Hurja takaa-ajo päättyi pidätykseen

Seinäjoella Hallilan kaupunginosassa poliisi ajoi mottiin tummanväeisen Audin pe-la vastaisena yönä. Kovavauhtisen takaa-ajon seurauksena poliisiauto törmäsi puuhun ja Audi jäi jumiin siltarummun päälle. Neljä nuorta pidätettiin yksi laittamalla käsirautoihin aseella uhaten. Virkavaltaa tuli paikalle lisää ja maastoa haravoitiin. Maija jouduttiin hinaamaan pois. Tästä ei ole ollut mitään poliisiuutisissa, ihme juttu, vaikka oli niin mittava operaatio. Ilkassa oli vain jostain mummosta, jonka hellalle oli kärähtänyt ruokaa :)
962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuohan on täälä Härmälandias pikkujuttu,ei ylitä uutiskynnystä.Tai sitten jonkun pidätetyn isä kuuluu hyvävelikerhoon ja homma painetaan villaisella.

Äänestä
  • Jälkimmäinen vaihtoehto todennäköisempi,kun kerran mummon ruuanlaittohommistakin kirjoittavat. Tai tutkinta kesken.

    Äänestä

  • Tässä kaupungissa pätee muissakin asioissa tuo, että kun "rikollisen" vanhempi/huoltaja kuuluu kaupungin eliittiin, ei lait ja asetukset häntä koske. Esimerkiksi koulukiusaamistapauksissa. Kiusattu joutuu lopulta vaihtamaan koulua päästäkseen kiusaajaltaan pakoon.

    Suomessa on lailla turvattu jokaiselle turvallinen oppimisympäristö, mutta se ei todellakaan koske tavallisen tallaajan lapsia, joita nämä eliittikerhoihin kuuluvien herrojen jälkikasvu ilman mitään seuraamuksia voi aivan rauhassa kiusata vuodesta toiseen, saaden lopulta kiusatun murtumispisteeseen.
    Asia painetaan villaisella, kun kiusaaja puolustuksekseen sanoo: En mä nyt haluais sitä niin dissata, mut ku se on mulle viihdettä ..."
    Rautavaaran sanoin, tämä tarina on tosi.

    Edellä oleva ei nyt sopinut suoraan ketjun otsakkeeseen, mutta "hyshyshys" toi esiin asian, joka on niin täyttä totta. Näin se vaan menee.

    Äänestä

Ei meitä oikeesti kiinnosta törppöjen toilaukset ja poliisien munaukset.

Äänestä
  • Ei meitä kiinnosta mikää,kaikki on vaan mälsää,EVVK,painukaa v---uun, -hienot asenteet on kyllä tämän päivän nuorilla.

    Äänestä

  • Oliko se koppiauton kuski kännis, kun pistettiin rautoihin. Miksi ei puhallutettu? Miksei poliisi pidättänyt??

    Äänestä

  • No poliiti sitä ja poliiti tätä? hankkikaa vittu ihan oma elämä!

    Äänestä

  • Susta just puhuttihin.

    Äänestä

Jos ei jotain tapahtumaa ole lehdessä tai muissa uutisvälineissä niin se johtuu siitä että poliisi ei ole siitä kertonut. Ei ne toimittajat poliisiauton mukana päivystä vaan soittaa poliisille tasaisin väliajoin ja kyselee millaisia tapahtumia on ollut. Tästä poliisi on jostain syystä halunnut vaieta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettejiläxx kirjoitti:

Seinäjoella Hallilan kaupunginosassa poliisi ajoi mottiin tummanväeisen Audin pe-la vastaisena yönä. Kovavauhtisen takaa-ajon seurauksena poliisiauto törmäsi puuhun ja Audi jäi jumiin siltarummun päälle. Neljä nuorta pidätettiin yksi laittamalla käsirautoihin aseella uhaten. Virkavaltaa tuli paikalle lisää ja maastoa haravoitiin. Maija jouduttiin hinaamaan pois. Tästä ei ole ollut mitään poliisiuutisissa, ihme juttu, vaikka oli niin mittava operaatio. Ilkassa oli vain jostain mummosta, jonka hellalle oli kärähtänyt ruokaa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu