Tervehdys, ystävät!
Ongelmani on, että en saa mitään yhteyttä vaimooni. Olen ymmärtänyt kautta aikojen monista jutuista, vitseistä, pilapiirroksista, kirjoituksista, tv-ohjelmista, elokuvista, kirjoista, sketseistä jne., että mies on yleensä se, joka istuu tv:n äärellä lasi kädessä, ei puhu eikä pussaa.
Meillä tämä on toisinpäin. Suhteemme on täysin tukossa.
Yritän usein lähestyä puolisoani, tarjota hänelle hellyyttä, mutta kun ei niin ei.
Ymmärtäisin tämän, jos olisin haiseva luuseri, mutta kun olen hyväkuntoinen, mielenkiintoista työtä tekevä, ajattelevä, itsestäni huoltapitävä mies. Teen kotitöitä, käyn kaupassa, tuon joskus kukkia vaimolleni, huolehdin lapsistamme, mutta tämä ei tarkoita että olisin joku nössö. Minulla on miehisiä harrastuksia ja paljon tuttuja.
Käytän alkoholia enimmäkseen kohtuullisesti. Ikinä en ole vaimooni väkivalloin kajonnut.
Koetan ymmärtää, että asia ei varmaan ole minusta kiinni. Mutta kun se kuitenkin on.
En halua lähteä etsimään seuraa kapakoista. Surkeita ja niiden ymmärtäjiä on siellä riittämiin. Onko tämä kohtaloni vai pitäisikö tästä yrittää omille siivilleen? Ja miten ihmeessä? Olen aivan ymmälläni...
Ongelmani on, että en saa mitään yhteyttä vaimooni. Olen ymmärtänyt kautta aikojen monista jutuista, vitseistä, pilapiirroksista, kirjoituksista, tv-ohjelmista, elokuvista, kirjoista, sketseistä jne., että mies on yleensä se, joka istuu tv:n äärellä lasi kädessä, ei puhu eikä pussaa.
Meillä tämä on toisinpäin. Suhteemme on täysin tukossa.
Yritän usein lähestyä puolisoani, tarjota hänelle hellyyttä, mutta kun ei niin ei.
Ymmärtäisin tämän, jos olisin haiseva luuseri, mutta kun olen hyväkuntoinen, mielenkiintoista työtä tekevä, ajattelevä, itsestäni huoltapitävä mies. Teen kotitöitä, käyn kaupassa, tuon joskus kukkia vaimolleni, huolehdin lapsistamme, mutta tämä ei tarkoita että olisin joku nössö. Minulla on miehisiä harrastuksia ja paljon tuttuja.
Käytän alkoholia enimmäkseen kohtuullisesti. Ikinä en ole vaimooni väkivalloin kajonnut.
Koetan ymmärtää, että asia ei varmaan ole minusta kiinni. Mutta kun se kuitenkin on.
En halua lähteä etsimään seuraa kapakoista. Surkeita ja niiden ymmärtäjiä on siellä riittämiin. Onko tämä kohtaloni vai pitäisikö tästä yrittää omille siivilleen? Ja miten ihmeessä? Olen aivan ymmälläni...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pukeudu sen kledluihin . ei tarvi pikkareiehin mut jos kaäyttää sukkiksia mekkoo kireitä farkkuja , itellä meillä alko toimii kun ruvettiin naimaan molemmat sukkahoususilleen..
Hei! lukemani perusteella sinulla on vastaava tilanne kuin minulla. Teen töitä ja vapaa-ajallani hoidan yhteistä lastamme. Siivoan,teen ruokaa,pyykkään ja hoidan taloudelliset asiat. Kun lapsi on saatu unille ja on vähän sitä laatuaikaa yhdessä, ni jo pelkkä hellä koskettaminen saa toisen säpsähtämääm. Saatikka suudelmat tai ehdotus seksistä.Itsekkin pukeudun siististi ja hygieniapuoli on takuuvarmasti kondiksessa.Keskustelua on käyty ja en ole saanut riittävää vastausta koskaan, korkeintaan jotain surkeita selityksiä joilla pääsee pälkähästä.Olen itsekin miettinyt, et pitäiskö lähtee mut...
Aivan. Se mutta... Kun on niin paljon hyvääkin. Ei viitsisi millään luovuttaa.
Yritetään pärjätä. Pidetään kaikesta huolimatta pää pystyssä!
Tuntuu, että vaimollasi olisi ihannemies. Jokin mättää, mutta mikä. Koeta miettiä ja keskustellen hakea syitä. Syököhän vaimosi e-pillereitä, voivat pahimmillaan saada aikaan täydellisen haluttomuuden, entä muita lääkkeitä, miten pieniä lapsenne ovat, oliskohan väsymystä, vain lasten kanssa oloa.
Yritä saada teille kahdenkeskistä aikaa muualla kuin kotona ja tee selväksi, että tämä ei sitten tarkoita seksiä. Samoin kotona, sano, että tule kainaloon ja et todella halua sänkyyn.
Jos vaimosi kokee, että pienikin kosketus on vonkausta ja ei tahdo jostain syystä petihommiin, niin taatusti torjuu jo sen kosketuksen.
Nyt tarvitsette aikaa ja rauhallista keskustelua, luultavasti asiat selkiintyvät, onnea matkaan.
sanotaan, että lapsuuden traumat heijastuvat parisuhteeseen eli ne mallit, mitä lapsena on saanut, toistaa itse tavalla tai toisella. Tai laittaa puolisonsa syyksi asioita, mitkä oikeastaan johtuu omista vanhemmista.
Oletko huomannut vaimosi käyttäytymisessä yhteneväisyyksiä hänen lapsuuteensa? Millä tavoin olet yrittänyt häntä "avata"? Eli oletko yrittänyt sellaisilla keinoilla, jotka hänkin ymmärtää vai ovatko ne vain sinun kannaltasi ymmärrettäviä keinoja?
Parisuhdekirjat voivat auttaa, toisinaan se, että menetkin miehekkäästi sulkemaan telkkarin (jos ei ihan lempparisarja ole kesken) ja herätät hänet tajuamaan, miltä sinusta tuntuu. Ehkä hän ei tiedä sitä, jos et ole koskaan asiasta suoraan puhunut. Naisetkaan eivät ole ajatustenlukijoita :).
Älä kuitenkaan syytä/vaadi/arvostele, vaan yritä tosiaan puhua omasta näkökulmastasi.
Jos ongelmasi on hellyydenpuute, niin ala helliä ilman, että vaimosi kokee sen olevan vaatimus seksiin. Sano kauniita sanoja hänelle siitä, kuinka hyvä hänen vieressään on olla jne. Ehkäpä hän pikkuhiljaa siitä lämpiää..(ihmeitä ei tapahdu päivässä tai parissa). Mieti, millä keinoilla hän "lämpesi", kun olitte alkuaikoina ihastuneita ja pyri jollain tavalla samaan.
Voimia sinulle, älä luovuta vielä. Menkää vaikkapa avioliittoleirille (esim. NMKY), sieltä löytyy hyviä avaimia asiaan ja ei tartte odottaa siihen asti, kun avioliitto on jo ihan lopussa.
latasin saman sisältöisen viestin framille kun en huomannut tätä. Kuinka kaun tällaista on mielekäs jatkaa? Minä en ala pohtimaan kaikkea lapsuuden tapahtumia, aikuisena on aikuisen vastuu myös kehittyä. Toisaalta naisille on sallitumpaa on olla sellainen kun "tunteet niin määrää". Elämä on ihan perseestä.
Toisaalta jos alkaisin vedellä turpaan ja ryypätä saisi tilanne uuden muodon.
Toivottavasti viestisi oli vitsi, vaikken sitä oikein ymmärtänytkään. Tuollaisella asenteella liikkeellä oleva mies on ikävän kuuloinen. Sinuna mielummin sitten lähtisin kävelemään, jos tuolta todella tuntuu.
Hei!
Näin naisena voisin sanoa, että kiitos, jos joku mies kohtelisi minua vastaavalla tavalla. Joten, älä syytä itseäsi, olet varmasti tehnyt parhaasi ja sen mitä olet voinut.
"Vika" tuntuu enemmänkin olevan siinä toisessa puoliskossa. Ehkä hänellä on menossa jonkinlainen "identiteettikriisi", jota hän haluaa omassa rauhassaan pohtia. Jokaisella ihmisellä on varmasti jossain vaiheessa elämää sellainen tunne, että yksinkertaisesti haluaa vain olla yksin ja miettiä mihin on oikein menossa. Eikä sen tarvitse sen kummemmin merkitä mitään suurempaa tai sitten siitä voi kehittyä vielä jotain syvempää välillenne. Tietysti olisi mukava, jos toinen jaksaisi asiat sinun kanssasi, mutta kaikki eivät vain osaa puhua itseään askarruttavista asioista.
En tiedä ikäänne enkä parisuhteen kestoanne, mutta tietyissä ikävaiheissa/parisuhteen kestoajoissa tulee kyllä vaiheita, jolloin aletaan todella pohtimaan onko kaikki "niin kuin minä haluaisin" ja "tätäkö tämä nyt sitten on".
Keskustelu auttaa joskus naisten kohdalla paremmin kuin lähelle tuleminen. "Etäältä" (vaikka sitten kahden metrin päästä) on helpompi joskus jutella.
Toivottavasti solmunne kuitenkin selviää parhain päin!
joten sun olemus käytös yms asiat eivät paljon paina, joten olkaa vaan kuin ette olisikaan, et sä voi pakottaa olemalla "täydellinen mies" muuten olisit oma itsesi etkä kiltokuva...vai olet sä kiiltokuva kuin avoin kirja TYLSÄÄÄHHHH