Matt. 12:20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.

    Herra ei nyhdä nuorta nisua eli viljan alkua Jumalan viljelysmaasta, mutta sinä olet Mikko tätä kaikkea tekemässä ja Uskovien uskoa murentamassa, kuten siis sielunvihollinen !

    Menisitkö Mikko siis vihdoin itseesi ja alkaisit keskittyä omiin toimiisi ja niiden tutkimiseen ???

    Äänestä

  • Sinä opetat Mikolle alkeita, ensimmäisiä asioita joita jokaisen uskovan tulisi ymmärtää ja soveltaa. Mutta Mikko ei ole ymmärtänyt edes alkeita mutta esiintyy kuitenki opettajana ja toisten nuhtelijana ja tekee itse ne virheet joista toisia nuhtelee. Hänen oppinsa ei ole Jumalasta. Sinä paljastit hänet hyvin ja selväsanaisesti. Ilo lukea tekstiäsi.

    Äänestä

Ketjun aloittaja näemmä hiljeni ?

Toivottavasti hän eli Mikko alkoi tutkimaan oikeasti asioita Herran edessä !

Tuohon edelliseen viestiin pitää sanoa, että en minä oikeastaan Mikkoa paljastanut, sillä Sanakin sanoo:

11 Älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
12 Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;
13 mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta.

Siis Valkeus eli Totuus eli Herra ja Sana paljastavat väärän ja valheen, ja minä olen lahjaksi saanut kaiken sen opetuksen ja tiedon jota minulla on, sekin on pelkkää Armoa eikä minulla ole siinä ansioita itselläni !!!

Siis minä olen, kuten olen jo sanonut vain saviastia, johon Herra suuressa armossaan on laittanut jotakin, eli kunnia sinne minne se kuuluukin niistä antimista, eli Herralle !

Sillä Raamatussa sanotaan seuraavaakin:

Luuk. 17:10 Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'."

Siis kukaan ihminen ei ole mitään, eikä kiitos kuulu ihmiselle, vaan Herralle, jolta ihan kaikki on, ja näinkin siellä sanotaan !

Joh. 3:27 Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.

Äänestä
  • Ei sinua kukaan ole Jumalaksi luullutkaan eikä väittänyt.

    Äänestä

  • En ihan ymmärrä kommenttiasi, mihin se liittyy edes ?

    Kommenttisi perusteella, sinä itse olet nähdäkseni siis miettinyt sitä, että olenko minä Jumala !

    Muuta käsitystä viestistäsi en saa, sillä perin outo on kommenttisi, sori vaan !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_89364 kirjoitti:

Kolminaisuus opin isänä pidetty mies Tertullianus oli itse katolilainen, eli ei kuulunut Jumalan seurakuntaan, vaan kilpailevaan katolilaisuuteen, josta hän myöhemmin vaihtoi toiseen uskon lahkoon ja perustipa vielä lahkon siälle oman lahkonsa.

Ja häntä siis pidetään tämän kolminaisuussymbolin isänä, jota tänään monet vaalivat, kuin jotakin aarrettaan, jopa siinä määrin, että eivät myönnä krstityiksi niitä, jotka eivät tunnusta tätä Tertullianuksen, keksimää symbolia.

Tertullianus, ei edustanut oikeaa Jumalan seurakuntaa, vaan uskon lahkoja, jotka sotivat oikeaa Jumalan seurakuntaa vastaan

Hylätkää nämä lahkojen oppeja vaalivat seurakunnat, joissa ei opeteta Jumalan sanaa, niin kuin se tulisi opettaa.

Tässä linkki josta voitte itse tutustua asiaan

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tertullianus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu