Mieheni on alkoholisti. En ole siitä vihainen enkä syytä häntä: tajusin sen jo seurustelumme alkuvaiheessa, ja hän myönsi sen itsekin. Alkoholismia hieman rajaavat miehen lapset, jotka asuvat meillä. Ennen lasten tänne muuttoa meininki oli mennyt aika mahdottomaksi. Vielä jokin aika sitten mies oli töissä ja homma aika hienosti hallussa, mutta nyt hän sitten jäi työttömäksi ja on taas päivät vetelehtiä.
Miehelleäni ei ole muita kuin ryyppykavereita. Eli kaverien tapaaminen tarkoittaa aina sitä, että lähdetään jonkun luo tai kesällä pihalle juomaan kaljaa. Toisin sanoen, ei voi koskaan tietää kauanko miehellä kavereiden kanssa menee: tunti muuttuu mukavassa nousuhumalassa helposti neljäksi tai kuudeksi tunniksi.
Minua suoraan sanottuna vähän vituttaa. Ensinnäkin se, että mies pilaa terveytensä. Hän on jo yli nelikymppinen, minä alle kolmenkymmenen. Olemme puhuneet aina välillä yhteisestä lapsesta. En halua, että lapseni isä kuolee muksun ollessa viisivuotias. Toisekseen siksi, että miehellä siis tosiaan on ne kaksi lasta ja jonkun niistäkin on huolehdittava, ja se joku olen minä. No, se menee nyt rutiinilla, eivätkä ole kovin haasteellisia tapauksia, mutta kuitenkin. Kolmanneksi se, että minulla ei ole yhtään kaveria. Muutimme pienelle paikkakunnalle joskus kolme vuotta sitten, enkä ole sopeutunut. Miesten kavereiden tyttöystävien ym. kanssa en kaveeraa, koska hekin ovat päihdeongelmaisia, enkä halua, että talossa jossa on lapsia, istuu myös kööri humalaisia naisia. Olen siis myös kateellinen mieheni menemisistä.
Eilisilta meni ihan reilusti: mies lähti kaverilleen vasta laitettuaan lapset nukkumaan, ja minä sitten hoisin perinteisesti kouluun lähdön aamulla, ettei hän joutunut herättämään. No mutta sitten tänään, kun hän lähti viemään kauppaan, hän ei tullutkaan kotiin, vaan kävi vain oven välistä huikkaamassa lähtevänsä kavereidensa kanssa jonnekin paikkaan x. Lasten koulusta tulo: kyllä vaimo hoitaa.
En haluaisi olla mikään nalkuttava ämmä, mutta jos touhu nyt menee siihen, että kun kerran ollaan työttömänä, voi nukkua puolille päivin ja sitten kitata kaverien kanssa kaljaa loppuajan... nyt on kuulema tälle viikolle jo joku saunailta sovittu... Paljonko minä voin vaatia miestä olemaan kotona? Miten sen saisi sanottua jotenkin nätisti?
Miehelleäni ei ole muita kuin ryyppykavereita. Eli kaverien tapaaminen tarkoittaa aina sitä, että lähdetään jonkun luo tai kesällä pihalle juomaan kaljaa. Toisin sanoen, ei voi koskaan tietää kauanko miehellä kavereiden kanssa menee: tunti muuttuu mukavassa nousuhumalassa helposti neljäksi tai kuudeksi tunniksi.
Minua suoraan sanottuna vähän vituttaa. Ensinnäkin se, että mies pilaa terveytensä. Hän on jo yli nelikymppinen, minä alle kolmenkymmenen. Olemme puhuneet aina välillä yhteisestä lapsesta. En halua, että lapseni isä kuolee muksun ollessa viisivuotias. Toisekseen siksi, että miehellä siis tosiaan on ne kaksi lasta ja jonkun niistäkin on huolehdittava, ja se joku olen minä. No, se menee nyt rutiinilla, eivätkä ole kovin haasteellisia tapauksia, mutta kuitenkin. Kolmanneksi se, että minulla ei ole yhtään kaveria. Muutimme pienelle paikkakunnalle joskus kolme vuotta sitten, enkä ole sopeutunut. Miesten kavereiden tyttöystävien ym. kanssa en kaveeraa, koska hekin ovat päihdeongelmaisia, enkä halua, että talossa jossa on lapsia, istuu myös kööri humalaisia naisia. Olen siis myös kateellinen mieheni menemisistä.
Eilisilta meni ihan reilusti: mies lähti kaverilleen vasta laitettuaan lapset nukkumaan, ja minä sitten hoisin perinteisesti kouluun lähdön aamulla, ettei hän joutunut herättämään. No mutta sitten tänään, kun hän lähti viemään kauppaan, hän ei tullutkaan kotiin, vaan kävi vain oven välistä huikkaamassa lähtevänsä kavereidensa kanssa jonnekin paikkaan x. Lasten koulusta tulo: kyllä vaimo hoitaa.
En haluaisi olla mikään nalkuttava ämmä, mutta jos touhu nyt menee siihen, että kun kerran ollaan työttömänä, voi nukkua puolille päivin ja sitten kitata kaverien kanssa kaljaa loppuajan... nyt on kuulema tälle viikolle jo joku saunailta sovittu... Paljonko minä voin vaatia miestä olemaan kotona? Miten sen saisi sanottua jotenkin nätisti?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Oletpa liemeen itsesi saattanut. Tiesit jo aiemmin miehen alkoholista, ja silti yrität parisuhdetta hänen kanssaan. En sano millään tavalla ilkeyttäni, toivon, että näet kokonaisuuden.
Alkoholistilla alkoholi on kaikki kaikessa. Se menee kaiken ohi, koska miehelläsi on siihen riippuvuus. Perinteisesti alkoholisti lupailee hyvää ja kaunista, mutta ne teot ovat jo ihan toista. Alkoholisti ei voi parantua, ellei lopeta alkoholin käyttöä. Se ei oöe useinkaan helppoa. Netti on täynnä erilaisia tarinoita. Mene johonkin vertaisryhmään keskustelemaan.
Et pysty rajoittamaan hänen menojaan. Itse asiassa ei ole edes oikeutta. Hän aikuisena itse päättää. Voitte toetenkin keskustella, mutta päätös on hänen. Nalkuttaminen ei auta mitään. Se vaan pahentaa.
Ei lasta tuohon. Älä nyt tee elämäsi virhettä! Lapsi kärsisi suunnattomasti tilanteestanne, ja sinä olisit siihen syyllinen, tietenkin miehesi kanssa. Toivon vaan, että voisit nähdä elämäsi absurdiuden. Olet vielä nuorikin...
Ei voi vaatia yhtään mitään etkä rajoittaa hänen menemistään mitenkään. En ymmärrä, miten olet itsesi tuohon jamaan saattanut, ja ihan kamalalta tuntuu ajatuskin, että suunnittelet lapsen hankkimista hänen kanssaan.
http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewforum.php?f=2&sid=66d204397b240dbff601baf82d8c18c3
Niin, lähdetäämpä nyt ensinnäkin siitä että toista ihmistä ei voi muuta tai pelastaa. Jos ihminen päättää juoda ja rällätä, se on sen ihmisen valinta.
Toisekseen, vaikka miehen lapset eivät ole sinun vastuulla. Lapsilla on olemassa biologinen äiti ja isä, joiden vastuulla ovat.Jolleivat nämä kykene huoletimaan, on sosiaalitoimisto joka hoitaa tehtävän viime kädessä.
Tämän jälkeen, voit miettiä mikä on sinun mielestä hyvä parisuhde? Mitä sinä oikeasti haluaisit elämälltä? Haluatko todella yrittää taistella tuulimyllyjä vastaan ja tapella seuraavat 30 vuotta miehen sekä lukuisten vaikeuksien kanssa?
Hyvää kun tuosta ei saa tekemälläkään. Mies on alkoholisti ja piste.
Sinuna miettisin tarkasti, oliko fiksua lähteä tuollaisen miehen mukaan vai olisiko voinut valita paremminkin.
Samaa mieltä edellisten kanssa. Ongelma ei ole hänen menemisensä vaan teidän suhde. Ehdottaisin, että muuttaisit ainakin asuntoon miettimään asioita. Sinun olisi turvallisempaa tapailla häntä sieltä käsin. Et menettäisi romahduksessa kaikkea.
Itsekin elän alkoholistin kanssa. Voin sanoa että et voi tehdä mitään millekään, mutta lapsihaaveet kannattaa unohtaa. Alkoholistista ei ole vanhemmaksi. Omalla miehelläni on muutama lapsi eri naisten kanssa eri avioliitoista. Yhdenkään kanssa ei juurikaan tekemisissä ole ja hyvä niin. Lapset kylläkin jo aikuisia. Meilläkin on iso ikäero. Yli 10 vuotta ja mies lähestyy viittäkymppiä. Mies on juonut viimeiset 20 vuotta päätyönään ollen selvinpäin hyvin lyhyitä jaksoja. En tiedä miten on mahdollista että hän näyttää ikäistään nuoremmalle. Joillakin on vain uskomattomat geenit ja maksa. Kaikki sanoo minulle että jospa minun rakkaus raitistaisi hänen. Pidän heitä hulluina. Mies on alkkis. Alkkis ei muutu. Ikinä. Pitää vaan hyväksyä että eka rakkaus on pullo sitten ryyppykaverit ja sitten itse on jossain siellä jossain. Kaikki pyörii alkoholin ympärillä. Omakin elämä vaikka ei juo. Se pitää vaan hyväksyä.
Miksi otit juoppo miehen? Minä olen työtön mutta en juo alkoholia tai kaljaa päivät pitkät. Tälläkin viikolla olen käynyt kuntosalilla joka päivä. Saanko naisen tai pääsenkö treffeille, en saa enkä pääse treffeille koska naiset kiinnostuu tuollaisista juopoista kun miehes on. Minullakin oli juoppo kavereita joskus mutta en halunnut sellaista elämää joten kaverit jäi. Kaiken järjen mukaan minun pitäis olla juoppo koska olen yksinäinen, kaveriton, ei läheisiä ja olen aina yksin. Mutta juon harvoin, kunto on aika hyvä koska käyn salilla 6 kertaa viikossa ja olen kohta 40 vuotias. Helmikuussa kävin 26 päivänä salilla. Ole onnelline koska sulla on sentään mies.
Vau kävit helmikuussa 26kertaa salilla?? Punainen mattoko sulle pitäis asetella?
Ehkä sun Kilttis kannattais unohtaa tää parisuhde-palsta, keskittyä omaan elämään ja uusien ihmissuhteiden luomiseen. Sun jutut menee aina saman kaavan mukaan; takerrut näihin huono mies-tilityksiin, nostat itseäsi jalustalle ja samalla kuitenkin ryvet itsesäälissä. Huoh. Jos on aina vaan yksin, niin syytä on jossain vaiheessa katsoa itseään peilistä. Kukaan ei ole täydellinen, et edes sinä.
Samaa mieltä. Kilttis marisee samalla tavalla kuin mun ex mies. Vaikka tuhanteen kertaan sanon että lopeta toi määkiminen niin se vaan määkii kun ei saa naista ja se sentään oli 10 vuotta mun kanssa ja nytkin naimisissa ja määkii vaan. Vaimo käy miehissä varmaan siksi kun ei kestä tota tajutonta valitusta. Vikaa ei oo miehellä ulkonäössä ja sängyssäkin on parempi kuin 90% miehistä mitä minäkin olen kokeillut. Suihin ei osaa kukaan ottaa niin kuin se, mutta se saakelin ainainen valitus. Ei juma mikä turn off!!! Mä otan mieluummin rumemman miehen joka on alkkis eikä niin hyvä sängyssäkään kuin kuuntelen sitä ruikutusta. Niin oon muuten tehnytkin. Vika näkyy kilttis kuule sun peilissä. Mitä tohon treenaamiseen tulee niin semmonen riuku on musta kauhee. Miehes pitää olla läskiä ja lihasta. Nykyinen on kivasti kerännyt mahaakin. Nyt on mun silmissä kyllä niin kuuma näky et hyvä kun malttaa pysyä erossa!
Helmikuussa 26 pnä salilla.. helmikuussa on 28 päivää.. missä välissä palaudut? Eihän tuossa ole mitään järkeä mutta ilmeisesti et tee salilla sitten muuta kuin katselet naisten peppuja ja haaveilet parisuhteesta salityttöjen kanssa ja sitten palaatkin jo kotiin kirjoittamaan näitä "olen ruma kukaan ei huoli koska en oo jännäri" juttuja.
Siis sun ongelmas on kilttis joka elää terveellistä elämää ja tuon naisen juoppo mies ei saa huomioo ollenkaan. On sullakin elämä.
Ihan hyvin voi käydä salilla joka päivä jos on työtön. Työtön ei tarvii palausta jos ei päivisin teee muuta kun on vaikka kotona. Sulla mies 67 varmaan on paska kunto kun et muuta tee kun oot kotona päivisin.
Jos tosissaan treenaa niin kyllä on pakko pitää palautuspäiviä, ei lihasten lepotarve täyty jos ei pidä välipäiviä. Tietty jos vaan polkee jotain kuntopyörää ja nostelee 2kg käsipainoja niin voi käydä joka päiväkin. Itse olen päivisin töissä, enkä kotona. Kunto voisi itsellä totta olla parempi mutta duunin kuntotestien mukaan se on ikäisekseni oikein hyvä. Tänään ulkoilutan koiran ja menen oksimaan ja sahaamaan 7 mäntyä (3 kaadettu, 4 kaatoa jälel) pölleiksi joista myöhemmin hakkaan itselleni klapeja. Liikuntaa se on sekin :)
Ylävartalon palautumisaika on 48 tuntia. Alavartalon 72 tuntia. Lihas vaurioituu treenatessa ja ei kasva jos ei saa lepoa. Työssäkäymiset ei liity mitenkään palautumista koskevaan faktaan. Kilttiksen treenaamiset ei kiinnosta ketään eikä varsinkaan laaja asennevamma elämää kohtaan saatika paha luonnevika.
Järkee on kun on järkee. Tarkoitan treenit >< palautuminen.
Olen itse käynyt salilla 6krt/viikko eikä se ole liikaa mutta on tiedettävä mitä tekee, milloin tekee ja miten tekee. Rankat, moninivel treenit kahdesti viikossa. Kyykyt keskiviikkoisin, mave sunnuntaisin. Pienet lihasryhmät myös kahdesti viikossa. Toisella kerralla lyhyehköt sarjat submaksimaalisella alueella. Toisella kerralla perusvoiman - massan raja-alueilla.
Täydentävinä vatsatreenit ja "nuorison" esteettiset harjoitteet. Kolmeen päivään sovitan aerobiset jumputukset, crossari, soutu, fillari.
70 ukolla ei tee tiukkaakaan. Kuormituksista voin mainita mavemaksimin 180kg, "kynttiläleukoja" 10:n sarjoina jne.
Lauantai lepopäivä.
Miestäsi sinä et saa raittiiksi. Hän on juoppo ja pysyy sellaisena. Sinä tulet aina olemaan numero duo hänen elämässään.
Pahin mitä voit tässä tilanteessa tehdä on hankkiutua raskaaksi tuon miehen kanssa.
Kuulostaa ja näyttää siltä että ainoa ilonpilkku elämässäsi on miehen pienokaiset. Onneksi heillä on sinut! Jos aiot jäädä tuohon talouteen, niin se on lapsille vain hyväksi. Heidän rakastamisesta, huolehtimisesta ja opettamisesta sinä tulet korjaamaan massiivisen koron. Sinä voit heidän kanssaan touhuta ja saada lämpimän ja rakastavan ilmapiirin kotiinne, ilman juoppoa miestä; hänhän viettää suurimmana ajan juopporetkillään jokatapauksessa.
Jos taas päätät poistua kuvioista, älä hylkää lapsia. He ovat jo kiintyneet sinuun ja tuntevat sinut omakseen. Taidat olla ainoa täysijärkinen koko heidän pienessä elämässään. He luottavat ja turvaavat sinuun. näytä että sinä uskot heihin, pidä heihin tulevaisuudessakin yhteyttä.
Minulle tuli nyt vähän huono omatunto. Mieheni ei ole ihan niin juoppo, kuin olette ymmärtäneet. Hänen kanssaan on kyllä mahdollista neuvotella. Meillä on esimerkiksi sääntö, että aamulla pitää herätä kotoa, jollei toisin ole sovittu (joka tosin vaati sen, että aikanaan painelin viikoksi kavereilleni Helsinkiin ja ilmoitin, että takaisin ei tule, jos tulee noita "hauskanpito poikien kanssa vähän venähti"-tilanteita: "Sinä et ole mikään poika, sinä olet aikuinen mies, vielä yksikin hauskanpitoviikonloppu ja minä häivyn lopullisesti".) Meillä on myös sääntö, että jos olemme yhdessä baarissa, minä sanon koska on aika lähteä kotiin. Mieskin on sääntöön tyytyväinen: vähäisempi krapula, eikä hän muutenkaan olisi varmaan edes muistanut loppuillasta mitään.
Mistä nyt on kysymys on se, paljonko hän reiluuden nimissä voi viettää aikaa kavereidensa kanssa. Minä olen aina kotona ja minulla ei ole täällä ystäviä, joten toivoisin, että mahdollisimman paljon hän olisi minunkin kanssani. Olen kuitenkin aikuinen ihminen ja eiköhän minun ole kestettävä oma yksinäisyyteni: en minä sen varjolla saa torpedoida toisen sosiaalista elämää. Miehelläni ei ole nyt töitä, eikä hän ole sitä tyyppiä, joka harrastelisi kotona jotain. Minä teen töitä kotona. Näkökulmamme lapsiin on eri: miehestä he pärjäävät ihan hyvin jo keskenään ja kavereidensa kanssa, minusta eivät (sydäntäni lämmitti, kun pienempi tuli eräänä päivänä sanomaan, että toivottavasti en mene enää uudestaan mihinkään kouluun vaan olen heidän kanssaan kotona).
Kysymys on siis nyt vain siitä, millaiset säännöt on oikeudenmukaista neuvotella. Saako kavereiden kanssa kaljoitella joka päivä vaikkapa viisi tuntia, vai saako vaikka vain joinain päivinä jne. jne. Toisaalta minun pitäisi kai olla iloinenkin miehen puolesta kun hän taas jaksaa kaamosmasennuksen loputtua ylläpitää kaverisuhteita.
Saako kavereiden kanssa kaljoitella joka päivä viisi tuntia?
- Ei saa, jos on parisuhteessa ja aikoo löytää töitä.
Tarvitseeko yli nelikymppinen mies "kavereita"?
-Ei tarvitse. Hänellä voi olla ystäviä, joita tapaa harrastusten ja liikunnan merkeissä.
Tarvitseeko kouluikäisten lasten isä ja parisuhteessa elävä perheellinen mies baari-iltoja ja kuinka usein se on soveliasta?
- Ei tarvitse. Kerran tai kaksi kuukaudessa baari-ilta, jos on välttämätöntä, jolloin kotiin hankitaan siksi aikaa lapsenvahti lasten seuraksi.
Tarvitseeko työttömän miehen nousta ylös ennen puolta päivää?
-Tarvitsee. Mies laittaa lapset kouluun, tekee kotityöt sillä aikaa kun vaimo käy työssä ja mies valvoo, että lapset tekevät läksynsä.
Tarvitseeko työttömän auttaa vaimoaan tutustumaan uudella paikkakunnalla uusiin ihmisiin?
-Tarvitsee. Molemmat yhdessä etsivät parisuhteeseensa sopivia perhetuttuja, joilla myös lapsia.
Tässä oli näitä konkreettisia ja oikeudenmukaisia sääntöjä, joissa ei paljon ole edes neuvottelemista.
Lisäys:
Tarvitseeko työttömän miehen nousta ylös ennen puolta päivää, jos vaimo on myös kotona työttömänä?
-Tarvitsee. Molemmat laittavat lapset kouluun ja hoitavat yhdessä kotityöt. Kumpikaan ei tarvitse depression hoitoon päihdeongelmaista kaveripiiriä tai olutpainoitteisia saunailtoja.
Parisuhteessa voi neuvotella mistä tahansa säännöistä, mikäli molemmat ovat niitä halukkaita noudattamaan, eikä niihin painosteta. Voit siis kertoa toivovasi mitä tahansa, mutta miehellä ei ole pakko niihin suostua. Toisaalta: sinulla ei ole mitään pakkoa olla tuon miehen kanssa.
Aika selvästi tulee ilmi, että sinulla ei juurikaan ole itsearvostusta. On vaikea käsittää, miksi nainen pysyy tuollaisessa suhteessa. Kenties olet saanut huonon mallin jo lapsena? Onko itsetunto-ongelmia?
Minun mielestäni tuntuu täysin absurdilta ajatus, että jo selvästi aikuinen mies viettää kavereiden kanssa ryyppäämässä aikaa edes joka viikko. Sanoit että viisi tuntia päivässä??!! Mitä ihmettä, tuo on täysin tolkuton ajatus. Kyllä ihmisen täytyy olla todella pahasti alkoholisoitunut. Lisäksi hän ei arvosta perhettään, eli sinua ja lapsia. Tuntuu myös uskomattomalta, että suhteessa täytyy erikseen sopia säännöstä, että ryyppäämisen jälkeen pitää aamulla herätä kotona. Mistä sitten, jos ei kotona?!?
Minun mieheni on 42v. Ihana, hauska, huumorintajuinen, käy töissä ja käyttää alkoholia vain kohtuudella. Viimeisen vuoden aikana hän on ollut kavereiden kanssa ryyppäämässä ilman minua kahtena iltana. Toinen oli firman pikkujoulut ja toinen ystävän polttarit. Minä en millään tavalla rajoita miestä tapaamasta ystäviään (ja ilman ryyppäämistä tapaakin harrastuksen merkeissä kavereitaan kerran viikossa ilman minua) tai juhlimastakaan. Mies itse ei pidä järkevän aikuisen toimintana jatkuvaa ryyppäämistä. Hän kokee myös tärkeäksi huolehtia perheestä. Meidän pesueessa on 3 lasta.
Jos mieheni olisi jatkuvasti ryyppäämässä, hän ei olisi enää minun mieheni.
Älä tyttö hyvä missään nimessä tee tuollaisen miehen kanssa lasta!!!!! Äläkä pilaa omaa elämääsi muutenkaan.
Saako kavereiden kanssa kaljoitella joka päivä viisi tuntia?
- Ei saa, jos on parisuhteessa, jos on lapsia ja aikoo löytää töitä.
Tarvitseeko yli nelikymppinen mies "kavereita"?
-Kaikki ihmiset tarvitsevat kavereita, mutta perheen kanssa vietetään huomattavasti enemmän aikaa kuin kavereiden kanssa.
Tarvitseeko kouluikäisten lasten isä ja parisuhteessa elävä perheellinen mies baari-iltoja ja kuinka usein se on soveliasta?
- Ei tarvitse. Mutta baarissa saa käydä, jos haluaa. Soveliasta ja normaalia olisi käydä baarissa silloin kun on erityinen syy, esim pari kertaa vuodessa. (Pikkujoulut, synttärit tms...)
Tarvitseeko työttömän miehen nousta ylös ennen puolta päivää?
-Tarvitsee. Työttömän työtä on työn hakeminen. Lisäksi on kohtuullista, että työtän tekee valtaosan kotitöistä, koska hänellä on enemmän aikaa. Lisäksi parisuhteelle ja perhe-elämälle on tärkeää samankaltainen vuorokausirytmi.
Tarvitseeko työttömän auttaa vaimoaan tutustumaan uudella paikkakunnalla uusiin ihmisiin?
-Ei tarvitse, mutta se olisi kohteliasta. Jos mies ei niin tee, niin hän tuskin on kovin empaattinen. Vastuu ystävien hakinnasta on kuitenkin vaimolla itsellään.
Minun osalta tässä varsin vastaavat neuvot kuin toisellakin kirjoittajalla, pienillä sävyeroilla.
Kiitos!
Kyllä voin mielipiteeseesi yhtyä omalta puoleltani. Sävyerot paransivat vain asian ydintä.
Sekä alkoholisteille että heidän puolisoilleen on tyypillistä "sammakon hiljainen keittäminen" ilmiö. Eli jos sammakon heittäisi suoraan kiehuvaan veteen niin se loikkaisi sieltä pois, mutta kun sammakon laittaa viileään veteen ja alkaa lämmittää sitä hiljalleen niin se tottuu siihen ja lopulta kiehuu kuoliaaksi.
Sinusta ei ole mitään outoa sellaisessa elämäntavassa, jossa kaljoitellaan keskellä viikkoa? Jossa aikuinen mies nukkuu puolille päivin ja hengaa ryyppyporukassa? Olet juuri kuin se sammakko, joka huomaa kyllä että vesi alkaa olla aika lämmintä, mutta ei viitsi hypätä pois, kun on juuri siihen tottumassa.
Tuollaiset asiat eivät todellakaan kuulu normaaliin lapsiperhe-elämään!
Naisilla aina sama kitinä alkoholisti miehistä. Lopettakaa se kitinä kun itse olette sen miehen valinneet. Kyllä salilla käyvä mies kelpaisin ennemmin kuin teidän alkkis miehenne. Kiltti mies muka valittaa, sanoo totuuden teidän surkeasta elämästä.
Minä en ole valittanut yhtään mitään. Ja kyllä, otan mielummin hyväsydämisen, älykkään ja sivistyneen alkkiksen kuin bodarijuntin.
Mulla oli alkkismies.Kun tavattiin ei ongelmaa ollut.Rakennettiin talo.Saatiin kaksi lasta.Pikkuhiljaa 20 vuoden jälkeen miehelle alkoi maistua.Kulutus kasvoi.Yritin hyvällä ja pahalla.Mies ei myöntänyt ongelmaa.Viimein joutui sairaalaan ja kuoli.Mies 40 kuollessaan.Lopeta suhde jos haluat hyvän elämän.Maailmassa on hyviäkin miehiä.
tosion... Lopeta suhde jos haluat hyvän elämän.Maailmassa on hyviäkin miehiä. Juuri tuota !
No ei voi rajoittaa yhtään ... antaa vauhtia,, niin kyllä se siitä ... ja toivottaa hyvää matkaa ... viina ei lopu juomalla ja kaverit ei haukkumalla... yritetään hakea valonpilkkuja niitä kyllä on .. esim. tuo aurinko nyt :) Voimia Sinule ...
Miten ihmeessä työttömällä miehellä on edes varaa lipittää olutta monena iltana viikossa? Mulla on työtön mies, meillä ei ole lapsia ja asumme kohtuuhintaisesti, eikä miehen työmarkkinatuki millään riittäisi jokailtaiseen kaljoitteluun.
Ethän sinä voi mieheltä vaatia mitään, tai voithan toki vaikka mitä, mutta mieshän se on vastuussa omista teoistaan ja ellei itse muuta käyttäytymistään, ei se käskemlläkään muutu.
Miehen alkoholismi ei sinua haittaa vaikka se on kaiken alku ja syy. Alkoholistille tärkein asia elämässä on viina; ei lapset tai parisuhde. Miehelläsi on alkoholistina ihannetilanne koska sinä mahdollistat vastuuttoman käytöksen ja viinanjuonnin aina kun siltä tuntuu.
Jos jonkun tulisi muuttaa jotain, se olisi sinun käytöksesi; miksi tuet miehen holtittomuutta?
Eikö salilla voi käydä pitääs kuntoa yllä. Onko kaikki jotain bodarijuntteja vai. Pitäisi siis mielummmin juoda kaljaa kotona kun käydä kuntoilemassa. Naisethan rahoittaa miehen juopottelua ja kovasti tuntuu että sellaisia juoppo miehiä naiset kotiinsa ottavat.
Meinaat tehdä lapsia kaljottelevan surkimuksen kanssa. Miksi edes olet sen kanssa jos sua häiritsee kaljoitteleva mies. Ei millään pahalla muttaa on niitä parempiakin miehiä.
Jos miehen ainoa harrastus on kaljoittelu kavereiden kanssa niin en ymmärrä miksi olet tuollaisen miehen kanssa. Eikö riitä rohkeutta erota, itse en tuolaista katselisi. Mielummin ottaisin työttömän salilla käyvän kaverittoman miehen kun kaljotteleva mies.
Lapsiakin teillä on eikä se varmaan ole mitään mukavaa elämää lapsesta katsoa kaljottelevaa isää. Kokemusta on kun minäolin lapsi.
Hih, olet sinä kiltti mies uskomaton! :DDD Sinähän pidät kohta yksin koko keskustelupalstaa pystyssä kirjoitellessasi eri nimimerkeillä.
Pelasta oma elämäsi. Ei tuosta ole muuta kuin haittaa. Miehes saa juopotella kun sinä hoidat sen lapsia. sossu varmaan kiinnostuisi kun mies laiminlyö lapsien kasvatuksen. Lapset huostaan ja mies hoitoon
Helka on palstajuoppo. Kumma kun naiset ei osaa tehdä mitään kun mies juopottelee. Pitääkö joka asiaan kysyä muilta neuvoa. Naiset on heikkoja jotka alistuu jonkun alkoholistin vietäväksi ja siinä sitten kitkutetaan vuosia ilman että nainen osaa tehdä mitään järkeviä päätöksiä.