Studiossa kansanedustaja Hanna Mäntylä (ps.) ja kansanedustaja Johanna Sumuvuori (vihr.).
"Paperittomat"? lääkäriin... A-studio klo 21.00
seuraillaanpa
26<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Paperilliset laitetaan jonoon. Hoidetaan jos keritään.
Vieraanvarainen Suomi hoitaa omat potilaansa vasta kaikkien tulijoiden jälkeen.
Ei saa alistua, vaan on nostettava METELI! KÄYTTÄKÄÄ ääntänne OIKEIN!
Uusi
" EI terveyspalveluja paperittomille ulkomaalaisille, EI rahan lapioimiselle Kreikkaan, EI sosiaaliperäiselle maahanmuutolle, EI pakkoruotsille, KYLLÄ ulkomaalaisten rikollisten karkoittamiselle, KYLLÄ veronmaksajat ja oman maan vähäosaiset ulkomaanelättien edelle. Noin esimerkiksi".Siinä on enemmän kuin tarpeeksi perusteluja miksi persuja pitää
äänestää.
Hyvä Hanna ja PS!
Olipa typerä ihminen ja ei ymmärrä todellisuutta jo tällä hetkellä. Oikein hävetti hänen puolestaan...olevinaan poliitikko. Hirveä häpeä tuollainen piipittäjä!
Häpeämme SINUA !!!!
EMME koskaan ymmärrä idiootteja,-jotka itse eivät laita RIKKAA RISTIIN, vaan aina vaativat muita maksamaan kaiken,- ja SIITÄ huolimatta LUULEVAT OLEVANSA parhaita maailman parantajia !!!
Hyvin sanottu. Nämä "suvaitsevaiset" eivät itse tee mitään vaan toitottavat tyhjää maailmanparannusidealismiaan kaikkialla. Ne jotka ovat auttaneet köyhiä ulkomailla, ymmärtävät että jotta olot paranevat, heitä on autettava kotimaassaan eikä raahata ulkomaille hoidattamaan keinosuvaitsevien omaatuntoa ihan vaan olemalla olemassa, joka maksatetaan muiden rahoilla. Samalla rikollisuus ja turvattomuus kasvaa esim. Suomessa.
Paskapäisintä ja tekopyhintä sakkia mitä tiedän, on 90 % maahanmuuton ja maailmanparannuksen kannattajista.
Höperö tuo vihreä on. Täällä maakunnassa saa kunnalliseen hammashoitoon jonottaa n. 3kk:tta ellei ole akuutti juttu. Ei siihen jonon eteen tarvita yhtään paperitonta.
SAATANANVIHREÄT ITSE NE TÄNNE HYYSSÄÄMÄNSÄ HUIJAREIDEN HOIDOT !!!!
MINKÄPERKELEEN TAKIA NE VIHREÄT VAATIVAT MUITA MAKSAMAAN, ja ITE NE VAAN LIMMAILEVAT VEROJA MAKSAMATTA !!!
VOIVITTU-MITÄ LOISIA -ja JÄRJETTÖMÄN TYPERIÄ, ja SÄÄLITTÄVIÄ TUNAREITA ,-jotka OVAT HUIJAREIDEN VEDÄTETTÄVISSÄ !!!
Viherperseet pitäisi käyttää kylvyssä. Aadolf H on kovasti ikävä.
Hanna on seuraava sosiaali ja terveysministeri.
On suorastaan hämmästyttävää että Suomella on varaa pitää reservissä tällainen alan huippuasiantuntija.
Hanna Mäntylässä yhdistyy terve järki ja ammattitaito.
Sumuvuori on sokean ja järjettömän ideologansa uhri.
Säälittävää.
Onneksi tässä maassa on yksi JÄRJEN ääni. PS.
Sumuvuoren puolustelut ja perustelut ontuivat.
Neidillä ei ole näköjään hajuakaan todellisista kustannuksista.
Sumuvuorikin uskoo neekerien tavoin rahan tulevan taikaseinästä.
500 000 eurolla ei hoidella kuin muutama laittomasti maassa oleskeleva papruton.
Kunhan tietämätön Sumuvuori heitti sen lonkalta.
Kyllä vieraat täytyy hoitaa, tietenkin.
Sumuvuori nousi tänä vuonna (2015) Sinnemäen tilalle kansanedustajksi.
Aika vihreä tuohon eduskuntaan.
Luopukoon Vihreät puoluetuestansa ja järjestäköön hoidot sillä summalla kelle haluavat, mutta ei noille kaiken maailman meidän yhteiskunnan varoja pidä tuhlata. Jos meillä olisi muutama miljoona ylimääräistä emmekä olisi velkaa, niin mikä ettei. Olisihan se mukava niittää mainetta maana, joka on niin avulias ja pyytetön, että kaikki maailman surkeat täällä hoidettaisiin.
Järjestetään ensin kuntoon oman maan asukkaille hyvä terveydenhoitosysteemi, niin että kaikki hoidetaan kukkaroon katsomatta. Ikäihmisille järjestettäköön sellaiset turvakodit, missä heillä on hyvä olla eikä tarvitsisi maksaa niin suuria summia kuin nykyään kuulee maksettavan ja joskus melkein tyhjästä. Nykyään on yksityisten järjestämät hoitokodit ja niissä maksettavat maksut menevät yksityisten taskuun. On törkeää, että rahastetaan vanhuksia. Toisaalta yhteiskunta joutuu maksamaan niitten vanhuksien puolesta, joilla ei raha riitä näihin ylen suuriin maksuihin.
Tämä tuntuu hullun touhulta.
Tuo Sumuvuori voisikin itse mennä sinne piiloluolaan hoitelemaan niitä paperittomia, siellähän riittäisi työsarkaa. Tervemenoa!
Näin on. Vihreät ovat aina eläneet omissa haaveissaan.
Rahasta ja sen realistisesta käytöstä ei oo mtn tietoa.
Miten vihreät ja sossut voivatkaan olla noin yksinkertaisia ja tyhmiä?
Meille olisi tullut kymmenien miljoonien maksut joistakin v*tun laittomista maassaolijosta (kuten Ruotsissa).
Muutenkin saavat jo akuuttihoitoa (kiireellistä).
Me avattaisiin ovet koko maailmalle, ilmaisen terveydenhoidon piikkiin.
Jumalan kiitos että tuo järjetön lakiehdotus tyssäsi.
Mikä ihme suomalaisiin politikkoihin on mennyt??
Onko syy Halosen kahdeksan vuotta?
Laittomasti maassa eläjien oikeus hoitaa pitkäaikaissairautensa suomalaisten veronmaksajien piikkiin EI OLE IHMISOIKEUS!!
Mitä ylipäätänsä joku tekee ilman papereita Suomessa? Lähtökohtaisesti tilanteen tulisi olla sellainen että täällä ei kukaan ole ilman papereita. Jos joku on ilman papereita se voi olla kuka vaan vaikka joku Isis terroristi.
Paperittomien terveyspalvelut on mielenvikaisin hanke. Miksi tuollaiselle rikolliselle saastalle pitäisi antaa yhtään mitään muuta kuin pikainen karkoitus maastamme.
Sumuvuorelta pitäsi saada realistisia summia tiskiin.
Sumuvuorelta puuttuu just tuon alan koulutustieto ja faktat ovat olemattomat.