Kysely oppineille Hellareille ja muillekin !

Haluaisin kysyä Sanaan perehtyneiden eli oppineiden ja varsinkin siis Hellareiden mielipidettä seuravassa asiassa, liittyen tuohon Petri Paavolan Houm seurakunta kommenttiin !

Petri nimittäin kirjoittaa Uskonaskel foorumilla asiaan liittyen seuraavaa, kun hänelle esitettiin seuraava kysymys:

" Entä jos joku esim. yrittää tehdä parannusta homoudesta, mutta ei onnistu. Eikö hän siis kuulu Jumalan seurakuntaan? Vaikka olisi tullut uskoon? "

Tuohon kysymykseen siis Petri vastasi seuraavaa:

"Jos homo tulee aidosti uskoon, niin hän pääsee eroon ja irti homoudestaan. Uskova voi langeta tekemään syntiä, mutta hänen ei tulisi harjoittaa synnin tekemistä, sillä jatkuvassa synnissä eläminen ei johda iankaikkiseen elämään:

1Kor 6:
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

Minä tulin uskoon alkoholistikodissa, enkä ole sen päivän jälkeen koskaan enää ollut humalassa. Jumala vapautti minut alkoholin kirouksesta ja himosta sekä syistä, jotka johtivat juomaan. Ihan samalla tavalla Jumala tulee vapauttamaan ihmisen homoudesta.

Se on totta, että entinen alkoholisti tai homo voi langeta uskovana harjoittamaan entistä helmasyntiään, mutta ei elää jatkuvasti sen orjuudessa koko loppuelämäänsä. Jumala kykenee murtamaan synnin himot meidän sydämestämme."

Kysymys siis kuuluu teille oppineille siten, että oletteko Petrin kanssa samaa vai eri mieltä ???
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Apostolit antoivat henkensä uskonsa tähden ja sen antamassa voimassa.

ja tuhannet heidän jälkeensä ja tänäänkin on satoja tapettu Jeesuksen seuraamisen tähden.

en usko että homous menee noiden ylitse.

Äänestä
  • Olisivat olleet ihmisiksi eikä hihuloineet olemmattoman puolesta

    Äänestä

  • omavikansa kirjoitti:

    Olisivat olleet ihmisiksi eikä hihuloineet olemmattoman puolesta

    kerro miksi vastustat olematonta, eikö se ole hiukan yksinkertaista!

    Äänestä

  • Varoitatko autoilijoita kesällä mustasta jäästäkin!

    Äänestä

  • Yleensä saarnamiehet puhuu heille tärkeistä aiheista ja villit saarnaajat erityisesti niistä mihin he tuntevat suurta kiusausta.

    Äänestä

Taasko teillä on homot mielessä? Usealla hellarilla taitaa olla kaapinovi raolla jo.

Äänestä
  • Mitä miettimistä jossain homotyperyydessä mahtaisi olla?

    tai pyro maanissa taikka kaikkineuvoisissa vestiiteissä?

    jos ei akuinen mies tiedä mihin vempeleensä kuuluu niin ei voi mitään, mutta mitään miettimistä siinä ei ole.

    Äänestä

Helpotan hieman asian ymmärtämistä, eli käännetään tuo Petrin lause päinvastoin !

Petri siis kirjoitti siinä seuraavaa:

"Jos homo tulee aidosti uskoon, niin hän pääsee eroon ja irti homoudestaan. Uskova voi langeta tekemään syntiä, mutta hänen ei tulisi harjoittaa synnin tekemistä, sillä jatkuvassa synnissä eläminen ei johda iankaikkiseen elämään:

Minä tulin uskoon alkoholistikodissa, enkä ole sen päivän jälkeen koskaan enää ollut humalassa. Jumala vapautti minut alkoholin kirouksesta ja himosta sekä syistä, jotka johtivat juomaan. Ihan samalla tavalla Jumala tulee vapauttamaan ihmisen homoudesta. "


Toisin päin käännettynä tuo siis menee siten, että jos ihminen ei uskoontulossaan vapaudu kaikesta, eli kaikista riippuvaisuuksista ja himoistaan sun muista, niin Petrin sanojen mukaan sellainen ihminen ei ole edes uudestisyntynyt !!!

Eli jokaisen seksuaalisen vääristyneen himon vallassa olevan tulisi Petrin mukaan siis eheytyä siinä uudestisyntymän hetkessä, ja jos ihminen ei eheydy, ei hän siis Petrin sanojen mukaan ole edes uudestisyntynyt, eli Petri noilla sanoilla mitätöi syntyneen Uskon ja sen uudestisyntymisen, tuon oman oppinsa kautta !

Näettekö ja ymmärrättekö sen, että mikä iljettävä sammakko Petri Paavolalta on päässyt ?

En olisi uskonut Petristä tälläistä, en todellakaan !

Siis Petri joka mitä ilmeisimmin itsekin kokee olevansa opettamisen armoituksen omaava, on YHDEN AINOAN ja vieläpä oman kokemuksen kautta tehnyt laajan yleistyksen, jossa hän väittää siis sen oman kokemuksensa kautta uudestisyntyvän, siinä uudestisyntymän hetkessä vapautuvan ihan kaikesta !

Olen itse ottanut laajemman otannan, ja olen nähnyt selvästi ihmisten uudestisyntyneen, mutta silti jääneen moniin himoihin ja riippuvaisuuksiin yhä kiinni, mutta Pyhä Henki on sitten ajallaan, eli omassa aikataulussaan heitä ja meitä niistä vapauttanut, mutta ei siis siten kuten Petri tuossa väittää !

Jos olisi niin, että uudestisyntyvä vapautuisi kaikesta ja kaikista himoista ja riippuvaisuuksista, niin silloinhan ei käytännössä tarvittaisi enää mitään pyhittymistä, siis ei täysin puhdasta tarvitse pestä enää !

Mutta Raamatun mukaan Pyhän Hengen pyhitystyö alkaa uudestisyntymästä ja jatkuu koko uskovan elämän ajan, tämän perusasian pitäisi Petrinkin tietämällä tietää !!!

Siksi hämmästelen Petrin kommenttia ja lausumiaan todella !

Äänestä

Minä en alottanut tätä ketjua siksi, että tässä homoksi itseään luulevia tuomittaisiin !!!

Tarkoitus on pikemmin näyttää tuollaisen Petrin tyyppisen ajattelutavan kierous ja vääntyneisyys !

Siis Petri on valmis hylkäämään uudestisyntyneen ja seksuaalisesti ja henkisesti pahasti rikotun uskonveljensä oman onnensa nojaan, eli kehoittaa hylkäämään tuon pahasti haavoitetun, jolle sielunvihollinen on saanut valehdeltua Totuuden vastaisia asioita !

Sen sijaan tuota uudestisyntynyttä veljeä tulisi auttaa Totuuteen Rakkaudessa, ja kertoa ja näyttää Sanasta asiat Pyhän Hengen opetuksessa, ja sitä kautta kärsivällisesti auttaa tuota sidottua vapaaksi ja haavoitettua eheytymään terveeseen seksuaalisuuteen !

Mutta näin Petri ei halua tehdä, eikä hän siten kanna toisten heikkouksia ja vajavaisuuksia, vaan asettuu vieläpä vääräksi tuomariksi hyljäten Jumalan Rakkaan lapsen surutta !

Petrin omassa piirissä on varmasti paatuneita synnissä tahalliseti, eli omalla päätöksellään sydämen kovuudessa eläviä syntisiä, siis esim katkeruutta ja anteeksiantamattomuutta kantavia, jotka myrkyttävät sillä katkeruuldella ympäristönsäkin, mutta näitä tahallisesti valinneita paatumuksessa eläviä syntisiä Petri ei ole erottanut / ole erottamassa, vaan nimittää heitä rakkaiksi veljikseen !

Samoin on hänen ympäristössään varmasti rahan himon kourissa koko elämänsä eläneitä uudestisyntyneitä uskovia, siis nuo varkaat toimivat seurakunnassa ja he päivä päivältä ummistavat korvansa kuulemasta ja silmänsä näkemästä lähimmäistenkin veljien/sisarten maallisia tarpeita, vaikka heillä on aivan liika, mutta sisaruksilla on puute jopa ravinnosta ja vaatteista, ja he joutuvat ahdingossa elämään !

Mutta näitäkään siis Petri ei ole poistamassa seurakunnasta, vaan heitäkin hän kutsuu siis rakkaiksi veljiksi/sisariksi, ja kuitenkin Petri ihan itse lainasi sen Sananpaikan, jossa selvästi luetellaan muitakin, kuin vain nuo homouteen eksyneet rikkinäiset ja haavoitetut avuntarvitsijat, siis muille armo kyllä riittää, kuten Petrille itselleen, mutta homouteen eksyneille ei Petriltä armo riitä, jännä jako, eikö totta ?

Tässä tuo Petrin ihan oma lainaus:

1Kor 6:
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

Joten Petri Haloo, onko valoo enää ???

Näettekö te muut, mitä tälläinen Petrin kirjoittelu ihan oikeasti on, ja mitä se suomeksi tarkoittaa siis ?

Äänestä

Tämä Petri Paavolan touhu on siis melko jännää ja sekavaa !

Siis jossakin synnissä saa elää paatumuksessa, ja heitä eli ns "hyviä veljiä" ei hyljätä, mutta sitten toinen hyljätään toisessa synnissä elämisen vuoksi, eli mitään todellista ja yhtenäistä linjaa ei ole, ja näin on siis monien muidenkin uskovien kohdalla, eli ne synnit joissa itse ei eletä tai lähimmät uskon sisarukset eivät elä, ne tuomitaan ankarasti, mutta nuo toiset synnissä paatumuksessa elämiset katotaan läpi sormien, jopa niihin täysin puutttumatta ja parannuksen tekoon kehoittamatta !

Surullinen ja valitettava tyyli ja toimintatapa on tuollainen, jota Petri Paavolakin siis itse harjoittaa !

Surkuhupaisaa on myös se, että hän siis itse lainasi sen Raamatunkohdan, joka menee näin:

1Kor 6:
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

Mutta ainoa ryhmä jonka Petri siis eristää seurakunnasta ja hylkää ovat nuo miehimykset, eikö tuollainen olekin teidänkin mielestä todella väärämielistä tuomarointia ja erittäin puolueellista touhua ???

Äänestä

Kyllä Paavola on asiasta jyvällä, on hänellä sitten joitakin opinmuotoja joita en hyväksy Raamaun opeiksi, mutta tuohon kyssärrin hän vastaa ihan riittävän hyvin, että jokainen sen ymmärtää, kannttaa ottaa opiksi !

Äänestä
  • Eli sinä siis allekirjoitat Petrin vastaukset sellaisinaan ?

    Äänestä

Enemmän Paavola on asiasta jyvällä ja oikeassa kuin moni riviuskova.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voivoi kirjoitti:

Haluaisin kysyä Sanaan perehtyneiden eli oppineiden ja varsinkin siis Hellareiden mielipidettä seuravassa asiassa, liittyen tuohon Petri Paavolan Houm seurakunta kommenttiin !

Petri nimittäin kirjoittaa Uskonaskel foorumilla asiaan liittyen seuraavaa, kun hänelle esitettiin seuraava kysymys:

" Entä jos joku esim. yrittää tehdä parannusta homoudesta, mutta ei onnistu. Eikö hän siis kuulu Jumalan seurakuntaan? Vaikka olisi tullut uskoon? "

Tuohon kysymykseen siis Petri vastasi seuraavaa:

"Jos homo tulee aidosti uskoon, niin hän pääsee eroon ja irti homoudestaan. Uskova voi langeta tekemään syntiä, mutta hänen ei tulisi harjoittaa synnin tekemistä, sillä jatkuvassa synnissä eläminen ei johda iankaikkiseen elämään:

1Kor 6:
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

Minä tulin uskoon alkoholistikodissa, enkä ole sen päivän jälkeen koskaan enää ollut humalassa. Jumala vapautti minut alkoholin kirouksesta ja himosta sekä syistä, jotka johtivat juomaan. Ihan samalla tavalla Jumala tulee vapauttamaan ihmisen homoudesta.

Se on totta, että entinen alkoholisti tai homo voi langeta uskovana harjoittamaan entistä helmasyntiään, mutta ei elää jatkuvasti sen orjuudessa koko loppuelämäänsä. Jumala kykenee murtamaan synnin himot meidän sydämestämme."

Kysymys siis kuuluu teille oppineille siten, että oletteko Petrin kanssa samaa vai eri mieltä ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu